SAAMATTOMUUTTA!

Suomessakin voitaisiin välillä keskittyä ajamaan todella TÄRKEITÄ asioita politiikassa, eikä tuhlattaisi aikaa esim. liito-oravien tai mustavariksien pesintään liittyviin asioihin, alkoholiveron alennuksiin, rattijuopumisrajan nostamiseen (promilleraja) ynnä muihin vähäpätöisiin asioihin.
Ketään ei varmaan oikeasti kiinnosta jos esimerkiksi mustavarikset joutuvat etsimään uuden pesintäpaikan. Ja kyllä ne suomalaiset edelleen käy viinojaan hakemassa muualtakin kuin Suomesta, vaikka viinan hintaa laskettiinkin. Hohhoijaa.
2102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mitkä sinulle on ovat todella tärkeitä asioita, joita kannattaisi ajaa? Minusta niitä voisivat olla maailmanrauha ja elintasokuilun kaventaminen rikkaan kehitys- ja teollisuusmaiden välillä. Tosin silloin voi saada niskaansa Risto E.J.:n, jonka mielestä nämä asiat vaarantavat suurvaltasuhteita.

Äänestä
  • 1.esimerkiksi työllisyyden lisääminen Suomessa, mutta ei sillä keinoin kuin nyt yritetään, vaan YRITTÄJYYTTÄ kannustamalla;tällöin saataisiin ihmisille työpaikkoja, sitä kautta ostovoimaa, ja sitä kautta taas talous pysyisi tasapainossa, ja siten kaikkien suomalaisten elämä saataisiin paremmalle tolalle. Verokevennyksiä ja riskin minimointia yrittäjille,jotka työllistävät meitä suomalaisia.

    2. Sosiaali - ja terveyspalveluiden kuntoon laittaminen olisi ehdottomasti vähintään yhtä tärkeä asia kuin edellinen. Tällä hetkellä ihan tavalliselle terveyskeskuslääkärille ei pääse täällä minun kaupungissani ainakaan lainkaan. Pakko suunnistaa yksityiselle puolelle, ja sielläkin alkaa jo olla ruuhkaa. Eli periaatteessa, jos ei ole varaa mennä yksityiselle puolelle, voit vaikka kuolla kotonasi rauhassa, eikä päättäjiä kiinnosta.
    Ihan sama mielestäni mistä ne rahat terveydenhuoltoon ja sosiaalihuoltoon otetaan, hyvä kohde voisi olla vaikka kulttuuri. (itse olen kyllä kulttuurin ystävä, mutta kyllä terveys menee sellaisen edelle)

    3. Suomen lait liittyen ihmisen koskemattomuuteen, olisi muutettava jyrkemmiksi.
    Tällä hetkellä Suomessa saa pahemman rangaistuksen talousrikoksista, omaisuuden varastamisesta ja monesta muusta, kuin toisen ihmisen pahoinpitelemisestä, raiskaamisesta ja tappamisesta. Joku on varmaan pielessä..?!

    Tässä kolme tärkeintä asiaa, jotka nyt heti tulee mieleen. Maailmanrauhat ja maailmanparantamiset on hienoja asioita teoriassa, mutta kyllä täällä Suomessakin olisi sitä ennen paljon työmaata.

    Esim. miksi adoptoidaan ulkomailta Suomeen lapsia, kun täällä kotimaassakin olisi lapsia, joilla on asiat niin päälaellaan, että tarvitsisivat adoptiota. Siinäkin olisi päättäjillä tekemistä, eli muuttaa adoptiolaki siten,että ihan tavallisia suomalaisia lapsia olisi helpompi adoptoida tällä hetkellä olevan väh.3 vuoden odottelun sijaan.

    ps.en kuulu mihinkään tiettyyn puolueeseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JT-81 kirjoitti:

Suomessakin voitaisiin välillä keskittyä ajamaan todella TÄRKEITÄ asioita politiikassa, eikä tuhlattaisi aikaa esim. liito-oravien tai mustavariksien pesintään liittyviin asioihin, alkoholiveron alennuksiin, rattijuopumisrajan nostamiseen (promilleraja) ynnä muihin vähäpätöisiin asioihin.
Ketään ei varmaan oikeasti kiinnosta jos esimerkiksi mustavarikset joutuvat etsimään uuden pesintäpaikan. Ja kyllä ne suomalaiset edelleen käy viinojaan hakemassa muualtakin kuin Suomesta, vaikka viinan hintaa laskettiinkin. Hohhoijaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu