Lappeenrannan Euromarketin myynti S-ryhmälle julkistettiin muutama päivä sitten. Omasta puoluekannastani riippumatta pidin kyseisestä myymälästä paljon sen selkeyden, hyvän valikoiman ja nopean asioinnin vuoksi.
Nyt kaupungilla kuulee puhuttavan, kuinka ihmiset ovat iloisia Euromarketin muuttumisesta S-Marketiksi. "Kommunismin viimeinen linnake Lappeenrannassa murtui" on suora lainaus erään kansalaisen suusta. Yhtään mairittelevampia eivät ole myöskään muut kuulemani kommentit. Jotkut epäilevät, että demareiden ja kommunistien on jatkossa tehtävä ostoksensa Siwoista ja Valintataloista.
On totta, että Suomen Lähikaupan juuret ovat vasemmiston kauppaliikkeenä toimimisessa. Tämä asetelma ei kuitenkaan ole ollut todellisuutta enää vuosikymmeniin. Ymmärsin nyt myös, miksi ystäväni naureskelevat minulle, koska asioin Euromarketissa. He pitävät ilmeisesti minua vasemmistolaisena. Tästä yhtään välittämättä heitänkin pallon seuraavaksi ystävilleni ja muille kansalaisille: miten kilpailun häviäminen Lappeenrannan kokoisesta, loppujen lopuksi suhteellisen pienestä kaupungista, on hyvä asia? Euromarketin sulkeminen voi ainoastaan nostaa alueen hintoja, jotka jo muutenkin ovat korkeahkoja kaupungissa vierailevien, suurten venäläisjoukkojen vuoksi.
On toki olemassa vielä saksalainen toivo, Lidl, jossa kieltämättä olen asioinut viikoittain jo parin vuoden ajan. Keski-Eurooppalaiset tuotteet maistuvat suussani hyville, mutta sosiaalisena ihmisenä luonani käy paljon vieraita. He nyrpistävät nenäänsä nähdessään Lidlin (suomalaisen) maitopurkin kahvipöydässä tai haukatessaan kirsikan makuista täytekeksiä. Euromarketin puolesta puhui myös siisti ja laadukas palvelutiski, itsepakatut lihat sekä Suomen Lähikaupan lanseeraama lähiruoka-kampanja.
Euromarketin sulkemisen yhdistäminen mahdollisuuteen potkaista demareita ja kommunisteja ahteriin on siis järkiperäisestikin naurettavaa. Edelleen herää kuitenkin kysymys: miksi demarit ovat nykyään niin vihattuja? Lipposen aikaan demarien auktoriteetti oli korkea ja kukaan ei oudoksunut vasemmistolaisuutta. Suomen kansa äänesti valtaan jopa vasemmistolaisen presidentin vielä muutama vuosi sitten. Uskon taustalla olevan halun tulla joksikin, olla todellisuutta parempi ihminen raapustettuaan Jyrki Kataisen numeron vaalilippuun. Kokoomuksen kannatuslukuja on hyvin vaikeaa perustella esim. tuloerojen kasvua, työttömyyttä ja eläkeuudistuksia koskevien raporttien sisällön mukaan. Duunarit ovat ahtaalla, mutta silti antavat äänensä oikeistolle, saadakseen ilmeisesti statuksensa näin kasvamaan. Näistä "loikkareista" harva kuitenkaan on valmis ampumaan itseään polveen?
Lisäksi Keskustan Kokoomus-peesailu on mennyt uskomattomiin mittasuhteisiin. Suomessa on enää kaksi suurta, Kokoomus-Keskusta ja SDP. Keskusta on repinyt omat juurensa maaseutujen puolueena irti niin väkivaltaisesti lyhyessä ajassa, ettei tapahtunutta voi selittää millään muulla, kuin halulla nostaa statustaan Kokoomuksen avulla. Juuri sama kuviohan toistui Kokoomusta äänestävän duunarin tapauksessa!
Olen itse pitkäaikainen Kokoomuksen äänestäjä. Viime vaaleissa tosin annoin ääneni perussuomalaiselle. Hieman Perussuomalaisten hampaattomuudesta mieleni pahoittaneena harkitsen seuraavissa vaaleissa tarkasti, annanko ääneni persuille vai demareille. Kokoomusta en enää aio äänestää - he sotkevat tämän maan totaalisesti. Kaikki haluavat olla sporttisia kuin Stubb, menestyviä kuin Katainen ja yhtä elegantteja kuin Marja Tiura. Äänestäjät vaarallisesti ovat unohtamassa, tai jo unohtaneet, omat taustansa ja puolueen, joka ajaisi parhaiten äänestäjän omaa asiaa. Tosin Keskustaan tämä ei päde, sillä pahempia hännystelijöitä Suomen itsenäisyyden ajan poliittisessa historiassa tosin on nähty. Keskusta pitäisi halkaista Maalaisliitoksi ja Kaupunkilaistuneiden Maajussien Puolueeksi pikapuolin uskottavuuden parantamiseksi.
Olipa vuodatus. Olo helpottui paljon :)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.