Meidän reilu 3 vuotias tyttö on muutaman kuukauden ajan toisinaan alkanut yökkimään syödessään. Se ei liity ruoan makuun (että olisi pahaa tms) sillä sitä tapahtuu kaikenlaisten ruokien syömisen aikana. Ensimmäisillä kerroilla en siihen niinkään kiinnittänyt huomiota, ajattelin vain että jäi pala kurkkuun, vatsa on täysi tms mutta nyt sitä on tapahtunut useammin, ja myös pph kysyi nyt asiasta, kun on hoidossakin muutaman kerran yhtäkkiä yökännyt ruoan ulos.
Onko kellään kokemuksia moisesta? Itselläni tulee mieleen ajatus, olisiko kurkku jotenkin ahdas? Kyllä tässä aletaan lääkäriin hakeutumaan, sillä tyttöä toki itseään on alkanut "pelottaa" syöminen samana päivänä yökkimisen jälkeen :(
3 vuotiaan yökkiminen
1
488
Vastaukset 1
- nyt omia,muttei onge
Pkkkuveljeni aikoinaan yökki varmaan yli 3veen karkean ruoan suhteen. Jos hän söi "sileätä" eli ns. mössöä,niin ei yökintää. Eli melkein vain ja ainoastaan hedelmäsoseita.Lisäksi sairaalasta sai sellasta puhdasta energiajauhoa,jota sekoitettiin näihin hedelmämössöihin,jotta saisi päivän energiamäärän kasvun vuoksi. Hänellä todettiin,ettei mitään fyysisiä esteitä syömisen suhteen ollut eli kaikki piti olla ok. Myöhemmin kouluun mennessä,hän kertasi eskarin,kun tuntui ettei ollut koulukypsä. Koulun aloittaessa kielellisiä ongelmia ilmeni ja myöhemmin hänen opinnot mukautettiin ja ruotsi jäi pois ja englanti todella helppoa. Vasta silloin selvisi puheterapeutilta/lääkäriltä ,että vauvan syöminen on yhteydessä kielellisiin ongelmiin. Eli mitä myöhemmin pystyy syömään karkeaa tai paloja,kertoo se kielellisistä ongelmista.(tietenkin,jos ei elimellistä vikaa)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411897Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101280- 991031
- 102908
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88894- 66751
- 33632
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13508- 78501