Uupumatta työtä Helsingin kehityksen jarruttamiseksi tekevä Vihreä Litto on onnistunut jälleen. Mm. Helsingin asuntorakentaminen uhkaa pysähtyä vuosiksi Vuosaaren satamatöiden pysäyttämisen seurauksena.
STT
Euroopan parlamentin vetoomusvaliokunnan mielestä Suomen viranomaiset ovat saattaneet rikkoa EU:n lakeja Vuosaaren satamahankkeessa. Arvion mukaan lakeja on todennäköisesti rikottu silloin, kun satamahankkeen ympäristövaikutuksia on vähätelty ja varovaisuusperiaate on jätetty huomioimatta.
Arvioraportissa esitetään myös, että ympäristölle vaarallisista toimista tulisi pidättäytyä, kunnes komission arvio asiasta on saatu. Vetoomusvaliokunnan jäsenen Uma Aaltosen (vihr) mukaan tämä tarkoittaa, että satamatyöt ja erityisesti ruoppaus olisi keskeytettävä toistaiseksi.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Käykääs taistolaiset katsomassa kun veli venäläinen rakentaa öljysatamaa.
Ja talvella estäkääs öljynkuljetus yksirunkoisilla laivoilla.Vihreitä ei saa äänestää tulevat Suomelle kalliiksi. Lisää Suomen tuotteen hintaa.
Tehtaat siirtyy ulkomaille. Hyvä vihreät punaiset koirat.
Eivät Vihreät ole varsinainen jarrumies Helsingissä, sillä he ovat mukana keskittämässä kaikkea toimintaa Helsingin seudulle, jotta muu maa pysyisi vihreiden reservaattina, jonne voi piipahtaa loma-aikoina niin ettei siellä ole turhaa väkeä häiritsemässä helsinkiläisten rauhaa.
Vuosaaren satamaa he vastustavat, sillä joku on joskus nähnyt sorsan pesivän läheisellä lahdella, eikä sitä saa häiritä, jos sattuu tulemaan vielä toistekin.
Minäkin vastustan Vuosaaren satamaa, mutta aivan muilla perusteilla. Nimittäin Suomen nykyiset satamien kapasiteetti hyvin riittää, vaikka tavarasatama Helsingin keskustassa lopetetaan. Jos nyt tosiaan tarvittaisiinn uusi satama, sille on otollisia paikkoja Helsingistä itään tai länteen, mutta miksi sitä rakentaa Helsingin ruuhkautuneille rannoille.
Oivan mielestä yritykset ja satamat pitää hajasijoittaa tasaisesti pitkin maata, koska yritysten ja satamien sijoittaminen sinne, missä se on kustannuksiltaan minimaalisinta ja tuotoiltaan maksimaalisinta, ei ole tasa-arvoista aluepolitiikkaa, vaan veronmaksajien on kustannettava se, että yrityksille määrätään aluepoliittinen sijaintilupa keskustan puoluetoimistossa.
Oisko niin, että nyt tarvittaisi jokin selkeä toimenpide? Esim. se, että KHO joka asiaa on viimeksikin korkeimpana vitanomaisena Suomessa käsitelty, ottaisi kantaa vetoomusvaliokunnan lausuntoon ja toteaisi sen yksiselitteisesti aiheettomaksi ja ilmoittaisi, ettei mitään pysäytetä odottamaan enää mitään vihreiden viivytystemppuja.
otsikossa hjalliksen mielipide Vuosaaresta