Huhuu SAK...

Petetty eläkeläinen

Sak nukkuu, kun 330000 eläkkeensaajalta Sateenkaari I ja II hallitus leikkasi kaksinkertaisesti KELA:n eläkkeen pohjaosan. Kansanedustajat nostivat palkkojaan 30-120 % syvimmän laman aikaan, samoin SAK: Ihalainen piti hyvää huolta oman palkkansa roimasta korotuksesta lama-aikana.

Lipponen, joka lupaa olla pienituloisten puolella leikkaamalla jatkuvasti eläkkeitä, puhuen lamatalkoista vaikka olemme olleet noususuhdanteessa jo monta vuotta. Kuka ymmärtää Lipposen ”logiikaa”, tuloerot kasvaa ja ”Mooses” lupaa olla pienen ihmisen asialla, leikkaamalla pienituloisilta?

Veljekset Lipponen ja Ihalainen nukkuvat ”ruususen unta” ts. ovat tietämättömiä ko. leikkauksista. Eläkeläisten kanhteenkertaan leikattu eläke, jota on leikattu 4 vuotta ei ole edes ollut SAK: esityslistalla?

”Missä luumuelet SAK?” Saksassa eläkeläinen saa 70% eläkepalkkaa jota vähennettiin tänä vuonna vain 2 %, ilman ammattiyhdistyksen väliintuloa olisi leikattu enemmän. Nyt sitten koko KELAN pohjaosa on leikattu, miksi sallit sen SAK?

Kasvojen kohotusta SAK, kun suurta ikäluokkaa sopeutetaan markkinavoimien armoille.
Kenen asialla SAK on jos ei puolusta omia jäseniään mielivaltaiselta Lipposen palkkapolitiikalta.
En käsitä SAK:n logiikaa, jos sellaista yleensäkään on, nykyisillä ylensyöneillä johtajillamme?

1

246

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sippiukko

      Älkää valittako monen eläketurva vielä
      katoaa taivaan tuuliin kun tässä alkaa
      useammalle totuus valkeneen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Realistisesti

      Miten toivoisit, että asiat etenisivät hänen kanssaan? Kuka tekisi mitä?
      Ikävä
      112
      1103
    2. millaiset hiukset

      kaivatullasi on? :)
      Ikävä
      33
      839
    3. Miksi et edistä asiaa...

      Kaivattusi suhteen??
      Ikävä
      56
      833
    4. Minkälaista ajattelisit elämänne olevan

      jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä?
      Ikävä
      65
      767
    5. Sinulle nainen

      Koitan vihdoin jättäytyä täältä pois. Taas koko illan tänne tullut vain jotain pilkkaus viestejä, ei jaksa tuollaista. M
      Ikävä
      78
      694
    6. Tää on todella huvittavaa seurata näiden savolaisten

      naapurusten piikittelyä ja vihanpitoa toisilleen netissä. Näyttää siltä, että Mehtoselle alkaa tulla isäukon piirteet e
      Tuusniemi
      37
      673
    7. Kuka mölyapina

      Kuka saatanan vittu naama mölisee sunnuntaiaamuna jolla ei oo edes lauluääntä. Yön kuulunut jonkun ajan mölinää sisälle
      Suomussalmi
      14
      599
    8. Salaattirosvo

      Sinulle tiedoksi joka varastit salaatit viime yönä kasvulootasta,jäit riistakameraan🤣🤣🤣. Tulehan selvittelemään asia
      Suomussalmi
      23
      560
    9. rattijuoppoja

      tavattu taas Haapavedellä, hyvä että poliisi on valppaana
      Haapavesi
      16
      547
    10. Kuhmosta (kyseenalaiseen) kuuluisuuteen

      Naapurikylän, siis Nurmeksen suurin tubettaja on iskenyt naisen Kuhmosta. Kertoo kanavallaan naisen olevan hyvä rakastel
      Kuhmo
      4
      546
    Aihe