olen juuri tänään tekemässä runkkaamisen omaa ennätystä....nyt on kuusi kertaa tullut tähän mennessä ja kymmeneen yritän päästä.en tiedä onnistuuko.paljonko muilla on enari?
ennätys...
..,kkari
133156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ennätykset on ennätyksiä, kun ne itselleen asettaa eikä toisten kanssa kannatakkaan kilpailla, ainakaan runkkaamisessa, kysyit oamia ennareita, no, itselläsi on nuorempana tehty "ennätys"(14v) 12 kertaa, aina tunnin välein, eipä sen jälkeen enää kärsinyt enempää, kulli niin turvoksissa ja kipeä, että piti jättää siihen, vaikka orkku tuli joka kerta tietysti, tuskin havaittavaa limaakaan enää tippui, kuiva kuin saharan vedetön keidas, joten se jäi ennätykseksi, nyt riittää kolme vetoa lähes putkeen...kerro sitten mihin lukuun pääsit?
aika harvinaista että 14v pikkupili onnistuisi vetämään käteen noin montaa kertaa. luulisi jo pikkupoikaa alkavan hävettämään jos isi näkee.
itse tein ennätykseni eilen ja olen 32v.
"tosimiehellä" likainen mielikuvitus, ei kai kukaan runkkaa niin, että isällä olisi mahdollisuus sitä nähdä, ainakaan siinä iässä, nuori poika kiimassa, kyllä silloin kalu seisoi jo pelkästä runkkaamisen ajattelemisesta ja kunnon piilopaikka missä sai sitten rauhassa runkata, tosin kerran vanhempi veli löysi salaisen paikkani ja yllätti, mutta eipä hätää, runkattiin sitten muutama vuosi yhdessä.....
miten niin just siinä iässä? mulla ainakin seisoo jo pelkästä ajattelemisesta kun täytin sen 30 vuotta. 14 vuotiaana koko homma oli vielä pelkkää ujostelua ja spermaakaan ei vielä tullut lähes mitään.
Vielä nolompaa se on jos isä yllättää 32-vuotiaan miehen vetämästä käteen.
Moi! Mun runkkuennätys on yhden päivän aikana 10 orgasmia. Siitä on joku 4-vuotta. Kyllä oli käsi jo aika turtunut ja mulkkukin oli vähän arka.
Nykyään runkkaan vain pari kertaa päivässä.
Olen jo aika kyllästynyt nettipornoon.
hmm... 10 orgasmia yhden päivän aikana. epäilen tuota.
Olen oikeasti kokeillut erästä tekniikkaa jolla sain onnistumaan 13 orgasmia milloin vain halusin, mutta tekniikan huonona puolena muna tulee kyllä araksi.
Tekniikalla on lupailtu jopa 100 orgasmia, mutta ennätys on tekniikan avulla ollut 90 mitä tiedän.
voin kertoa tästä tekniikasta myöhemmin, sitä tuskin ovat monet vielä kokeilleet suomessa, koska
sen tietää vain harvat ja tämä tekniikka tarvitsee tietyt välineet ja hieman muutakin mutta kyse on täysin
omakohtaisesti runkkaamisesta ilman ketään toista henkilöä.
voin lähettää halukkaille ks. tekniikan ohjeet sähköpostitse 5e:lla.
perustuu vanhaan Kiinalaiseen toimintatapaan, mutta ei vaadita mitään joogaa yms. kannattaa
kuitenkin kokeilla koska varmaa että ylimääräisiä orgasmeja tulee saamaan kun tekee kaiken ohjeiden
mukaan.
sääliksi käy tollaisia runkkareita
millasia runkkareita sitten ei käy "sääliksi"??? varmaan sitten sellaisia, jotka runkkaa kerran kk ja senkin pimeessä peiton alla
Itse vetelin joskus 6 kertaa päivässä. Ei kyllä enempään riittänyt tehot. Käsi turtana, penis turtana ja paisuksissa liiallisesta hinkkaamisesta, pallit tyhjänä. Seuraavana päivänä penis pelottavan näköinen, kuin joku pöhöttönyt lenkkimakkara ja hieman kipeäkin oli :)
Kylpylässä porealtaassa vesisuihkussa laukesin 6 kertaa peräkkäin ilman käsiä.
Mutta mikä on nopeus ennätys? Itsellä ehkä noin minuutti. Sillain että kalu ei ehdi edes kunnolla kovaksi.
Sama täällä, kyllä noin minuuttiin pystyy vetämään. Vaatii kyllä aika vauhdikkaan vetelemisen.