Julkaistu tänään.
http://www.hs.fi/nyt/artikkeli/Lähtemätön/1135259453756
U2-juttu Hesarissa
1
510
Vastaukset
- Stadikalla nähdään
Hieno juttu joskin varsin monisyinen. Jollain tavoin tässä on kyse kirjoittajan oman ajankuvan heijastelusta ja ihan hyvä niin.
Harmi vaan, että Elevation Tourin kaltaiset todelliset kurottautumiset initiimeihin keikkaelämyksiin puuttuu (Vertigo Tourin areenaosuus olisi voinut olla jotain samanlaista mutta meillä Euroopassahan ei nähty kun vesitetty stadion-versio siitä) vaikka annan toki ymmärryksellä anteeksi mikäli mielenkiinto näiden (levyjen) kohdalla on herpaantunut. Itsekin kävin nuo keikkailut katsomassa lähinnä tavan vuoksi, tosin jälkivalossa etenkin Elevation Tour oli jotain mitä tuon mittakaavan bändissä voi arvostaa (ja löytyy hyvänä dvd-taltiointina niille, jotka eivät paikalle päässeet).
Nyt jos joku tuosta innostui niin suosittelen lukemaan Bill Flanaganin "U2 at the End of the World"-kirjan, jossa on hyvin samankaltaista taustojen penkomista ihan alkuvuosista Zooropa-kiertueen jälkitahteihin. Itse naivin nuoruuteni tuolloin 90-luvun alussa viettäneenä en osannut yhdistää mm. Berliinin muurin murtumista, Persianlahden sotaa, Bill Clintonin vaalikampanjaa tai Jugoslavian sotaa U2:een mutta tarkemmin katsomalla elämän kudelman lankojen suunta alkaa hahmottua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on556613- 575803
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1105139En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛163883Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist443783Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai1323480Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?53350Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1702940- 252749
Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris522608