Jo on aikoihin eletty

Katsoitteko kolmen uutiset, siinä oli Keskustan puheenjohtaja tuo kauneista kaunein Mari-Rouva huolissaan Kepun tilasta. Toistaen tuota jo tuhatvutta vanha fraasia, että "niin kauvan ihminen on syytön kun toisin todistetaan". Muistuupa vain mieleeni, kun Ahteen Matti oli peräti veikkauksen johtajana, silloin ei tullut kuuloonkaan, että Veikkaus olisi jotenkin tukenut Demarien hankkeita.

Nyt tämä Veikkauksen Hallituksen puheenjohtaja Vihriälä, on jakanut näille Kepuyrityksille rahaa kuin karjanhoitajat lehmilleen väkirehuja. Tämäkin Rovaniemen Kelkkatehdas ei olisi omillaan pysynyt pystyssä edes vuottakaan, se on siis ollut täysin meidän veronmaksajien riesana, tosin Veikkauksen kautta.

Voi kumpa ihmisille selviäisi, minkälaisia rosvoja he ovat äänestäneet, kun Kepua ovat äänestäneet. Kyllä nyt tekisi mieli kirota oikein sydämen kyllyydestä, mutta kun lupasin sen kiroilun lopettaa niin lupaukseni aijon pitää.
Kyllä tuo Kepuporukka niin kieroa porukkaa on että siihen ei pysty edes Suomen kommunistinen puoluekaan.?
8115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ÄLÄHÄN HÄPÄISE KOMMUNISMIA VERTAAMALLA KEPUUN! Tuloko selväksi?

Äänestä

Niin, että puree anustappinsa sahanpuruksi. Näin on näreet, herra paratkoon???

Äänestä
  • repanavastaajat, olette tosiaanki suuria vitseja sanan täydessä merkityksessä. Teidän kirjoitusrepertuaariinne kuuluu ainoastaan minua kommariksi haukkuminen. Ette edes Ahteen Mattia osanneet källätä, eikö teidän sanavarastoonne kuulu tosiaankaan kuin anustapit ja punikki kommunistit.

    Jos minu kirjoitustaitoni sisältäisi nuo teidän sanavarastonne, niin kyllä lakkaisin käymästä tälläkin palstalla tyhmyyttäni esittämässä, hävetkää S------n siat.

    Äänestä

Kaikenhan piti olla selvitettyä

Äänestä

on myöskin SAK:n palautettava rikolliset jäsenmaksurahansa.
Ovathan nuo työntekijät tietenkin kuuluneet liitoon, joten SAK/demarit ovat saanneet kymmeniä vuosia sieltä puoluetukea.
Nuo rahat on ehdottomasti palautettava, ja sak pantava syyteeseen rikollisen rahan vastaanottamisesta, ja pesemisestä.
Onko tuo raha silloin puhdistunut, kun se on tullut suoraan tilitettynä jäsenmaksuna?

Siinäpä onkin pohtimista, onko demaritkin saaneet kelkkatukea?
Käsittääkseni ovat.

Äänestä

Sinähän punapelle sanoit itse äänestäneesi keskustaa viime kunnallisvaaleissa. Parempi kun nikkaroit niitä anustappeja, sinulla homolla kun ei onnistu edes paskasuoleen. Hoh, hoh, hoooooooooo, tuota kusivaipan polttamaa vanhaa pierua.

Äänestä
  • äänestäväni aina määrättyä ehdokasta hän vopi kuulua mihin puolujeeseen hyvänsä, kunhan ei kommunisteihin, mikä tässä siis sinua mättää. Etkä sinä mikään sonnimies ole, kuitenkin yhtä tyhmä olet kuin se oikea Sonnari on. Olen kyllä varsin kyllästynyt vastailemaan teille puolijauhoisille Kepuleille, joiden ainoa elämä on Kepuaate, eikä siihen elämään muuta sovikkaan.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki, se oikea kirjoitti:

    äänestäväni aina määrättyä ehdokasta hän vopi kuulua mihin puolujeeseen hyvänsä, kunhan ei kommunisteihin, mikä tässä siis sinua mättää. Etkä sinä mikään sonnimies ole, kuitenkin yhtä tyhmä olet kuin se oikea Sonnari on. Olen kyllä varsin kyllästynyt vastailemaan teille puolijauhoisille Kepuleille, joiden ainoa elämä on Kepuaate, eikä siihen elämään muuta sovikkaan.

    Ja pinkase vuorille, häpemään homouttasi ja punikkiuttasi!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uusi-Ukki, se oikea kirjoitti:

Katsoitteko kolmen uutiset, siinä oli Keskustan puheenjohtaja tuo kauneista kaunein Mari-Rouva huolissaan Kepun tilasta. Toistaen tuota jo tuhatvutta vanha fraasia, että "niin kauvan ihminen on syytön kun toisin todistetaan". Muistuupa vain mieleeni, kun Ahteen Matti oli peräti veikkauksen johtajana, silloin ei tullut kuuloonkaan, että Veikkaus olisi jotenkin tukenut Demarien hankkeita.

Nyt tämä Veikkauksen Hallituksen puheenjohtaja Vihriälä, on jakanut näille Kepuyrityksille rahaa kuin karjanhoitajat lehmilleen väkirehuja. Tämäkin Rovaniemen Kelkkatehdas ei olisi omillaan pysynyt pystyssä edes vuottakaan, se on siis ollut täysin meidän veronmaksajien riesana, tosin Veikkauksen kautta.

Voi kumpa ihmisille selviäisi, minkälaisia rosvoja he ovat äänestäneet, kun Kepua ovat äänestäneet. Kyllä nyt tekisi mieli kirota oikein sydämen kyllyydestä, mutta kun lupasin sen kiroilun lopettaa niin lupaukseni aijon pitää.
Kyllä tuo Kepuporukka niin kieroa porukkaa on että siihen ei pysty edes Suomen kommunistinen puoluekaan.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu