Tulevaisuuden ruoka: muurahaisia, heinäsirkkoja, skorpioneja
YK harkitsee toimenpiteitä, joilla saataisiin vähennettyä lihan kulutusta, nälänhätää ja samalla hidastettua ilmaston lämpenemistä. Karjan ja sikojen kasvattaminen vaatii liikaa tilaa ja rehua ollakseen tehokas ruokalähde yhä kasvavalle maapallon väestölle. Lihaa ei tule riittämään tulevaisuudessa kaikille ja muita vaihtoehtoja on löydettävä. Yksi keino voi olla, että hyönteiset tulevat osaksi ruokavaliota myös länsimaissa, kertoo The Daily Mail.
Hyönteiset ovat erittäin ravitsevia ja ne vaativat kasvatukseen vain murto-osan siitä tilasta ja rehusta mitä perinteinen lihatuotanto vaatii. Jotkut hyönteislajit sisältävät jopa kaksi kertaa niin paljon proteiinia kuin liha ja kala. Toukkavaiheessa hyönteiset sisältävät myös erittäin runsaasti rasvoja, vitamiineja ja kivennäisaineita.
Useimmat länsimaalaiset kokevat hyönteiset ruokalautasella epämiellyttävinä, mikä tekee meistä globaalisti varsin outoja. Nimittäin arviolta 80 prosenttia maapallon väestöstä hyödyntää hyönteisiä nykyisin ruokavaliossaan. Monissa kulttuureissa hyönteiset ovat arvostettua herkkua ja tärkeä proteiinin lähde väestölle mm. Thaimaassa arvellaan olevan yli 15 000 heinäsirkkafarmia.
Tulevaisuuden ruokalautasella voi siis olla lihan sijasta mm. muurahaisia, heinäsirkkoja ja matoja. Asenne näitä kohtaan voi muuttua samoin kuin on tapahtunut trendiruoan sushien kanssa: 20-vuotta sitten suurin osa länsimaalaisista piti niitäkin epämiellyttävänä ruokana.
Syötäviä hyönteisiä voi tilata mm. britannialaisesta Edible verkkokaupasta.
http://elisa.net/ruokajaviini/uutiset/6087.html
Tulevaisuuden ruoka:
37
1531
Vastaukset
- .
keino on rajoittaa syntyvyyttä.
Lasten teko/saanti oikeus ei pitäisi olla vapaa ja terveistä lisääntymis elimistä riippuvainen. Jokainen ihminen pitäisi sterilisoida hänen tultuaan toisen kerran vanhemmaksi.- arjalainen
Itse olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että länsimaalaiset ihmiset saisivat vähentää lihansyöntiä. Pärjää sitä vaikka kokonaan ilman lihaakin, jos vain tahtoo. Mitä tuohon syntyvyyteen taas tulee, niin mielestäni on tärkeää, että suomalaiset saavat lapsia, jota rotumme, kansallisuutemme ja perinteemme ja kulttuurimme säilyisivät. En siis sanoisi, että suomalaisten pitäisi rajoittaa syntyvyyttä, vaan että suomalaisten olisi vähennettävä lihansyöntiä muiden länsimaalaisten kanssa.
- Mursumies
Ja minkä vitun takia?
Kyse ei ole siitä, montako meitä täällä maapallolla on, vaan siitä, miten ja kuinka paljon me kulutamme esim. lihaa, öljyä jne. Jotta elinolot seuraaville sukupolville olisi yhtä otolliset, meidän pitäisi joko monipuolistaa ruokavaliota, jättää osa entisistä ravinnonlähteistä pois kokonaan (valaat, delfiinit jne) ja ihan oikeasti luopua kaikesta turhasta roippeesta ja muusta paskasta, mitä sinne kotien nurkkiin hommataan.
Kasvissyöjät huom! Soijapapunne on tehotuotannon kärkinimiä, johtuen tästä saakelin kasvissyöntibuumista. Parin kauden papujen takia kaadetaan hehtaareja sademetsää Brasiliassa ja Argentiinassa. Eko? No ei tosiaankaan!!
Tällälailla... - Sirkka Perttunen
Olen täysin samaa mieltä! Muuten tähän ylettömästi sikiävään lajiin ei saada tolkkua!
- 30 kriisi
Mursumies kirjoitti:
Ja minkä vitun takia?
Kyse ei ole siitä, montako meitä täällä maapallolla on, vaan siitä, miten ja kuinka paljon me kulutamme esim. lihaa, öljyä jne. Jotta elinolot seuraaville sukupolville olisi yhtä otolliset, meidän pitäisi joko monipuolistaa ruokavaliota, jättää osa entisistä ravinnonlähteistä pois kokonaan (valaat, delfiinit jne) ja ihan oikeasti luopua kaikesta turhasta roippeesta ja muusta paskasta, mitä sinne kotien nurkkiin hommataan.
Kasvissyöjät huom! Soijapapunne on tehotuotannon kärkinimiä, johtuen tästä saakelin kasvissyöntibuumista. Parin kauden papujen takia kaadetaan hehtaareja sademetsää Brasiliassa ja Argentiinassa. Eko? No ei tosiaankaan!!
Tällälailla...Ettäs tiedätte. Parempi kyllä olisi, että menisi ihmisten suihin.
- 15
Voin sanoa kokemuksesta, että maistuvat erittäin hyviltä ja rapeilta.
- syöjä
Olisiko ollut neljäs taikka viides.Ja tässä ei ole käytetty rahaa yhtään,kiemurteleekin vielä.Kai parempi sekin kuin ei mitään.Hmm,se on loppu nyt.Niin että mikä?-No,tää luomuruoka.
- kemikaali ali
Taivaalle ruiskitut kemikaalivanat vaan tuppaa tappaan kaikki hyönteiset!
Kemikaalivanat Suomessa (chemtrails in Finland)
http://www.youtube.com/watch?v=NsPMrJogC88
Killer Chemtrails: The Shocking Truth
http://www.youtube.com/watch?v=Psdg3OAw_a8&feature=related- NÄLÄNHÄTÄ !
Viljavarastot täynnä – viljelysmaista halutaan luonnonhoitopeltoja
1.11.2009
Viljavarastot ovat ennätyksellisen suuria eri puolilla maailmaa. Suomessakin saatiin syksyllä ennätyssato eli 4,4 miljoonaa tonnia. Uuden sadon pohjalla oli myös paljon edellisvuotista viljaa, joka on odottanut tiloilla hinnannousua.
Ennen tämänvuotista puintikautta edellisvuotista viljaa oli jäljellä noin kaksi miljoonaa tonnia. Määrä on lähes 500 miljoonaa kiloa edellisvuotta suurempi. Maaseudun tulevaisuus -lehti kertoi viime viikolla, ettei viljaa tarvitsisi kylvää ensi keväänä lainkaan.
Suomalaisisäntiä kannustetaankin nyt kesannoimaan. Lisäksi tarjolla on myös muita vaihtoehtoja. EU tukee viljelysmaan muuttamista niin kutsutuiksi luonnonhoitopelloiksi. Manner-Suomen maaseutuohjelman mukaan tilalla voi olla luonnonhoitopeltoja 15 prosenttia ympäristötukikelpoisesta peltopinta-alasta.
Viljan alhainen hinta saattaa maa- ja metsätalousministeriön mukaan saada myös ne viljelijät, joilla luonnonhoitopeltoja ei vielä ole, jättämään peltonsa ensi vuonna kylvämättä.
Viljelijöitä on myös kannustettu öljykasvien viljelyyn, koska öljykasveista saa myös rehuissa tarvittavaa valkuaista. Tällä voitaisiin korvata ulkomaista soijaa.
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Viljavarastot täynnä – viljelysmaista halutaan luonnonhoitopeltoja /1135250433148
Samaanaikaan:
Nälänhätä pahin liki 40 vuoteen
julkaistu 14.10.2009
Talouskriisi on aiheuttanut jyrkän piikin maailman nälästä kärsivien määrään. Yli miljardi ihmistä näkee tänä vuonna nälkää, arvioi YK:n raportti. Yhtä pahaa aliravitsemusta ei ole koettu sitten vuoden 1970.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/10/nalanhata_pahin_liki_40_vuoteen_1081648.html
Seuraavaksi uutisoidaan: Viljavarastot tyhjiä! (Tiedoksi vaan EU faneille).
Suomen maatalouden saamat tuet ylittävät lähes miljardilla eurolla julkisuudessa esillä olleet luvut, kun mukaan lasketaan maanviljelijöiden eläketuki ja luopumistuet.
http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2010/08/03/professori-maataloudelle-miljardi-euroa-piilotukea/201010628/12
Ps: EU:n suunnitelmiin kuuluu koko maataloustuen täysremontti=lopettaminen!
Lehden mukaan Euroopan vehnän hinnat nousivat maanantaina 8 prosenttia, ja vehnätonni maksoi 211 euroa. Kesäkuusta vehnätonnin hinta on noussut lähes 50 prosenttia.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=35342:kohta-kallistuvat-keksit-ja-vehnaenisu&catid=3:talous&Itemid=5
Ennuste: Maatilojen määrä puolittuu vuoteen 2030 mennessä
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=35394:ennuste-maatilojen-maeaerae-puolittuu-vuoteen-2030-mennessae&catid=32:talous&Itemid=5
Venäjä on asettanut viljalle väliaikaisen vientikiellon, joka astuu voimaan elokuun 15. päivä. Venäjää koettelee pahin kuivuus puoleen vuosisataan, mikä on supistanut viljan tuotantoa.
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2010/08/05/venaja-lopettaa-viljan-viennin-ensi-viikolla/201010808/12
Suomen leipuriliitto varoittaa leipomotuotteita uhkaavan pian rajut hinnankorotukset.
http://www.taloussanomat.fi/yrittaja/2010/08/12/leipurit-varoittavat-rajuja-hinnankorotuksia-tulossa/201011150/137
Kuivuus tuhosi jo neljäsosan Venäjän viljasadosta
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010081212180675_ul.shtml
Ukraina saattaa ryhtyä rajoittamaan viljavientiään. Ukraina ilmoitti keskiviikkona, että päättää ensi viikolla vientikiintiöistä.
Ukraina on maailman suurin ohranviejä ja kuudenneksi suurin vehnänviejä.
Ukrainan satoa ovat verottaneet ankara talvi ja viime aikojen helleaalto. Maan viranomaiset pelkäävät, että huonon sadon vuoksi maassa tulee pulaa ruoasta.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=2235879
- plörts
Rapeita grillattuja koppakuoriaisia maustekastikkeessa. Kuulostaa ihan hyvältä.
- KissaK
Friteeratut Agave-toukat voisivat olla jopa herkullisia. Varmasti maistaisin.
Ovat kaktuksessa viihtyviä kasvissyöjiä, eikä mitään raatomatoja.- .............
Mä nielen sitä. Kyllä. Nam nam... ;)
- ??????
Minä en tule koskaan syömään ötököitä vain se takia, etteivät esim. aasiassa ja afrikassa elävät köyhät lisääntyvät liikaa, en koe olevani syyllinen heidän nälänhätäänsä. Miksi esim. ihmiset jotka asuvat kaatopaikalla vielä lisääntyvät ? Kannattaako sellaisiin oloihin vielä lapsia tehdä ?
- "hämmentynyt!"
sanos muuta. minkä takia pentuja tekee vielä sit ??
- g5erafdc
"Lihaa ei tule riittämään tulevaisuudessa kaikille"
Mistähän tämäkin johtuu? Vai siitä, että meitä on jo täällä vissiin kuutisen kertaan sen verran, mitä maapallo mukavasti kantaisi? Ja missä eniten? Juuri niillä alueilla, jotka heikoiten kantavat.
Miksi ihmeessä tuhlaamme miljoonia euroja apurahaa ja mietimme vaihtoehtoisia ruokavaihtoehtoja saadaksemme nälänhätää pienennettyä ja yhä useampia lapsia kasvamaan aikuiseksi alueilla, joilla kaikki nämä ongelmat johtuvat siitä, että heitä on jo nyt liikaa?
Se, että joillain alueilla esiintyy nälähnätää ja suurta kuolleisuutta on vain luonnon keino säännöstellä yhden lajin esiintyvyyttä.
Valitettavasti ihminen on jo liian älykäs ja kehittynyt sotkeakseen koko paletin.- ALKUKANTAINEN
Olemmeko koskaan miettineet niiden eläinten oloja, joita popsimme ennätysmäärät nassuihimme ja joita elimistömme yrittää sitten vaivalla sulattaa?
Tehokarjakasvatus on teollistuneen maan peruja ja oikeasti kamalaa katsottavaa!
Voisimme joskus ajatella muutakin, kuin omaa napaamme.
Vaikka eläimet eivät ole aivan "samalla tasolla" meidän ihmisten kanssa, niin nekin tuntevat kipua ja pelkäävät ja stressaantuvat.
Haluammeko syödä stressaantuneen, kivuissa ja pelossa eläneen eläimen ruumispaloja, vaiko mielummin etsiä muita vaihtoehtoja?
Haluammeko tukea tehokarjakasvatusta, vai emme?
Ostovalinnoillamme sen päätämme ja omalla käyttäytymismallillamme.
Haluammeko tukea mielummin luomulihan tuotantoa, haluammeko syödä siis mieluummin lihaa, joka on peräisin paremmissa oloissa olleelta eläimeltä?
Silloin, jos haluamme, meidän tulisi tukea luomulihan tuotantoa, kysellä kauppiaalta luomulihaa, ja/tai ostaa lihamme lähitilalta, tai kasvattaa ja teurastaa liha itse, niinkuin ennenvanhaan on enemmän tehty.
Pystyisimmekö teurastamaan edes eläintä itse? Nautaa, tai sikaa esimerkiksi?
Jos emme pysty, niin onko oikein syödäkään lihaa?
Yksi vaihtoehto on myös lopettaa lihansyönti.
Ainakin voimme vähentää lihansyöntiä ja sen tuottamista, jos tahdomme ja syödä lihaa esimerkiksi vain juhlapyhinä.
Miten on?
- Miss Mossad.
Tuohon vielä rutto, tuli ja miekka, niin jo ollaan Raamatun profetioissa.
- .
No jotain meidänkin on syötävä sitten kun somalien raivintola illaliset täytyy turvata. Kunnon ruoka tulee olemaan tulevaisuudessa niukilla, suomalaisten on silloin aika taas joustaa.
- 1+1=3
no mehä nyt ei muuta tehäkään ku jousteta!!!!
- ---
Useimmilla ihmisillä on voimakkaita ja ennen kaikkea mahaa ja sen sietokykyä koskettavia ennakkoluuloja erilaisia hyönteisiä kohtaan, eikä vähiten ruokana. Kannattaa kuitenkin, jos aikoo vielä pitempään täällä tallata miettiä, mitä kaikkia mahdollisuuksia hyönteiset ravintona saattavat tarjota tulevaisuudessa. Tai voi olla, että tosiasiat jopa pakottavat miettimään tämänsuuntaisia ratkaisuja.
Aasian maissa kuten Thaimaassa ja myös täällä Kiinassa on jo pitkään ymmärretty hyönteisten merkitys ravintona ilman, että huoli tulevaisuuden ravinnosta olisi siihen pakottanut. Tilanne Pekingin tapaisissa amerikkalaistuvissa kaupungeissa on kuitenkin muuttumassa, ja etenkin mustan ison skorpionin syöminen saa kyllä aikamoisen sankan yleisön.
http://yle.fi/urheilu/tapahtumat/pekingin_olympialaiset_2008/terosen_olympiapaivakirja/otokoissa_on_tulevaisuus_115369.html - shit.
E121 on tehty mistä?!
http://mielenkiinnotonta.blogspot.com/2008/06/e121-on-tehty-mist.html- niin.
ja mustikoissa, kiva valkuaislisä
niin. kirjoitti:
ja mustikoissa, kiva valkuaislisä
Enpä söisi matoja. Kerran maistoin yhden ja se oli pelkkää rengasmaista lihasta. Ja se pitää ensin putsata mullasta. Toukat ovat eri juttu mutta onko näistä suomen toukista syötäviksi. Ja tuleeko tyhjillään oleviin teollisuushalleihin toukkakasvattamoja. Paljonkohan siihen saisi EU-tukea. Olen aina miettint että otetaanko heinäsirkoilta jalat pois vai syödäänkö nekin. Eikös se vanha resepti ole, että heinäsirkat kastetaan hunajaan.
- drivein
Siinä on einesteollisuudelle haastetta: torakat myllyyn ja jauheeksi. Niistä lättyjä, sämpylän väliin ja Mäkkärille myyntiin. Annoksen ympärille muodinmukainen paperiliina palestiinalaishuivikuviolla varustettuna.
- rgaerf
Jonain päivänä aletaan syömään ihmistä.
- tarkoitat
niitähän syötiin ennen kuin hautajaiset keksittiin
- nälkä on
Mä ainakin rupean syömään naapureita jos liha loppuu.Välillä sais oluella marinoitua lihaa ja välillä luomua.Eiku sotaa pystyyn kiinaan,intiaan ja afrikan maihin ni saadaan väestöä vähennettyä ja kuulaa kalloon näille jotka asuu nälänhätä alueilla ni ei tarviis niittenkään kitua ja sterilointia tietysti.Tapetaan kaikki rumat,vammaiset ja jälkeenjääneet ni johan alkais ravintoa riittämään.
- mmmmm nauti
Ötökät jauheeksi, sitten muita jauhoja sekaan ja kas, meillä on makkaraa.
- ½
yäk!
- vittuuntunut
no en vitussa söisi jos sit aijot syödä tai ellet syö jo.
- perär.
mitä saa syödä. Hyönteiset puuttuvat listalta. En tosin ole uskovainen.
Miten sushia pidetään epäilyttävänä ? Onko se raakaa kalaa?
Jos se on myös suolaamalla "kypsytettyä", niin sitten se on jo tutumpaa eurooppalaisille.
Sehän on silloin sillin kaltaista syötävää. Sillihän on myös kalalaji.
Mitä helvettiä eurooppalaisille kuuluu muiden maanosien ongelmat niin paljon että täälläkin pitäisi
syödä hyönteisiä? Euroopassa ei ole suurta väestönkasvua.
Pysykööt ongelmamaiden asukkaat omissa maanosissaan. Jos heillä ei ole siellä järkeä rajoittaa
väestönkasvuaan, niin se olkoon heidän oma ongelmansa. Tai sitten pitäisi sinne panna muutama tehokas
ydinpommi, jos eivät pässit mitään opi.
Eurooppaan ei pidä haalia köyhien maiden roskajoukkoja. - MATOPASTA
http://eclecticepicurean.ipower.com/Pictures/Halloween/Worms and Macaroni.jpg
- antipentti
lihaverohan meiltä vielä puuttuukin. on se ihan väärin ja perseestä että köyhällä on varaa syödä lihaa. kyllä tuollainen etuoikeus pitäisi kuulua vain rikkaalle eliitille.
jutussahan sanottiinkin että lihaa ei riitä _kaikille_.- Muh·ahmatti
tai täyskielto, ainakin kouluissa. SE haisee! niin että pidän huivia nenän edessä.
- stnyjr
Muh·ahmatti kirjoitti:
tai täyskielto, ainakin kouluissa. SE haisee! niin että pidän huivia nenän edessä.
Hyönteiset ja ötökät on mun lempiruokaa, nam!!
- Näinhän se on.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1216020- 292110
- 1771942
Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.661114Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101113Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä24997- 73987
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24902Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42887Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12755