Olen karsinyt jo vuosia ahdistuneisuus/paniikkihairiosta. Itsetuntoni ei todellakaan olen huipussa. Luulen etta kaikki vain arvostelemat minua kaikesta esim. kun puhun muiden kanssa niin ajattelen milta naamani nayttaa silla hetkella(tuskallista, enka paase siita eroon!!!) ja vain jahmetyn ja haukon henkea ja joskus en edes kuule kaikkea mita toinen sanoo kun ajattelen vain omia toimintojani. Pelkaan, etta muut nakevat mita todella ajattelen kasvoiltani, pelkaan etta minua pilkataan. Minulla on muutama kaveri, mutta tata tapahtuu myos perheen kanssa. En tieda miten paasen tasta eroon, Yritan olla rohkea mutta kun teen jotain missa muut tuijottavat minua alan tarisemaan ja sydan alkaa tykyttamaan. Jos minun pitaa puhua enemman kuin muutama sana, kasvoni valahtavat punaisiksi ja tuntuu kuin en saisi happea kunnolla. Miten paasen tasta yli, kenellakaan neuvoja/vinkkeja/omia kokemuksia joita haluaisit jakaa kanssani? Kiitos :))
Miten saan kohennettua itsetuntoani???
GRRR-helpMej
9404
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
sua ei ole kotona kukaan tukenu ja kannustanu puhumattakaan että olis kehunu sua viehättäväks tai komeaks. Muista kuitenkin, että sä olet ainutkertainen ihminen. Jos meinaa tulla paniikki, niin ajattele mikä vois olla pahinta mitä vois tapahtua. Ja jos se sun mielestä pahin tapahtuu, niin siitäkin aina selviää. Pelko "halvaannuttaa" mutta jos pystyy ajattelemaan että antaa tulla mikä on tullakseen niin pikkuhiljaa huomaa ettei se niin kauheeta olekaan. Tietääks sun perhe tästä, oisko mahdottomuus näyttää esimerkiks tää keskustelu sun perheelle. Kokemuksesta tiedän, että toi asia rajottaa äkkiä koko elämää.
Et sitten viitsinyt kertoa oletko saanut mitään apua lääkäriltä, jos et, niin kipinkapin sinne, ei tuollaista tarvitse kärsiä. Mene vaikka yksityiselle psykiatrille, niin voit luottamuksellisesti kertoa tilanteesi. Sinulle voisi löytyä joku sopiva lääke ja saisit sen avulla positiivisia kokemuksia ja uskon palautumaan itseesi, että olet kuitenkin mainio ihminen, kun et jännitä. Sitä sinä nyt kaipaat eniten.
voin sanoa sulle, että sitten vasta olet paniikissa, jos menet psykiatrille ja aloitat lääkkeiden popsimisen. Paniikki ja pelko- oireet lisääntyvät saman tien, kun saat uuden häpeän ja pelon ja se on, että käyt psykiatrilla. Silloinhan suo just tuijotetaan ja huhuillaan et kellähän psykiatrilla se oikein käy ja kun kerran käy psykiatrille niin millasta lääkettä se syö ja onks noi sit niitä lääkkeiden haittoja vai mitä.?????Näin se vaan on. Kerran kun oot käynyt psykiatrilla ja saanut numeron ottaasi, niin loppuikäsi olet psykiatrinen ihminen ja suo ei kunnioiteta senkään vertaa mitä nyt. Pidä se mielessäs. moni joutuu muuttamaan toiselle paikkakunnalle sen häpeän kanssa, kun ei kestä.Monet ovat menneet lopullisesti piloille psykiatrilla käynnin jälkeen. Hae muita vaihtoehtoja. Aloita harrastukset ja ahae harrasteryhmiä ym.,joissa on samanhenkisiä ihmisiä sun kanssa. ne kannustaa suo elämään ja auttaa paljon enemmän kun lääkäri, joka tahtoo sun rahat. Näin se vaan on.
Kerrot nyt itsestäsi, mutta ei kaikki ole yhtä tyhmiä, että tekee lääkärillä käynnistään julkisen asian ja kuuluttaa sitä kylällä! En ihmettele jos sinua katsotaan pitkään, olet oikeasti hullu, mutta älä tuolla älykkyystasolla ala muita neuvomaan.
Hei 'Paaset Kylla Yli'.. Nuo sanat ei oikein minua lohduta tai ilahduta, silla olen jo karsinyt tasta 18v. saakka eli tayteen tuleepi nyt n. 6 vuotta. Laakkeita on kaytetty; SSRI, beetasalpaaja, Xanax, ym ym. muunlaiset rauhoittavat, jotka eivat sitten auttaneet patkaakaan mutta niita kuitenkin kaytin pitkan aikaan silla jain niihin koukkuun. Oikeastaan laakkeet vain pahentivat oloani eika niiden vaikutus kestanyt kauaa. Enka muutenkaan enaa usko etta laakkeet auttaisivat tallaiseen vaivaan, ja sita paitsi mieliala laakkeissa on vaikka mita haitallisia aineita jotka ei todellakaan ole hyvaksi sinulle. Etsin toisenlaista keinoa jaksaa. Monenmoiset vitamiinit ym. yrtit on tullut kokeiltua eika niistakaan mitaan kunnon apua oikein taida olla. Syon silti vahvaa B-ta silla hyvaksi hermostolle, ja kalanmaksaoljy-kapseleita. Yhden kerran kavin psykiatrilla, ja siihen se jai. Mies oli niin epamukava ja yritti saada minut ajattelemaan etta minulla on joitan traumoja lapsuudessa. Se sai minut vain enemman ahdistuneemmaksi kun joku yrittaa vain arvella mika minua ahdistaa jne. Tiedan etta olen mukava ja hauska tyyppi, ja minulla pitaisi menna hyvin - jotenkin vaan mieli on aina maassa ja surulliset asiat pyorivat paassa.
Kiitos mukavista ja neuvokkaista sanoistasi. Olen kanssasi samaa mielta laaketeollisuudesta ja siita kuinka laakkeiden popsiminen vain pahentaa asiaa samaten psykiatrilla kaynti. Tiedan etta kaipaan enemman ystavia, niita minulla ei paljoa ole, ei sellaista tosiystavaa jolle puhua avoimesti kaikesta. Mista sellaisen voi loytaa? *huoh* Olisi myos mukava aloittaa jokin uusi harrastus jossa paasisi muihin ja iloisempiin ajatuksiin. Tiedan etta ahdistusta pitaisi jotenkin kasitella, selvittaa syyt ja muut, eika vain pumpata itseaan laakkeilla ja jattaa asia sikseen. Se on vain niin vaikeaa, ahdistuksessa vellominen joka ikinen paiva mutta sen kanssa on vaan oppinut jotenkin elamaan. Toivoisin vain etta voisin jonain paivana 'oppia' taas olemaan sama rento ja iloinen persoona kuin joskus ennen...
Hei! Tässä linkissä olevat neuvot eivät ainakaan pahenna tilannetta, valitse sieltä parhaat avuksesi.
Tuo, että ajattelet noin on luulotautia kauniisti sanottuna. Eihän ne ajattele, opettele pitään pokka kurissa.
Tsemppiä!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9215153 Jäi äsken pois.
Minulla on ollut aika samanlaisia ongelmia kuin sinullakin. Omalla kohdallani on mielestäni ollut kaksi merkittävää asiaa, joiden ansiosta olen saanut itsetuntoa kohotettua: liikuntaharrastuksen aloittaminen ja keskustelu asioista mieheni kanssa.
Olisiko sinulla joku luotettava henkilö, kenen kanssa voisit puhua ajatuksistasi? En usko, että ongelmasi on suoritusorientoituneessa nyky-yhteiskunnassa kovinkaan epätavallinen, joten voisit hyvin saada tukea juttelemalla jollekin asiasta.
Harrastuksen merkityksen olen itse kokenut tosi isoksi. Varmastikin harrastus kuin harrastus on hyvästä, mutta itselläni liikuntaharrastus on nostanut sekä kuntoani että itsetuntoani. On paljon helpompaa katsoa itseään peilistä, kun hartiat eivät ole enää ihan lysyssä eikä kädetkään enää tärise niin paljon kun niissä on vähän lihaksiakin. Eikä liikunnan tarvi välttämättä olla mitään joukkueurheilua, vaan voit kokeilla esim. jotain jumppaa tai punttisalia tai mikä sinua kiinnostaa. Monesta lajista järjestetään alkeiskursseja, ja siellä on ihan turha miettiä sitä mitä muut ajattelee kun ei osaa, kun ei kukaan muukaan osaa! Tai jos joku osaa, niin se on väärällä kurssilla, et sinä! Kohentuneen kunnon lisäksi voit pikkuhiljaa alkaa saada kavereitakin: alkuun pukuhuoneessa tulee puhuttua ihan vaan pikku kommentteja tunnista jonkun muun kanssa ja pikkuhiljaa tulee puhuttua enemmän asioista. Itselleni kävi näin. Alkuun en omissa harrastuspiireissäni puhunut juuri mitään kenellekään ja koko tunnille meneminen jännitti, mutta pikkuhiljaa parin vuoden jälkeen pidän itseäni jopa aika sosiaalisena pukuhuoneessa. Tällaista en olisi ikinä uskonut muutama vuosi sitten!
Monelta muulta oli myös tullut hyviä vinkkejä. Valitse niistä itsellesi sopivimmat. Tärkeintä on muistaa se, ettei sinun tarvitse olla täydellinen ja on ihan ok ja normaalia, jos välillä punastuu, änkyttää tms. Älä ole liian ankara itsellesi!