Keskustapuolueen ympärillä alkaa oleen niin paljon kaikkea hämärää ja rikollista, että puolueen kannattaisi julistautua ns. 1% kerhoksi.
MC KEPU
P.walden
990
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
lienee ainoa asia, josta ne ei ole ainakaan vielä kärynneet?
vain ajan kysymys.
sen sijaan ovat kunnostautuneet niidenkin tiimoilta.
huijaa maataloustukea tai siltarumpuja. Demariperheet rahoittaa kepulaisten roistejen toiminnan.
Miksi muissa länsimaissa ei ole samalaista kepua kuin suomessa, onko se meidän venäläisten verenperimä?
äänestää kepun kaltaista rikollisjärjestöä? Sitä en rehellisenä veronmaksajana ymmärrä.
Matti Vanhanen julisti aikoinaan Pikku G:n eli Henri Vähäkainun esimerkilliseksi keskustalaiseksi nuoreksi. Pikku G oli Keskustan ehdokkaana viime eduskuntavaaleissa.
Äskettäin Pikku G sai huumetuomion. On Keskusta mukana siis myös huumejutuissa.
Onhan kepulla sentään ollut ehta narkki ehdokkaana. Pedofiilikin muistaakseni on ollut valtuutettuna?
1%
piipittävän presidenttinsä johdolla on leinkuuliaista porukkaa verrattuna kepulaisiin.