Kohtalotovereita?!?

Itellä oli eka raskaus samanlaista. Laskin päiviä ja olin hyvin tietoinen kaikesta ja murehdin kaikkea. Ja sitten syntyi vauva, ja sai murehtia taas kaikkea, hengittääkö se, syökö se kunnolla jne jne ja se vaan jatkuu läpi koko elämän :D Ootko puhunu peloistasi neuvolassa? Suosittelen, koska on hirmu raskasta koko ajan vaan murehtia ja huolehtia ja se raskaus aika tuntuu kestävän sitte ikuisuuden eikä ehdi nauttia ollenkaan. Nyt kun ootan toista, en oo ehtiny murehtia, en laskea viikkoja, en mitään, ja olen iloinen kuinka nopeaa aika on mennyt ja nyytti pian sylissä. Kyllä moni stressaa ihan turhasta, vaikka eihän se ihme oo kun kyseessä on uusi ja ihmeellinen asia. Mutta elämäsi on paljo ihanampaa ku et stressaa, joten juttele neuvolassa! Ois itekki pitäny tajuta sillon :D

Mulla meni ekat 12 viikkoa vähän samoissa merkeissä.. ekan ultran jälkeen osasin ottaa jo vähän rennommin. Tietty välillä kävi pieni epäilys mielessä, että mahtaako siellä masussa kaikki olla hyvin kun vauva ei antanut mitään merkkejä itsestään ja raskaus oli täysin "oireeton". Mulla pelko johtui todennäöisesti siitä, että edellinen raskaus meni kesken rv 6... Mutta kun liikkeet alkoivat tuntumaan selvästi viikon 20 paikkeilla niin olo helpottu. Tajusin myöhemmin, että olin ne liikkeet tuntenut jo muutamia viikkoja aikaisemmin, mutta ne pienet muljahtelut mahassa olivat vielä niin hentoja, että menivät suoliston kuplimisen piikkiin :-) Nyt kun liikkeet tuntuvat säännöllisesti niin tästä pyöristyneestä masusta on todella alkanut nauttimaan... Ihana kun on pallomasu :-D

Yritä nyt rauhottua, ja nauti! Raskaana olo on ihanaa aikaa.

Mulla ei ehkä ole ihan noin pahat pelot, mutta usein olen huolissaan minäkin. Pari ensimmäistä ultraa jännitti niin, että löysät meinasi tulla housuun. Kohta olisi vielä rakenneultra. Huhui.... Hyvin on kaikki ollut tähän mennessä. Vain ihan raskauden alussa oli 1 päivänä pientä ruskeaa tuhruvuotoa ja itkin yöllä paniikissa. Mutta yhdellä ystävällä oli pari keskenmenoa ja toinen ystäväni joutui keskeyttämään raskauden. Sitä muistaa kun yritti ystävää uuden raskauden kohdalla rauhoitella. Kaikki on helpommin sanottu kuin tehty ja itse en silloin ollut raskaana ja en edes osannut kuvitella kuinka vaikeaa on olla murehtimatta ja ajattelematta. Varsinkin, jos on tapahtunut jotain ikävää aiemmin.

Jos on hyvä olo eikä juuri oireita, pelkään että jokin on vialla. Jos taas todella huono olo (esim. liitoskipuja), niin silloinkin pelkään, että jokin on vialla.

Mä en ole mikään omista tunteistani puhuja ja varsinkaan tuntemattomalle. Joten en ainakaan aio neuvolassa puhua. Tietysti jos jokin vatsakipu tms. huolettaa niin siitä mainitsen ja kysyn onko normaalia.
Täytyy kait vaan ajatella, että eipä se huolehtimalla muuksi muutu, jos asiat ei mene hyvin. Se on sitten sen ajan murhe ja sitä ei kannattaisi murehtia etukäteen liiaksi. Ja kaikkihan voi mennä hyvinkin.