Olen kaksivitonen nuorimies ja minusta tuntuu tällä hetkellä siltä, että elämäni on ollut ja tulee olemaan yhtä ja samaa paskaa. Olen sosiaalinen tyyppi ja tykkään puuhata kaikenlaista. Tykkään urheilusta ja urheilemisesta. Valitettavasti useimmiten puuhailen jotain tai urheilen yksinäni. Nyt on perjantai-ilta ja vietän sen yksinäni murehtiessa elämäntilannettani. Tämänkin viikonlopun vietän yksinäni. Tykkäisin jutella kaikenlaisista asioista, mutta pariin päivään en ole jutellut oikeastaan kenenkään kanssa ja seuraava mahdollisuus on maanantaina. Minulla ei ole ketään jonka kanssa olisin tämänkin illan viettää puuhaillen jotain mukavaa tai jutustella niitä näitä.
Minulla on tai oli kolme ystävää. Yksi on sellainen sohvaperuna ja sosiaalisesti rajoittunut. Hän tykkää vain pelata tietokoneella ja siksi hän joskus tympii minua. Tykkäisin tosiaan puuhata kaikenaista ja jutella esim. maailmanmenosta, mutta hänen kanssaan se ei ole mahdollista. Toinen kaveri on kaikinpuolin mukava, mutta näen häntä aika harvakseltaan. Hänellä tuntuu olevan muita juttuja aika paljon. Kolmannesta ystävästä en ole varma, onko hän ystäväni. Laitoin muutama tunti sitten hänelle viestiä ja kysyin, että haluaisiko hän tehdä jotain viikonloppuna? Hän ei taaskaan viitsinyt vastata. Aikaisemmin tulimme hyvin juttuun ja puuhasimme yhdessä sitä sun tätä. Silloin harvoin kun näemme meillä on mukavaa. Hän on vain sellainen, että hänestä ei välttämättä moneen kuukauteen kuulu mitään. Jos laittaa viestiä tai soittaa, niin hän ei vastaa. Minä olen myös melkein aina se joka pitää yhteyttä.
Olen aktiivisesti yrittänyt tutustua uusiin ihmisiin. Aloitin uuden harrastuksen, jotta voisin tutustua uusiin ihmisiin. Sieltä ei ystäviä tullut. Kukaan ei yksinkertaisesti halua tutustua minuun. Miksi? Olen ollut iloinen, sosiaalinen, reipas ja ystävällinen. En jaksa enää, enkä halua olla aina se joka on aktiivinen osapuoli. En halua olla aina se, joka ottaa yhteyttä. Näin se järjestäen on. Miksi? Miksi kukaan ei ole minusta aidosti kiinnostunut. Haluaisin löytää ihmisiä, jotka välittäisivät oikeasti minusta. Haluaisin, että joku soittaisi minulle ja kysyisi, että mitä kuuluu. Oikeastaan ainoat, jotka minulle soittavat säännöllisesti ovat vanhempani. Kävin viime syksynä juttelemassa YTHS:n psykologin kanssa ongelmastani, mutta häntä ei kiinnostanut paskaakaan. Kaksi kertaa tapasimme ja heti toisen kerran aluksi hän sanoi, että minulla ei ole mitään ongelmia. Kaikki on hyvin. Minä haluaisin vain muutaman ystävän, jotka oikeasti välittäisivät minusta ja joidenka kanssa voisi viettää tämänkin yksinäisen viikonlopun.
Olin aikaisemmin iloinen, reipas ja ahkera. Nyt pelkään, että minusta on tulossa masentunut, katkeroitunut ja mitään aikaan saamaton sohvaperuna. Ei huvita tehdä mitään. Päivät menee murehtiessa. Kertokaa mitä teen. En enää tiedä, mitä pitäisi tehdä. Mistä löytäisin ystäviä? Minulle on tullut päähän ajatuksia, että jos minulla ei olisi vanhempia, veljiä ja siskoa, niin varmaan päättäisin päiväni saman tien. En haluaisi viettää loppuelämään yksin. Perheeni takia en halua päättää päiviäni. Auttakaa
Minulla on tai oli kolme ystävää. Yksi on sellainen sohvaperuna ja sosiaalisesti rajoittunut. Hän tykkää vain pelata tietokoneella ja siksi hän joskus tympii minua. Tykkäisin tosiaan puuhata kaikenaista ja jutella esim. maailmanmenosta, mutta hänen kanssaan se ei ole mahdollista. Toinen kaveri on kaikinpuolin mukava, mutta näen häntä aika harvakseltaan. Hänellä tuntuu olevan muita juttuja aika paljon. Kolmannesta ystävästä en ole varma, onko hän ystäväni. Laitoin muutama tunti sitten hänelle viestiä ja kysyin, että haluaisiko hän tehdä jotain viikonloppuna? Hän ei taaskaan viitsinyt vastata. Aikaisemmin tulimme hyvin juttuun ja puuhasimme yhdessä sitä sun tätä. Silloin harvoin kun näemme meillä on mukavaa. Hän on vain sellainen, että hänestä ei välttämättä moneen kuukauteen kuulu mitään. Jos laittaa viestiä tai soittaa, niin hän ei vastaa. Minä olen myös melkein aina se joka pitää yhteyttä.
Olen aktiivisesti yrittänyt tutustua uusiin ihmisiin. Aloitin uuden harrastuksen, jotta voisin tutustua uusiin ihmisiin. Sieltä ei ystäviä tullut. Kukaan ei yksinkertaisesti halua tutustua minuun. Miksi? Olen ollut iloinen, sosiaalinen, reipas ja ystävällinen. En jaksa enää, enkä halua olla aina se joka on aktiivinen osapuoli. En halua olla aina se, joka ottaa yhteyttä. Näin se järjestäen on. Miksi? Miksi kukaan ei ole minusta aidosti kiinnostunut. Haluaisin löytää ihmisiä, jotka välittäisivät oikeasti minusta. Haluaisin, että joku soittaisi minulle ja kysyisi, että mitä kuuluu. Oikeastaan ainoat, jotka minulle soittavat säännöllisesti ovat vanhempani. Kävin viime syksynä juttelemassa YTHS:n psykologin kanssa ongelmastani, mutta häntä ei kiinnostanut paskaakaan. Kaksi kertaa tapasimme ja heti toisen kerran aluksi hän sanoi, että minulla ei ole mitään ongelmia. Kaikki on hyvin. Minä haluaisin vain muutaman ystävän, jotka oikeasti välittäisivät minusta ja joidenka kanssa voisi viettää tämänkin yksinäisen viikonlopun.
Olin aikaisemmin iloinen, reipas ja ahkera. Nyt pelkään, että minusta on tulossa masentunut, katkeroitunut ja mitään aikaan saamaton sohvaperuna. Ei huvita tehdä mitään. Päivät menee murehtiessa. Kertokaa mitä teen. En enää tiedä, mitä pitäisi tehdä. Mistä löytäisin ystäviä? Minulle on tullut päähän ajatuksia, että jos minulla ei olisi vanhempia, veljiä ja siskoa, niin varmaan päättäisin päiväni saman tien. En haluaisi viettää loppuelämään yksin. Perheeni takia en halua päättää päiviäni. Auttakaa
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tämähän on aika lailla sama aloitus kuin viimeksikin. Eivätkö edelliset vastaukset kelvanneet?
Onhan sulla sentään jonkunlaisia kavereita ja sisaruksia ja vanhemmat.
Sä tarttisit tyttöystävän. Pistäppä haku päälle ja katsele "sillä silmällä"
Pistät vaikka nettiin henkilökohtaista-palstalle ilmotuksen.
Vastaukset olivat hyviä, kiitos niistä. Jotenkin sitä vain tunee olevansa hukassa. Tyttöystävää kaipaan kovasti, jopa enemmän kuin uusia kavereita. Olen kovasti yrittänyt löytää. Suomi24:n treffipalstallakin on ollut kolmeenkin kertaan profiili, mutta mitään ei ole löytynyt. Monet tytöt ovat kehuneet minua mukavaksi ja järkevänoloiseksi. Osa on sitten kehujensa jälkeen lopettanut viestittelyn. Aika monen kanssa kanssa homma on tyssännyt kuvan vaihtoon. En ole mikään komea ulkonäöltäni. En rumakaan. Minulla on lievä vamma ja siksi ulkonäköni on ehkä vähän poikkeava. Jotenkin tuntuu, että netissä ainoastaan ulkonäkö ratkaisee, eikä se millainen olet. Voisihan sitä taas kokeilla. Olen luonteeltani sellainen, että en anna helposti periksi, mutta nyt tuntuu, että hakkaan vain päätäni seinään tässä tyttöystävä asiassa.
Tosielämässäkin olen yrittänyt tutustua mukavilta vaikuttaviin tyttöihin. Yhden kanssa tapailin jonkin aikaa, mutta olimme liian erilaisia, jotta siitä olisi syntynyt hyvän päivän tuttavuutta enempää. Olimme loppujen lopuksi kiinnostuneita eri asioista. Kahteen tyttöön yritin tutustua ensin kaveripohjalta, mutta näiltä tuli tylyä kohtelua. Yhden opiskelukaverin kohtelu oli neutraalin ja tylyn väliltä. Hän rupesi seurustelemaan yhden toisen kanssa. Tästä en kyllä voi sanoa mitään varmaa, että mitä hän minusta ajatteli. Voi olla, että hän ei tajunnut/huomannut, että olen kiinnostunut hänestä. Olemme opiskelukavereita. Jotenkin on vaan itseluottamus matalalla noiden tyttöjen suhteen, jos seurustelua ajattelee. Vähän tahtoo usko hiipua siihen, että löytäisin jonkun mukavan tytön, joka hyväksyisi minut. Muutaman tosi mukavan tytön tiedän, mutta he ovat varattuja.
Itse olen viime aikoina tutustunut naisiin muiden miesten kautta. Harrastuksissani olen ensin hakeutunut miesten seuraan ennen kuin olen tutustunut moikkailuvälejä lähemmin porukassa pyöriviin naisiin.
Olen myös kokeillut nettideittejä ja siten yrittänyt tutustua suoraan yksittäisiin naisiin, mutta siitä ei seurannut kovinkaan paljon. Paitsi tietty kasvattavia epäonnistumisia. Sikäli voin suositella. Kun lyö päätään seinään, kummasti oppii että sattuu.
You are good man! No depression - be happy! =)
Ai, sinäkin olet kokeillut S24:n Treffejä? Laskeskelin tuossa että mä olen siellä ilmoitellut jo vuodesta 2003 saakka, eli haku sielläkin on ollut päällä jo 7 vuotta! Netin otin tosiaan yhdeksi vaihtoehdoksi noin 7 vuotta sitten. Tyttöystävää olen minäkin etsinyt/toivonut jostakin lukioiästä saakka, eli ainakin 16 vuoden ajan.
Koetahan tehdä asialle jotakin ettei käy kuten minulle kävi. Minulla psyyke romahti sinusta pari vuotta vanhempana, 26-27-vuotiaana. Sairastuin silloin yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön. Moni ei sitä usko, mutta kyllä se yksin jääminen oli melko voimakkaasti vaikuttamassa sairauden puhkeamiseen. En ole vielä poissa työelämästä, koska voimakkailla ahdistusta ja tarvitsevuutta vähentävillä lääkkeillä minua on onnistuttu pitämään vielä osittain työkykyisenä.
Pidä hyvät välit naispuolisiin kavereihin ja ole valppaana. Elämätilanteet muuttuvat, eli seurustelusuhteet ovat orastavia eroja. Nätit ja mukavat tytöt eivät ole pitkään yksin, joten eron tultua on oltavat nopea ja aktiivinen. Monet seurustelevat vain siksi, etteivät kestäisi yksin. Suurin osa niistä suhteista on kuitenkin kompromisseja ja parempaa etsitään koko ajan, ja sen löydyttyä voidaan siirtyä lennosta uuden syliin. Yksinäisyys on niin peljätty asia.
Ja mitenkähän sulle kävisi jos joku deitti tärppäisi ja alkasit seurustella. Ja suhde oliskin orastava ero ja sitten se sun nainen lähtis. Mitäs sun tarvitsevuudelle ja heikkoudelle kävis?
Tai edtäs jos dietti oliskin ruma mutta mukava tyttö?
Kirjoituksesi herätti ajatuksia. Tässäpä vähän pohdintaa. Et sinä tästä lopullista "totuutta" löydä, mutta toivottavasti tämä antais tsemppiä.
Sinullahan on kaikki IHAN OK. Tuo kuuluu elämään ja kasvamiseen yleensä. Sinähän et ikinä ole yksin , kun olet itsesi kanssa. Kun psyykkaa itseään, niin ei se yksinäisyyskään ihan kamalalta tunnu. Jotkut ovat oikeasti erakkoluontoisia, että voisivat elää vaikka vuositolkulla erossa muista ja pysyä selväjärkisinä.
Nyt vaan pitäisi kehittää jokin selviytymiskeino, jolla tuota yksinäisyyttä saisi lievennettyä. Aikuisena ihmiset eivät oikein pysty valitsemaan kenen kanssa ovat tekemisissä. Työnperässä myös muutetaan ja ystävyyssuhteet katkeavat ja moni joutuu luomaan sosiaalisenverkkonsa uudelleen. Hyvien ystävien saaminen on vaikeaa, mutta kavereita saa helpommalla. Olet ehkä tässä suhteessa läheisriippuvainen, saatat ehkä odottaa liikoja ja sitten pettyä ihmisiin. Jotkut saattaa etsiä sitä sisäistä rauhaa muista, mutta sen oikeasti löytää vain omasta itsestään.
Moni on yksinäinen ja yksin voi jäädä kuka vain. Toinen juttu on se miten sinä yksinäisyyden koet. Jos se on vaikeaa, niin se sitten on ja vaikeuttaa elämää ja jopa lamaannuttaa. Mutta tarvitsisiko sen tehdä juuri niin, kun voisit tuntea olevasi ihan yhtä hyvä yksinkin?
Netissä moni taviskin on pinnallinen. Yhteydenpito kun on helppoa ja välillistä. Ehkä ei pidä etsimällä etsiä ja sitten pettyä vaan elää täysillä muuten.