RKP:lle terveisiä

Uusimmassa kanava-lehdessä 5/2010 professorit Matti Wiberg ja Fred Karlsson kirjoittavat otsikolla ”Ruotsin kielen käyttöala supistuu Suomessa”. Se on erinomainen lisä suomenruotsalaisten itkuvirsien pitkään viimeaikaiseen sarjaan (esim HS 10-artikkelia tänä kesänä). Professorit toteavat, että ”Ruotsin kielen asema on heikentynyt ja heikkenee edelleen. Kehitys johtuu sekä tietoisesta surkastuttamisesta että tehtyjen ratkaisujen ennakoimattomista seurauksista”. Kirjoituksessa kerrotaan, miten suomenruotsalaisten optimismi kielensä säilymiseen on romahtanut lyhyessä ajassa. Vuonna 1997 optimisteja oli 90 %, vuonna 2005 heitä oli 87 % ja vuonna 2009 enää 67 % (Svenska kulturfonden ja ÅA). Kirjoittajien mukaan oleellinen särö kielisuhteisiin syntyi ylioppilaspakkoruotsin poistamisesta vuonna 2004. Tämän asian ratkaisevaa merkitystä olen minäkin korostanut jo ihan 16.3.2004 tapahtuneen yli 40.000 suomenkielisen lukiolaisen joukkovoiman näytöstä alkaen, ja annoinkin siitä haastattelun seuraavana päivänä Ruotsin televisiolle. Mielenkiintoinen on Wibergin ja Karlssonin väite, että ”strategisista syistä esimerkiksi Suomen ruotsalainen kansanpuolue (RKP) ei juuri vaikeroi menetyksiä, sillä sehän merkitsisi, että pitkäaikainen hallituspuolue tunnustaisi epäonnistumisiaan”. Professorit ovat myös havainneet kokoomuksen sekoilut puoluekokouksen voitokkaassa pakkoruotsiäänestyksessä, jotka heidän mielestään ovat hämmentäviä. Kielivähemmistössä pelätään nyt kielilain avaamista, sanovat professorit. Eikä ihme, sillä suomenruotsalaisten itsensä laatima kielilaki oli alun alkuaan susi. Sen räikein ilmentymä on, että lain mukaan vain vankilat Suomessa ovat ”yksikielisesti suomenkielisiä ”- paitsi että ruotsinkielisille voidaan perustaa ja on perustettu omankielisiä osastoja. Wiberg ja Karlsson toteavat lopuksi, että ”Kaikkiaan ruotsin kielen asema on heikentynyt ja nähtävissä olevassa tulevaisuudessa edelleen heikkenee. Lopputulos on yhdistelmä tietoista ruotsin surkastuttamista ja käyttöalueen supistamista ja ennakoimatonta kielteistä sivutuotetta”. Tuohon on paha mitään lisätä, mutta lukekaapa koko viisisivuinen ”kanavan” artikkeli.

PS. Samassa lehdessä Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja Sampo Terho pohtii suomalaisuutta; ”Yhteinen, mutta yksilöllinen suomalaisuus 2010-luvulla”. Erittäin suositeltavaa lukemista sekin.
44604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

"Kirjoittajien mukaan oleellinen särö kielisuhteisiin syntyi ylioppilaspakkoruotsin poistamisesta vuonna 2004."

Kertoo kyllä karua kieltä surujen kieroutuneesta ajatusmaailmasta. Suomenkielisille pakotettu ruotsi on siis heidän mielestään ainoa oikea tapa ylläpitää ruotsin kieltä Suomessa. Ei tällä asenteella voi päätyä muuhun kuin tuhoon. Ruotsin kielen aseman heikentyminen on täysin ruotsinkielisten oma vikansa. He ovat ruotsin kielen maineen tärvelleet suomenkielisten silmissä eikä minkäänlaista sympatiaa ole enää luvassa. Piakkoin ruotsinkielisillä ei ole muuta kuin ne oikeudet, jotka EU vähemmistökielille edellyttää. Sitä saa mitä tilaa.

Äänestä
  • ""Kirjoittajien mukaan oleellinen särö kielisuhteisiin syntyi ylioppilaspakkoruotsin poistamisesta vuonna 2004."

    Mistäköhän säröstä nyt oikein on kyse? muistaakseni eduskunnassa päätettiin vuionna 2004 että jos yo-uudistus kaventaa liikaa ylioppilaiden sivistystä niin asiaan palataan ja vähenetään valinnanvapautta. Nyt tideämme että valinnanvapaus on heikentänyt ylioppilaiden yleisivistystä (eikä vain toisen kotimaisen ja vieraiden kielten osalta, mutta myös reaaliaineissa), joten muutoksia on luvassa.

    On kuitenkin aika outoa väittää että tuo uudistus olisi jotenkin aikaan saanut "oleellisen särön" mihinkään muuhun kuin koulutettavien ylissivistykseen. Ja emmeköhän kaikki ole sitä mieltä että sellainen särö on korjattava. Niin paitsi netti fennot jotka ovat "mä en ala mitään" horroksessaan.

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    ""Kirjoittajien mukaan oleellinen särö kielisuhteisiin syntyi ylioppilaspakkoruotsin poistamisesta vuonna 2004."

    Vaikka yleissivistys olisikin laskenut niin se voi johtua vaikka mistä asiasta; korrelaatio kun ei tee kausaatiota. Kenties valinnanvapaudella on osansa tähän mutta tämä ei tarkoita sitä että pakkoruotsi asiaa auttaisi. Vai kehtaako joku vakavalla naamalla väittää että ruotsin kielessä on jotain taikaa mikä saa oppilaat kiinnostumaan ja oppimaan muitakin aineita ja asioita? Niin te annatte ymmärtää. Siksi ette kannata esim.pakkonorjaa tai -tanskaa ruotsin tilalle vaan nimenomaan alituista, ikivihreää ruotsia toisten pohjoismaisten sijaan ja maailmankielistä puhumattakaan. Tässä näkyy se ihmeellinen asenne että kaikki ruotsalainen jotenkin rikastuttaa ympäristöä ja itsenäinen suomalaisuus on pahasta. Ruotsalainen paska haisee vähemmän pahalta tai vähintäänkin lannoittaa maata paremmin.

    'Ruotsalainen ylivalta' oppi ei siis ole loppujen lopuksi pelkkää anti-suomalaisuutta vaan ruotsalaisuuden ylivaltaa koko maailmasta, esim.Venäjästä, Espanjasta, Italiasta, Portugalista, Portugalista, Arabiasta jne.
    Svekojen pyhä tehtävä on pitää huoli siitä että suomalaiset saavat kulttuurinsa Ruotsista tai vähintäänkin Ruotsin suodattamana.

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    ""Kirjoittajien mukaan oleellinen särö kielisuhteisiin syntyi ylioppilaspakkoruotsin poistamisesta vuonna 2004."

    Mistäköhän säröstä nyt oikein on kyse? muistaakseni eduskunnassa päätettiin vuionna 2004 että jos yo-uudistus kaventaa liikaa ylioppilaiden sivistystä niin asiaan palataan ja vähenetään valinnanvapautta. Nyt tideämme että valinnanvapaus on heikentänyt ylioppilaiden yleisivistystä (eikä vain toisen kotimaisen ja vieraiden kielten osalta, mutta myös reaaliaineissa), joten muutoksia on luvassa.

    On kuitenkin aika outoa väittää että tuo uudistus olisi jotenkin aikaan saanut "oleellisen särön" mihinkään muuhun kuin koulutettavien ylissivistykseen. Ja emmeköhän kaikki ole sitä mieltä että sellainen särö on korjattava. Niin paitsi netti fennot jotka ovat "mä en ala mitään" horroksessaan.

    säröstä Kanava-lehden artikkelin kirjoittaneilta professoreilta Wibergilta ja Karlssonilta. Kanava 5/2010, sivut 14-17. Koko juttu kannattaa lukea, koska varsin perusteellisesti käsittelee tutkimuksiin perustuen ruotsin kielen aseman muutosta 2000-luvulla. Ja muutos on ollut tosi raju - Suomi etenee nyt vauhdilla pohjoismaisen mallin mukaiseen viralliseen yksikielisyyteen, pakkoruotsit juuritaan ja ruotsista tulee ihan normaali kansallinen vähemmistökieli. No, seurauksen tki on myös ruotsinkielisten kohtuuttomien etu- ja erioikeuksien poistaminen - kaikki vain samalle viivalle.

    Äänestä

  • old_profile_24681 kirjoitti:

    Ovatko siis herrat kirjoittaneet että...

    "muutos on ollut tosi raju - Suomi etenee nyt vauhdilla pohjoismaisen mallin mukaiseen viralliseen yksikielisyyteen, pakkoruotsit juuritaan ja ruotsista tulee ihan normaali kansallinen vähemmistökieli. No, seurauksen tki on myös ruotsinkielisten kohtuuttomien etu- ja erioikeuksien poistaminen - kaikki vain samalle viivalle. "

    Ai eikö? Miksi siis viittaate heihin? Oletko kysynyt heiltä haluavatko olla välikappaleena teeseilyssäsi. No etpä tietenkään. Nehän nauraisi sinut suohon - jos ovat huumorimiehiä.

    Mitähän professorit Wiberg ja Karlsson mahtavat tarkoittaa tällä Kanava-lehteen 5/2010 kirjoittamallaan: "Pidäkkeettömissä verkkokeskusteluissa lietsottu hurriviha muokkaa ilmapiiriä kielivähemmistön vähättelemiselle: näemme jälleen kerran, ettei huonolla maulla ole alarajaa." Varmaankin he tarkoittavat sitä lokaa, herjaa, solvauksia, kuvamanipulaatioita, tekstien vääristelyä ja lähiomaisen kuolemalla riekkumisella, jota pakkoruotsittajat syytävät päälleni, kun uskallan kirjoittaa omalla nimelläni. Toden totta, pakkoruotsittajien huonolla maulla ei ole alarajaa!

    Muuten Helsingin Sanomat kirjoitti pääkirjoituksessaan 25.10.2009 näin: "Kolmas syy on verkkokeskusteluissa lietsottu hurriviha, joka hitaasti kasvattaa tilaa kielivähemmistön vähättelemiselle myös muussa yhteiskunnassa." Professorit ovat tarkkaan lukeneet Helsingin Sanomia! ;-D

    Äänestä

  • old_profile_24681 kirjoitti:

    säröstä Kanava-lehden artikkelin kirjoittaneilta professoreilta Wibergilta ja Karlssonilta. Kanava 5/2010, sivut 14-17. Koko juttu kannattaa lukea, koska varsin perusteellisesti käsittelee tutkimuksiin perustuen ruotsin kielen aseman muutosta 2000-luvulla. Ja muutos on ollut tosi raju - Suomi etenee nyt vauhdilla pohjoismaisen mallin mukaiseen viralliseen yksikielisyyteen, pakkoruotsit juuritaan ja ruotsista tulee ihan normaali kansallinen vähemmistökieli. No, seurauksen tki on myös ruotsinkielisten kohtuuttomien etu- ja erioikeuksien poistaminen - kaikki vain samalle viivalle.

    Auttelen mielelläni omalta vähäiseltä osaltani Rkp:n ja pakkoruotsin tuhoa:DDD

    http://ryyti.blogit.uusisuomi.fi

    Äänestä

  • old_profile_24681 kirjoitti:

    Mitähän professorit Wiberg ja Karlsson mahtavat tarkoittaa tällä Kanava-lehteen 5/2010 kirjoittamallaan: "Pidäkkeettömissä verkkokeskusteluissa lietsottu hurriviha muokkaa ilmapiiriä kielivähemmistön vähättelemiselle: näemme jälleen kerran, ettei huonolla maulla ole alarajaa." Varmaankin he tarkoittavat sitä lokaa, herjaa, solvauksia, kuvamanipulaatioita, tekstien vääristelyä ja lähiomaisen kuolemalla riekkumisella, jota pakkoruotsittajat syytävät päälleni, kun uskallan kirjoittaa omalla nimelläni. Toden totta, pakkoruotsittajien huonolla maulla ei ole alarajaa!

    Muuten Helsingin Sanomat kirjoitti pääkirjoituksessaan 25.10.2009 näin: "Kolmas syy on verkkokeskusteluissa lietsottu hurriviha, joka hitaasti kasvattaa tilaa kielivähemmistön vähättelemiselle myös muussa yhteiskunnassa." Professorit ovat tarkkaan lukeneet Helsingin Sanomia! ;-D

    Lainaus: #Muuten Helsingin Sanomat kirjoitti pääkirjoituksessaan 25.10.2009 näin: "Kolmas syy on verkkokeskusteluissa lietsottu hurriviha, joka hitaasti kasvattaa tilaa kielivähemmistön vähättelemiselle myös muussa yhteiskunnassa." Professorit ovat tarkkaan lukeneet Helsingin Sanomia! ;-D"

    Kannattaa osata suomea niin tietää mitä Suomessa tapahtuu eikä syrjäydy marginaaliin.

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    ""Kirjoittajien mukaan oleellinen särö kielisuhteisiin syntyi ylioppilaspakkoruotsin poistamisesta vuonna 2004."

    Mistäköhän säröstä nyt oikein on kyse? muistaakseni eduskunnassa päätettiin vuionna 2004 että jos yo-uudistus kaventaa liikaa ylioppilaiden sivistystä niin asiaan palataan ja vähenetään valinnanvapautta. Nyt tideämme että valinnanvapaus on heikentänyt ylioppilaiden yleisivistystä (eikä vain toisen kotimaisen ja vieraiden kielten osalta, mutta myös reaaliaineissa), joten muutoksia on luvassa.

    On kuitenkin aika outoa väittää että tuo uudistus olisi jotenkin aikaan saanut "oleellisen särön" mihinkään muuhun kuin koulutettavien ylissivistykseen. Ja emmeköhän kaikki ole sitä mieltä että sellainen särö on korjattava. Niin paitsi netti fennot jotka ovat "mä en ala mitään" horroksessaan.

    Yleissivistyksestä ja pakkoruotsista ei voi puhua edes samana päivänä. Pakkoruotsi on sivistyksen vastakohta. Pakkoruotsi on roskakieli.

    Ja pakkoruotsi lakkautetaan, alta aikayksikön.

    Äänestä

  • old_profile_24681 kirjoitti:

    Mitähän professorit Wiberg ja Karlsson mahtavat tarkoittaa tällä Kanava-lehteen 5/2010 kirjoittamallaan: "Pidäkkeettömissä verkkokeskusteluissa lietsottu hurriviha muokkaa ilmapiiriä kielivähemmistön vähättelemiselle: näemme jälleen kerran, ettei huonolla maulla ole alarajaa." Varmaankin he tarkoittavat sitä lokaa, herjaa, solvauksia, kuvamanipulaatioita, tekstien vääristelyä ja lähiomaisen kuolemalla riekkumisella, jota pakkoruotsittajat syytävät päälleni, kun uskallan kirjoittaa omalla nimelläni. Toden totta, pakkoruotsittajien huonolla maulla ei ole alarajaa!

    Muuten Helsingin Sanomat kirjoitti pääkirjoituksessaan 25.10.2009 näin: "Kolmas syy on verkkokeskusteluissa lietsottu hurriviha, joka hitaasti kasvattaa tilaa kielivähemmistön vähättelemiselle myös muussa yhteiskunnassa." Professorit ovat tarkkaan lukeneet Helsingin Sanomia! ;-D

    "Varmaankin he tarkoittavat sitä lokaa, herjaa, solvauksia, kuvamanipulaatioita, tekstien vääristelyä ja lähiomaisen kuolemalla riekkumisella, jota pakkoruotsittajat syytävät päälleni, kun uskallan kirjoittaa omalla nimelläni. Toden totta, pakkoruotsittajien huonolla maulla ei ole alarajaa!"

    No kyllähän minäkin ryhtyisin silmänkääntötemppuihin jos minua nimettäisiin vihan ja kansallisen eripuran lietsojaksi. Oletettavasti kuitenkin onnistuisin sinua paremmin painamaan mokijani villaisella ja selittää asian parhain päin.

    Kuullostaa ihan siltä kuin et olisi kovin ylpeä siitä että sinun tekemisisi viitataan tuolllaissin sanankääntein? Oletko kertonut vaimollesi miksi sinua nimitetään jopa Hesarissa?

    Miksi muuten et spammaa teesejäsi enään? Soiniko kielsi?

    Äänestä

  • J.Ryyti kirjoitti:

    Lainaus: #Muuten Helsingin Sanomat kirjoitti pääkirjoituksessaan 25.10.2009 näin: "Kolmas syy on verkkokeskusteluissa lietsottu hurriviha, joka hitaasti kasvattaa tilaa kielivähemmistön vähättelemiselle myös muussa yhteiskunnassa." Professorit ovat tarkkaan lukeneet Helsingin Sanomia! ;-D"

    Kannattaa osata suomea niin tietää mitä Suomessa tapahtuu eikä syrjäydy marginaaliin.

    Tala ei selvästikään ole ihan mielissään hurrivihalietsontakirjoituksista. Hänestä olisi varmaa mielekkäämpää jos kirjoituksensa nähtäisiin hiukan toisessa valossa. Kenties asiallisina tai jopa perustelluilta. Mutta nyt sitten ne tulkitaankin vihaa ja eripuraa lietsovina. Sekä Talan fanittamien proffien että Hesarin toimesta.

    Äänestä

  • J.Ryyti kirjoitti:

    Auttelen mielelläni omalta vähäiseltä osaltani Rkp:n ja pakkoruotsin tuhoa:DDD

    http://ryyti.blogit.uusisuomi.fi

    Sinähän olet tosi-kiihko-uskovainen netti fenno ja johtajasi fanittaja. Onko sinusta hienoa kuin johtotähteäsi nimitellään vihanklietsojaksi?

    Äänestä

  • pakkoruotsi on roska kirjoitti:

    Yleissivistyksestä ja pakkoruotsista ei voi puhua edes samana päivänä. Pakkoruotsi on sivistyksen vastakohta. Pakkoruotsi on roskakieli.

    Ja pakkoruotsi lakkautetaan, alta aikayksikön.

    Sana pakkoruotsi on keksitty pilkaavaksi ja se ei ole kovin sivistynyttä - eikä pikkuveljen pilkkaaminen liiemmin kuulu suomalaisuuteenkaan.

    "Ja pakkoruotsi lakkautetaan, alta aikayksikön. "

    No jos aikayksikkö on 100 vuotta niin luultavasti. Jos se on vain 10 vuotta niin epäilen että todennäköisyys on aika pieni. Tällä hetkellä työn alla olevassa koulujen tuntimäärärukkauksessa se taitaa säilyä, eikä tällaisiin teemoihin ole ollut tapana palata ihan heti. Eikä ainainen muutaminen ole ihan fiksuakaan.

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    Sinähän olet tosi-kiihko-uskovainen netti fenno ja johtajasi fanittaja. Onko sinusta hienoa kuin johtotähteäsi nimitellään vihanklietsojaksi?

    olet ?
    Anonyymi pelle ja uimamaisteri.

    Äänestä

"...supistuu Suomessa”. Se on erinomainen lisä suomenruotsalaisten itkuvirsien pitkään viimeaikaiseen sarjaan..."

Kukakohan asiasta on viimeiset vuodet maassamme ylivoimaisesti eniten itkenyt? Kauanko aijot vielä itkeä? Eikö olis aika ryhtyä tekemään jotain? Ja koska et nähtävästi asialle kovista ponnisteluista hulimatta mitään mahda, niin perusta vaikka puutarha. Siinä saisit siten "vapautua" ihan rauhassa.

Sampo Terho on kuulemma jossain tuonut ilmoille fennopropagandan perusaksiooman "freudenthal". Se siitä asiallisesta kielikeskustelusta sitten. RIP "Suomalaisuuden" liitto.

Äänestä
  • että "Suomen ruotsalainen kansanpuolue" pitää perusaksioomanaan freudentalismia ja jakaa edelleen korkeimpana ansiomerkkinään Freudenthal-mitalia "i tre valör".
    Kyllä, kyllä, olen varmaan aktiivismpia pakkoruotsin vastaisia ja tulevan virallisen yksikielisyyden puolesta kirjoittajia. Sen lisäksi harjoitan laajamittaisempaa "puutarhanhoitoa" eli metsätyötä - nytkin koko tämän kesän.
    http://www.simplesite.com/Tala -etusivun kuva! ;-)

    Äänestä

  • old_profile_24681 kirjoitti:

    että "Suomen ruotsalainen kansanpuolue" pitää perusaksioomanaan freudentalismia ja jakaa edelleen korkeimpana ansiomerkkinään Freudenthal-mitalia "i tre valör".
    Kyllä, kyllä, olen varmaan aktiivismpia pakkoruotsin vastaisia ja tulevan virallisen yksikielisyyden puolesta kirjoittajia. Sen lisäksi harjoitan laajamittaisempaa "puutarhanhoitoa" eli metsätyötä - nytkin koko tämän kesän.
    http://www.simplesite.com/Tala -etusivun kuva! ;-)

    Nyt kuitenkin on niin että juuri SIKSI ETTÄ RKP pitää Freukka jonakin symbolina netti fenno maaniset ovat sepittäneet hänestä olemattomia, viitaten yhden fennomaanisen ruskeatakin 1930-lukuisiin löyhiin mielipiteisiin.

    Ja Samp on valitettavasti nyt sitten tätä ilmiselvää änkyröintiöä jonnekin pamnnut ja menettänyt uskottavuuden kuoren mikä hänellä hetken verran joidenkin silmissä oli.

    "Kyllä, kyllä, olen varmaan aktiivismpia pakkoruotsin vastaisia ja tulevan virallisen yksikielisyyden puolesta kirjoittajia. "

    Aktiivisin ja kontratuottoisin. Toimintasi vain vankistaa sitä mitä vastustat. Niin käy sivistysmaassa jos käyttäytyy sivistymättömästi. Et ole oikein tajunut suomalaisuuden arvomaailman perustaa. Pikkuveljen silmitön potkiminen ei istu meidän menttaliteettiin. Aito suomalainen rientää pikkuveljeä suojaamaan moisilta kiusaajilta. Ja aito suomalainen pikkuveli sisuuntuu entistä vahvemmaksi.

    on pistää järjestykseen kukkoileva pieni kielivähemmistö, joka yrittää miljardien eurojen säätiöillään pitää yllä kansan inhoamaa pakkoruotsia ja keinotekoista, mielettömän kallista virallista kaksikielisyyttä. Nyt vain hoidetaan homma loppuun ja kaikki merkit viittaavat yllättävän nopeaan muutokseen kohti kestävän kehityksen kielipolitiikkaa.

    Jos aitosuomalaisuus on vihanlientsontaa heikompaa vastaan niin suurin osa maamme kansasta ovat kiihkeiästi aitosuomalaiuutta vastaan. Eli sinä kuulut siten vielä pienempään vähemmistöön, ja voit olla kiitollinen ettei aitosuomalaisia ole kuin muutama kourallinen. No se selittää miksi en ole törmännyt termiin muualla kuin täällä.

    "Nyt vain hoidetaan homma loppuun ja kaikki merkit viittaavat yllättävän nopeaan muutokseen kohti kestävän kehityksen kielipolitiikkaa."

    Omitusita miten saat lauseesi kuulostamaan joltain natsien ("viedään homma loppuun") ja Ku Klux Klanin (KKK-linja) retoriikan sekoitukselta. Oliko se harkitusttu vai tuliko se ihan luontevasti?

    näköjään rintaäänellä asioista, jotka häntä kiinnostavat; Ku Klux Klaani on varmasti svekojen suosikki-klaani, apartheidpolitiikan ohella luonnollisesti.

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    Jos aitosuomalaisuus on vihanlientsontaa heikompaa vastaan niin suurin osa maamme kansasta ovat kiihkeiästi aitosuomalaiuutta vastaan. Eli sinä kuulut siten vielä pienempään vähemmistöön, ja voit olla kiitollinen ettei aitosuomalaisia ole kuin muutama kourallinen. No se selittää miksi en ole törmännyt termiin muualla kuin täällä.

    "Nyt vain hoidetaan homma loppuun ja kaikki merkit viittaavat yllättävän nopeaan muutokseen kohti kestävän kehityksen kielipolitiikkaa."

    Omitusita miten saat lauseesi kuulostamaan joltain natsien ("viedään homma loppuun") ja Ku Klux Klanin (KKK-linja) retoriikan sekoitukselta. Oliko se harkitusttu vai tuliko se ihan luontevasti?

    Piti taas svejkon kiskaista natsikortti esiin ja löytyi sieltä jopa tuo "kuk-lax-klan" korttikin! ;-)

    Noin epätoivoiseksi on suomenruotsalaisten asema käynyt. Vielä vuonna 1997 suomenruotsalaisista 90 % suhtautui optimistisesti ruotsin kielen tulevaisuuteen - nyt enää 67 %. Huomaatte varmaan, että internetin tulo yleisön kääyttöön alkoi kasvaa juuri 1990-luvun puolivälissä /Wikipedia Internet). Siihen asti somenruotsalaiset hallitsivat joukkoviestimiä, eikä kielikeskustelua sallittu. Me kieliaktivistit aloitimme netissä esitellä Suomen kielipolitiikan järjettömyyttä ja sanoma näyttää langenneen vastaanottavaiseen maaperään. Tiesimme toki Suomalaisuuden Liitossa jo vuonna 1990, että 70 % suomalaisista vastustaa pakkoruotsia. Silloin näet teetimme Taloustutkimus Oy:llä ensimmäinen mielipidetutkimuksen. Tuorein Taloustutkimus Oy:n tutkimus on viime vuoden vaihteessa Kalevan ja 5 muun Väli-Suomen sanomalehden tilaamana - ja edelleen 66 % haluaa pakkoruotsin pois. Yhä useampi suomalainen - ja erityisesti nuoret - etsii tietoa internetistä. Se takaa, että pakkoruotsilla ja keinotekoisella kaksikielisyydellä ei ole tulevaisuutta. Muutos etenee nyt kaiken aikaa sekä pinnalla että pinnan alla.

    Natien "lopullinen ratkaisu" (jolla siis piti viedä projekti loppuun) kuullostaa aika samankaltaiselta sinun "viedään loppuun asti". Eikö sinustakin? Ja Kestävän Kehityksen Kielipolitiikkasta tulee pakostakin mieleen KKK.

    Nähtävästi tänmä ei ollut siis tarkoituksesi vaan se tuli ikäänkuin luonnostaan, kun kerran noin hermostut.

    "Noin epätoivoiseksi on suomenruotsalaisten asema käynyt."

    Minusta tuntuu että epätoivon jyrkänteellä jotkut ihan toiset huojuvat vuodesta toiseen. Vai mitäs sanotte kun tilane menee niin tukalaksi että joudutaan turvautumaan salaliittoteorioihin:

    "Siihen asti somenruotsalaiset hallitsivat joukkoviestimiä, eikä kielikeskustelua sallittu."

    "Tiesimme toki Suomalaisuuden Liitossa jo vuonna 1990, että 70 % suomalaisista vastustaa pakkoruotsia."

    Jos siihen aikaan ei "Suomalaisen" Liiton juttuja mediaan otettu niin siihen syyt taitaa löytyä ihan liitosta itsestään. Siina vaiheessa oli näet jo valjennut minkä sakin kerhoksi klubi oli kaapattu, ja uskottavuus oli nollassa.

    "Muutos etenee nyt kaiken aikaa sekä pinnalla että pinnan alla. "

    No niinhän se tässä maailmassa on. Mutta kuka tietää mihin suuntaan huomenna? En minä ainakaan.

    Suomalaisuuden Liitto pääsi tuolloin 1990-luvun taitteessa ihan kiitettävästi sanomalehtiin ja teettämämme tutkimusten tulokset julkaistiin pari kertaa, mutta sitten iski suomenruotsalaisten sensuuri; vaikeneminen ja vaientaminen. Myös Jan-Erik Enestaminen fasismisyytökset Suomalaisuuden Liittoa kohtaan pääsivät lehtiin.

    Suomessa internetin leviäminen alkoi tosissaan vuonna 1993 ja siitä me saimme kielivapauden aatteelle avoimemman kanavan. Tulosta on syntynyt jopa yli minunkin odotusten! Siitä saattoi lukea uudesta Kanava-lehdestä, jossa professorit Wiberg ja Karlsson vaikeroivat, miten ruotsin kieli on heikentynyt ja jatkaa heikkenemistään niin pitkälle kuin voidaan nähdä.

    Minun puheenjohtajakaudellani Suomalaisuuden Liitto pääsi jatkuvasti televisioon, radioon, sanoma- ja aikakauslehtiin - sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti.

    Tulin äsken Järvenpään opetuslautakunnan kokouksessa, jossa todettiin muutaman ruotsinkielisen lapsen koulutuksen tulevan maksamaan taas 60.000 euroa lisää ja virkamiehet kauhistelivat tätä ylimääräsitä menoerää. Suomenruotsalaisten kouluttaminen ruotsin kielellä maksaa järjettömän paljon enemmän kuin suomenkielisten. Nyt näyttää tilanne alkavan ärsyttää jopa täällä Järvenpäässä. Ei ole oikein, että yhden kieliryhmän koulutus saa maksaa valtavasti enemmän nuppia kohti kuin muiden. Tähänkin tulee varmaan muutos. No, onhan suomenruotsalaisilla miljardien eurojen rahastot, jotka on revitty suomalaisten selkänahasta - aina siitä asti, kun Ruotsin kuninkaat lahjoittivat suosikeilleen Suomen parhaat maat ja mannut. Siitähän professori Erkki Pihkala kirjoitti äskettäin Helsingin Sanomissa.

    Hyvää työtä Liitolta ja sinulta Heikki! Mutta millä lailla Järvenpää on järjestänyt tuon ruotsinkielisen koulutuksen. Kiinnostaa kun asun itse samankokoisessa kyläpahasessa ja täälläkin on noita ruksi-ruotsalaisia.

    Polttavatko svekot ristejä tai kenties suomenkielisiä Kalevala-kirjoja? Kalevalahan on svekoille kauhistus - svekoilla kun ei ole mitään vastaavaa korkeakultturista tuotetta. Svekot on henkisesti köyhää freudenthalilaista porukkaa.

    Äänestä

  • Vakka-Suomi kirjoitti:

    Hyvää työtä Liitolta ja sinulta Heikki! Mutta millä lailla Järvenpää on järjestänyt tuon ruotsinkielisen koulutuksen. Kiinnostaa kun asun itse samankokoisessa kyläpahasessa ja täälläkin on noita ruksi-ruotsalaisia.

    on yksikielisesti suomenkielinen kunta, jossa asuu muutama ruotsinkieliseksi rekisteröitynyt. Heidän lapsensa kuljetetaan naapurikuntaan Sipooseen Paippisten ruotsinkieliseen kouluun. Siitä tuli nyt jälleen uusi lisälasku eli muutoinkin tiukkaan budjettiin 60.000 euroa miinusta. Jos Suomessa noudatettaisiin Ruotsin mallia, niin ....... tiedätte varmaan itsekin. Järvenpää saa kyllä valtiolta verovaroista lisän ruotsinkielisten koulutukseen, mutta se ei alkuunkaan riitä ruotsinkielisten koulutuksesta koituviin lisäkustannuksiin. Opetuslautakunnan kokouksessa asiaa käsiteltiin ja kaikki katsoivat odottavasti minuun odottaen räväkkää puheenvuoroa - olin hiljaa. Annan suomalaisten rauhassa kypsyä tajuamaan näitä asioita - ja näyttääpä ärtymys alkavan nousta ihan käsin koskeltavaksi. Eräänlaista asennemuokkausta olla välillä hiljaa! ;-)

    Äänestä

  • old_profile_24681 kirjoitti:

    Suomalaisuuden Liitto pääsi tuolloin 1990-luvun taitteessa ihan kiitettävästi sanomalehtiin ja teettämämme tutkimusten tulokset julkaistiin pari kertaa, mutta sitten iski suomenruotsalaisten sensuuri; vaikeneminen ja vaientaminen. Myös Jan-Erik Enestaminen fasismisyytökset Suomalaisuuden Liittoa kohtaan pääsivät lehtiin.

    Suomessa internetin leviäminen alkoi tosissaan vuonna 1993 ja siitä me saimme kielivapauden aatteelle avoimemman kanavan. Tulosta on syntynyt jopa yli minunkin odotusten! Siitä saattoi lukea uudesta Kanava-lehdestä, jossa professorit Wiberg ja Karlsson vaikeroivat, miten ruotsin kieli on heikentynyt ja jatkaa heikkenemistään niin pitkälle kuin voidaan nähdä.

    Minun puheenjohtajakaudellani Suomalaisuuden Liitto pääsi jatkuvasti televisioon, radioon, sanoma- ja aikakauslehtiin - sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti.

    Tulin äsken Järvenpään opetuslautakunnan kokouksessa, jossa todettiin muutaman ruotsinkielisen lapsen koulutuksen tulevan maksamaan taas 60.000 euroa lisää ja virkamiehet kauhistelivat tätä ylimääräsitä menoerää. Suomenruotsalaisten kouluttaminen ruotsin kielellä maksaa järjettömän paljon enemmän kuin suomenkielisten. Nyt näyttää tilanne alkavan ärsyttää jopa täällä Järvenpäässä. Ei ole oikein, että yhden kieliryhmän koulutus saa maksaa valtavasti enemmän nuppia kohti kuin muiden. Tähänkin tulee varmaan muutos. No, onhan suomenruotsalaisilla miljardien eurojen rahastot, jotka on revitty suomalaisten selkänahasta - aina siitä asti, kun Ruotsin kuninkaat lahjoittivat suosikeilleen Suomen parhaat maat ja mannut. Siitähän professori Erkki Pihkala kirjoitti äskettäin Helsingin Sanomissa.

    "Hienon nimen likaajat" ja sitä rataa. No sen saa mitä tilaa.

    Uskottavuus ja objektiivisuus on huipussaan kun sylttytehdas itse kehuu itseään. Objektiivisempi mediakatsaus antaa tulokkseksi sen ettei liitosta kirjoitettu mitään positiivista. Sellaista kun ei ollut.

    Erkki Pihkalan kirjoitukset voidaan jättää ihan omaan arvoonsa. Hänen objektiivisuutensa tässä asiassa hipoo Talan. Eikö olekin niin että suuri osa sun teeseistä oliki itse aisassa juuri tuon Örkin käsialaa?

    Minkä kieliryhmän koulutus maksaa enemmän per nuppi? Stadissa on kouluissa yhteensä 40 kieltä joille annetaan äidinkielenopetusta sekä osan muustakin opetuksesta äidinkielellä. Mikäköhän on kallein kieli per nuppi. Oletettavasti ei kuitenkaan ruotsi tai suomi.

    Äänestä

  • old_profile_24681 kirjoitti:

    on yksikielisesti suomenkielinen kunta, jossa asuu muutama ruotsinkieliseksi rekisteröitynyt. Heidän lapsensa kuljetetaan naapurikuntaan Sipooseen Paippisten ruotsinkieliseen kouluun. Siitä tuli nyt jälleen uusi lisälasku eli muutoinkin tiukkaan budjettiin 60.000 euroa miinusta. Jos Suomessa noudatettaisiin Ruotsin mallia, niin ....... tiedätte varmaan itsekin. Järvenpää saa kyllä valtiolta verovaroista lisän ruotsinkielisten koulutukseen, mutta se ei alkuunkaan riitä ruotsinkielisten koulutuksesta koituviin lisäkustannuksiin. Opetuslautakunnan kokouksessa asiaa käsiteltiin ja kaikki katsoivat odottavasti minuun odottaen räväkkää puheenvuoroa - olin hiljaa. Annan suomalaisten rauhassa kypsyä tajuamaan näitä asioita - ja näyttääpä ärtymys alkavan nousta ihan käsin koskeltavaksi. Eräänlaista asennemuokkausta olla välillä hiljaa! ;-)

    ...jos rakentaisitte ihan oman ruotsinkielisen koulun Järvenpäähän? Ehkä saisitte ruotsinkielisiä veronmaksajia.

    Mitä Talan mielestä noille ruotsinkieliseti lapsille sitten pitäisi tehdä? Pakkosuomettaa? Pakkosiirtää?

    "Opetuslautakunnan kokouksessa asiaa käsiteltiin ja kaikki katsoivat odottavasti minuun odottaen räväkkää puheenvuoroa - olin hiljaa."

    Tuppisuuna siis sen ainoan kerran jolloin asiat koskettaa jotain sellaista jota seiskajuttujen mukaan sinun pitäisi "hallita". Sinulla siis ei ollut mitään järkevämpää ratkaisua? Eihän? No niinhän on käynyt perussuomalaisten kautta maan. Asioiden hallitseminen ja spammaaminen on sittenkin eri asioita.

    "Annan suomalaisten rauhassa kypsyä tajuamaan näitä asioita"

    Se oli viisaasti tehty. Saatat oppia jotain.

    että hankkisit aivot uimamaisteri?

    Yksinkieliseen Järvenpäähän ei tarvitse rakentaa hurreille mitään koulua.
    Ruotsinkieliset lapset tulevat tulevaisuudessa käymään koulunsa yhdessä suomenkielisten kanssa ja suomenkielellä.

    Oletko tyhmä vai yksinkertainen?

    Äänestä

  • 8787878 kirjoitti:

    Manner-Suomessa vähitellen ruotsinkielisten lasten koulutus järjestetä Ahvenanmaan periaatteiden ja käytännön mukaisesti eli että suurimman kielivähemmistön lapsille ei järjestetä verovaroin ruotsinkielistä koulutusta. Tietenkin hieman oman äidinkielen perusoppia, mutta kaikki muu koulutus annetaan suomeksi. Tämä on periaate myös Ruotsissa suomenkielisille ruotsalaislapsille.

    Itätalainmaan marqiisi paljastaa kai nyt sitten todellisen karvansa: se, mitä hän on kovin sanoin moittinut jopa tiedotusvälineissä (tällä kertaa siis Ahvenanmaan kielipolitiikka) onkin itseasiassa hänen ihanteensa ja tavoitteensa.

    Kun Itätalainmaan marqiisi puhuu, on totuus toinen.
    - vanha viidakon sananlasku -

    Äänestä

  • Tapio Rautalapio kirjoitti:

    puhuu, joka lause on pelkkää svekolieroilua, valehtelua ja vääristelyä.

    Tietenkin on aivan oikein että Suomessa siirrytään yhteen viralliseen kieleen ja opetuskieleksi tulee suomenkieli.

    Nämä sontalapion mainitsevat " ruotsinkieliset koulutusohjelmat " ovat vain hurreille annettuja kiintiöpaikkoja jotka tulee poistaa mahdollisimman pian.

    Kummallista että rkp:n sontalapio ei ihannoikaan ihannoimansa Ruotsin mallia....

    Äänestä

Yleensä svekot elää pelkissä kuvitelmissa, 1700-luvun illuusioissa.

Pakkoruotsi poistuu.............

Äänestä

Professoritason tyypitkin vierittävät syyn ja vastuun ruotsin kielen säilymisestä suomenkieliselle pääväestölle!

Tuo svekomania on käsittämätöntä....

Äänestä
  • Nimimerkki "rautaako?" näyttää käyvän ylikierroksilla. Se on hyvä merkki, joka kertoo ruotsinkielisen (eliitin) elätin tukalasta ja ahdistuneesta mielentilasta. Paluuta 1800-luvulle ei enää ole, joten sinikeltainen rigor mortis korjaa satoaan.

    Äänestä

  • Paraisten parooni kirjoitti:

    Nimimerkki "rautaako?" näyttää käyvän ylikierroksilla. Se on hyvä merkki, joka kertoo ruotsinkielisen (eliitin) elätin tukalasta ja ahdistuneesta mielentilasta. Paluuta 1800-luvulle ei enää ole, joten sinikeltainen rigor mortis korjaa satoaan.

    Professorit, kuten muutkin svekot, esittävät itkuvirsiä ja yrittävät hankkia säälipisteitä, joiden turvin pakkoruotsittajat voisivat jatkaa suomenkielisen kansan alistamista pakottamalla suomenkieliset pakkoruotsi ikeen alle ja svekojen "palvelijoiksi". Ei taida kovin hyvin enää onnistua.

    Äänestä

  • pois pakkoruotsi!!! kirjoitti:

    Professorit, kuten muutkin svekot, esittävät itkuvirsiä ja yrittävät hankkia säälipisteitä, joiden turvin pakkoruotsittajat voisivat jatkaa suomenkielisen kansan alistamista pakottamalla suomenkieliset pakkoruotsi ikeen alle ja svekojen "palvelijoiksi". Ei taida kovin hyvin enää onnistua.

    Pakkoruotsittajia on enää todella harvalukuinen porukka, tosin mukakan on rahalla voideltuna kataisen,sasin,laanisen ja virkkusen tapaisia avainhenkilöitä,sekä jostain syystä keski-ikäiset rkp:n tantat.

    Mutta kansalaiset, EKI, ja ennenkaikkea nuoriso , jopa puolueiden nuoriso-osastot haluavat pakkoruotsista eroon, ja tästä syystä lopputulos on aivan selvä, kyse on vain aikataulusta, kuten jopa Bjarne Kalliskin ( ja eräät älykkäät rkp:kin edustajat) totesi.

    Äänestä

  • Suomi vapautuu! kirjoitti:

    Pakkoruotsinvastaisuus on levinnyt nyt jo läpi koko yhteiskunnan ja sitä esiintyy jopa RKP:n ja Magman piirissäkin. RKP tietenkin haraa vastaan nelisorkkajarrutuksella, mutta nyt keinotekoisen kaksikielisyyden pintaan jää enää sorkkien ura, kun itse asia etenee pohjoismaiseen viralliseen yksikielisyyteen.

    Mikä on saanut tällaisen muutoksen aikaan? No, Suomalaisuuden Liitto tietenkin ja sen vuoksi ruotsinmielinen vanha media on tehnyt kaikkensa liiton uskottavuuden hävittämiseksi. Miten on käynyt? Liiton jo vuonna 1988 kielipoliittisessa ohjelmassaan asettamat tavoitteet alkavat toteutua. Silloin esitimme pakkoruotsista luopumista. Jan-Erik Enestam syytti liitto fasistiseksi. Vuonna 2008 liitto lisäsi ohjelmaansa siirtymisen viralliseen yksikielisyyteen, ja Vasabladet syytti meitä fasistiseksi.

    Mutta Suomen kansa alkoi herätä, kun saimme internetin välityksellä asiatietoa pakkoruotsista ja kaksikielisyydestä. Muutos on mennyt tarkalleen siinä tahdissa kuin internet-liittymien määrä Suomessa on kasvanut vuodesta 1993 nykypäivään. Historioitsijoilla on helppo homma löytää todellinen syy Suomen kielipoliittiseen murrokseen 2000-luvulla. Toki siihen on vaikuttanut Neuvostoliiton romahdus ja Suomen EU-jäsenyys kuten Henrik Lax julkisessa puheessaan vuonna 2005 sanoi. Professorien Wibergin ja Karlssonin artikkeli Kanava-lehdessä 5/2010 on myös hyvä yhteenveto tapahtumien kulusta.

    Näin on, eikä tosiaan tarvitse olla kummoinen ennustaja kun pystyy näkemään miten kehitys tule kulkemaan.

    Paradoksi on myös se, että pakkoruotsin poistaminen on myös rkp.n ja ennenkaikkea suomenruotsalaisen väestön etu, koska tällöin suomalaisten inho ja halveksunta tätä väestöä kohtaan kyllä ajan myötä myös poistuu.

    Äänestä

  • res publica kirjoitti:

    Tuskinpa. Inho kaikkea ruotsalaisuutta kohtaan on jo niin syvässä, että se tuskin enää poistuu. Lisääntyy kyllä päivä päivältä, niin kauan kuin koulujen pakkoruotsin ja virkamiesten pakkoruotsin annetaan olla olemassa.

    Äänestä

  • inho on syvällä kirjoitti:

    Tuskinpa. Inho kaikkea ruotsalaisuutta kohtaan on jo niin syvässä, että se tuskin enää poistuu. Lisääntyy kyllä päivä päivältä, niin kauan kuin koulujen pakkoruotsin ja virkamiesten pakkoruotsin annetaan olla olemassa.

    samoin kuin ryssiä!
    Ei sortajaa ja valloittajaa tarvitse koskaan muuta kuin inhota,
    mutta toimeen voi tulla jos kaupankäynti vaatii!

    Äänestä

  • nosvedupelle kirjoitti:

    samoin kuin ryssiä!
    Ei sortajaa ja valloittajaa tarvitse koskaan muuta kuin inhota,
    mutta toimeen voi tulla jos kaupankäynti vaatii!

    mikä Suomeen tulee on "Pakkoruotsista vapautumisen päivä",
    jolloin aidot suomalaiset nostavat lipun salkoon ja viettävät aikaa
    muistelle sitä aikaa jolloin meillä oli vielä svekojen sorto päällä!

    Äänestä

  • ei_ruotsia_suomeen kirjoitti:

    mikä Suomeen tulee on "Pakkoruotsista vapautumisen päivä",
    jolloin aidot suomalaiset nostavat lipun salkoon ja viettävät aikaa
    muistelle sitä aikaa jolloin meillä oli vielä svekojen sorto päällä!

    Suomesta tulee aidosti itsenäinen maa sinä päivänä, jolloin pakkoruotsitus saadaan loppumaan. Pakkoruotsi pois kouluista ja virkamiehiltä! Pakkoruotsi pois kaikkialta Suomesta! Suomi virallisesti yksikieliseksi, suomenkieliseksi maaksi!

    Äänestä

UUDET TUULET INKOOSSA JA SIUNTIOSSA

Heimo Hakala: Lauluni pässeistä !

Politiikan veijarit Suuret Herrat Keisarit
nykyajan agraarit vallan kaappasi.

Sarvet siihen tarvitaan mutt´ei varmaan apinaa
posetiivin soittajaa ja marakattiaan

Sarvet ovat pässillä luiset kovat esillä
joihin aina luottaen sivuun pökkii vastuksen

Poliitikot pässeiltä oppi keinot tökkiä
vastustajat lepikkoon jo siellä mäkin oon

Pässit ovat tyhmiä huolta ei oo miehellä
odottaen lepikkoon kun suojaan piiloutuu

Tyhmeliinit pässinpäät ympärilleen yninään
ylpeytensä ylistää ja kohta yksin jää

Iske mies nyt oikea kun pässin silmät soikeat
himokkaasti katsovat jo voiton olevan

Odotus nyt palkitaan kun politiikan kaalimaa
saa vartijoiltaan pässeiltä jo tuhon kokonaan

Mitä tästä opimme voi olla oppi ojaamme,
kun kaatui sinne kokonaan tuo pässivaltio

Ei luottaa pidä pässeihin. Ne luupäät kohta häpeää
kun rehellisyys uudestaan saa arvot elämään

On kuitenkin nyt tuurimme ett oli laulu duurimme
kun pässi onkin yksistään vain molli-veljemme

Mutt politiikan perhanat ne kähmii urkkii pällistää
Vain Sinä hyvä Ihminen teet heistä pässinpään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

heikki_tala kirjoitti:

Uusimmassa kanava-lehdessä 5/2010 professorit Matti Wiberg ja Fred Karlsson kirjoittavat otsikolla ”Ruotsin kielen käyttöala supistuu Suomessa”. Se on erinomainen lisä suomenruotsalaisten itkuvirsien pitkään viimeaikaiseen sarjaan (esim HS 10-artikkelia tänä kesänä). Professorit toteavat, että ”Ruotsin kielen asema on heikentynyt ja heikkenee edelleen. Kehitys johtuu sekä tietoisesta surkastuttamisesta että tehtyjen ratkaisujen ennakoimattomista seurauksista”. Kirjoituksessa kerrotaan, miten suomenruotsalaisten optimismi kielensä säilymiseen on romahtanut lyhyessä ajassa. Vuonna 1997 optimisteja oli 90 %, vuonna 2005 heitä oli 87 % ja vuonna 2009 enää 67 % (Svenska kulturfonden ja ÅA). Kirjoittajien mukaan oleellinen särö kielisuhteisiin syntyi ylioppilaspakkoruotsin poistamisesta vuonna 2004. Tämän asian ratkaisevaa merkitystä olen minäkin korostanut jo ihan 16.3.2004 tapahtuneen yli 40.000 suomenkielisen lukiolaisen joukkovoiman näytöstä alkaen, ja annoinkin siitä haastattelun seuraavana päivänä Ruotsin televisiolle. Mielenkiintoinen on Wibergin ja Karlssonin väite, että ”strategisista syistä esimerkiksi Suomen ruotsalainen kansanpuolue (RKP) ei juuri vaikeroi menetyksiä, sillä sehän merkitsisi, että pitkäaikainen hallituspuolue tunnustaisi epäonnistumisiaan”. Professorit ovat myös havainneet kokoomuksen sekoilut puoluekokouksen voitokkaassa pakkoruotsiäänestyksessä, jotka heidän mielestään ovat hämmentäviä. Kielivähemmistössä pelätään nyt kielilain avaamista, sanovat professorit. Eikä ihme, sillä suomenruotsalaisten itsensä laatima kielilaki oli alun alkuaan susi. Sen räikein ilmentymä on, että lain mukaan vain vankilat Suomessa ovat ”yksikielisesti suomenkielisiä ”- paitsi että ruotsinkielisille voidaan perustaa ja on perustettu omankielisiä osastoja. Wiberg ja Karlsson toteavat lopuksi, että ”Kaikkiaan ruotsin kielen asema on heikentynyt ja nähtävissä olevassa tulevaisuudessa edelleen heikkenee. Lopputulos on yhdistelmä tietoista ruotsin surkastuttamista ja käyttöalueen supistamista ja ennakoimatonta kielteistä sivutuotetta”. Tuohon on paha mitään lisätä, mutta lukekaapa koko viisisivuinen ”kanavan” artikkeli.

PS. Samassa lehdessä Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja Sampo Terho pohtii suomalaisuutta; ”Yhteinen, mutta yksilöllinen suomalaisuus 2010-luvulla”. Erittäin suositeltavaa lukemista sekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu