Kepulit kalisivat :)

12.4.1986 IL:”Länsi-Saksa uhkaa maailmanrauhaa

Lääkintöhallituksen pj. Matti Ruokola (kepu) on viikon kiistelty mies.
Suomen rauhanpuolustajien pj:na hän toi esille sotilaallisen uhkan Länsi-Saksasta ja viittasi yya-sopimukseen NLn kanssa.
Mikä hän on miehiään?
-Joskus kuulee sanottavan, että Saksan osalta yya-sopimus on vanhentunut. Haluan varoittaa tällaisesta.
-Länsi-Saksan toimien takia yya-sopimus on yhtä ajankohtainen kuin sen kirjoittamisen aikaan. Yksikään kirjain ei ole väljähtänyt.
DDR:n Ruokola näkee toisessa valossa kuin Liittotasavallan. Itä-Saksaan ei liity uhkatekijöitä.
-On kysymys Euroopan turvallisuudesta ja Saksan uhkakuvasta, joka on lisääntynyt.
Efta- ja Eureka-jäsenyydet huolestuttavat Ruokolaa.
-Eftassa mon mukana täysivaltaisia Naton jäsenmaita. Ja Eurekalla on sotilaallisia tarkoitusperiä.
-Suomen ja NLn suhteet eivät saa vaarantua. Vaikka maan ulkopoliittinen peruslinja onkin säilynyt, taloudellisten avausten varjolla otetuista liikkeistä länteen on syytä tuntea huolta.
Huolia on muitakin.
-Nuoriso irvailee NLa ja on välinpitämätöntä. Tiedotus on jenkkipainotteista. On käsittämätöntä, ettei kouluissa opeteta venäjää.
Ja Afganistan?
-Emme tunne kaikkia tosiasioita.
Ovatko rauhanpuolustajat koskaan kritisoineet NLa?
-Ei ole ollut aihetta. Jos NL onkin joskus lisännyt sotilaallista valmiuttaan, se on vain vastannut lännen varustautumiseen. USA:n on vetäydyttävä ensin.”
062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Otsikossa hymiö kirjoitti:

12.4.1986 IL:”Länsi-Saksa uhkaa maailmanrauhaa

Lääkintöhallituksen pj. Matti Ruokola (kepu) on viikon kiistelty mies.
Suomen rauhanpuolustajien pj:na hän toi esille sotilaallisen uhkan Länsi-Saksasta ja viittasi yya-sopimukseen NLn kanssa.
Mikä hän on miehiään?
-Joskus kuulee sanottavan, että Saksan osalta yya-sopimus on vanhentunut. Haluan varoittaa tällaisesta.
-Länsi-Saksan toimien takia yya-sopimus on yhtä ajankohtainen kuin sen kirjoittamisen aikaan. Yksikään kirjain ei ole väljähtänyt.
DDR:n Ruokola näkee toisessa valossa kuin Liittotasavallan. Itä-Saksaan ei liity uhkatekijöitä.
-On kysymys Euroopan turvallisuudesta ja Saksan uhkakuvasta, joka on lisääntynyt.
Efta- ja Eureka-jäsenyydet huolestuttavat Ruokolaa.
-Eftassa mon mukana täysivaltaisia Naton jäsenmaita. Ja Eurekalla on sotilaallisia tarkoitusperiä.
-Suomen ja NLn suhteet eivät saa vaarantua. Vaikka maan ulkopoliittinen peruslinja onkin säilynyt, taloudellisten avausten varjolla otetuista liikkeistä länteen on syytä tuntea huolta.
Huolia on muitakin.
-Nuoriso irvailee NLa ja on välinpitämätöntä. Tiedotus on jenkkipainotteista. On käsittämätöntä, ettei kouluissa opeteta venäjää.
Ja Afganistan?
-Emme tunne kaikkia tosiasioita.
Ovatko rauhanpuolustajat koskaan kritisoineet NLa?
-Ei ole ollut aihetta. Jos NL onkin joskus lisännyt sotilaallista valmiuttaan, se on vain vastannut lännen varustautumiseen. USA:n on vetäydyttävä ensin.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu