Suomalaisuus

1. Suomalaisuuden oikeassa muodossaan voivat määrittää ainoastaan jäljempänä kohdassa 2. todetut suomenkieliset. Ruotsinkielisille ei asia kuulu, joten he olkoot vaiti.

2. Suomenkielisistä suomalaisuuden määrittely kuuluu ainoastaan suomalaisuuden kärkijoukolle eli Suomalaisuuden liittoon kuuluville. Mikäli heidän kesken ei päästä yksimielisyyteen. suomalaisuuden sisällön ratkaisee Suomalaisuuden liiton kulloinenkin puheenjohtaja. Mikäli Suomalaisuuden liittoon kuuluva kuuluu Perussuomalaiseen puolueeseen, on hänen mielipiteelleen kuitenkin asetettava erityisen suuri merkitys.

3. Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja on erehtymätön eikä hänen mielipiteitään saa arvioida saatikka arvostella.

4. Ruotsalaisia, Ruotsia ja suomenruotsalaisia sekä ruotsin kieltä tulee vihata ja inhota.

5. Myönteisenä keskustelun voidaan pitää negatiivisen tiedon esittämistä 4-kohdassa mainituista tahoista.

6. 1 Mikäli objektiiviset tiedot puhuisivat kohtien 1-5 perusteella muodostettua kannanottoa vastaan, on suomalaisuuden edun nimissä tämän kaltaiset tiedot jätettävä huomiotta.

6.2 Mikäli kysymyksiin vastaaminen voisi johtaa tilanteeseen, jossa jouduttaisiin esittämään 6.1 kohdassa tarkoitettu objektiivinen tieto, voidaan kysymykseen vastaaminen jättää maailman tappiin.
Maailman tapilla tarkoitetaan tässä tapauksessa vastauksen lykkäämistä ikuisiksi ajoiksi.

7. On syytä johdonmukaisesti nimetä svekomaaneiksi ja pakkoruotsittajiksi myös ne suomenkieliset, jotka eivät jostain syystä halua näitä keskustelun sääntöjä noudattaa.

8. Saman viestin uudestaan esittäminen vaihtelevin nimimerkein kaikissa mahdollisissa keskusteluryhmissä ja käsiteltävästä aiheesta riippumatta on tarpeen keskustelun vilkkauden ja laajuuden osoittamiseksi.

9. Mikäli joku keskusteluryhmä ruuhkautuu tai lopetetaan toistuvien kielipoliittisten viestien johdosta, on todettava sen johtuvan sensuurista.

10. Mikäli totuudesta poiketaan, on muistettava, että joka tapauksessa vilpitön fennomaaninen tarkoitus oikeuttaa totuudesta poikkeamisen.

11. Mikäli Suomalaisuuden liittoa tai fennomaaneja arvostellaan äärioikeistolaisuudesta tai äärioikeistolaisten järjestöjen tai henkilöiden esilletuomisesta myönteisessä sävyssä, on tämän kaltaisen arvostelun tekijää ja hänen oletettua taustaryhmäänsä itse arvosteltava äärioikeistolaisuudesta.

12. Kaiken kaikkiaan keskustelussa ruotsinmieliset mielipiteet eivät ole suotavia, niitä on välittömästi kaikin mahdollisin voimin paheksuttava. Suotavaa olisi, että tällaisia mielipiteitä ei saada esittää.

13. Mahdollisten alatyylisten ja loukkaavien ilmaisujen käyttö on kiellettyä, mikäli niitä esittää ruotsinkielinen tai kohdassa 7 pakkoruotsittajaksi tai svekomaaniksi määritelty. Edelleen toisen kirjoittajan vakiintuneen nimimerkin käyttäminen on kiellettyä, ellei kyseessä ole ruotsinkielisen tai 7-kohdassa mainitun henkilön nimimerkki.
Sen sijaan olkoon alatyylisten ja loukkaavien ilmaisujen käyttö sallittua ja päinvastoin suotavaa, mikäli niitä esittää suomenmielinen fennomaani ja ilmaisujen kohteena on ruotsinkielinen tai kohdassa 7 mainittu henkilö.
797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kauanko Tapio meni kun sait tuon tyhmän vuodatuksesi kirjoitettua?

Äänestä
  • Kuka on Tapio?

    Äänestä

  • kysymysmerkki. kirjoitti:

    Kuka on Tapio?

    Niinkun et paskalapio tietäisi. ;)

    Äänestä

  • ÄLÄ YRITÄ TROLLI! kirjoitti:

    Niinkun et paskalapio tietäisi. ;)

    En tiedä paskatala

    Äänestä

  • kysymysmerkki. kirjoitti:

    Kuka on Tapio?

    sinä.

    Äänestä

Vapaaehtoisen ruotsin haluavat myös ne, jotka pitävät ruotsin kielestä, ruotsinkielisisistä ja jopa suomenruotsalaisesta kulttuurista.

Ei kannata jäädä puuhailemaan näiden leimalistojen kanssa, kun kyse on vain demokraattisesta muutoksesta.

Äänestä

Vai että SL pyrkisi suomalaisia määrittelemään? MIksi se alkaisi siihen? Eihän suomalaisia tarvitse määritellä. koska he pitävät itseään täysin suomalaisina.

Svekopiireille on ominaista suomalaisten määritteleminen ja vielä mahdollisimman ruotsalaisiksi. Suruista ei saa selvää määrittelemälläkään.

Eli heti kärkeen meni julistus pieleen....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Määritelmä kirjoitti:

1. Suomalaisuuden oikeassa muodossaan voivat määrittää ainoastaan jäljempänä kohdassa 2. todetut suomenkieliset. Ruotsinkielisille ei asia kuulu, joten he olkoot vaiti.

2. Suomenkielisistä suomalaisuuden määrittely kuuluu ainoastaan suomalaisuuden kärkijoukolle eli Suomalaisuuden liittoon kuuluville. Mikäli heidän kesken ei päästä yksimielisyyteen. suomalaisuuden sisällön ratkaisee Suomalaisuuden liiton kulloinenkin puheenjohtaja. Mikäli Suomalaisuuden liittoon kuuluva kuuluu Perussuomalaiseen puolueeseen, on hänen mielipiteelleen kuitenkin asetettava erityisen suuri merkitys.

3. Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja on erehtymätön eikä hänen mielipiteitään saa arvioida saatikka arvostella.

4. Ruotsalaisia, Ruotsia ja suomenruotsalaisia sekä ruotsin kieltä tulee vihata ja inhota.

5. Myönteisenä keskustelun voidaan pitää negatiivisen tiedon esittämistä 4-kohdassa mainituista tahoista.

6. 1 Mikäli objektiiviset tiedot puhuisivat kohtien 1-5 perusteella muodostettua kannanottoa vastaan, on suomalaisuuden edun nimissä tämän kaltaiset tiedot jätettävä huomiotta.

6.2 Mikäli kysymyksiin vastaaminen voisi johtaa tilanteeseen, jossa jouduttaisiin esittämään 6.1 kohdassa tarkoitettu objektiivinen tieto, voidaan kysymykseen vastaaminen jättää maailman tappiin.
Maailman tapilla tarkoitetaan tässä tapauksessa vastauksen lykkäämistä ikuisiksi ajoiksi.

7. On syytä johdonmukaisesti nimetä svekomaaneiksi ja pakkoruotsittajiksi myös ne suomenkieliset, jotka eivät jostain syystä halua näitä keskustelun sääntöjä noudattaa.

8. Saman viestin uudestaan esittäminen vaihtelevin nimimerkein kaikissa mahdollisissa keskusteluryhmissä ja käsiteltävästä aiheesta riippumatta on tarpeen keskustelun vilkkauden ja laajuuden osoittamiseksi.

9. Mikäli joku keskusteluryhmä ruuhkautuu tai lopetetaan toistuvien kielipoliittisten viestien johdosta, on todettava sen johtuvan sensuurista.

10. Mikäli totuudesta poiketaan, on muistettava, että joka tapauksessa vilpitön fennomaaninen tarkoitus oikeuttaa totuudesta poikkeamisen.

11. Mikäli Suomalaisuuden liittoa tai fennomaaneja arvostellaan äärioikeistolaisuudesta tai äärioikeistolaisten järjestöjen tai henkilöiden esilletuomisesta myönteisessä sävyssä, on tämän kaltaisen arvostelun tekijää ja hänen oletettua taustaryhmäänsä itse arvosteltava äärioikeistolaisuudesta.

12. Kaiken kaikkiaan keskustelussa ruotsinmieliset mielipiteet eivät ole suotavia, niitä on välittömästi kaikin mahdollisin voimin paheksuttava. Suotavaa olisi, että tällaisia mielipiteitä ei saada esittää.

13. Mahdollisten alatyylisten ja loukkaavien ilmaisujen käyttö on kiellettyä, mikäli niitä esittää ruotsinkielinen tai kohdassa 7 pakkoruotsittajaksi tai svekomaaniksi määritelty. Edelleen toisen kirjoittajan vakiintuneen nimimerkin käyttäminen on kiellettyä, ellei kyseessä ole ruotsinkielisen tai 7-kohdassa mainitun henkilön nimimerkki.
Sen sijaan olkoon alatyylisten ja loukkaavien ilmaisujen käyttö sallittua ja päinvastoin suotavaa, mikäli niitä esittää suomenmielinen fennomaani ja ilmaisujen kohteena on ruotsinkielinen tai kohdassa 7 mainittu henkilö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu