Niin Yksin

Eikä se ole ratkaisu mihinkään.Masentuneena näkee vain sen suppean ympyrän jonka sisällä pyörii. Itse menetin työpaikkani ja siksi olo on kurja. Mutta silti on nähdä valoa jossain.

Hei! Osaan samaistua suhun. Itellä kans sama juttu, että ku on mesessä tai vaikka facebookissa niin ei kukaan kirjottele tai välttämättä ees vastaa vaikka ite sitä yrittäisin. Mää oon kans samanlainen, että jännitän paljon ja sillon kaikki tuntuu aina menevän pieleen. Kavereita kyllä löytyy itseltäni, mutta sitä vaan aina tuntee olonsa jotenkin yksinäiseks, ku kukaan ei yleensä kiinnitä mitään huomioo muhun. Toi, että vanhat ystävät ei pidä yhteyttä nii onko totta? vai onko niin että sinä et pidä yhteyttä ystäviisi? Itsellä oli kanssa sama tunne, että kaverit ovat hylänneet ja syytin siitä heitä. Ajan myötä huomasin, että ei se meekkään niin että kaverit hyljeksivät vaan minä itse yritin eristäytyä kavereista ollakseni yksin ja syyttääkseni siitä sitten muita. Kyllä vieläkin on aina tunne, että en kuulu kaveriporukkaan samallalailla kuin muut, vaan olisin heille vaan eräänlainen taakka. Muutin juuri kaverin kanssa kämppiksiks ja se ny on vähän lievittänyt yksinoloani, mutta ei kyllä helpota yhtään, kun jos meille tulee muita kavereita käymään, niin yleensä hei ovat aina vain kaverini kanssa ja minä itse jään aina syrjään. Toi, että tunnet silti sydämessäsi että olet pohjimmiltasi seurallinen on jo paljon parempi alku kuin mitä itselläni oli. Minä vain keräsin sisälleni kaiken katkeruuden ja yksinäisyyden ja en huomannut että minäkin voisin olla positiivinen elämälle. Mutta jos juttu seuraa kaipaat jolla todellakin riittää tästä asiasta enemmän kuin tarpeeksi kokemusta niin pistä sähköpostiini eli [email protected] viestiä niin voimme keskustella asiasta jos haluat ventovieraalle avautua

Tee vaikka jokin toinen maili jonka laitat tänne ja sitten muut voivat sinulle kirjoitella. Parasta olisi tietysti laittaa ainakin joitakin tuntomerkkejä kuten asuinpaikka (ainakin läänitasolla jos ei kaupunkitasolla) sekä ikä suunnilleen ja sukupuoli...

Masennus on paska tunne mutta älä tee vihollisekseisi sitä tunnetta itseään, se on lähtöisin sinusta ja on sinun omaa parastasi tavoitteleva tunne, joka kasvattaa.

Hyväksy että sinua masentaa tai olet katkera tai pelkäät, käy tunne läpi kunnolla ja tarpeeksi kun se kerran sitä vaatii. Todellisuudessa silloin vaadit itse itseltäsi, sillä et voi erottaa tunnepuolta siitä mitä kokonaisuutena olet, vaikka ajatteleva puolesi onkin tuon kokonaisuuden eri osa. Hyväksy kuitenkin myös se, että et voi saada haluamaasi heti, että et voi olla onnellinen jatkuvasti heti, että et voittaa pelkoa kokonaan heti. Siten et anna tunteen ottaa sinua valtaansa. Se mitä voit tehdä on päästä lähemmäksi haluamaasi, kokea onnea aina vähän useammasta asiasta ja uskaltaa laittaa itseäsi aina vähän enemmän alttiiksi pelon kohteelle.

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta myöskään tämän parempaa sanamuotoa ei nyt ole minulta tarjolla.

Tämä voi hyvinkin olla sinun ainoa elämäsi ja siitä kannattaa ottaa irti kaikki minkä saat vaikka olisikin paskaa täynnä.

Pystyisitkö laittamaan jonkin sähköpostiosoitteesi tänne (vaikka jonkun väliaikaisen) MInä voisin kyllä kirjoitella sinulle. Muista että JOKAINEN ELÄMÄ ON ARVOKAS. Et ole todellakaan valmis lähtemään täältä. Minä tiedän miltä tuntuu olla masentunut mutta en aio luovuttaa.

Siis 22v mies, opiskelija. Pahinta on se, että vähän aikaa seurustelin keväällä, mutta sitten se homma vaan loppui. Taisi olla munkin vikaa, mut toisaalta olisin halunnut sen jatkuvan. Ja joka päivä ajattelen, että miksi olen taas yksin. Se oli kova isku, koska vihdoin löysin jonkun ja sitten se loppui ja mieleen tuli kaikki ne yksinäiset ajatukset, jotka ovat olleet koko aiemman elämän ajan. Ajattelen kaikista asioista, ettei niillä ole lopulta mitään väliä, joten ajatteluni on jotenkin vääristynyt. Ja tajuan sen itse. Olen hyvin perillä siitä millainen on mun tilanne, ikään kuin seuraisin vaan vierestä mitä mulle tapahtuu, mutta en osaa itse vaikuttaa siihen enää. Ja aina kun kävelee, esim. kaupungilla huomaa kun muut nuoret ovat porukalla tai kaverin kanssa liikkeellä, ja mä olen sit yksin. Se tuntuu vaan niin pahalle ja sit tulee kaikki vihaiset ja kateelliset ajatukset. =( Asun Espoossa ja kun esim. menen Helsinkiin, niin kierrän samat paikat kerta toisensa jälkeen kuin robotti ja samalla mietin, miksi teen niin. Kahviloihin tai ravintoloihin en uskalla mennä, vaikka niin haluaisin. Olen siis ihan erilainen, kuin mitä toivoisin luonnollisesti olevani. Huoh... ei jaksa enempää kirjoittaakaan.