WARNINIG!

Varokaa näppäilemästä tilisiirtoja, tai maksuja väärin, eli väärälle tilille. Sen jälkeen kun saajapankille annetaan tiedot, että rahat ovat lähteneet (Nordeasta) väärälle saajapankin tilille toisesta pankkiryhmästä, niin pankilla ei ole pankin oikeutta edes jäädyttää sitä summaa, joka en mennyt todistettavasti ja varmuudella väärälle tilille, ei vaikka kyse olisi miljoonasta!!! Minun tapauksessani vain noin 1500 eurosta.
Saajapankki (Oko) lähettää väärän tilin Osuuspankissa haltijalle vain kirjeen, johon saajan on vastattava kahdessa viikossa.

Ellei vastausta tule, niin vasta sen jälkeen rahat väärin lähettänyt saa rahat vastaanottaneen tiedot! Pankki suojelee näin ehkä epärehellistä rahojen saajaa ja jättää perimiset rahan väärälle tilille lähettäneelle. Soitin pankkeja valvovaan virastoon, josta vahvistettiin pankin toiminta lain mukaiseksi! Jos rahoja ei vapaaehtoisesti palauteta, niin on tehtävä poliisille tutkintapyyntö ja alettava hakea rahojaan pois oikeusteitse. Mielestäni aikamoista ja arveluttavaa toimintaa.
9382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pankki saa korjata vain omat virheensä eli esim. jos toimihenkilö tiskillä syöttää tilinumeron väärin.

Asiakas on vastuussa siitä, mitä verkkopalvelussa tekee. Myös tilisiirrossa olevien tietojen syöttämisestä.
Tässä ei suojella epärehellistä maksun saajaa, vaikka pankkia onkin aina helppo syyttää.

Kuvittele, mikä tilanne olisi, jos pankissa heti asiakkaan pyynnöstä "korjaisivat" asiakkaan verkkopalvelussa tekemät virheet? Miten tarkistettaisiin, että kyseessä todella on tahaton virhe eikä esim. asiakas kokeile peruuttaa ihan aiheellista maksua väittämällä sitä virheelliseksi? Tämä kaikki teettäisi valtavasti aivan turhaa työtä ja taas pankki saisi haukut päälleen, jos peruutettava suoritus olikin ihan laillinen maksu, josta maksaja vain yhtäkkiä tuntisikin katumusta.

Kuten sanottu: tarkkana saa olla verkkopalvelussa asioidessa. Pelisäännöt on sovittu, pankki ei voi kaikesta vastata vaan asiakkaallakin on velvollisuuksia. Kuten tarkistaa syöttämänsä tiedot. Aika kohtuullinen vaatimus.

Äänestä
  • Tuossa tuli mieleen, että eikö olisi mahdollista maksaessaan verkkopankin kautta jollekin tilille, niin ennen maksun lopullista hyväksyntää, tulisi lomakkeelle näkyviin tilinomistajan nimi. Välttyisi useimmissa tapauksissa virheellisiltä siirroilta. Eikö tekniikka mahdollista tätä?

    Äänestä

  • 915 kirjoitti:

    Tuossa tuli mieleen, että eikö olisi mahdollista maksaessaan verkkopankin kautta jollekin tilille, niin ennen maksun lopullista hyväksyntää, tulisi lomakkeelle näkyviin tilinomistajan nimi. Välttyisi useimmissa tapauksissa virheellisiltä siirroilta. Eikö tekniikka mahdollista tätä?

    Tuo on hyvä ajatus, mutta käytännössä mahdoton pankkisalaisuudesta johtuen. Tosin maksaessa suurille laskuttajille esim. Yhtyneet Kuvalehdet, maksun suorituksen jälkeen tulee tieto siitä, että tili on heidän. Tämä siis silloin, kun maksetaan esim. Op:tililtä toiselle Op:n tilille.

    Äänestä

  • 915 kirjoitti:

    Tuossa tuli mieleen, että eikö olisi mahdollista maksaessaan verkkopankin kautta jollekin tilille, niin ennen maksun lopullista hyväksyntää, tulisi lomakkeelle näkyviin tilinomistajan nimi. Välttyisi useimmissa tapauksissa virheellisiltä siirroilta. Eikö tekniikka mahdollista tätä?

    Ainakin omassa verkkopankissani syötettyäni vastaanottajan tilinumeron, näyttää systeemi kenen tili on kyseessä. En ole varma toimiiko aina, mutta yleensä nimi kyllä näkyy. Kyseessä on sampo pankin verkkopankki. Toiminee varmaan muillakin...

    Alkuperäiselle kirjoittajalle: tilanteesi on vähän sama kuin jos vaikka ravintolassa annat rahasi tarjoilijan sijaan naapuripöydän rouvalle (koska luulit häntä tarjoilijaksi). Annoit siis itse rahasi väärälle henkilölle. Pankkisi rooli on tässä välittäjän rooli: jos annat rahat kaverillesi ja pyydät häntä antamaan rahat tälle henkilölle (joka ei siis ole tarjoilija, jolle ruoka pitäisi maksaa) niin vika ei ole kaverissasi vaan sinussa, koska osoitit rahat väärään osoitteeseen. Mikäli taas olisit pyytänyt kaveriasi antamaan rahat tarjoilijalle ja hän käyttäisikin rahasi muuhun, voisit vaatia rahojasi takaisin kaveriltasi. Jos kaverisi ei suostu antamaan rahojasi takaisin, on sinulla sitten käytössä mahdollisia painostuskeinoja (esim. siviilikanne).

    Äänestä

  • verkkopankkiasiakas kirjoitti:

    Hei Verkkopankkiasiakas! Voitko vielä tarkentaa, että jos maksat Sampopankin tililtä esim. Nordeassa olevalle tilille, maksun saajan nimi tulee näkyviin? Nimittäin tämä olisi minulle ihan uutta :)

    Äänestä

  • 12+4 kirjoitti:

    Hei Verkkopankkiasiakas! Voitko vielä tarkentaa, että jos maksat Sampopankin tililtä esim. Nordeassa olevalle tilille, maksun saajan nimi tulee näkyviin? Nimittäin tämä olisi minulle ihan uutta :)

    En ole hän, jolta kysyt, mutta vastaan silti, koska itsekin Sampo Pankin asiakas olen ja verkkopankkia aktiivisesti käytän. EI, muiden pankkiyhtymien yksityisasiakkaiden nimet eivät tule Sammon verkkopankissa näkyviin maksuja maksettaessa, mutta yritysten (ainakin hieman isompien) kohdalla on toisin.

    Äänestä

  • old_profile_1927 kirjoitti:

    Kiitos tiedosta!

    Äänestä

  • on vienyt tähän että asiakas itse on vastuussa asioista, joista "ennen vanhaan" vastasi pankki. Siinä asiassa ollaan menty huonompaan suuntaan. Itse tykkäänkin asioida aina henkilökohtaisesti pankin tiskillä, ja laitan pankkitädit kirjoittamaan kaiken lappuihin, itse vain tarkistan ja allekirjoitan.

    Kyllähän ne yrittävät aina laittaa minut kirjoittamaan, mutta en suostu. Koska 70- ja vielä 80 -luvuillakin homma toimi hyvin siten,että pankintädin kynä sauhusi.

    Äänestä

  • Vanhanaikainen__ kirjoitti:

    on vienyt tähän että asiakas itse on vastuussa asioista, joista "ennen vanhaan" vastasi pankki. Siinä asiassa ollaan menty huonompaan suuntaan. Itse tykkäänkin asioida aina henkilökohtaisesti pankin tiskillä, ja laitan pankkitädit kirjoittamaan kaiken lappuihin, itse vain tarkistan ja allekirjoitan.

    Kyllähän ne yrittävät aina laittaa minut kirjoittamaan, mutta en suostu. Koska 70- ja vielä 80 -luvuillakin homma toimi hyvin siten,että pankintädin kynä sauhusi.

    Höpö höpö. Nykyään ei pankkitoimihenkilönkään tarvitse kynää käyttää kuin allekirjoittamiseen, kone kirjoittaa lomakkeet, tilisiirrot sun muut valmiiksi!

    Tervetuloa 2000-luvulle, nimimerkki "vanhanaikainen"!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmettelevä asiakas kirjoitti:

Varokaa näppäilemästä tilisiirtoja, tai maksuja väärin, eli väärälle tilille. Sen jälkeen kun saajapankille annetaan tiedot, että rahat ovat lähteneet (Nordeasta) väärälle saajapankin tilille toisesta pankkiryhmästä, niin pankilla ei ole pankin oikeutta edes jäädyttää sitä summaa, joka en mennyt todistettavasti ja varmuudella väärälle tilille, ei vaikka kyse olisi miljoonasta!!! Minun tapauksessani vain noin 1500 eurosta.
Saajapankki (Oko) lähettää väärän tilin Osuuspankissa haltijalle vain kirjeen, johon saajan on vastattava kahdessa viikossa.

Ellei vastausta tule, niin vasta sen jälkeen rahat väärin lähettänyt saa rahat vastaanottaneen tiedot! Pankki suojelee näin ehkä epärehellistä rahojen saajaa ja jättää perimiset rahan väärälle tilille lähettäneelle. Soitin pankkeja valvovaan virastoon, josta vahvistettiin pankin toiminta lain mukaiseksi! Jos rahoja ei vapaaehtoisesti palauteta, niin on tehtävä poliisille tutkintapyyntö ja alettava hakea rahojaan pois oikeusteitse. Mielestäni aikamoista ja arveluttavaa toimintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu