Yle: Kokoomuksen arviot Venäjän asemasta hämmentävät Moskovassa
19.8.2010 8:23 | Päivitetty: 19.8.2010 9:38
A A Helsingin Sanomat
Timo Jaakonaho / lehtikuva
Puheenjohtaja Jyrki Katainen (oik.) ja ulkoministeri Alexander Stubb kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Raumalla tiistaina.
Kokoomusministereiden arviot Venäjän heikosta suurvalta-asemasta hämmentävät Moskovassa, kertoo Ylen uutiset. Kokoomuksen kolme johtavaa ministeriä sanoi toissapäivänä, että Venäjä ei ole todellinen suurvalta, vaikka se niin luulee.
"Venäjän puheita kuunnellessa on vaikeata uskoa, että sen talous on vain Hollannin kokoinen", valtiovarainministeri Jyrki Katainen sanoi.
Kataisen lausuntoja säestivät ulkoministeri Alexander Stubb ja puolustusministeri Jyri Häkämies.
Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Konstantin Kosatšev ihmettelee ministereiden lausuntoja. Kosatšev sanoo Ylen uutisten haastattelussa ottavansa asian esille keskusteluissa Kataisen kanssa kuun lopussa.
"Venäjä on YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen ja ydinasevalta. Se kuuluu myös maailman talousmahtien G-8:aan ja moniin muihin järjestöihin, jotka muokkaavat koko maailmaa. Asema on täysin objektiivinen. Se on asema, joka varmasti kaikkien suomalaisten poliitikkojen on syytä tunnustaa", Kosatšev sanoo Ylelle.
Ulkoministeri Stubb sanoo Helsingin Sanomille, että kokoomus tarkoitti lausunnoillaan nimenomaan Venäjän taloudellista asemaa.
"Maailma on muuttunut. Elämme moninapaisessa maailmassa. Venäjä on Suomen näkökulmasta suurvalta, mutta ei taloudella mitattuna", Stubb sanoo.
Stubbin mukaan Suomen ja Venäjän suhteet ovat hyvällä tolalla, mutta kyseessä ei ole erityissuhde.
Kosatšev on Venäjän valtapuolueen Yhtenäisen Venäjän keskeisiä ulkopoliitikkoja. Venäläispoliitikko myös vihjaa, että Suomen Nato-jäsenyys vaikeuttaisi maiden välisiä suhteita.
"Syvä vakaumuksemme on, että Nato on projektina vanhentunut. Uusiin uhkiin vastaamisessa se näyttää olevan erittäin epätehokas. Tästä osoituksena on esimerkiksi Afganistanin operaatio". hän sanoo Ylelle.
Myös venäläisissä medioissa on ihmetelty suomalaisministereiden lausuntoja.

Vastaukset 42
Vanhimmat
kokoomuksen häkämies-syndroomasta
venäjä, venäjä, venäjä
Onko katainen uusi Shaakasvili?
on vanha IKL. Nämä ovat fasistien jälkipolvea. Sanoisinko Hitler-jugendia.
Heil Kataisvili
lisääsotia!
Suomen medioissa vaietaan?
Mailmalla ihmetellää!
Kokoomuksesta on sukeutumassa jonkinlainen hölmö gay-natsipuolue, kataisen Stubbin ja Häkämiehen johdolla.
joo sitä ne on!
poliisivaltio ym...
holhoo!
kokoomuksen punasiipeen. Nyt et tiedä mitä puhut.
Eihän tässä kukaan uusi ole.
yt
kertoi vain ilmiselvän tosiasian. venäjä elää jossain kaukana menneisyydessä.
venäjän toimet esim ulkomaankaupassa oikeusvaltina jne. ovat täyttä mielivaltaa.
hyvä että edes joku sanoo sen ääneen
Venäjä suvereenin SUURVALTA_ASEMAN
vain pieniin naapireihin. onko jotain esim. saksalaisyrtityksiä tai tuoteita laitettu tuosta vaan boikotiinn??
Kokoomus aikoo runnoa leikkausbudjettinsa
"Leikaa köyhiltä" läpi ilman median huomiota!
kuntoon lämmössä ja täytyyhän sitä vähän säästöjäkin olla. Siis miksi ei leikata köyhiltä ?
http://www.maailmantalous.net/?q=fi/node/52
Paskat Suomi mitään rahaa tarvitse, siksihän sitä leikataan. Rammoista ja köyhista että myös työttömistä/vanhuksista on hyvä aloittaa kun leikataan.
kannattaa tuhota myös. Jokaiselle sivistyneelle ihmiselle, kurjuus ja sen näkeminen on kaunista. Ajatelkaa kuinka te saatte nostettua omaa egoa ja erinomaisuutta kun olette pystyneet luomaan sekasortoa, nälkää, kurjuutta, sairauksia ym. Mahtaa olla mahtava tunne. Peilin edessä kannattaa pitää noin 1 tunnin keskusteluja itsensä kanssa, siitä kuinka olenkaan hyvä ihminen pohjimmiltaan, vaikka toimin toisin.
skeidaa ja se oli tarkoitettu piikiksi sossareille jotka Suomi-areenassa ruikuttivat ettei Suomi uskalla puhua Venäjä-asioista suoraan.
Urputtaja ja Heinähattu saivat sitä mitä tilasivat.
Seuraavaksi pistetään muutama miljardi
Espanjalle.Kreikalle ei unohtanutkaan laittaa 1,5 miljardia.
Katainen,Häkämies,Stubb ovat Tuure Junnilan
perillisiä.Vaaraksi Suomelle.
katainen selitellyt ontuvasti itsensä, stubbin ja häkämiehen venäjä suitsutusta.
Ahdinko vaan pahenee..
ulkomailla aletaan jo epäillä kokoo kokoomus kolmikon kykyä politiikkaan!
Poliitinen ruumis kerrasta!
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/08/katainen_kummastelee_median_venajan-juttuja_1920013.html
boykasella ei ole näköjään älyä, vai toimiiko hän siionistien käskystä vai jenkkien?
Homot on kataiselle kaikki kaikessa ilmeisesti.
Olisiko nyt vaan päässyt käymään niin että pojat ovat eksyneet turhan suurelle hiekkalaatikolle?
Kyllä näistä pitäisi pitää vähän parempaa huolta, tiedä mitä vielä sattuu kun tollee huitelehtivat mokomat .
on ,mokasuma syntyy
alkeellisiakaan
Mautonta puhetta
Eihän sillä ole seksuaalista merkitystä
Ei Moskova ole hämmästynyt.
ei vastuuta voi antaa tuollaisille .
Meneehän tämä
Eihän maailmalla puhuta Suomesta mitään.
Eihän tässä kukaan ketään säestänyt
Seli.seli
Näin pääs käymmään
Nyt me puhutaan Finnairin myynnistä.
Mehän taas mokattiin
Nein
us
Kun debet ei riitä
Kokoomus on nolla
Rehe,rehe
NÄ
mokattua