Suomi ei ole kaksikielinen, vaan Suomi on jaettu kahteen osaan, suomenkieliseen ja ruotsinkieliseen. Jako ei ole maantieteellinen, vaan se perustuu kieleen ja kielen mukanaan tuomiin yhteisöihin. Jako ei ole nopussut tavallisten ihmisten piiristä, vaan se on toteutettu ylhäältä päin.
Suomen itsenäistyessä ja suomalaisuuden noustessa ruotsinkieliset halusivat oman koululaitoksensa aina yliopistoa myöten. Jo olemassa olevien järjestöjen rinnalla oli ruotsinkielisille tarkoitetut rinnakkaisjärjestöt ja kaksikielisiä aattellisia yhteisöjä ruotsinkieliset välttelivät niin silloin kuin nytkin. (Tuore esimerkki: Turun työväenopistojen yhdistämishankkeet). TArkoituksena oli, että ruotsinkieliset voisivat el'ää omalla äidinkielellään Suomessa. Oli siis kaksi Suomea, mutta se pienempi ei enää tunnut jaksavan 285.000 ihmisen varassa, vaan ruotsinkieliset haluavat tulla rajan yli, mutta vaativat muilta ruotsin taitoa. Toki viranomaisissa ja tuomioistuimissa he voivat käyttää lain perusteella äidinkieltään, jos haluavat, mutta treninä on ainakin oikeusistuimissa, että asiat käsitellään suomeksi. Ruotsin kielellä koulutetut juristit eivät juuri oikeuslaitoksen palvelukseen viitsi tulla.
Ruotsinkielisemme on ilmeisesti tottuneet siihen, että he saavat tulla valmiiksi katettuun päytään, joten he eivät ole osanneet eivätkä vieläkään osaa arvioida tilanteita ja omia mahdollisuuksiaan. He haluavat kaiken mutta se vaatii suomenkielisiltä liiallista vaivannäköä. Tämän he kuittaavat vain sanomalla "minulla on oikeus". No juu, etevä lakimiehemme Jakob Södermankin on hairahtunut samaan populismiin ja valittaa siitä, että ei saa ravintolassa tilata pihviä ruotsiksi. Sitä ei takaa mikään laki, ja isokenkäisen on hassua kompastella lillukanvarsiin.
Jos suomenruotsalaisilla ei ole omia ravintoloita vaan he joutuvat tulemaan muiden pariin, heidän tulisi noudattaa kohteliaisuussääntöjä, joita opitaan muualta kuin lakikirjasta. Jos tarjoilija ei puhu ruotsia niin Helsingissä kuin Brysselissä, on ruotsinkielisen asiakkaan pärjättävä oman neuvokkuutensa ja mahdollisen kielitaitonsa varassa, eikä annettava myrtyneitä haastatteluja lehtiin. Tietenkin Anna.Maja Henriksson Folktingetista ja Stefan Wallin Rkp:sta voivat kannustaa ruotsinkielisiä naisia tarjoilijattariksi, niin tämäkin marina loppuisi.
Svenskfinland natisee liitoksissaan. Kyllä ruotsinkielisten on hoidettava omat asiansa, eikä odotettava korjausmiehiä suomenkieliseltä puolelta.
Suomen itsenäistyessä ja suomalaisuuden noustessa ruotsinkieliset halusivat oman koululaitoksensa aina yliopistoa myöten. Jo olemassa olevien järjestöjen rinnalla oli ruotsinkielisille tarkoitetut rinnakkaisjärjestöt ja kaksikielisiä aattellisia yhteisöjä ruotsinkieliset välttelivät niin silloin kuin nytkin. (Tuore esimerkki: Turun työväenopistojen yhdistämishankkeet). TArkoituksena oli, että ruotsinkieliset voisivat el'ää omalla äidinkielellään Suomessa. Oli siis kaksi Suomea, mutta se pienempi ei enää tunnut jaksavan 285.000 ihmisen varassa, vaan ruotsinkieliset haluavat tulla rajan yli, mutta vaativat muilta ruotsin taitoa. Toki viranomaisissa ja tuomioistuimissa he voivat käyttää lain perusteella äidinkieltään, jos haluavat, mutta treninä on ainakin oikeusistuimissa, että asiat käsitellään suomeksi. Ruotsin kielellä koulutetut juristit eivät juuri oikeuslaitoksen palvelukseen viitsi tulla.
Ruotsinkielisemme on ilmeisesti tottuneet siihen, että he saavat tulla valmiiksi katettuun päytään, joten he eivät ole osanneet eivätkä vieläkään osaa arvioida tilanteita ja omia mahdollisuuksiaan. He haluavat kaiken mutta se vaatii suomenkielisiltä liiallista vaivannäköä. Tämän he kuittaavat vain sanomalla "minulla on oikeus". No juu, etevä lakimiehemme Jakob Södermankin on hairahtunut samaan populismiin ja valittaa siitä, että ei saa ravintolassa tilata pihviä ruotsiksi. Sitä ei takaa mikään laki, ja isokenkäisen on hassua kompastella lillukanvarsiin.
Jos suomenruotsalaisilla ei ole omia ravintoloita vaan he joutuvat tulemaan muiden pariin, heidän tulisi noudattaa kohteliaisuussääntöjä, joita opitaan muualta kuin lakikirjasta. Jos tarjoilija ei puhu ruotsia niin Helsingissä kuin Brysselissä, on ruotsinkielisen asiakkaan pärjättävä oman neuvokkuutensa ja mahdollisen kielitaitonsa varassa, eikä annettava myrtyneitä haastatteluja lehtiin. Tietenkin Anna.Maja Henriksson Folktingetista ja Stefan Wallin Rkp:sta voivat kannustaa ruotsinkielisiä naisia tarjoilijattariksi, niin tämäkin marina loppuisi.
Svenskfinland natisee liitoksissaan. Kyllä ruotsinkielisten on hoidettava omat asiansa, eikä odotettava korjausmiehiä suomenkieliseltä puolelta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Juuri näinhän se menee. Surut ratsastavat kaksilla vankkureilla. Kun vankkurit lähtevät tarpeeksi eri suuntiin niin siinä on housujen persuspaikka kovilla.
Vai ei tällä palstalla pystytä muuta kuin haukkumaan alta vyön toista osapuolta. Ainoastaan ioni pystyy jollain tavoin järkiperäiseen keskusteluun tosin ankkaneitilläkin joskus välähtää, mutta sortuu liian usein ylimielisyyteen (eihän suru:t ) Mielenkiintoista nähdä tuleeko tämä juttun kirjoittaja saamaan lokaa niskaansa (silloin kun ei pystytä asialliseen kommentiin, alkaa haukkuminen vai mitä Heikki. T ;) )
Kiva lukee välillä asiaakin KIitos siitä
kirjoittanut mitään palstoille lainopillisten kiireideni vuoksi, mutta nyt istuessani täällä ystäväni Enfnantsin viinitilalla Toscanassa ja maistellessani tilan erinomaista viiniä päätin Enfnantsin kehoituksesta kirjoittaa leppoisan kirjeen kaikille keskustelujen osapuolille ikäänkuin sovittelevaan sävyyn.
Asiani koskee Svenska Finland Folkting nimisen organisaation ruotsi-suomi-ruotsi käännösmonopolia Suomen valtion kaikkiin asiakirjoihin ja muihin valtion ja kuntien kirjoitettuihin painoksiin.
On tietenkin selvää, että käännökset maksavat, mutta koska laki vaatii, on ne tehtävä.
Käännöskustannusten kulut vuosittain, eivät läheskään yllä minkään arvion tai laskelman mukaan kymmenien miljardien eurojen tasolle vuosittain.
Ystäväni Enfnants juuri teki ansiokkaan laskelman kännykkälaskimellaan , jossa käännöskulut missään vaiheessa eivät voi nousta yli seitsemän miljardin euron vuositasolle, vaikka kuluihin otettaisiin mukaan suomenruotsalaisille tarkoitettu oman sotilaskoulutuksen, Åbo academi'n, Hankkenin ja Svenska nu'n käännökset.
Sopuisaa ja leppoisaa päivää teille ja huomenna jo viiletämme Nallen ja hänen koiransa kanssa sinivalkoisin purjein kohti rakasta ruotsinkielistä Suomeamme.
P.S. Nalle muuten tuossa huomautti, että ei ole sivistynyttä käyttää sanaa pakkoruotsi, koska hänen koiransakin
ihan murahtaa sen kuullessaan.
"Suomen itsenäistyessä ja suomalaisuuden noustessa ruotsinkieliset halusivat oman koululaitoksensa aina yliopistoa myöten."
Meillä oli ne jo, mitä sä oikein höpiset? ...paljon ennen teitä jopa!
Niin kirjoittaja tarkoitti varmaakin ruotsinkielistä koulutusta. Me tiedämme ansionne suomenkielisen koulutuksemme "torpaamisesta" Eli empä olisi ylpeä tuostakaan. Mites se isämaalisuuden määritelmä menikään..?
Ketäs kuuluisia tiedemiehiä ja keksijöitä näistä teidän yliopistoista tuli jos vertaa vaikka sitä millä vauhdilla muut eurooppalaiset yliopistot keksijöitä tuottivat?
Ruotsissa syntyi maailman ensimmäiset rotuopit joiden perusteella kehitys johti Holokaustiin. Kannattaa olla todella ylpeä ruotsalaisuudesta miten "PALJON" on saavuttanut sieltä viikingi barbaari ajasta kehitystä nykypäivään.
Justiin joo, ne oli "meillä paljon ennen teitä", vain ruotsinkielisinä, suomenkielisessä Suomessa, josta maksettiin veroja ja otettiin sotamiehiä ja työmiehiä, mutta vastineeksi edut tulivat vain ruotsinkielisille! Voi helvetti! Ei ihme että ruotsinkielisyyttä ei arvosteta vielä tänäkään päivän! Etkä sinä vieläkään ymmärrä hävetä ruotsinkielisen hallinnon järjettömyyksiä.
Åbo Akademi perustettiin v. 1918 ja yleinen oppivelvollisuus tuli 1920-luvun alussa.
Kansakoululaitos vietiin loppuun kielellisellä pohjalla, aina hallintoa myöten. (Sipoossa toki kunta taisteli suomenkielistä kansakoulua vastaan, ja kun se vuosien oikeudenkäynnin jälkeen perustettiin, ruotsinkieliset kunnanisät valitsivat suomenkieliseen kouluun äidinkieleltään ruotsalaisen opettajan.)
Göran Schildt kuvaa tuonaikaisia mielialoja näin: "(Finlandssvenskarna) fann att de förlorat sin ställning såsom handhavare av Finlands hela kulturliv. Nu tillkom ett flertal institutioner sådana som Åbo Akademi, Författarföreningen, de finlandssvenska bokförlagen, den finlandssvenska teatern (tidigare en avläggare av den rikssvenska). Avsikten var givetvis skydd och samling inför den påträngande finskheten; man slog vakt om det man hade kvar och tänkte inte på att försvarsmurarna samtidigt blev innestängande barriärer." (Svenska Dagbladet 2010 ja 1959).
Käytännössä koulut ja laitokset pidettiin erillään. Koulut olivat eri rakennuksissa, ja vieläkin ruotsinkieliset vastustavat koulujen sijoittamista samoihin rakennuksiin. Kouluilla oli omat hallintoelimensä ja kunnissa oli omat lautakunnat suomen- ja ruotsinkielisiä varten. Erillisyys on viety kautta linjan, ja monia hyödyllisiä järjestöjä toimii rinnakkain, suomeksi ja toinen ruotsiksi. Suomenruotsalaiset karttavat kaksikielisiä ratkaisuja, kuten juuri nyt Turussa keskustellaan (ÅU).
Kaksijakoisuus on OK, jos se toimii. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että 265.000 suomenruotsalaista ja 25.000 ahvenanmaalaista eivät jaksa ylläpitää rinnakkaisjärjestelmiään, ja yhteiskuntakin alkaa rationalisoida toimintoja, ja siirtyä kaksikielisiin ratkaisuihin ts. toiminnot yhdistetään samaan pisteeseen.
Aivan omituisen vaaran ruotsalaisuudelle tuo nykyisin koulutus: matalapalkka-aloille ei enää riitä ruotsinkielisiä työntekijöitä ja ruotsinkieliset palvelut näivettyvät.
Tullessaan svenskfinlandista muiden pariin ruotsinkielisillä on toisinaan sopeutumisvaikeuksia. Kaksijakoisuudessa ei kieli nimittäin olekaan se ainoa tärkeä asia. Virtuaalisessa svenskfinlandissa (=ankkalammikko) kaikki puhuvat ruotsia ja heillä on omat tapansa ja tottumuksensa, joissa suomenkieliset eivät ole osallisina. Heidän tiivistä yhteisöllisyyttään voi verrata laestadiolaisiin – lukumääräkin on samaa luokkaa - mutta muuten vertailu ei ole paikallaan. Pikemmin svenskfinlandia voi pitää jonkinlaisena rinnakkaisilmiönä muuhun Suomeen verrattuna, juuri kasvatuksen ja toimintojen eriytymisen vuoksi. Jopa hyvin koulutettu, ruotsinkielinen Jakob Söderman kompastelee suomenkielisessä Suomessa pikkuasioihin.
Kieli ei ole se tärkein erottava tekijä, vaan se, että ruotsinkieliset kasvattaan muusta Suomesta erilleen.
"Toki viranomaisissa ja tuomioistuimissa he voivat käyttää lain perusteella äidinkieltään, jos haluavat, mutta treninä on ainakin oikeusistuimissa, että asiat käsitellään suomeksi. Ruotsin kielellä koulutetut juristit eivät juuri oikeuslaitoksen palvelukseen viitsi tulla."
Eiväthän ruotsinkieliset juristit halua tulla Suomen oikeuslaitoksen palvelukseen, koska heidän suomen kielen taitonsa on vajavainen, koska he ovat koko elämänsä eristäytyneet ruotsinkielisiin kouluihin ja yliopistoon ja ruotsinkieliseen elämänpiiriinsä. Nyt heidän pitäisi pystyä toimimaan myös suomenkielisten oikeudellisten asioiden ja vaativien tekstien parissa. Se ei heitä houkuttele, se on heille liian raskasta. Apuun huudetaan suomenkielisiä, palvelemaan bättre folkia.