Hurrien perusteesit

1. Suomalaisten saavutusten vähätteleminen

2. Kaiken kunnian ottaminen pienistäkin saavutuksista

3. Korostaminen Freudenthal tyylliin että ilman ruotsalaista opastavaa kättä ei tyhmä suomalainen kykenisi saavuttamaan mitään

4. Ulkomaalaisille pahan puhuminen Suomesta ja suomalaisista sekä stereotypioiden levittäminen

Eikö kuulostakkin ihan natsien suhtautumiselta juutalaisiin? Vielä kun nämä urpot hoksaisivat ehdottaa Nurnbergin tyylliset lait.
389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ruotsinkieliset tosiaan uskovat, ettei suomalaisuutta ole olemassa, että ruotsin kieli on avain sivistykseen ja että heillä on oikeus vaatia suomenkielisiltä ruotsinopintoja ei vain itsensä ja lastensa ja vanhustensa puolesta vaan myös fennojen lasten puolesta.

He uskovat tekevänsä fennojen lapsille palveluksen vaatimuksillaan, sillä muuten tyhmät fennovanhemmat antaisivat lastensa valita ranskaa, arabiaa tai venäjää ja näistä lapsista tulisi juurettomia, kulttuurittomia, ei-nordboreja, jotka vielä itkisivät vanhempiensa ajattelemattomuutta.

Vasta nelisenkymmentä vuotta kokeiltu pakkoa, eikä se ole tullut suositummaksi väestön koulutuspohjan laajetessa, ei varsinkaan korkeimmin koulutettujen fennojen keskuudessa. Silti ruotsinkielisten mielestä on vain edelleen yritettävä haukkua suomenkielisten kielitaitoa ja älyä ja luonnetta. Sitten ollaan hirvittävän loukkaantuneita, kun metsä vastaa.

Hui hai kieliterroristit ja kulttuuritalebanit. Homma muuttuu nyt. Suomalaiset osoittaa, että demokratia voidaan panna toimimaan demokraattisin keinoin.

Äänestä

Koko palstan svekoanti on enimmäkseen tai yksistään suomalaisten haukkumista joka sitten todistaa sveko-imperialismin olevan oikeassa, ainakin ulkopuoliselle tulee kuva siitä että svekot uskovat näin olevan. Fennomaaneilla ei periaatteessa ole mitään pakkoa todistaa svekoille yhtään mitään; Suomi on Suomi ja Ruotsi Ruotsi ja kaikki todistuksentaakka Suomen kovakouraisen ruotsittamisen puolesta on svekoilla eikä päinvastoin että suomalaisten pitäisi perustella Suomen ilmeinen suomalaisuus ja autonomia. Svekoilla on toki argumentteja tavoitteidensa puolesta mutta sikäli kun kyse on Suomesta, luulisi että he esittäisivät argumenttinsa rauhanomaisesti ja antaisivat suomalaisten päättää. Näinhän asia ei tietenkään ole vaan he enemmänkin sanelevat ehtoja.

Ruotsin asema Suomessa ei ole mitenkään uhattuna. Ruotsi on se suurempi kieli eikä kukaan kiellä sitä puhumasta. Suomessa on jopa piskuiselle saamelle oma professuurinsa. Vanhemmat saavat opettaa lapsilleen ruotsia mutta on kuitenkin aika epätaloudellista ja itsekästä vaatia että suomalaiset opettelisivat vieraan vähemmistökielen eikä päinvastoin. Suomalaisen ei anneta pärjätä Ruotsissa suomella eikä ruotsimielistä tarvitsisi sen kummemmin kumartaa Suomessa.
-
Historiallisesti Ruotsi on alistanut Suomen kieltä kun taas Suomi on antanut ruotsin paisua keinotekoisesti suurempiin mittasuhteisiin kuin sen olisi muutoin mahdollista kiltillä ja uhrautuvalla politiikallaan. Samalla ulkomaiselle tulee kuva ruotsista tärkeämpänä ja kansainvälisempänä kielenä kuin se oikeasti on. Jos yhteydet muihin pohjoismaihin on kerran syy miksi svekot haluavat suomalaisten opettelevan ruotsia, heille varmaankin sitten sopii yhtä hyvin se että Suomeen järjestettäisiin pakkoruotsin sijasta vaikka pakkonorja -tai tanska? Ovathan ne näitä pohjoismaisia joista kyse on ja tanskan tai norjan oppiminen avaa myös ruotsia.

Joka tapauksessa svekoilun älyllinen pohja tuntuu olevan enimmäkseen suomalaisen likapyykin kaivelu ja langalle tuominen. Omaan ihannevaltioon taas mitään kritiikkiä ei kohdisteta vaikka sielläkin varmasti kritisoitavaa löytyisi. On ymmärrettävää että fennomania ärsyttää ruotsalaisia samalla tavalla kuin se on historiallisesti ärsyttänyt esim.Neuvostoliittoa mutta jos suomalaiset jätettäisiin rauhaan ja kehittymään omana kansakuntanaan, ei olisi mitään mistä ärsyyntyä.

Äänestä
  • Ei se Närpiökään mitään ole saavuttanut

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voi hurerel beavis kirjoitti:

1. Suomalaisten saavutusten vähätteleminen

2. Kaiken kunnian ottaminen pienistäkin saavutuksista

3. Korostaminen Freudenthal tyylliin että ilman ruotsalaista opastavaa kättä ei tyhmä suomalainen kykenisi saavuttamaan mitään

4. Ulkomaalaisille pahan puhuminen Suomesta ja suomalaisista sekä stereotypioiden levittäminen

Eikö kuulostakkin ihan natsien suhtautumiselta juutalaisiin? Vielä kun nämä urpot hoksaisivat ehdottaa Nurnbergin tyylliset lait.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu