Hei.
Olen pian 17-vuotias ja kärsin pakko-oireisesta häiriöstä. Elämäni on painajaista. Pakkoajatukset liittyvät uskon asioihin ja se on kamalaa! Jumala on minulle tärkeintä mitä on ja pelkään että jätän Hänet tai en haluaisi olla Hänen kanssaan. Pelkään etten olekkaan hyvä ja että olisin paha. Se on kamalaa. Oli aika jolloin rukoilin lähes koko hereillä olevan aikani Jumalaa, pyytäen parannusta. Tiedän, että Hän voi tehdä ihmeparannuksen, mutta jos se ei ole Hänen suunnitelmansa, niin pitäisi itse selättää tämä. Olen vain niin väsynyt, en jaksa enää edes ajatella, ja tunnen itseni huonoksi ja pahaksi ihmiseskse, että minä jotenkin hylkään hänet jos en rukoile. Pelkään, että ajattelen näitä oikeasti. Että entä jos en rakastakkaan Jumalaa ja hyvää ja että entä jos en vihaakkaan pahaa vaan minussa on jotain positiivista tai myönteistä pahoja asioita kohtaan. Tämä on hirveää! Ja minua pelottaa koko ajan niin kamalasti. Varsinkin nyt kun olen lukenut muiden OCD:tä sairastavien kirjoituksia. Monilta saa sen kuvan, ettei voi ikinä täysin parantua ja se vie toivoni ja elämänhaluni täysin. Koska jos en ikinä voi olla täysin terve, mitä järkeä on elää. Tämä sairaus on liian hirveä, joten jollen ikinä parane täydellisesti, en tiedä voinko elää. Itsemurhaa en kuitenkaan haluaisi tehdä, koska se on synti.
Pelko, että eläisin ilman Jumalaa on aivan liikaa, en voi elää ilman Häntä. Auttakaa nyt joku ja sanokaa että voin parantua!
Tämä sairaus alkoi jo lapsena. Varmaan siinä 9-10 vuotiaana. Piti aina kävellä asioiden oikealta puolelta. Siitä se siirtyi myöhemiin asioihin kuten, että piti ajatella jotain hyvää kun sulki valon ja jos en ajatellut niin piti sytyttää valo uudestaan mikä johti valojen räpyttelemiseen ja moniin muihin asioihin. Ylä-asteella tuli minulle lian pelko. Kodin ulkopuolella olevat asiat olivat saastuneita ja huonoja. Tämä liittyi juuri tietynlaisiin ihmisiin, jotka luokittelin pahoiksi. Näitä oireita minulla on vieläkin, mutta oireet eivät enää ole niin kamalia. Esim. koulussa olleet asiat eivät ole niin saastaisia, ja mitään ei tapahdu jos en siivoa.
Nyt sairaus on pahimmillaan. Ahdistus on sietämätöntä! Jumala on minulle tärkeintä mitä on, kenties juuri siksi sairaus iski siihen. Ja vihaan kaikkea pahaa, enkä voi sietää niiden olemassaoloa ja siksi sairaus iski siihenkin.
Syön sertraliinia, mutta hajamielinen kun olen, välillä unohtuu ottaa mutta syön sitä kuitenkin säännöllisesti.
Auttakaa nyt joku. Kertokaa että voi parantua. Olkaa kilttejä.
Olen pian 17-vuotias ja kärsin pakko-oireisesta häiriöstä. Elämäni on painajaista. Pakkoajatukset liittyvät uskon asioihin ja se on kamalaa! Jumala on minulle tärkeintä mitä on ja pelkään että jätän Hänet tai en haluaisi olla Hänen kanssaan. Pelkään etten olekkaan hyvä ja että olisin paha. Se on kamalaa. Oli aika jolloin rukoilin lähes koko hereillä olevan aikani Jumalaa, pyytäen parannusta. Tiedän, että Hän voi tehdä ihmeparannuksen, mutta jos se ei ole Hänen suunnitelmansa, niin pitäisi itse selättää tämä. Olen vain niin väsynyt, en jaksa enää edes ajatella, ja tunnen itseni huonoksi ja pahaksi ihmiseskse, että minä jotenkin hylkään hänet jos en rukoile. Pelkään, että ajattelen näitä oikeasti. Että entä jos en rakastakkaan Jumalaa ja hyvää ja että entä jos en vihaakkaan pahaa vaan minussa on jotain positiivista tai myönteistä pahoja asioita kohtaan. Tämä on hirveää! Ja minua pelottaa koko ajan niin kamalasti. Varsinkin nyt kun olen lukenut muiden OCD:tä sairastavien kirjoituksia. Monilta saa sen kuvan, ettei voi ikinä täysin parantua ja se vie toivoni ja elämänhaluni täysin. Koska jos en ikinä voi olla täysin terve, mitä järkeä on elää. Tämä sairaus on liian hirveä, joten jollen ikinä parane täydellisesti, en tiedä voinko elää. Itsemurhaa en kuitenkaan haluaisi tehdä, koska se on synti.
Pelko, että eläisin ilman Jumalaa on aivan liikaa, en voi elää ilman Häntä. Auttakaa nyt joku ja sanokaa että voin parantua!
Tämä sairaus alkoi jo lapsena. Varmaan siinä 9-10 vuotiaana. Piti aina kävellä asioiden oikealta puolelta. Siitä se siirtyi myöhemiin asioihin kuten, että piti ajatella jotain hyvää kun sulki valon ja jos en ajatellut niin piti sytyttää valo uudestaan mikä johti valojen räpyttelemiseen ja moniin muihin asioihin. Ylä-asteella tuli minulle lian pelko. Kodin ulkopuolella olevat asiat olivat saastuneita ja huonoja. Tämä liittyi juuri tietynlaisiin ihmisiin, jotka luokittelin pahoiksi. Näitä oireita minulla on vieläkin, mutta oireet eivät enää ole niin kamalia. Esim. koulussa olleet asiat eivät ole niin saastaisia, ja mitään ei tapahdu jos en siivoa.
Nyt sairaus on pahimmillaan. Ahdistus on sietämätöntä! Jumala on minulle tärkeintä mitä on, kenties juuri siksi sairaus iski siihen. Ja vihaan kaikkea pahaa, enkä voi sietää niiden olemassaoloa ja siksi sairaus iski siihenkin.
Syön sertraliinia, mutta hajamielinen kun olen, välillä unohtuu ottaa mutta syön sitä kuitenkin säännöllisesti.
Auttakaa nyt joku. Kertokaa että voi parantua. Olkaa kilttejä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
terapiassa?
On eri asteista tätäkin häiriötä, ja mulla ei pahimmasta päästä häiriön kirjoa, vaikkakin on ollut vaikeita kausia. Mulla puhkesi teini-iässä, ja nyt olen nelikymppinen. Oma kokemukseni on että häiriön kanssa voi elää, ja tällä hetkellä voin ihan hyvin. Voi voida hyvin, vaikka ei ole "täydellisen" parantunut.
Tässä tervehtymisessä on minua auttanut mm se, että tajuaa kyseessä olevan sairaus, ja että pakkoajattelut eivät oikeasti ole sitä mitä jotakin asiaa kohtaan tunnen/ajattelen. Tässä häiriössä on mukana paljon pelkoa. - Olen huomannut että vaikka häiriö "ei olisi päällä", omissa asenteissani/persoonassani on pakko-oireilulle altistavia piirteitä, mm. vaativuus itseäni kohtaan. Siksi minua on auttanut myös se, että ihan arkisissakin asioissa vähitellen opettelen rennompaa asennetta. Että elämä on keskeneräistä, ja niin saa ollakin. Ei tarvitse olla täydellinen. Eikä myöskään Jumala täydellisyyttä ihmiseltä vaadi, sen oivaltaminen auttoi itseäni tervehtymään ja elämään häiriön kanssa. - Uskon kyllä että myös terapia voi auttaa. - Voimia.
Hei! Olen itse kärsinyt jo ihan lpsesta saakka pakko-oireisesta häiriöstä. Pheni siinä noin kaksi kymmpisenä. Pakko-oireet eivät koskaan katoa, mutta niiden kanssa oppii elämään. Esimerkiksi minulla oli pakkoajatusten lisäksi vimma tarkistaa paikkoja kotona, ennen lähtöä. Pahimmillaan tarkistelussa meni lähes tunti joka kerta, vaatii voimia päästää ahdistus valloilleen ja antaa asioiden vain olla. Nyt olen antanut itselleni luvan tarkistaa "paikat" kerran ja siihen ei mene enää kuin minuutti. Tarkistan asiat hitaaseen tahtiin ja en anna itseni lipsua uusinta tarkistuksiin.
Eli parannu et täysin koskaan, mutta itseään kuuntelemalla ja harjoittelun avulla oireet helpottavat melkein kokonaan. Suosittelisin sinulle käyntejä psygologilla 1-2 kertaa viikossa, jolle voit puhua asiasta ja joka osaa auttaa sinua eteenpäin. Itselläni käännekohta tuli elämäntilanteen muutoksesta ja silloin yksinkertaisesti päätin olla lähtemättä seuraamaan sairautta vaan päätin pistää sen kerralla kuriin harjoitteiden avulla. Ahdistus tuli, mutta pikkihiljaa huomasin, että se väheni ja väheni ja nykyisin kärsin ahdistuksesta vain silloin, kun minulla on liian kiire ja pelkään, että olen ollut kiireessä huolimaton. Ennen ahdisti koko päivän, nyt en ajattele asiaa vaikka kiire olisikin ollut niin viittä minuuttia kauempaa.
Tsemppiä!
hei
mikä sulle aiheutti sen neuroosin? osaatko kuvailla. mulle sen aiheutti suunnaton stressi. ja olen täysin samaa mieltä sun ja muidenkin kanssa että ei tästä varmaan koskaan parane mutta tärkeintä on ymmärtää että elää sen ehdoilla ja osaa nauraa sille!!! Muuten ei selviä yksinkertaisesti. On hyviä ja huonoja päiviä. ei sille mitään voi.
Olisin itse voinut kirjoittaa tuon tekstisi sinun iässäsi. Minullakin pakko-ajatukset alkoivat lapsena, ne ilmenivät eri tavoilla, ja sitten lopulta siirtyivät kunnolla uskonasioihin. Ja se oli todella ahdistavaa. En nyt ehkä lähde kirjoittamaan näistä pakko-ajatuksista muuten, mutta vähän tästä hengellisestä puolesta.
Tiedätkö, miten sain rauhan uskonasioissa? Kun vaan eräänä iltana minulle kirkastui se raamatun totuus, että olen pohjiani myöten syntinen ihminen, eikä minulla ole kertakaikkiaan mitään muuta mahdollisuutta kuin turvautua yksin Jeesuksen sovitustyöhön. Tajusin, että minussa on mittaamattoman paljon ylpeyttä, katkeruutta, vahingoniloa, kaikenlaista "positiivista pahaa kohtaan". Ymmärsin, että synti on paljon enemmän kuin pelkästään yksittäisiä tekoja. Jumalan edessä en voi itse mitenkään kestää. Pyhälle Jumalalle ei riitä paras yritykseni vaan ainoastaan täydellisyys. Mutta kuitenkin saan olla aivan turvassa, koska Jeesus on tullut ja kärsinyt ristillä sen rangaistuksen, joka olisi oikeasti kuulunut minulle. Minä pieni syntinen ihminen saan levätä siinä totuudessa, turvassa. Ja totisesti turvassa, koska itse taivaan ja maan Herra on luvannut antaa anteeksi kaikki syntini ja pitää minusta huolen. Häntä eivät minkäänlaiset omat (pakko)ajatukset voi hämätä. Eivätkä sinunkaan pakko-ajatuksesi.
Laitan tähän loppuun sinulle vielä muutamia raamatunjakeita. Siunausta!
Matt 5:27 "Teille on opetettu tämä käsky: 'Älä tee aviorikosta.' [2. Moos. 20:14 ; 5. Moos. 5:18 ]
28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan. [Job 31:1; Sananl. 6:25; 2. Piet. 2:14]
Joh 3:16 "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."
Joh. 14:6 "Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani."
Ef 8 "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. 9 Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä."
Gal 5:4 "Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle."
Room. 8:1 "Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat."
2. Tim. 1:9 "Hän on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsullaan, ei meidän tekojemme perusteella vaan oman päätöksensä ja armonsa mukaisesti, jonka hän jo ennen aikojen alkua soi meille antamalla meille Kristuksen Jeesuksen"
Jes. 53:4 "Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, 5 vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. 6 Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen."
Jes. 43:1 "...Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun."
Jes. 54:10 "Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.
Jes 49:15 "-- Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. 16 Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt..."
parasta varmaan olisi jos rupeaisit ateistiksi vink, vink ;)
Itsehän en ole kovin uskovainen, mutta tiedän kyllä ihmisiä joilla on ollut lähes samoja oireita kuin sinulla, kannataa vaan relata ja tehdä jotain asioita jotka pitää ajatukset poissa jumalahömpästä jne...
OCD:n yleisesti ns. lääkkeeksi suositellaan omega 3:sta ja b8 vitamiinia, tiedä sitten auttaako mutta kumpikin ihan terveellisiä muutenkin syötäväksi.