Soini junttasi puolueen vaalien ylimmäksi vartijaksi pesunkestävän punikin.
Tapaus Putkonen osoittaa täysin kiistatta,ettei Soinin sanaan voi luottaa.
Kumileimasimena toimivalla puoluehallituksella ei ole päätöksenteossa todellista valtaa.On vain ja ainoastaan Soini,joka yksin päättää ken on armon arvoinen.
Nyt vaaditaan kaikilta nuhteettomuutta ja sitoutumista puolueen jäseniksi.
FIksuja naisia moinen peli ei kiinnosta.Eräs naisnäkemys on,et panee vain ja ainoastaan kakkosvaihtoehtoon,vaikka ykköstä olisi tarjolla.Tekijämiehistä puolue on jo menettänyt parhaat.
Nyt Soini on julkisesti myöntänyt,ettei puolueella ole työllisyys ja talouspoliittista ohjelmaa.
Roikkuhousut kautta maan eivät tajua,että Soinin palkitsemien vasallien ja ostoavustajien
hämäräperäisten toimien vuoksi pitkän aikavälin työn tuloksena laadittujen ohjelmien poispyyhkiminen puolueen tietojärjestelmistä ja suursiivouksen seurauksena myös asiapapereiden puuttuminen on yksinomaan Soinin suosiota kalastelleen tunarin tekosia.
On kiintoisaa nähdä,miten Soini kiemurtelee kun Junger saa kepun ja Rkp:n lailla Persusysteemistä kadonneet tiedostot.
Vaalitulos ei ole kirkossa kuulutettu ja Soinin omin sanoin"Gallupit eivät äänestä".....
H.K.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Soini on tutkitusti ja todistetusti punikki. Oikeistolaisella joka tukee soinia on kusta päässä ja TODELLA paljon.
Ipu tulee pudottamaan persuedustajan marjamättäälle.
Oinonen on myös punikkitaustainen loikkari,joka kehoittaa työttömiä menemään marjametsään.
Päivän lööppilehtien mukaan Romanialaisten keskiansio ohjatusta marjanpoiminnasta oli 2,5 Euroa tunnissa.
Varsinkaan Soinilaispunikkeja ei Suomalaisten teollisuustyöpaikkojen turvaaminen kiinnosta...
persut ovat vielä kateellisia. Eräs persuvaltuuettu esitti julkisesti, että "heidät pitäisi sitoa puihin ja istuttaa kusiaispesään". Ja entäs sitten tämä persun vuodatus, ei ole kovin työhön kannustavaa?
http://terhikiemunki.blogit.uusisuomi.fi/2009/07/06/veronkiertoa-ja-ihmiskauppaa/
oudoksuttaa tämä rakkikoiramainen räksytys. Kaikki on muka valtapuolueiden vika,mutta mitä persut ovat itse tehneet poistaakseen vääryyksiä?
Oulun ja Haukiputaan tuleva liitos on oiva esimerkki persuvaikuttamisesta.
Seles vouhkasi palstalla vuosikausia suitsuttaen ylistystä Soinismille,mutta nyt on vaari vaiennut.
Pohojanmaan maakuntakeskuksessa Seinäjoella,siis Kurikan ja Jalasjärven naapurissa(ps:n puoluesihteerien kotokunnat) persuja piretään tyhjäpäisinä tuuleenhuutelijoina. Kyllä lakeurelle mölyä mahtuu....
Tekemättömien töiren ja katteettomien lupausten antamista ei edes Härmän Häjys kunnialla kattella...