Suomen kohta pitkäikäisin naispääministerimme jää kepun viimeiseksi hallitusvastuussa olevaksi ministeriksi. Mari voi sammuttaa valot.
Mari sammuttaa valot
bierst
13123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
vaalitappion pelossa mitään päätöksiä! se vaalitappio kepulle kuitenkin tulee niin luulisi että nyt olisi aika toimia!
Vaalitaistelu pyörii jo täysillä kierroksilla ja kepun kärkipoliitikot ovat poliisitutkinnassa. Rökäletappio on varma.
Saattaa toistua juhantaloilmiö ja kepu saakin murskavoiton.
Mikään ei ole kirkossa kuulutettua ja ainoa varma on epävarma tämänkin asian suhteen.
On toki uskottovaa, että kiihkeimmät kepulaiset äänestävät sitä varmimmin, mitä törkeimpiä rikoksia kepupoliitikoilla on tilillään, mutta tuo käyttäytymistapa ei todennäköisesti pure sinisilmäisiin liikkuviin äänestäjiin. Perinnekepulaisia on alle 10%, joten kahleskoijarit tuskin menestyvät.
Suomalaiset äänestäjät ovat tyhmiä ja sen takia eniten ääniä saavat ne, jotka sekoilevat ja valehtelevat eniten. Pahimmat koijarit tulevat saamaan valtavan määrän ääniä, koska tyhmä suomalainen äänestäjä ei tajua rehellisyydestä mitään. Mitä suurempi valhe, sitä paremmin se uppoaa tyhmään suomalaiseen äänestäjään. Pitää myöskin muistaa nämä sympatiaäänestäjät, jotka antavat äänensä "lehdistön kaltoin kohtelemille edustajille". Äänestäjä heltyy antamaan äänensä juuri tällaisille paskiaisille, jotka kusevat äänestäjiään linssiin ja pelaavat toisten rahoilla.
peräti 63 päivää pääministerinä, talvisotakin kesti pidempään. Tosin miksi Vanhanen uhosi vähän aikaa sitten jatkavansa kolmannen kauden. Tuliko jalko todella pipiksi? Voi se koske kovastikin.
Mistä tämä ihmeellinen väärinkäsitys Jäätteenmäen pääministeriuran pituudesta on tullut?
Se kesti 69 päivää.
kuusysi päivänä Jäätteenmäki jätti eropyyntönsä.
Siis kyllähän näin on, että AJ toimi pääministerinä kuutenakymmenenä yhdeksänä päivänä.
Olikos se Vanhanen vai Kanki kun vitsaili ulkomaalaistaustaisen naiskepuehdokkaan kanssa sähköpostitse juuri 69-koodilla?
Vanhanen ennakoi poliisitutkinnan ja pakeni rikospaikalta.
Mutta kyllähän se Kaikkonenkin..
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1682684
Netti-Matin kunniaksi voidaan sanoa, että jotain kai hän oli oppinut, koskapa ilmeisesti hän osasi olla jo varovainen viestittelyissään.
Otti kai natinatijutuistaan opikseen.
http://4.bp.blogspot.com/_D9MVo_8ZP64/SOvFtAWiCEI/AAAAAAAAADU/wRXhiyF1SP0/s1600-h/Matti Vanhanen johtaa Kepun vaalivoittoon naisten MC n avulla.jpg
Kumpi edustaa rikollisjärjestöä, oikea vai vasen?