http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Suomea ei voi sanoa eturivin oikeusvaltioksi/1135259124654
ERKKI RINTALA KIRJOITTAJA ON ELÄKKEELLÄ OLEVA HOVIOIKEUDEN PRESIDENTTI.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on toistuvasti tuominnut Suomen maksamaan kansalaisilleen hyvityssakkoja oikeudenkäyttövirheistä. Virheet ja niistä saadut tuomiot lisääntyvät huolestuttavasti.
Euroopan neuvoston (EN) jäsenvaltion kansalainen voi tehdä EIT:lle valituksen, jos tuntee oikeuttaan loukatun. Edellytyksenä on, että kansallinen oikeustie on käyty loppuun eli korkein oikeus on joko hylännyt valituslupapyynnön tai sinetöinyt oikeudenloukkauksen tuomiollaan.
Suomi
liittyi Euroopan neuvostoon vuonna l989, Euroopan talousalueeseen Etaan vuonna l994 ja Euroopan unioniin vuonna l995. Näiden jäsenyyksien myötä eurooppaoikeuden periaatteista ja ylikansallisten tuomioistuinten ennakkoratkaisuista tuli Suomea sitovaa oikeutta. Tuomioistuinten ja tuomareiden riippumattomuus sai uusia painotuksia ja ulottuvuuksia. Tuomiovallan yhteiskunnallinen merkitys muuttui ja kasvoi.
Samaan aikaan valmisteltiin hallituksen esitystä uudeksi perustuslaiksi (HE 1/l998). Sen yleisperusteluissa edellä mainittu, Suomen valtiollista suvereniteettia vahvasti rajoittanut muutos jätettiin täysin vaille huomiota. Kahden erilaisen oikeudenkäyttöjärjestelmän, kansallisen ja ylikansallisen, sovittaminen yhteen jätettiin tietoisesti tekemättä. Poliittinen enemmistö ei vielä silloin halunnut avoimesti tunnustaa, että EU:n jäsenyys rajoittaa suvereniteettia. Lakivaliokunnan vähemmistön eriävissä lausunnoissa asia tulee selvästi esille.
Pahinta on kuitenkin, että olemme jättäneet toteuttamatta suurimman osan niistä suosituksista, jotka EN on antanut kunnollisen oikeudenkäytön takeiksi. Merkittävimmät koskevat tuomareiden ammatillista koulutusta ja tuomioistuinten hallintoa.
EU:ssa lakimiestutkinto on harmonisoitu juristin yleistutkinnoksi. Sitä ei ole mukautettu minkään erityisen ammatin tarpeisiin, vaan ammatillinen koulutus on annettava yleistutkinnon jälkeen. Sitä varten on perustettu eurooppalainen yhteistyöverkko. Verkko valvoo koulutuksen yhdenmukaisuutta, jotta ammatilliset tutkinnot olisivat kelvollisia kaikissa jäsenmaissa.
EN:n mukaan oikeudellisten ratkaisujen laatu riippuu eniten tuomareiden pätevyydestä. Jäsenvaltioiden on jatkokoulutettava tuomareitaan heidän koko virkauransa ajan. Aivan erityisesti tuomarit ovat velvollisia pitämään tietonsa ja taitonsa ajan tasalla jatkuvasti kehittyvässä oikeuskäytännössä, joka perustuu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ennakkopäätöksiin. Juuri tämä on suomalaisten tuomareiden akilleenkantapää. Myös lakienglantia pitäisi osata.
EU:n ja EN:n edellyttämä ammatillinen koulutus puuttuu Suomesta kokonaan. Suomessa tuomarit jakavat oikeutta yleistutkinnolla, jossa niin sanotut tuomariaineet voivat olla hyvinkin vaatimattomassa osassa. Esimerkiksi keskeisessä prosessioikeudessa tuomarilla saattaa olla alin mahdollinen arvosana. Oikeuslähdeopin opetus on tuomarinvirkaa ajatellen lapsenkengissä.
Ruotsissa ammatillisesta koulutuksesta huolehtivat Göteborgin ja Lundin tuomariakatemiat. Lunds Domarakademi tekee tiivistä yhteistyötä Lundin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan ja Lundin käräjäoikeuden kanssa. Jos meillä esittää tiedekunnille aloitteellisuutta jatkokoulutuksen järjestämiseksi, saa vastaukseksi, etteivät tiedekunnat ole ammattikorkeakouluja.
Saksassa opilliset vaatimukset ovat erityisen suuret. Yliopistotutkinnon jälkeen on suoritettava erityinen tutkinto, ja vain sen läpäisseet voivat pyrkiä tuomarinuralle. Tuomareiden jatkuva koulutus on järjestetty instituutioissa, jotka opettavat muun muassa eurooppaoikeutta. Tuomareiden asemasta sekä oikeuksista ja velvollisuuksista säädetään osavaltioittain erityisissä tuomarilaeissa. Vastaava laki olisi meilläkin välttämätön, varsinkin jos liian pitkistä oikeudenkäyntiajoista halutaan eroon.
ERKKI RINTALA KIRJOITTAJA ON ELÄKKEELLÄ OLEVA HOVIOIKEUDEN PRESIDENTTI.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on toistuvasti tuominnut Suomen maksamaan kansalaisilleen hyvityssakkoja oikeudenkäyttövirheistä. Virheet ja niistä saadut tuomiot lisääntyvät huolestuttavasti.
Euroopan neuvoston (EN) jäsenvaltion kansalainen voi tehdä EIT:lle valituksen, jos tuntee oikeuttaan loukatun. Edellytyksenä on, että kansallinen oikeustie on käyty loppuun eli korkein oikeus on joko hylännyt valituslupapyynnön tai sinetöinyt oikeudenloukkauksen tuomiollaan.
Suomi
liittyi Euroopan neuvostoon vuonna l989, Euroopan talousalueeseen Etaan vuonna l994 ja Euroopan unioniin vuonna l995. Näiden jäsenyyksien myötä eurooppaoikeuden periaatteista ja ylikansallisten tuomioistuinten ennakkoratkaisuista tuli Suomea sitovaa oikeutta. Tuomioistuinten ja tuomareiden riippumattomuus sai uusia painotuksia ja ulottuvuuksia. Tuomiovallan yhteiskunnallinen merkitys muuttui ja kasvoi.
Samaan aikaan valmisteltiin hallituksen esitystä uudeksi perustuslaiksi (HE 1/l998). Sen yleisperusteluissa edellä mainittu, Suomen valtiollista suvereniteettia vahvasti rajoittanut muutos jätettiin täysin vaille huomiota. Kahden erilaisen oikeudenkäyttöjärjestelmän, kansallisen ja ylikansallisen, sovittaminen yhteen jätettiin tietoisesti tekemättä. Poliittinen enemmistö ei vielä silloin halunnut avoimesti tunnustaa, että EU:n jäsenyys rajoittaa suvereniteettia. Lakivaliokunnan vähemmistön eriävissä lausunnoissa asia tulee selvästi esille.
Pahinta on kuitenkin, että olemme jättäneet toteuttamatta suurimman osan niistä suosituksista, jotka EN on antanut kunnollisen oikeudenkäytön takeiksi. Merkittävimmät koskevat tuomareiden ammatillista koulutusta ja tuomioistuinten hallintoa.
EU:ssa lakimiestutkinto on harmonisoitu juristin yleistutkinnoksi. Sitä ei ole mukautettu minkään erityisen ammatin tarpeisiin, vaan ammatillinen koulutus on annettava yleistutkinnon jälkeen. Sitä varten on perustettu eurooppalainen yhteistyöverkko. Verkko valvoo koulutuksen yhdenmukaisuutta, jotta ammatilliset tutkinnot olisivat kelvollisia kaikissa jäsenmaissa.
EN:n mukaan oikeudellisten ratkaisujen laatu riippuu eniten tuomareiden pätevyydestä. Jäsenvaltioiden on jatkokoulutettava tuomareitaan heidän koko virkauransa ajan. Aivan erityisesti tuomarit ovat velvollisia pitämään tietonsa ja taitonsa ajan tasalla jatkuvasti kehittyvässä oikeuskäytännössä, joka perustuu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ennakkopäätöksiin. Juuri tämä on suomalaisten tuomareiden akilleenkantapää. Myös lakienglantia pitäisi osata.
EU:n ja EN:n edellyttämä ammatillinen koulutus puuttuu Suomesta kokonaan. Suomessa tuomarit jakavat oikeutta yleistutkinnolla, jossa niin sanotut tuomariaineet voivat olla hyvinkin vaatimattomassa osassa. Esimerkiksi keskeisessä prosessioikeudessa tuomarilla saattaa olla alin mahdollinen arvosana. Oikeuslähdeopin opetus on tuomarinvirkaa ajatellen lapsenkengissä.
Ruotsissa ammatillisesta koulutuksesta huolehtivat Göteborgin ja Lundin tuomariakatemiat. Lunds Domarakademi tekee tiivistä yhteistyötä Lundin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan ja Lundin käräjäoikeuden kanssa. Jos meillä esittää tiedekunnille aloitteellisuutta jatkokoulutuksen järjestämiseksi, saa vastaukseksi, etteivät tiedekunnat ole ammattikorkeakouluja.
Saksassa opilliset vaatimukset ovat erityisen suuret. Yliopistotutkinnon jälkeen on suoritettava erityinen tutkinto, ja vain sen läpäisseet voivat pyrkiä tuomarinuralle. Tuomareiden jatkuva koulutus on järjestetty instituutioissa, jotka opettavat muun muassa eurooppaoikeutta. Tuomareiden asemasta sekä oikeuksista ja velvollisuuksista säädetään osavaltioittain erityisissä tuomarilaeissa. Vastaava laki olisi meilläkin välttämätön, varsinkin jos liian pitkistä oikeudenkäyntiajoista halutaan eroon.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuomareiden riippumattomuus ja omaehtoinen oikeudenkäytön laadun kehittäminen edellyttävät tuomioistuinten hallinnollista itsenäisyyttä. Periaate on vahvistettu monin kansainvälisin sopimuksin. Meillä periaate tarkoittaa, että tuomioistuinten hallinto olisi erotettava valtioneuvostosta ja oikeusministeriöstä. Siihen oikeusministerimme, puoluekannasta riippumatta, eivät ole suostuneet.
Kaikissa muissa Pohjoismaissa tuomioistuinhallinto on kansainvälisten sopimusten mukaisesti erotettu poliittisista hallintoelimistä riippumattomaksi, tuomarivetoiseksi asiantuntijahallinnoksi.
Ylikansallisten tuomioistuinten oikeudentulkintojen nykyistä parempi seuraaminen vaatii kolmea asiaa: Ensinnäkin perustuslakia on korjattava niin, että se tukee kansallisen oikeutemme sovittamista ylikansalliseen oikeuteen ja tunnustaa jälkimmäisen sitovuuden. Toiseksi tuomioistuinhallinto on muutettava pohjoismaisten mallien mukaiseksi riippumattomaksi asiantuntijahallinnoksi. Kolmanneksi EU:n ja EN:n edellyttämä tuomareiden ammatillinen koulutus on vihdoin toteutettava.
Pahinta EIT:n tuomitsemissa hyvityssakoissa ei ole, että ne suistavat maatamme oikeusvaltioiden takariviin. Suurimpia kärsijöitä ovat ihmiset, joiden oikeutta on loukattu. Loukkauksella voi olla vakavia henkisiä tai aineellisia vaikutuksia koko loppuelämään.
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Oikeusturva on pantava kestävään kuntoon/1135259271642
Oikeusturva on pantava kestävään kuntoon
Tarvitaan vakavaa kansallista harkintaa, jotta halutun tasoinen oikeusturva pystytään toteuttamaan myös käytännössä.
PAULIINE KOSKELO KIRJOITTAJA ON KORKEIMMAN OIKEUDEN PRESIDENTTI.
Suomalaisen oikeuspolitiikan perusheikkoutena on pitkään ollut epäsuhta oikeusturvan vaatimusten ja oikeuslaitoksen toimintakykyyn tehtyjen panostusten välillä. Ongelma ei ole ratkennut edes hyvinä aikoina, vaikka kyseessä on valtiontaloudessa pieni menoerä. Asiaan tarvitaan kestävä korjaus.
On helppoa puoltaa pitkälle vietyjä oikeusturvatakeita, jos ei paneuduta niiden toimeenpanon kustannuksiin. Toisaalta rahoituskehyksistä tulee helposti liian ahtaat, jollei suhtauduta vakavasti siihen, mitä voimavaroja järjestelmään kuuluvien tehtävien suorittaminen todella vaatii. Hyvää oikeusturvaa ei synny ilman riittävää tahtoa panostaa järjestelmään, jolla oikeusturva tuotetaan.
Vertailu Ruotsiin on valaiseva. Suomen tuomioistuin- ja oikeudenkäyntijärjestelmä on pitkälti ruotsalaisen mallin mukainen. Oikeuslaitokseen on kuitenkin Ruotsissa panostettu kolmanneksen enemmän asukasta kohti kuin Suomessa – tuskin syyttä. Kuluneella vaalikaudella panostusta oikeuslaitokseen on Ruotsissa talouskriisistä huolimatta olennaisesti lisätty.
Meillä oikeusturvan takeena on Euroopan ihmisoikeussopimuksen lisäksi maamme oma perustuslaki, jossa oikeusturva on vahvistettu perusoikeudeksi. Tämä ei tietenkään korvaa tosiasiallisia toimia, joilla taataan oikeusturvan tasokkuus. Poliittisen tahdon todellinen koetin ei ole perustuslain laadinnassa vaan sen toimeenpanossa. Ruotsin perustuslaissa oikeusturva ei ole (ennen tulossa olevaa uudistusta) kuulunut perusoikeuksiin, mutta käytännön panostukset oikeusturvaan ovat siellä silti olleet eri luokkaa kuin meillä.
Toisaalta Suomessa on torjuttu eräät Ruotsin järjestelmään kuuluneet piirteet, jotka ovat keventäneet järjestelmän kuormitusta. Esimerkiksi esitys, jonka mukaan vähäisiä juttuja ei saisi viedä hovioikeuteen ilman muutoksenhakulupaa, kaatui meillä eduskunnassa 1990-luvulla. Lähdettiin siitä, että kaikenlaiset asiat tulee saada käsitellyiksi vähintään kahteen kertaan sekä näytön että oikeuskysymysten osalta.
Päätöksen vaikutuksia järjestelmän kantokykyyn ei tuolloin huomioitu. Hovioikeuksien kokonaiskuormitus vinoutui, mikä näkyi paitsi käsittelyajoissa myös oikeudellisessa laadussa. On harhaa, että järjestelmää voisi kuormittaa panostamatta voimavaroihin. Jatkokäsittelyluvan käyttöönotto pienemmissä jutuissa on hyväksytty meillä vasta tänä vuonna.
Järjestelmämme poikkeaa tämän uudistuksen jälkeenkin monista muista maista. Esimerkiksi Itävallassa on väestöön suhteutettuna enemmän tuomareita kuin Suomessa, vaikka siellä – toisin kuin meillä – rikosasiat käsitellään yleensä enintään kahdessa oikeusasteessa ja näytön osalta vain yhdessä.
Samalla kun eduskunta käsitteli jatkokäsittelylupaa koskevaa lakiehdotusta, se pohti myös toisen Ruotsissa äskettäin tehdyn uudistuksen toteuttamista Suomessa: Ruotsissa hovioikeuskäsittely perustuu nykyisin käräjäoikeudessa esitetyn henkilötodistelun videotallenteisiin. Yksinomaan tämän muutoksen toteuttaminen tuli maksamaan lähes 30 miljoonaa euroa.
Vaikka Suomessakin puhutaan paljon tuottavuudesta, valtiolta ei ole liiennyt edes murto-osaa tästä summasta oikeuslaitoksen kehnojen ja epäajanmukaisten tietojärjestelmien uudistamiseen. Jos rahoitusta ei tahdota järjestää, uudistustoiveet kariutuvat.
Oikeusturvaa ei voida tuottaa pelkästään lakiteksteillä. Tästä olemme saaneet viime vuosina opetusta ulkopuolisen kontrollin kautta. Euroopan ihmisoikeussopimuksen vaatimukset oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä kohtuullisessa ajassa ovat olleet eräänlainen paljastin, joka on tuonut julki oikeusturvan laillisten sääntöjen ja niiden toimeenpanon välisen ristiriidan.
Jos rikosasian käsittely pitkittyy, viive hyvitetään rikoksesta tuomitulle ensisijaisesti lieventämällä rangaistusta. Rikoksen asianomistajalle tai turhaan epäillylle viive hyvitetään tuoreen lain mukaan rahalla. On syytä pohtia, millaisia ovat rikosoikeusjärjestelmän uskottavuus, tehokkuus ja oikeudenmukaisuus, kun järjestelmän toimintavajeita paikkaillaan näillä keinoilla.
Kipurahat eivät ole oikeusturvaa vaan sen korviketta. Hyvitysten käyttö poistaa ulkoisen paljastimen, sillä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei tutki valituksia oikeusturvaongelmista, joista on suoritettu hyvitys kansallisella tasolla.
Vastuu oikeusturvan tosiasiallisesta toteutumisesta on ja pysyy kotimaassa. Tässä on kysymys myös maan oman perustuslain noudattamisesta. Oikeusturvalle asetettavia vaatimuksia määrittelevät täsmälliset, oikeudellisesti sitovat ylikansalliset vähimmäissäännöt, jotka jo sinänsä ovat yhä vaativampia. Niistä ei voida tinkiä.
Suomen olisi viisasta ja kunniakasta hoitaa järjestelmänsä niin, että kykenemme vaikeissakin asioissa antamaan vaatimukset täyttävää oikeusturvaa – ei sen korviketta. Tarvitaan vakavaa kansallista harkintaa, jotta halutun tasoinen oikeusturva pystytään toteuttamaan myös käytännössä.
Rakenteiden uudistaminen – esimerkiksi jo voimaan saatu uusi käräjäoikeusverkosto – kuuluu toimiin, joita tarvitaan oikeuslaitoksen toimintakyvyn turvaamiseksi. Rakenteiden ja tuottavuuden parantaminenkaan ei kuitenkaan onnistu ilman investointeja.
Vakavalla oikeusturvapolitiikalla tuskin voitetaan tai hävitään vaaleja. Näiden kysymysten poliittinen painoarvo ei yleensä ole suuri. Siksi onkin välttämätöntä, että oikeusturvaa suojataan myös perus- ja ihmisoikeutena. Sen toimeenpanossa on kysymys oikeusvaltion perusteista, joista koko hallituksen tulisi kantaa poliittista vastuuta.
Mikset vastaile sulle esitettyihin kysymyksiin? Sinä itse niitä niin kovasti täällä vaadit joten näytä että olet mies!
Kyllä minä teidät huomioin! Ei sitä tartte noin aktiivinen olla!
Saisiko neidille olla hame? ;)
http://kemppinen.blogspot.com/2010/08/oikeusmurha-oy.html
Aikoinaan professoreilla oli jossain päin Varsinais-Suomea lakiasiaintoimisto, jonka nimi saattoi olla oikeasti Oikeusturva Oy, vaikka korkeimman oikeuden ilkeimmät jäsenet vääntelivät sen otsikosta ilmenevään asuun.
Syy ei ollut henkilökohtainen vihamielisyys, vaan se yleisesti tunnettu tosiasia, etteivät professorit osaa ajaa asioita, ja se vähemmän tunnettu tosiasia, ettei lakimiehen pidä ajaa tuttavan juttua
Presidentti Pauliine Koskelon ”vieraskynä” sanomalehdessä oli painavaa asiaa, ja kieli oli vielä painavampaa. En ihan usko, että ns. valistunut lukija olisi saanut selvän tekstistä.
Koskelo on aika heikko kielenkäyttäjä ja poikkeuksellisen huono puhuja. Unilukkariksi hänestä ei ole.
Huokaisten hoidan vanhaa sivutointani eli yritän tulkita. Kirjoituksessa ei näe ainoastaan maristu lisää budjettivaroja, kuten luulisi, vaan siinä oli asiaa.
”Oikeusturva” tarkoittaa tenttivastauksen tasolla sellaisia tehokkaita keinoja, joilla ihminen saa oikeutta. Oikeuden saaminen voi tarkoittaa korvauksen eli rahan saamista tai myös jutun häviämistä, esimerkiksi vankilaan joutumista. Se voi olla juuri oikeuden saamista.
Oikeusturvan nykyinen heikko taso – jonka presidentti Koskelo rehellisesti tunnusti – voi johtua keinojen hitaudesta, vähyydestä, huonoudesta, tehottomuudesta tai kalleudesta. Keinojen huonous voi johtua tuomareiden huonoudesta. Suomessa tuomarit ovat mielestäni hyviä, mutta heidän olisi kouluttauduttava aivan toisella tavalla kuin tähän asti. Sitä vastoin tuomioistuinlaitos on surkean huono edistämään päämääriään.
Oikeusturvan ohella on tapana mainita oikeusvarmuus eli viranomaisten päätösten ennustettavuus. Se ei voi toteutua muulla tavoin kuin pitämällä kiinni ratkaisujen lakiin perustuvuudesta ja oikeudenmukaisuudesta, vaikka juuri oikeudenmukaisuudesta joudutaan joskus tinkimään oikeusturvan vuoksi.
Kärjistäen: millään valtiolla ei ole rahaa huolehtia oikeusvarmuuden toteutumisesta kaikissa tapauksissa. Jokin osa ratkaisuista menee vikaan, ehkä tyypillisimmin siksi, että vakuuttavien todisteiden hankkiminen on ylivoimaista. Siksikin rikos- ja vahingonkorvausasioissa viitataan niin usein ”yleiseen elämänkokemukseen”.
Sellainen elämänkokemussääntö on sekin, ettei sekundan hinnalla voi vaatia priimaa. Vastaava, nykyisin lakiin kirjattu sääntö, velvoittaa ostajaa ottamaan selvää kaupan kohteesta. On turha mennä valittamaan myyjälle, jos sata tuhatta ajetun auton pakoputki puhkeaa, jarrulevyt ovat kuluneet ja renkaat sakkorajoilla. Juuri nämä asiat on helppo tutkia ja selvittää ennen kuin lyö rahaa pöytään.
Nyt on näköpiirissä oikeusjuttuja, joista eräät poliitikot eivät pidä. Rohkenen epäillä, että poliitikot, jotka siis määräävät myös budjetista, ovat laajemminkin sitä mieltä, että tuomarien pitäisi nakertaa mukisematta kapeaa leipäänsä, lopettaa voivottaminen jutturuuhkista ja pitää muutenkin suunsa soukalla. Kuten presidentti Koskelo sanoi kautta rantain, oikeusturvan tehostamisesta on vähän turha läksyttää tuomioistuimia, ellei niille anneta edellytyksiä asianmukaiseen toimintaan.
Joku muistanee paremmin kuin minä – lieneekö kansanedustajissa ketään, jolla olisi kokemusta tuomioistuimesta muualta kuin väärältä puolen pöytää? Luullakseni esteellisyyskeskustelu on tehnyt tehtävänsä. Omassa sukupolvessani Paavo Nikula oli oikeasti mm. hovioikeudenneuvoksena, ja ainakin kunnallispolitiikassa oli muutama tuomioistuinjuristi. Niinistö sai käsitykseni mukaan nimityksen Turkuun neuvokseksi, mutta työskenteli vain esittelijänä eli viskaalina, muiden toimiensa ohella. Ennen sotia näitä oli leegio, ykkösmiehenä Svinhufvud, joka oli vuosisadan alussa asessorina panemassa Turun hovioikeutta sekaisin; siellähän esiintyi sellaistakin kansalaisaktivismia, että kaksi hovioikeudenneuvosta piestiin kadulla ja yksi presidentti (Hirvikanta) murhattiin.
Kunpa nämä korkeat osapuolet löytäisivät keinon keskustella asioistaan. Sitä vaatisi kansalaisten etu.