Tutkimukset laajenivat Vanhaseen

Poliisi kertoo, että Nuorisosäätiön tutkimukset on laajennettu aikaan, jolloin Matti Vanhanen oli säätiön hallituksen puheenjohtaja. Alkavat pikkuhiljaa paljastua Vanhasen pakkolähdön todelliset syyt...

44

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • &&&&&&??????????

      sinua poloista punatoimittajaa, kun sinun pääsi on Vanhanen sekoittanut.

      Teille punikeille kaikki eilen tapahtunut rötöstelynne on kuulema niin vanha asia, ettei sellaista kannata muistella, mutta se ei päde muihin kuin teihin punikkidemareihin.
      Nytkin ilmeisesti SAK/demarien painostuksesta, ja heidän nimittämiensä "tuomarien" suosiollisilla avustuksella kaivellaan vaikka Urkki haudasta tuomiolle, jos sillä saadaan peiteltyä demurötökset.

      Riiihisäätiö, ja muut demusäätiöt ovat yksiä sontatunkioita, kunhan niitä aletaan kaivelemaan.
      mutta eihän niihin ole kukaan kohdistanut mitään ajojahtia, kun SAK/demarit ovat ainita jotka haluavat muita mustamaalata.

      Demurötöksien tutkinta jarruttelevat korruptoituneet SAK/demarivirkamiehet/viranomaiset.
      Nuo samat piirit kyllä käyvät kilvan kepun kimppuun, vaikka tietävätkin vetävänsä vesiperän.
      Hyvin auliisti myös vuotavat "tutkimuksistaan" punatoimittajille.

    • Vastuuta pakoon

      Pakkolähdön syy ei arvatenkaan ole se mitä Vanhanen lupasi sitten joskus myöhemmin kertoa. Kansan syvät rivit kertoivat, että vastuun pakoilu pisti ottamaan takapakkia. Kyllä nyt on viimeinen hetki selvittää sen aikaiset sotkut ja saattaa syyllinen tai syylliset kaltereiden taakse, sillä muuten suomalaisen politiikan ja poliitikon uskottavuus ei nouse ikinä nykyistä korkeammalle. Uskottavuus on tällä hetkellä lähes nollassa ja tämä tilanne on saatu aikaan vain muutaman kieroilijan voimin.

    • alusta alkaen myös Vanhaseen. Vanhasen kohdalla pääministeriaikana tehdyt mahdolliset virkarikokset ovat kuitenkin riippuvaisia siitä, päätetäänkö eduskunnassa parlamentaarisessa järjestyksessä Vanhasen asettamisesta syyteharkintaan. KRP on jo kerännyt tutkinnan yhteydessä tietoja Vanhasen toimista, mutta ei ole kuullut Vanhasta epäiltynä eikä ilmeisesti todistajanakaan. Oikeuskansleri antaa asiassa ensimmäisen ratkaisun siitä, mihin toimiin Vanhasen kanssa on ryhdyttävä. Sen jälkeen poliisi voi aloittaa Vanhasen mahdollisten rikosten tutkinnan, jos siis oikeuskansleri näkee asiaan aihetta.

      Oikeuskansleri on aiemmin sen verran kommentoinut asiaa, ettei pidä uskottavana kaikki Vanhasen selvityksiä. Tämä tietysti enteilee jo sitä, että tutkintatoimet tullaan aloittamaan aikanaan myös Vanhasta kohtaan. Jos näin käy, on mahdollista, että saamme valtakunnanoikeuden jälleen kerran koolle. Viimeksi kun se oli koolla, se tuomitsi entisen kepulaisen ministerin Kauko Juhantalon vankeuteen lahjuksen vaatimisesta. Kepu asetti pian tämän ministerin toimessa rikoksesta vankeuteen tuomitun puolueen ehdokkaaksi vaaleissa ja kepuäänestäjät palkitsivat miehen äänivyöryllä. Tällainen moraali vallitsee puolueistamme vain Kepussa.

      • faktapankki

        Mielipidepankki vaan demareiden puoluetoimistossa syytää kautta Riihisäätiön

      • -Jäbä

        Minkälaisesta virkarikoksesta pääministerinä Vanhasta syytät, nimen omaan syytät, kun uhkailet jo valtakunnanoikeudella??

      • -Jäbä kirjoitti:

        Valtakunnanoikeudessa käsitellään ministerien tekemiä rikoksia. Mielipidepankki ei uhkaillut millään. Hän ainoastaan kertoi miten prosessi etenee ministeririkoksessa. Tällä hetkellä tehdään selvityksiä ja oikeuskansleri on avainhenkilö siinä miten Vanhasen asiat selvitellään.

      • Umts kakkaa
        Känä kirjoitti:

        No vastaa sinä Antti Hirvi mistä virkarikoksista pääministerinä Vanhasta syytetään?

      • Kirja jo tekeillä?

        Oikeuskansleri ei usko kaikkia Vanhasen selvityksiä ja kansa ei usko Vanhasen selityksiä. Ontuvia selityksiä ja valheita on ollut jopa siinä määrin, että joku näppärä voisi nivoa ne yhdeksi kokonaisuudeksi ja tehdä niistä kirjan.

      • -Jäbä kirjoitti:

        Minkälaisesta virkarikoksesta pääministerinä Vanhasta syytät, nimen omaan syytät, kun uhkailet jo valtakunnanoikeudella??

        Kerroin vain siitä prosessista, mikä voi viedä Vanhasen valtakunnanoikeuteen, jos siihen löytyy aihetta.

        Julkisuudessa on arvioitu, että mahdollinen syyte virkarikoksesta tulisi koskemaan sitä, että Vanhanen on pääministerinä ollut päättämässä RAYn jakamista rahoista Nuorisosäätiölle, joka puolestaan on tulenut rahallisesti Vanhasta vaaleissa.

        Tämä on ollut täysin julkista tietoa ja kaikkien tiedossa on, että oikeuskansaleri tutkii asiaa. Ei siinä sen kummempaa ole. Jos Vanhasta tullaan prosessin myötä epäilemään virkarikoksesta ja syytetään siitä, niin asia käsitellään valtakunnanoikeudessa.

      • Kovat rangaistukset

        moraalin puute kepussa on silmiin pistävä. Koko maalaisliiton/kepun historia on täynnä vastaavia tapauksia ja kepulaiset äänestävät entistä innokkaammin rikoksia tehneitä jäseniään. Ei ihme, että nykyiset niitä tekee, kun esikuvat on väyrisiä/juhataloja/haavistoja jne jne..

      • Koko kansan ääni
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Vanhasen vieminen Valtakunnanoikeuteen on aivan välttämätöntä. Muuten ei ole mahdollista palauttaa uskoa suomalaisen demokratian toteutumiseen.

      • Auto Mauto
        Kovat rangaistukset kirjoitti:

        moraalin puute kepussa on silmiin pistävä. Koko maalaisliiton/kepun historia on täynnä vastaavia tapauksia ja kepulaiset äänestävät entistä innokkaammin rikoksia tehneitä jäseniään. Ei ihme, että nykyiset niitä tekee, kun esikuvat on väyrisiä/juhataloja/haavistoja jne jne..

        Vanhanen on täysin moraaliton, valehteleva hyypiö. Nämä seksi- ja lahjusskandaalit osoittavat sen kiistatta.

      • Heimo Vesa
        Auto Mauto kirjoitti:

        Vanhanen on täysin moraaliton, valehteleva hyypiö. Nämä seksi- ja lahjusskandaalit osoittavat sen kiistatta.

        Vanhasen törkeilyt on jo kauan olleet tiedossa politiikkaa seuraavien piirissä. Nyt ne paljastuvat kaikelle kansalle.

      • Näin on näreet
        Känä kirjoitti:

        Valtakunnanoikeudessa käsitellään ministerien tekemiä rikoksia. Mielipidepankki ei uhkaillut millään. Hän ainoastaan kertoi miten prosessi etenee ministeririkoksessa. Tällä hetkellä tehdään selvityksiä ja oikeuskansleri on avainhenkilö siinä miten Vanhasen asiat selvitellään.

        DEMARISTA mitä se päättää.

        Demarihan ihan varmasti panee tukinnan käyntiin riippumatta siitä onko aihetta tai ei. Sehän on asian ilmaissut ihan selvästi. Haluaa vähän vetkutella asian kanssa ettäse varmasti sattuu Deemareiden kannalta "oikeaan aikaan", eli juuri vaalien allle.

        Eihän asiassa ole mitään epäselvää.

      • Totuutta kehiin!!!!
        Kirja jo tekeillä? kirjoitti:

        Oikeuskansleri ei usko kaikkia Vanhasen selvityksiä ja kansa ei usko Vanhasen selityksiä. Ontuvia selityksiä ja valheita on ollut jopa siinä määrin, että joku näppärä voisi nivoa ne yhdeksi kokonaisuudeksi ja tehdä niistä kirjan.

        on tätä luokkaa niin minä en ainakaan usko että vanhnen on valehdellut. Jotenkin tuon Hesarin ja Iltiksen jutut panevat miettimään että KUKA se TODELLINEN valehtelija on. Enemmän minä uskon Vanhaseen kuin noihin jotka väittävät Vanhasen valehdelleen.

        "Hesari 24.4.2010 Keskustan Puoluevaltuuston kokouksesta....

        ".....Todettiin, ettei kukaan salin ulkopuolella voi tajuta jatkuvan luottamuksen toistamista kaiken tapahtuneen jälkeen. Tunnelmia kuvattiin dramaattisiksi...."

        Muut lehdet. Korhonen kertoi saaneensa vähän kritiikkiä

        Sitten kun verta tähän!

        http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2008/06/02/vanhanen-forsius-valitti-rahapulaa/200814943/12

        "....Iltasanomien mukaan Vanhanen pysyi tiedotustilaisuudessa aiemmassa kannassaan, jonka mukaan hänen Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistykseltä Forsiukselle pyytämänsä rahat viittasivat ilmastoseminaariin.

        Merikukka Forsius kiisti asian tämän päivän Ilta-Sanomissa.

        Vanhasen mukaan Forsius oli puhunut hänelle vaalibudjettinsa niukkuudesta.

        – Forsius ei varsinaisesti pyytänyt rahaa, vaan kertoi, ettei hänen rahansa riitä vaalikampanjaan. Sen pohjalta mainitsin hänestä Tapani Yli-Saunamäelle. Mistään summista ei ollut puhetta, Vanhanen kommentoi. ...."

        Helsingin Sanomat 14.4.2010 Emävalhe

        http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Vanhanen myönsi viimein osuutensa Forsiuksen saamissa vaalirahoissa/1135256128104

      • ????????????????????
        Auto Mauto kirjoitti:

        Vanhanen on täysin moraaliton, valehteleva hyypiö. Nämä seksi- ja lahjusskandaalit osoittavat sen kiistatta.

        "Hesari 24.4.2010 Keskustan Puoluevaltuuston kokouksesta....

        ".....Todettiin, ettei kukaan salin ulkopuolella voi tajuta jatkuvan luottamuksen toistamista kaiken tapahtuneen jälkeen. Tunnelmia kuvattiin dramaattisiksi...."

        Muut lehdet. Korhonen kertoi saaneensa vähän kritiikkiä

        Sitten kun verta tähän!

        http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2008/06/02/vanhanen-forsius-valitti-rahapulaa/200814943/12

        "....Iltasanomien mukaan Vanhanen pysyi tiedotustilaisuudessa aiemmassa kannassaan, jonka mukaan hänen Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistykseltä Forsiukselle pyytämänsä rahat viittasivat ilmastoseminaariin.

        Merikukka Forsius kiisti asian tämän päivän Ilta-Sanomissa.

        Vanhasen mukaan Forsius oli puhunut hänelle vaalibudjettinsa niukkuudesta.

        – Forsius ei varsinaisesti pyytänyt rahaa, vaan kertoi, ettei hänen rahansa riitä vaalikampanjaan. Sen pohjalta mainitsin hänestä Tapani Yli-Saunamäelle. Mistään summista ei ollut puhetta, Vanhanen kommentoi. ...."

        Helsingin Sanomat 14.4.2010 Emävalhe

        http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Vanhanen myönsi viimein osuutensa Forsiuksen saamissa vaalirahoissa/1135256128104

      • Hyh.
        Totuutta kehiin!!!! kirjoitti:

        on tätä luokkaa niin minä en ainakaan usko että vanhnen on valehdellut. Jotenkin tuon Hesarin ja Iltiksen jutut panevat miettimään että KUKA se TODELLINEN valehtelija on. Enemmän minä uskon Vanhaseen kuin noihin jotka väittävät Vanhasen valehdelleen.

        "Hesari 24.4.2010 Keskustan Puoluevaltuuston kokouksesta....

        ".....Todettiin, ettei kukaan salin ulkopuolella voi tajuta jatkuvan luottamuksen toistamista kaiken tapahtuneen jälkeen. Tunnelmia kuvattiin dramaattisiksi...."

        Muut lehdet. Korhonen kertoi saaneensa vähän kritiikkiä

        Sitten kun verta tähän!

        http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2008/06/02/vanhanen-forsius-valitti-rahapulaa/200814943/12

        "....Iltasanomien mukaan Vanhanen pysyi tiedotustilaisuudessa aiemmassa kannassaan, jonka mukaan hänen Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistykseltä Forsiukselle pyytämänsä rahat viittasivat ilmastoseminaariin.

        Merikukka Forsius kiisti asian tämän päivän Ilta-Sanomissa.

        Vanhasen mukaan Forsius oli puhunut hänelle vaalibudjettinsa niukkuudesta.

        – Forsius ei varsinaisesti pyytänyt rahaa, vaan kertoi, ettei hänen rahansa riitä vaalikampanjaan. Sen pohjalta mainitsin hänestä Tapani Yli-Saunamäelle. Mistään summista ei ollut puhetta, Vanhanen kommentoi. ...."

        Helsingin Sanomat 14.4.2010 Emävalhe

        http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Vanhanen myönsi viimein osuutensa Forsiuksen saamissa vaalirahoissa/1135256128104

        on Anna Perholta täysi riman alitus! Meni uskottavuus koko Vanhasta koskevasta jutusta.

        Meniki töpeksimään hyvän hyvän jutun.

        Ei pitäisi tehdä tuollaisia harkitsemattomnia juttuja. Pitäisi tarkistaa aikaisemmat ennen kuin alkaa kirjoittelemaan. kaikenlaisia toheloita niitä päästetäänki toimittajiksi.

      • O.O.
        Kovat rangaistukset kirjoitti:

        moraalin puute kepussa on silmiin pistävä. Koko maalaisliiton/kepun historia on täynnä vastaavia tapauksia ja kepulaiset äänestävät entistä innokkaammin rikoksia tehneitä jäseniään. Ei ihme, että nykyiset niitä tekee, kun esikuvat on väyrisiä/juhataloja/haavistoja jne jne..

        ...hänet huudatetaan heti Kepun hallintoelimiin seuraavassa hetkessä. Hyvä esimerkki on nykyinen maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila, jolla on kontollaan puolen vuoden vankeustuomio.

      • FM Kejonen
        Kirja jo tekeillä? kirjoitti:

        Oikeuskansleri ei usko kaikkia Vanhasen selvityksiä ja kansa ei usko Vanhasen selityksiä. Ontuvia selityksiä ja valheita on ollut jopa siinä määrin, että joku näppärä voisi nivoa ne yhdeksi kokonaisuudeksi ja tehdä niistä kirjan.

        Tuohan on muodostunut jo yleiskäsitteeksi suomen kieleen.

      • juha k.
        Kirja jo tekeillä? kirjoitti:

        Oikeuskansleri ei usko kaikkia Vanhasen selvityksiä ja kansa ei usko Vanhasen selityksiä. Ontuvia selityksiä ja valheita on ollut jopa siinä määrin, että joku näppärä voisi nivoa ne yhdeksi kokonaisuudeksi ja tehdä niistä kirjan.

        paitti kepun juntit.

      • Mielipidepankki kirjoitti:

        Kerroin vain siitä prosessista, mikä voi viedä Vanhasen valtakunnanoikeuteen, jos siihen löytyy aihetta.

        Julkisuudessa on arvioitu, että mahdollinen syyte virkarikoksesta tulisi koskemaan sitä, että Vanhanen on pääministerinä ollut päättämässä RAYn jakamista rahoista Nuorisosäätiölle, joka puolestaan on tulenut rahallisesti Vanhasta vaaleissa.

        Tämä on ollut täysin julkista tietoa ja kaikkien tiedossa on, että oikeuskansaleri tutkii asiaa. Ei siinä sen kummempaa ole. Jos Vanhasta tullaan prosessin myötä epäilemään virkarikoksesta ja syytetään siitä, niin asia käsitellään valtakunnanoikeudessa.

        Tästähän juuri on kysymys. Jari Sarasvuolle mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen on jo laulanut eronsa syyt. Voisiko poliisi kuulustella myös Sarasvuota tärkeänä todistajana?

      • Faktapankki
        Kirja jo tekeillä? kirjoitti:

        Oikeuskansleri ei usko kaikkia Vanhasen selvityksiä ja kansa ei usko Vanhasen selityksiä. Ontuvia selityksiä ja valheita on ollut jopa siinä määrin, että joku näppärä voisi nivoa ne yhdeksi kokonaisuudeksi ja tehdä niistä kirjan.

        Väyrynen on kirjoittanut muutaman kirjan siitä miten häntä on kohdeltu muka huonosti. Vanhanen valmistelee jo samanlaisia kirjoja. Osia sarjaa tulee 50.

    • lähes sarjatulella

      Miten olisi pakkolähdön kirittäjänä vastuu kahdesta koulujoukkomurhasta. Vastuu murhista kuuluu pääministerille joka molemmissa tapauksissa oli Matti Vanhanen. Metsästäjät ja reserviläiset ovat niihin murhiin syyttömiä, mutta Vanhanen ei ole.

      • Puli Sonki

        tämän ketjun läpi, niin tulin siihen tulokseen, jotta kyllä SAK/demareilla on paljon palkattua väkeä prokandapuolella.
        Toverituomioistuin tuli oitis tuomitsemaan Vanhasen.
        En minä olisi mpp:tä uskonut noin punasilmäiseksi SAK/demariksi, vaan kyllä nyt voin yhtyä tuohon lempinimeensä mielipuolipunikki.

        Vai on nuo koulusurmatkin jo Vanhasen syytä?
        Voi helkuta, on teillä punikeilla otsaa vaan ei järjen hiventäkään.

        Vai että on punikit tekemässä jo Vanhasesta häväistyskirjaakin.
        lipponenhan kirjoittikin itse omansa, ja tietenkin vain kehuen itseään, ja SAK/demareita.
        Vieläpä röyhkeyttään hyväkseen käytäen, teki tuon homman eduskunnan tiloissa.
        Lipponen ei voinut lähteä eduskunnasta koska hänen piti pitää suoraa yhteyttä Venäjän pääkonttoriin eduskunnan tapahtumista.
        Sittenhän hän siirtyikin reilusti Venäjän pääkonttorin leipiin.
        Ei myönnä SAK/demarit, että heitä johdetaan Venäjältä, vaikka tuon näkee jo sokea reettakin, ja ymmärtää tyhminkin ihminen muista puolueista, kuin SAK/demareista.
        No sak/demareissahan onkin kaikki oikein supertyhmät kannattajat. Ei kaikki, vaan ne köyhät, jotka uskovat demuvalheita, ja antavat heidän kusettaa itseään ökyrosvojen hyväksi.

        Terijoen hallitus on sittenkin toiminnassa, kuten kerran eduskunnan ministeriaitiosta Katainen sanoi.
        Toverituomioistuinkin on ollut toiminnassa jatkuvasti.

        Olenkin ihmetellyt, että minkä maan hallituksen hyväksi SAK/demarit toimivat, kun eivät toimi oman maan kansalaisten hyväksi, ja nyt minulle on valjennut, että VENÄJÄN etäispäätehän, SAK/demarit ovat.

        SAK/demareiden aikaansaama korruptoitunut oikeuslaitos on purettava, ja miehitettävä uudestaan.

        Halonenkin saa ilmeisimmin ohjeensa Venäjältä, ja on ikään kuin marionetti pressa.

        Jos demarit olisivat saaneeet vaalivoiton, niin maamme köyhät söisivät nyt pettua.
        Vaan nytkin on pelättävissä, että jos SAK/demarit pääsee hallitukseen, niin ne kostavat opositiossa olonsa nimenomaan köyhälle kansalle ja työläisille.
        Ne silloin haluavat, ja tulevat näyttämäään, että niskureita rangaistaan.

      • ??????????????????
        Puli Sonki kirjoitti:

        Nyt haetaan sille tuomiolle syyllinen. Kukahan se on?

      • Paljon melua tyhjäst

      • Otsikossa hymiö
        Paljon melua tyhjäst kirjoitti:

        http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200604044347623_ko.shtml

        http://www.lansi-savo/Mielipiteet/paha-saa-palkkaa-10121674.html

        6.2009 Lalli: ”Kim Huovinlahti: Jäikö jotain kertomatta?
        Keskustan puoluehallitus oli koolla puoluetoimistolla viime viikon torstaina. Kolmituntinen kokous pui pääosan ajastaan eurovaalien tulosta. Se koettiin torjuntatappioksi. Kun varsinkin vasemmistopuolueilla vaali meni keskustaa huonommin, ei vaalituloksen läpikäynti aiheuttanut keskustan puoluehallituksessa ylimääräistä painetta. Tulos otettiin vakavasti vastaan ja samalla todettiin myös, että eduskuntavaaleissa nykykunto ei riitä: juoksua pitää parantaa.
        Sekin kokouksessa tuli selväksi, että kesällä 2010 järjestettävään puoluekokoukseen on oltava ihmisillä lupa haastaa nykyinen johto. Se kuuluu järjestödemokratiaan ja palvelee keskustan tulevaisuutta.
        Kokouksessa keskustelin muutaman kollegan kanssa, mistähän syystä MTV3:n kuvausryhmä oli käynyt kokouksen aikana puoluetalolla. Luulimme, että he hakivat uutista siitä, miten puoluehallitus vaalitulosta analysoi. Pohdimme, että turhaan olivat liikkeellä, kovin suuria paineita keskustassa ei nyt ole. Paljon enempää ihminen ei voi väärässä olla. Sen myöhemmin ymmärsin.
        Kun lähdin Helsingistä puolilta päivin kokouksen jälkeen ajamaan autolla kohti Satakuntaa, aurinko paistoi. Illalla Porissa alkoi sataa ja MTV:n uutiset tulivat ajallaan. Silloin myös kävi ilmi, miksi MTV:n kuvausryhmä oli kokouksen aikana puoluetoimistolla käynyt. MTV oli saanut haltuunsa salaisen muistion, jonka mukaan kiinteistöpalvelukonserni Nova Group maksoi lähes 125 000 euroa keskustalaiselle Menestyvä Suomi -yhdistykselle. Se tilitti rahat sitten eteenpäin keskustalle. MTV uutisoi, että keskustan puoluetoimiston kolme työntekijää puoluesihteerin johdolla olivat perustaneet tämän apuyhdistyksen puolueelle. Vaalirahakohun henki oli jälleen päässyt pullosta irti.
        Asiasta nousi kohu, koska kaikki vaalirahoitukseen liittyvän piti olla keskustan osalta jo viime kesänä kerrottu. Luurankoja ei pitänyt enää olla. Viime viikon torstain jälkeen on paljastunut sitten muutakin.
        Puoluehallituksen jäsenenä olisi toivonut, että uusi kohu olisi käsitelty puoluehallituksessa, koska nähtävästi ainakin puoluesihteerillä siitä jo kokouksen aikana oli vihiä. Tällainen asia olisi pitänyt puida yhdessä läpi piirien edustajien ja puoluejohdon kanssa, koska kaikki olivat sattumalta juuri silloin koolla.
        Keskusta-aktiivit muistuttavat useasti, että keskusta on yltiödemokraattinen puolue – kansanliike. Sillä on suuri puoluekokous ja puoluevaltuuskunta. Puoluehallituskin on laaja, siellä on edustus muun muassa jokaisesta piirijärjestöstä. Se edustaa kentän ääntä ja valvoo omistajan etua. Keskustassa omistajan etu on puolueen etu. Se on jokaisen pidettävä mielessään. Puolueen etu menee myös henkilökohtaisen edun edelle.
        Puoluehallituksessa on vaikea valvoa omistajan – jäsenen – etua, jos se sivuutetaan tiedoista ja päätöksenteosta eikä sille anneta sille kuuluvaa arvoa. Silloin puolueessa valta kulkee myös väärään suuntaan. Oikea suunta on alhaalta ylöspäin.
        Kim Huovinlahti”

      • Riitaoja Kankkunen
        Otsikossa hymiö kirjoitti:

        ei saa puhua pahaa, eikä kepulaisten toimia tutkia, eikä kepulaisia syyttää mistään, eikä kepulaisten saunat ilmiliekeissä, eikä yksikään kepulainen ole rikonut lakia ja kepulaiset lehdetkin voi olla väärässä... Hys-hys, ollaan vaan hiljaa ja ei puhuta kepusta mitään, kyllä nuo unohtuu ja tiukassa paikassa pyydetään neuvostoliitosta vaikeuksia kauppaan.

    • Aukusti vaan

      Maa alkaa poltella Vanhasen jalkojen alla. Olisikohan syytä varmistaa, että Vanhanen ei lähde jonnekin Thaimaasee tai johonkin muuhun paikkaan samaan tapaan kuin Maija Lahtinen?

      • bula-aho

        Passi pois Vanhaselta, ettei pääse pakenemaan.

      • Koko kansan ääni
        bula-aho kirjoitti:

        Passi pois Vanhaselta, ettei pääse pakenemaan.

        Kannatetaan!

    • Kajosta kajahtaa
      • pojnp

        ... ekös sieltä annettu vaaliavustusta HALOSEN vaalikamppanjaan ? JOKO RAHT ON PALAUTEETU, koska Säätiö on oikeuden päätöksellä lakkautettu, koska RIIHISÄÄTIÖN toiminta oli laitonta !!!

      • Fili-Jonkka

        Vanhanen - tuo valehteleva vanhus - odottaa p-ska housuissa tutkimusten etenemistä. Työpaikka Perheyritysten liitossa on jo vaarassa.

      • Katsotaan kuin käy
        Fili-Jonkka kirjoitti:

        Vanhanen - tuo valehteleva vanhus - odottaa p-ska housuissa tutkimusten etenemistä. Työpaikka Perheyritysten liitossa on jo vaarassa.

        Se on kyllä varma, että Vanhasella on päällimmäisenä ajatuksissaan, mihin päätökseen Jonkka päätyy.
        Jonkka voi yksinään päättää, että poliisitutkinta Vanhasen toimista alkaa niin, että Vanhanen on epäiltynä rikoksesta.
        Se ei vielä mitään, olihan Jäätteenmäkikin.
        Sekään ei vielä mitään, että asia etenee jopa oikeueteen, etenihän Jäätteenmäen asiakin niin pitkälle.
        Mutta oikeus totesi, ettei näyttöä löydy Jäätteenmäkeä vastaan niin, että voitaisiin tuomita.
        Jäämme odottamaan, kuinka Vanhasen käy.
        Jos asia etenee oikeuteen, Vanhanen tekee taas kepuhistoriaa, valtakunnanoikeus on viimeksi kokoontunut Vanhasen puoluetoverin ministerinä tekemistä rötöksistä.
        Olisi siinä taas kepumeriittiä kerrakseen, kun Vanhanenkin tuomittaisiin oikein valtakunnanoikeudessa.

      • OIKEUDESSA::.!!1%#?+
        Katsotaan kuin käy kirjoitti:

        .

        lisää centtäcepulaisen catu-uskottavuutta

        .

    • 34+11

      taas (tällä kertaa muitten kuin kepun toimesta) saa nähdä joutuuko Kauppinen maksamaan
      erorahansa takaisin.

      • Mr Mirrikaula

        Siinä henkilöitä, jotka antoivat lahjuskorruptiolle kasvot.

    • lähes-sarjatuli

      Vanhaselle on syntejä kertynyt enemmänkin. Hänen pääministerinä ollessaan tapahtui kaksi joukkomurhaa kouluissa. Minkä poliittisen vastuun Vanhanen näistä koulumurhista otti? Ei yhtään mitään!

      Urheiluampujat, metsästäjät ja reserviläiset ovat syyttömiä, mutta Matti Vanhanen ei ole.

      • O.O.

        Eipä Vanhasta paljon kiinnostanut suomalaisten tsunamin uhrien auttaminenkaan. Vanhanen vain jatkoi joululomailuaan silloisten naisystäviensä kanssa, vaikka satoja suomalaisia oli vaikeuksissa Kauko-Idässä.

      • sen naisen
        O.O. kirjoitti:

        Eipä Vanhasta paljon kiinnostanut suomalaisten tsunamin uhrien auttaminenkaan. Vanhanen vain jatkoi joululomailuaan silloisten naisystäviensä kanssa, vaikka satoja suomalaisia oli vaikeuksissa Kauko-Idässä.

        haastoi oikeuteen?? kohta se haastaa sit perheliiton kun saa kenkää siitäkin firmasta :))

    • ei ihan Matti-fani

      Yritän katsoa Suomen Keskustaa mutta näen edelleen vain Matti Vanhasen josta piti tuleman maan elinikäinen pääministeri, ainakin omasta mielestään. Puhdistan silmälasit mutta kuva ei muutu. Se pirun Vanhanen näkyy edelleen. Taustalla näkyy jokin lautapino. Matti Vanhasella on kädet selän takana, mitähän se siellä piilottelee, onko Matilla kädet täynnä seteleitä? Taustalla näkyy myös Matin talo, kukahan sielä nyt mahtaa uuniperunoita valmistella? Kalliiksi tuli se talo Suomen kansalle. Toivottavasti uuniperunat maistuvat Lama-Matille sillä niiden hinta on erittäin kova. Sietääkin maistua! Matti kuitenkin hymyilee, hänelle lysti ei tullut kalliiksi, sillä me tarjosimme, tosin tahtomattamme.

      Yritän nähdä Suomen Keskustan, mutta näen vain Matti Vanhasen.

      • Anne Perner

        Ennen Matti Vanhasta Suomen politiikka oli puhtoista.

    • P0ika

      - Mitä eroa on Matti Rukalla ja Matti-rukalla?
      - Kaksi viikkoa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Elina Valtosella täydellinen mahalasku Ylen Ykkösaamussa. Ei hallitse alkuunkaan tonttiaan.

      Ulkoministerimme Elina Valtosen haastattelu Ylen Ykkösaamussa 25.1.2025 oli jotain niin kiusallista katsottavaa, ettei
      Maailman menoa
      480
      3541
    2. Maisa Torppa

      Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      1605
    3. Huomaatko että

      Olen kiinnostunut seksielämästäsi. Mitä uskot sen taustalla olevan?
      Ikävä
      149
      1556
    4. Kelpaisinko vielä?

      Huolisitko minut vielä vaikka olen ollut sen toisen kanssa?
      Ikävä
      85
      1301
    5. Martina, ero?

      Milloin erouutinen julki, veikkauksia?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      226
      1203
    6. Mikä on tulevan kevään teema?

      Sun kohdallasi
      Ikävä
      35
      1081
    7. Nainen, haluatko olla haluttava

      Miettinyt tässä salaisuutta sun vetovoimallesi. Kaunis? Kyllä. Kiinnostava luonne? Kyllä. Hyvä kroppa? On. Harrastukset,
      Ikävä
      44
      1051
    8. Olen niin pettynyt itseeni

      Että sait väärän kuvan minusta ja luulit etten ole kiinnostunut ja menit eteenpäin. Miten nyt käy jos vielä haluamme toi
      Ikävä
      40
      1010
    9. Kerro yksi positiivinen kokemus kaivatusta

      Voi tunnistaa. Jos ei ole positiivista, voi kertoa negatiivisen. Ne ehkä jää mieleen paremmin.
      Ikävä
      37
      1001
    10. Jannenkulma

      "Köyhän" kiinteistö selvitystilassa!
      Suomussalmi
      10
      1000
    Aihe