Abi kysyy ammattinimikkeistä..

Olen tulevan kevään abi ja olen viime aikoina lukenut eri ammateista ja aloista tietoa ja yrittänyt pohtia, mille alalle suuntautuisin. Tietoa etsiessäni yksi kysymys on noussut mieleen. Mitä eroa on art directorilla ja graafisella suunnittelijalla? Avo-ammatinvalintaohjelmassa ne ainakin ovat kahtena eri nimikkeenä.. Mielestäni ne kuitenki muistuttavat hämmästyttävän paljon toisiaan.
6223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kyseiselle alalle ei kannata hakeutua, sillä ihmisiä koulutetaan valtavasti liikaa ja suurimmalle osalle ei riitä töitä. työ on myös itsessään raskasta, vapaa-aikaa ei jää ja todellisuudessa omia visioitaan ei saa toteuttaa.

Äänestä
  • Missään välissähän en sanonut kyseiselle alalle hakeutuvani. :)

    Äänestä

AD voi työskennellä johtavassa asemassa vaikkapa mainostoimistossa ja häneltä edellytetään vähän enemmän, mm. hyvää tiedon soveltamista markkinointikykyä. Graafinen suunnittelija vastaa lähinnä ulkoasun suunnittelusta.

Voi onnea, jos graafista suunnittelua ihan opiskelemaan pääset ja vielä onnistut sillä koulutuksella leivänsyrjässäkin pysymään.

Äänestä
  • Taidealoille haluavien kannattaa tutustua dokumentin

    http://www.minedu.fi/export/sites/defaul t/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/OKMpol0120 10.pdf?lang=fi

    sivun 17 taulukkoon ja sen alla olevaan tekstiin. Sitten kannattaa miettiä tarkoin, mitä esitetyt prosenttiluvut oikein tarkoittavat.

    Äänestä

  • 4+7 kirjoitti:

    Taidealoille haluavien kannattaa tutustua dokumentin

    http://www.minedu.fi/export/sites/defaul t/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/OKMpol0120 10.pdf?lang=fi

    sivun 17 taulukkoon ja sen alla olevaan tekstiin. Sitten kannattaa miettiä tarkoin, mitä esitetyt prosenttiluvut oikein tarkoittavat.

    http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/OKMpol012010.pdf?lang=fi

    http://www.minedu.fi/export/sites/defaul t/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/OKMpol0120 10.pdf?lang=fi

    http://www.minedu.fi/export/sites/defaul t/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/OKMpol0120 10.pdf?lang=fi

    Äänestä

  • 4+7 kirjoitti:

    Jep. Olen iloinen, että en päässyt opiskelemaan kulttuurialaa monista yrityksistä huolimatta, vaikka peruskoulussa ja lukiossa olin varma, että suuntaudun jollekin taidealalle. Toki se harmitti todeta, etten ollutkaan niin hyvä kuin olin luullut, mutta parempi näin.

    Seuraavaksi tähtään johonkin "oikeaan ja kunnolliseen" ammattiin, jossa on hyvät työllisyysnäkymt, säännöllinen työ (ei mitään freelancer-hommia) ja varma kuukausipalkka.

    Joillekin on ihan ok olla taiteilijoita ja elää vaikka pienessä epävarmuudessa siitä, onko ensi kuussa rahaa millä elää, enkä väheksy heitä ollenkaan, mutta mulle ei tuollainen tyyli sopisi. Haluan säännöllisyyttä ja varmuutta elämääni. Vituttaisi se olla jostain hienosta muotoiluinstituutista tai TAIKista valmistunut, mutta sitten kuitenkin päätoimisesti ansaita leipänsä kaupan kassana tai siivoojana (yhtään kumpaakaan ammattikuntaa väheksymättä, arvokasta työtä tekevät!)

    Taiteilua voin sitten harrastaa aina leppoisasti vapaa-ajalla ilman turhaa stressiä siitä, että tuleeko työstä niin hyvä että joku voi sen haluta ostaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pörrR kirjoitti:

Olen tulevan kevään abi ja olen viime aikoina lukenut eri ammateista ja aloista tietoa ja yrittänyt pohtia, mille alalle suuntautuisin. Tietoa etsiessäni yksi kysymys on noussut mieleen. Mitä eroa on art directorilla ja graafisella suunnittelijalla? Avo-ammatinvalintaohjelmassa ne ainakin ovat kahtena eri nimikkeenä.. Mielestäni ne kuitenki muistuttavat hämmästyttävän paljon toisiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu