Asteroidin 2002 NT7 iskeytyminen maahan?

Lainattu osittain linkistä: http://www.astronetti.com/tahtitieto/neo.htm

>>>Mahdollisesti vaarallisia asteroideja / Asteroidi 2002 NT7

Brittiläiset astronomit löysivät LINEAR-projektin tutkimuksissa 5. päivänä heinäkuuta 2002 uuden asteroidin, joka sai nimekseen 2002 NT7. Astronomit päättelivät aluksi, että se saattaisi iskeytyä maapalloon tuhoisin seurauksin 1. helmikuuta 2019 eli asteroidi luokiteltiin PHA (Potentially Hazardous Asteroids eli mahdollisesti vaaralliset asteroidit) luokkaan.

- Tästä asteroidista on tullut kaikkein uhkaavin kohde asteroidien havainnoinnin lyhyen historian aikana, sanoi Benny Peiser, Liverpoolin John Moores -yliopiston tähtitieteilijä.
Taivaankappaleen liikeradan tutkimukset ovat kuitenkin vielä kesken. Yhdysvaltain avaruushallinnon NASAn mukaan on hyvin vaikea ennakoida, missä asteroidi on 17 vuoden kuluttua.

Laskuvirheet voivat tarkoittaa useita kymmeniä miljoonia kilometrejä. Asiasta ei kuitenkaan silti kannata huolestua, sillä törmäyksen todennäköisyydeksi ilmoitettiin Torinon asteikolla luokkaa 1 eli hyvin pieneksi (suunnilleen 1:100 000). Myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet, että asteroidi menee maapallon ohi. Ohitusetäisyys on ainoastaan noin 22 000 km, mikä on vähemmän kuin millään asteroidilla tähän mennessä!

Asteroidi 2002 NT7:n arvioitu koko on suunnilleen 2 km ja se kiertää ratansa ympäri kerran 837 vuorokaudessa (eli suunnilleen noin 2.29 vuotta). Sen liikenopeus avaruudessa on 28 km/s.

90

2424

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...erityistä huomiota lainauksen kohtaan: >>>Taivaankappaleen liikeradan tutkimukset ovat kuitenkin vielä kesken. Yhdysvaltain avaruushallinnon NASAn mukaan on hyvin vaikea ennakoida, missä asteroidi on 17 vuoden kuluttua. Laskuvirheet voivat tarkoittaa useita kymmeniä miljoonia kilometrejä.

      • Inhottava realisti

        Suositteklen sinullekin Yakov mieluummin nukkumista öisin.

      • lopunaikojen

        merkeiksi.

        Arvio NTseiskan 20 000 km:stä vuodelle 2017 laskettuna vuonna 2002 ei pidä enää paikkaansa.

        Voin minä etsiä sinulle todellisia mahdollisia uhkaavia asteroideja, niitä on kolmisensataa ehdokasta.

        Mitkä ovat toivotuimmat vuodet?

        Samoin voin yrittää etsiä sopivaa tähdenlentoparvea kohtaan
        >>Jes. 34:4 Kaikki taivaan joukot menehtyvät, taivas kääritään kokoon niinkuin kirja, ja kaikki sen joukot varisevat alas, niinkuin lehdet varisevat viinipuusta, niinkuin viikunapuusta raakaleet.

      • Inhottava realisti kirjoitti:

        Suositteklen sinullekin Yakov mieluummin nukkumista öisin.

        ...käsite. Joskus menen maate klo 22 illalla, joskus vasta klo 4 aamulla. Kun nukun siitä eteenpäin 7...10 h, niin ehdinhän mä levätä...

        Ps. Kuten huomaat, ovat kaikki kirjoitukseni huolella laadittuja, eivätkä mitään univajeellisen höpötyksiä ;o)

      • lopunaikojen kirjoitti:

        merkeiksi.

        Arvio NTseiskan 20 000 km:stä vuodelle 2017 laskettuna vuonna 2002 ei pidä enää paikkaansa.

        Voin minä etsiä sinulle todellisia mahdollisia uhkaavia asteroideja, niitä on kolmisensataa ehdokasta.

        Mitkä ovat toivotuimmat vuodet?

        Samoin voin yrittää etsiä sopivaa tähdenlentoparvea kohtaan
        >>Jes. 34:4 Kaikki taivaan joukot menehtyvät, taivas kääritään kokoon niinkuin kirja, ja kaikki sen joukot varisevat alas, niinkuin lehdet varisevat viinipuusta, niinkuin viikunapuusta raakaleet.

        ...olevan suunnilleen joka lähtöön, mutta otin juuri tuon asteroidin esille siksi, että se selkeästi sopii ajallisesti ja vaikutuksiltaan näkemäni unen aikakehyksiin ja Ilmestyskirjassa mainituun 'suureen palavaan vuoreen', joka tullaan 'heittämään mereen'. Esille ottamani Asteroidi osuukin todennäköisimmin mereen sitten kun sen aika on, sillä merien pinta-ala on noin 70% koko maapallon pinta-alasta.

        Kyseessähän on lähinnä 'spekulointia ja presisointia' ja on hyvä muistaa vanha stadilainen viisaus: "Ei niin suurta huulta, ettei totta toinen puoli!"

        Mitä kysymiisi vuosiin tulee, niin ne ovat, kuten kirjoituksistani selviää, välillä 2019-2028.

        Ps. Kun alat etsiä niitä todellisia mahdollisia uhkaavia asteroideja, niin huomioi myös niiden mahdollinen osuma-alue ja tuhovaikutus pvm:n lisäksi...

      • Ei mikään näistä:
        Yakov kirjoitti:

        http://neo.jpl.nasa.gov/risk/

      • Ei mikään näistä: kirjoitti:

        http://neo.jpl.nasa.gov/risk/

        ...tietää muttei kerro!

        Onhan ymmärrettävää, että 'suuri yleisö' on viisasta pitää tietämättöminä siitä, että maapalloon todella iskeytyy suuri asteroidi tai meteoriitti lähitulevaisuudessa*). Tietty rikas eliitti (käsittäen kuulemma muutamia tuhansia) on kuulemma kaivanut maanalaisia luolastoja turvapaikoiksi Norjaan ja muuallekin niin syvälle ja niin hyvin ruualla ja muulla tarvittavalla varustettuina, että siellä voi elellä riittävän kauan kyseisen asteroidin iskeytymisen jälkeenkin ja odottaa sen iskeytymisestä aiheutuneen pölyn ja kaasujen hälvenemistä. Tavalliset pulliaiset saavat heidän mielestään kernaasti kuolla asteroidin seurauksista luontoa saastuttamasta ja maapalloa ylikansoittamasta...

        *) Pitihän Iso-Britannian avaruushallintokin salassa suurelta yleisöltä noin 50 vuoden ajan selkeät dokumentit kymmenistä ns. ufo-havainnoista, joten salailu näissäkään asioissa ei olisi mitään uutta. En usko ufoihin sellaisina, kuin ne esitetään yleisesti julkisuudessa, vaan sellaisina, kuin niihin viitataan Raamatussa.

      • tarkennuksia

        En kysynyt Nasalta vaan Isältä tätä törmäysjuttua.

        Viime vuonna avaruuteen lähti Wise metsästämään asteroideja.
        http://www.nasa.gov/mission_pages/WISE/main/index.html
        ja tässä tuloksia ja haaste tulla apuun.
        http://wise.ssl.berkeley.edu/science_asteroids.html

        Maailman tehokkain kamera viritettiin myös viime vuonna metsästämään uhkaavia asteroideja.
        http://pan-starrs.ifa.hawaii.edu/public/

        Tässä videossa on löydetyt asteroidit kolmenkymmenen vuoden ajalta
        http://www.youtube.com/watch?v=S_d-gs0WoUw
        (toivottavasti ei ole ahtaan paikan kammoa)
        puoli miljoona valopistettä kolmessa minuutissa.

        Joista yli tuhat "PaHaa" : On January 18, 2011 there were 1183 potentially hazardous asteroids.

        ((Potentially Hazardous Asteroids (PHAs) are space rocks larger than approximately 100m that can come closer to Earth than 0.05 AU. None of the known PHAs is on a collision course with our planet, although astronomers are finding new ones all the time. ))
        http://www.minorplanetcenter.org/iau/lists/Dangerous.html

        Ja kolmannestuhat NEAa : 338 NEAs: Last Updated Jan 17, 2011
        Near Earth Asteroid Program
        http://neo.jpl.nasa.gov/risk/

        Isältä saamani vastauksen mukaan Ilmestyskirjan törmäilijät eivät olisi tässä viimeisessä luettelossa viime elokuun vaiheessa.

        Toisaalta todennäköisimmän Beetlehemin tähden koordinaatit olivat teoriassa olemassa jo tuhansia vuosia ennen tapahtumaa, mutta laskukapasiteettia ei ollut riittävästi käytettävissä tapahtuman laskemiseen. Samalla loogisella periaatteella tulevat tuhoiset törmääjät voisivat olla vanhoja tuttuja, mutta niiden uhkia ei ole vielä tunnistettu.

      • tarkennuksia kirjoitti:

        Ilmestyskirjan luvussa 8 mainittu asteroidi tulee iskeytymään maan päälle ja myrkyttämään vedet ja vesilähteet:

        Ilmestyskirja: 8:10 Ja kolmas enkeli puhalsi pasunaan; niin putosi taivaasta suuri tähti, palava kuin tulisoihtu, ja se putosi virtoihin, kolmanteen osaan niistä, ja vesilähteisiin.

        Mielenkiintoista on se seikka, että profetia sisältää mielestäni kaksi eri tapahtumaa:

        1) Harhaopin, nimeltään Islam, joka aivan lähitulevaisuudessa tulee myrkyttämään 1/3 koko ihmiskunnasta.

        2) Ison asteroidin, joka törmätessään maahan hajoaa laajalle alueelle ja sen koostumus on sellainen, että se myrkyttää 1/3 maailman makeanveden lähteistä!
        ...

        Mitä tulee jakeessa Ilm.8:8 mainitusta "suuresta, tulena palavasta vuoresta, joka heitetään mereen" ja jonka seurauksena 1/3 merestä muuttuu vereksi ja 1/3 osa meressä olevista elävistä olennoista kuolee ja 1/3 osa merellä olevista laivoista hukkuu, niin se saattaa olla:

        a) Seurausta valtavasta tulivuorenpurkauksesta, jossa kokonainen tulivuori räjähtää ja nousee ensin ilmaan ja putoaa sitten mereen aiheuttaen valtavat hyökyaallot ja meriveden 1/3-osalta muuttumisen vereksi.

        b) Komeetta, joka iskeytyy mereen ja aiheuttaa samanlaiset seuraukset.

        c) Vertauskuva Ilm.9 luvussa mainitusta maailmansodasta, jossa 1/3 kaikista ihmisistä saa surmansa, sillä meri*) on Raamatussa esikuva maailman kansoista ja 1/3 "kansojenmeren" verestä viittaa valtavaan verenvuodatukseen eli joukkosurmaan. (Samaten jakeen Ilm.8:10 mainittu onnettomuus voi tarkoittaa myös samaa maailmansotaa.)

        *) Jumalattomat ovat kuin kuohuva meri. (Jesaja 57:20)
        57:20 Mutta jumalattomat ovat kuin kuohuva meri, joka ei voi tyyntyä ja jonka aallot kuohuttavat muraa ja mutaa.

        *) Vedet, jotka näit tuolla, missä portto (portokirkko) istuu, ovat kansoja,väkijoukkoja, kansanheimoja ja kieliä. (Ilmestyskirja 17:5):
        17:15 Ja hän sanoi minulle: "Vedet, jotka sinä näit, tuolla, missä portto istuu, ovat kansoja ja väkijoukkoja ja kansanheimoja ja kieliä."

      • -
        Yakov kirjoitti:

        ...käsite. Joskus menen maate klo 22 illalla, joskus vasta klo 4 aamulla. Kun nukun siitä eteenpäin 7...10 h, niin ehdinhän mä levätä...

        Ps. Kuten huomaat, ovat kaikki kirjoitukseni huolella laadittuja, eivätkä mitään univajeellisen höpötyksiä ;o)

        "Ps. Kuten huomaat, ovat kaikki kirjoitukseni huolella laadittuja, eivätkä mitään univajeellisen höpötyksiä ;o)"

        Ei, sitä kyllä nimenomaan ei huomaa.

      • - kirjoitti:

        Ole siis tarkkaavaisempi!

        Mitä mieltä olet seuraavasta uutisesta, jota et juuri Suomen joukkomediasta löydä:

        >>>ERIKOISUUTINEN! DebkaFile 18.6.2012

        Googin joukot marssivat esiin(?)

        Teheran ilmoitti tänään tämän kuun lopussa pidettävistä Suursotaharjoituksista Syyriassa. Harjoituksiin osallistuvat VENÄJÄN, KIINAN, IRANIN JA SYYRIAN joukot. Kaikkiaan 90 000 sotilasta, 400 lentokonetta ja 900 tankkia.

    • ei ole uusinnnoiksi
      • Merkkejä seuraava

        Jos taivaalta joku vuori tippuu joka lopettaa kaiken niin ei sitä tiedemiehet pysty laskemaan vuosikymmeniä ennen, kaikki tapahtuu yllättäen.
        Profeetat kyllä tietää jotain sillä Jumala ilmoittaa heidän kauttaan mutta harva niihin uskoo. Mutta joka on paneutunut niihin ja merkkejä seurannut tietää että loppusuoralla ollaan, sitä ajankohtaa ei vaan tiedemies pysty laskemaan, eikä ihan tarkkaan kukaan.

      • Vanha ja oikeaksi todettu totuus on parempi kuin pussillinen uusia ;o)

        Huumori sikseen. Jos luit molemmat kirjoitukseni, niin huomasit miksi otin juuri tuon asteroidin esille. Mielestäni se sopii vuosilukujen ja tuhovaikutuksensa perusteella parhaiten Ilmestyskirjassa mainittuun toisen enkelin pasuunan puhalluksen mukaiseen 'suureen tulena palavaan vuoreen, mikä heitetään mereen'.

        Lisäksi tuossa asteroidissa on hiven myös mystiikkaa sitä kaipaaville, sillä sen löytämisvuodessa on kaksi kakkosta (2002) ja Ilmestyskirjan mukaan nimenomaan 2. enkelin puhaltaessa pasuunaan ko. asteroidi heitetään mereen. Sen tunnuksessa NT7 on myös mystiikkaa siten, että Ilmestyskirjan mukaan se 2. enkeli oli yksi niistä 7:stä enkelistä ja lisäksi 7 merkitsee täydellisyyden lukua! Tässä tapauksessa se merkinnee täydellistä tuhoa siellä minne asteroidi osuu!

      • Merkkejä seuraava kirjoitti:

        Jos taivaalta joku vuori tippuu joka lopettaa kaiken niin ei sitä tiedemiehet pysty laskemaan vuosikymmeniä ennen, kaikki tapahtuu yllättäen.
        Profeetat kyllä tietää jotain sillä Jumala ilmoittaa heidän kauttaan mutta harva niihin uskoo. Mutta joka on paneutunut niihin ja merkkejä seurannut tietää että loppusuoralla ollaan, sitä ajankohtaa ei vaan tiedemies pysty laskemaan, eikä ihan tarkkaan kukaan.

        ...sillä kyseisen Astronetinkin mukaan eräs erittäin läheltä maapalloa ohitse pyyhältänyt asteroidi havaittiin vasta sen ohitettua maan!

        Asteroideja on hyvin vaikea havaita, koska ne ovat sen verran pieniä ja niiden tulosuunta saattaa olla esim. maan varjon katveessa, jolloin niitä ei nähdä.

        Herra tietenkin tietää tarkalleen, milloin Hänen 'ammuksensa' tulevat ja törmäävät maapalloon, eikä Herra tee mitään ilmoittamatta siitä ensin palvelijoilleen profeetoille.

      • KirjoituksetAvautuvat888
        Yakov kirjoitti:

        Vanha ja oikeaksi todettu totuus on parempi kuin pussillinen uusia ;o)

        Huumori sikseen. Jos luit molemmat kirjoitukseni, niin huomasit miksi otin juuri tuon asteroidin esille. Mielestäni se sopii vuosilukujen ja tuhovaikutuksensa perusteella parhaiten Ilmestyskirjassa mainittuun toisen enkelin pasuunan puhalluksen mukaiseen 'suureen tulena palavaan vuoreen, mikä heitetään mereen'.

        Lisäksi tuossa asteroidissa on hiven myös mystiikkaa sitä kaipaaville, sillä sen löytämisvuodessa on kaksi kakkosta (2002) ja Ilmestyskirjan mukaan nimenomaan 2. enkelin puhaltaessa pasuunaan ko. asteroidi heitetään mereen. Sen tunnuksessa NT7 on myös mystiikkaa siten, että Ilmestyskirjan mukaan se 2. enkeli oli yksi niistä 7:stä enkelistä ja lisäksi 7 merkitsee täydellisyyden lukua! Tässä tapauksessa se merkinnee täydellistä tuhoa siellä minne asteroidi osuu!

        Miten aivoittelet, onko sinetit ensiksi ja senjälkeen pasuunat ja sen jälkeen, eli viimeisen pasuunan, tulee sitten vihan maljat?

        eli ekas sinetit sitten pasuunat.
        Ilm. 6:
        12 Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi,
        13 ja taivaan tähdet putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa,
        14 ja taivas väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa.
        15 Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin
        16 ja sanoivat vuorille ja kallioille: "Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta!
        17 Sillä heidän vihansa suuri päivä on tullut, ja kuka voi kestää?"

        Onko 2.n (toinen pasuuna) ennen vai jälkeen kuudennen sinetin?

    • ???????????

      Viittaako Jeesus tähän sanoessaan:

      25 "Auringossa, kuussa ja tähdissä näkyy merkkejä. Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. 26 Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät.

      Kaikki lamaantuvat siis, kun media lietsoo paniikkia maahan törmäävästä asteroidista.

      • ...sillä 'mereen iskeytyvä suuri tulena palava vuori' saa aikaan suuria hyökyaaltoja sen lisäksi, että se saattaa vielä räjähtää ja lisätä hyökyaaltojen nousemista entistä korkeammalle, lävistettyään ensin valtavalla nopeudella veden ja osuessaan sitten meren pohjaan!

        Oikealta olettamukselta vaikuttaa sekin, että silloin kun tuollaisen asteroidin lähestyminen todetaan ja jos lisäksi voidaan ennalta laskea sen osuma-alue, niin syntyy valtava pakokauhu ja suuret kansanjoukot pyrkivät matkustamaan maapallon vastakkaiselle puolelle pakoon, mutta sinnekin kyseiset kilometrien korkuiset hyökyaallot iskevät ajallaan! Myös lentokoneilla lentäminen on vaarallista siihen aikaan valtavan paineaallon vuoksi ilmakehässä ja siksi, että lentokentät saattavat tuhoutua vesimassojen vuoksi ja täyttyä kaikenlaisella lentokonerumulla jne.

        Kuvitellaanpa, että se asteroidi osuisi vaikkapa Tyyneen Valtamereen, Kiribatin ja Equador'in väliseen useita kilometrejä syvään veteen ja räjähtäisi sen pohjaan osuessaan! Mitkä valtavat hyökyaallot se silloin saisikaan aikaan ja ihmiset voisivat katsella TV:stä niiden lähestymistä ja miten ne pyyhkäisevät ylitse saarten ja ehkä mannertenkin.

        Siihenkin aikaan on todella paljon turvallisempaa olla yläilmoissa yhdessä Herran ja muiden pyhien kanssa!

    • Merkkien seuraaja

      Asteroidilla tai useilla tullee olemaan merkitystä viimeisinä vuosina ennen Jeesuksen takaisintuloa.

      Laitoin tuon otsikon sillä jo suomenkielisestä wikipediasta löytyy asteroideista melko paljon. Tässä linkki
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Maan_lähelle_tuleva_asteroidi

      Tässä vaiheessa kannattaa seurata mitä tuossa ao. linkin listalta löytyy asteroideja joille on laskettu niin törmäystodennäköisyyksiä kuin vaikutusta jos se törmäisi (asteroidin koko ja nopeus vaikuttavat eniten).
      http://neo.jpl.nasa.gov/risk/

      Tuossa alla on sitten linkki NT7 asteroidiin
      http://neo.jpl.nasa.gov/news/news132.html

      Siinä on todettu, että riski on niin pieni, että se on poistettu seurattavien listalta.

      Suurin todennäköisyys on, että maahan lähivuosikymmeninä mahdollisesti törmäävää asteroidia ei ole vielä löydetty. Kun katsotaan listaa jossa asteroideja on listattu, niin huomataan varsin monen löydetyn vasta muutaman viime vuoden aikana. Maahan törmäävä tai lähelle tuleva nyt tuntematon asteroidi havaittaneen viimeistään muutama viikko ennakkoon. Mitä sinä aikana voidaan tehdä muuta kuin muuttaa meren rannalta kauemmaksi. Eipä paljoa muuta.

      • ...siinä olevien 'faktojen' olevan ilmeisesti suodatettuja siten, ettei kerrota (tai edes tiedetä) koko totuutta!

        Listallahan on lähinnä vain pikkumötiköitä (suurin niistä vain 1,2km halkaisijaltaan) ja niidenkin ohitusetäisyydet on arvioitu sangen pitkiksi.

        En usko, että tuo asteroidi 2002 NT7 on vaaraton siksi, ettei sitä pidetä ko. listalla. Nasan aiemman arvion mukaan sen liikerataa on vaikea tarkoin määritellä. Katsotaanpa asiaa muutaman vuoden päästä, kun sen liikerata on täsmennetty nykyistä paremmin...

    • Seuraava lainaus on Gavriel Eskel'in blogista:
      >>>Eräässä artikkelissa kerrottiin mystisestä planeetasta X, joka lähestyy maapalloa, ja jonka kulkua on vaikea seurata. Sen takia USA rakensi kiireellä tarkkailuaseman etelänapamantereelle, koska kaikki entiset tarkkailupisteet sijaitsevat maapallon pohjoisella puoliskolla. Tämä uusi asema antaa suuremmat mahdollisuudet seurata planeetta X:n liikkeitä.

      Se lähestyy maata etelästä. Se on viisi kertaa suurempi kuin maapallo ja 100 kertaa painavampi, sillä on erittäin voimallinen elektromagneettinen sydän, jonka johdosta se aiheuttaa suuria muutoksia muissa planeetoissa ohittaessaan niitä, mutta myös auringossa. Tämä on laaja aihe, joka vaatii oman artikkelinsa.
      Seuraavassa osoitteessa on tietoa tästä: http://www.stevequayle.com/index1.html
      TIEDEMIEHET suhtautuvat vakavasti mahdollisuuteen, että suuri katastrofi voisi tuhota paitsi lihaa ja verta olevat lähes sukupuuttoon myös sen kasvit.

      • Merkkien seuraaja

        Tässä planeetta X:sta tai Nibirusta kuten sitä myös kutsutaan.
        http://www.nasa.gov/topics/earth/features/2012.html

        Taustana, että olen uskossa ja Herra on minullekin ainakin antanut sellaisen kuvan, että asteroideilla on merkitystä ennen Jeesuksen takaisintuloa. Käytän myös järkeäni mikä minulle on armosta annettu. En siten lähde lisäämään erilaisiin heikolla pohjalla oleviin olettamuksiin pohjautuvaa mahdollisuutta niin asteroidin törmäykseen kuin muuhunkaan suureen onnettomuuteen lähivuosina.

        Niitten sijasta olisin kylläkin katsomasssa mitä lähivuosina tulee (erityisesti 2017 loppuun mennessä). On niin paljon profetoita että lähivuosina tapahtuu paljon, joskaan en näe vielä olevan aika Jeesuksen takaisintulolle. Juutalaiset eivät ole vielä kansana kääntymässä Jeesuksen puoleen ja tunnustamassa Häntä Messiaaksi. Tämän on näet tapahduttava mikäli Jeesuksen sanaan on luottamista ja minä luotan Häneen.

        Matt. 23:38. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'.
        39. Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'."

      • scifiä

        Nyt on Yakov sortunut todelliseen huuhaa-tietoon. Tämä planeetta x on täydellistä rajatiedon ihmisten ja maailmanloppu 2012-ihmisten humppaa! Planeetta x on toiselta nimeltään on Nibiru, joka liitetään avaruusolioihin ja heidän tuloonsa maapallolle new age-piireissä.

      • Merkkien seuraaja kirjoitti:

        Sitä kutsutaan Nibirun lisäksi myös nimellä "Wormwood" eli koiruoho (Ilm.8:10-11)
        10. Ja kolmas enkeli puhalsi pasunaan; niin putosi taivaasta suuri tähti, palava kuin tulisoihtu, ja se putosi virtoihin, kolmanteen osaan niistä, ja vesilähteisiin.
        11. Ja tähden nimi oli >>>Koiruoho

      • scifiä kirjoitti:

        Luehan seuraavasta linkistä sen liitteet:
        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9277355/45525554

      • toivottavasti
        Yakov kirjoitti:

        Sitä kutsutaan Nibirun lisäksi myös nimellä "Wormwood" eli koiruoho (Ilm.8:10-11)
        10. Ja kolmas enkeli puhalsi pasunaan; niin putosi taivaasta suuri tähti, palava kuin tulisoihtu, ja se putosi virtoihin, kolmanteen osaan niistä, ja vesilähteisiin.
        11. Ja tähden nimi oli >>>Koiruoho

        >>Messiaaninen Yeshuaan uskova juutalainen Gavriel Eskel

      • toivottavasti kirjoitti:

        >>Messiaaninen Yeshuaan uskova juutalainen Gavriel Eskel

        Kerroit, että sivujen ylläpitäjä on suomalaissyntyinen Antti Eskelinen. Entinen luterilainen, joka on kääntynyt juutalaisuuteen. Hän ei ole voinut 'kääntyä juutalaisuuteen' siinä merkityksessä mitä sillä yleensä tarkoitetaan, koska hän uskoo Yeshuaan Messiaanaan.

        Ilmeisesti hänet on sylivauvana 'pakkokastettu' luterilaisuuteen häneltä itseltään lupaa kysymättä, kuten noin 80% muistakin maamme kansalaisista.

        Ottamatta enempää kantaa hänen taustaansa, niin hänen kirjoituksensa ovat mielestäni vastoin käsitystäsi, varsin hyvin perusteltuja ja niistä ilmenee selkeä Raamatullinen näkemys, jota esim. luterilaisten 'sanaseppojen' kirjoituksista harvoin löytyy. Vastoin väitettäsi hänellä on myös selvästi itsekritiikkiä ja hän osaa asettaa monet sellaiset asiat kyseenalaisiksi, joita moni muu helposti pitäisi luotettavana.

        Kysymys sulle: "Mihin pyrit mustamaalaamalla fiksua Yeshuaan uskovaa uskonveljeäni?"

      • uskovaisia

        syvällisempään uskonelämään.

        Kysyit: >>Kysymys sulle: "Mihin pyrit mustamaalaamalla fiksua Yeshuaan uskovaa uskonveljeäni?" >>Sananl. 27:22 Survo hullua huhmaressa, petkelellä surveitten seassa: ei erkane hänestä hänen hulluutensa

      • uskovaisia kirjoitti:

        syvällisempään uskonelämään.

        Kysyit: >>Kysymys sulle: "Mihin pyrit mustamaalaamalla fiksua Yeshuaan uskovaa uskonveljeäni?" >>Sananl. 27:22 Survo hullua huhmaressa, petkelellä surveitten seassa: ei erkane hänestä hänen hulluutensa

        ...samaa mieltä kanssasi:

        >>>Gavriel on tarkimmin seuraamani journalisti nykyajassa ja myöskin arvostamani, koska Israelista ei saa Suomen medioiden kautta kuin vääristeltyä valhetietoa.

      • tutkikaa googlesta
        Merkkien seuraaja kirjoitti:

        Tässä planeetta X:sta tai Nibirusta kuten sitä myös kutsutaan.
        http://www.nasa.gov/topics/earth/features/2012.html

        Taustana, että olen uskossa ja Herra on minullekin ainakin antanut sellaisen kuvan, että asteroideilla on merkitystä ennen Jeesuksen takaisintuloa. Käytän myös järkeäni mikä minulle on armosta annettu. En siten lähde lisäämään erilaisiin heikolla pohjalla oleviin olettamuksiin pohjautuvaa mahdollisuutta niin asteroidin törmäykseen kuin muuhunkaan suureen onnettomuuteen lähivuosina.

        Niitten sijasta olisin kylläkin katsomasssa mitä lähivuosina tulee (erityisesti 2017 loppuun mennessä). On niin paljon profetoita että lähivuosina tapahtuu paljon, joskaan en näe vielä olevan aika Jeesuksen takaisintulolle. Juutalaiset eivät ole vielä kansana kääntymässä Jeesuksen puoleen ja tunnustamassa Häntä Messiaaksi. Tämän on näet tapahduttava mikäli Jeesuksen sanaan on luottamista ja minä luotan Häneen.

        Matt. 23:38. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'.
        39. Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'."

        Kuules voihan se olla. että Nibirub saapuessa lähelle maapalloa siitä irtoaa jokin sitä seuraavista kivistä, ja se tosiaankin sitten osuu, Nibiru tulee vuonna 2012, lähelle maapalloa, mutta se ei tuhoa sitä eikö osu siihen, vaan aiheuttaa isoja mullistuksia.

      • itse et välitä siitä
        scifiä kirjoitti:

        Nyt on Yakov sortunut todelliseen huuhaa-tietoon. Tämä planeetta x on täydellistä rajatiedon ihmisten ja maailmanloppu 2012-ihmisten humppaa! Planeetta x on toiselta nimeltään on Nibiru, joka liitetään avaruusolioihin ja heidän tuloonsa maapallolle new age-piireissä.

        sittenpähän näet mitä luulosi pelkästä humpasta saa aikaan...!

      • kuin Jupiter
        scifiä kirjoitti:

        Nyt on Yakov sortunut todelliseen huuhaa-tietoon. Tämä planeetta x on täydellistä rajatiedon ihmisten ja maailmanloppu 2012-ihmisten humppaa! Planeetta x on toiselta nimeltään on Nibiru, joka liitetään avaruusolioihin ja heidän tuloonsa maapallolle new age-piireissä.

        Nibirua ei liitetä avaruusolentoihin, vaan se on yksi iso planeetta josta ei ole aina tiedetty, mutta Mayojen kalenterikin loppuu silloin kun se tulee...!

      • nimetty ja

        ilmeisesti noin seitsemen vuoden välein kulkee ohitse.

      • Artikkeli on mielenkiintoinen ja asteroidin mahdollista uhkaa tullaan tarkentamaan ajan mittaan.

      • kalenterinloppu
        nimetty ja kirjoitti:

        ilmeisesti noin seitsemen vuoden välein kulkee ohitse.

        Seuraava lähitapaaminen Tappaja-asteroidin kanssa on joulukuun 21 vuonna 2012.

        vain 0.1 AU.

        Silloin siitä saadaan hyviä lähikuvia ja maailmanlopun aikataulut menevät uusiksi.

      • Merkkien seuraaja
        Yakov kirjoitti:

        Artikkeli on mielenkiintoinen ja asteroidin mahdollista uhkaa tullaan tarkentamaan ajan mittaan.

        No nyt päästiin asiaan. Tuo 99942 Apophis tai vanha nimi 2004 MN4 voi todella törmätä maahan. Tällä hetkellä sen todennäköisyyttä ei pystytä laskemaan suurimmillakaan tietokoneilla koska ei yksinkertaisesti voida sanoa sitä kuinka paljon sen rata muuttuu 2029 maan ohi mennessä. Alla Nasan ja wikipedian linkki tuosta asteroidista

        http://neo.jpl.nasa.gov/apophis/
        http://en.wikipedia.org/wiki/99942_Apophis

        Jos se tulee maahan tai mereen niin sen energia 510 Mt vastaa n. 2500 Hirosiman pommia (20 Kt).

        Tämä sopii myös Raamatun aikatauluun, sillä Jeesus tullee takaisin vasta 2 päivän eli 2000 vuoden kuluttua Hänen ristiinnaulitsemisestaan vuonna 30. Juutalaiset lienevät myös joutuneet parinkymmenen vuoden kuluttua niin vaikeaan asemaan, että alkavat huutaa kansakuntana Herran puoleen.

        Vielä yksi mielenkiintoinen asia. Päivä olisi 13.4.2036 jolloin tuo tulisi maahan jos tulee. Se olisi juutalaisten pääsiäisen aikaan eli nisan kuun 16 päivä. Jeesus ristiinnaulittiin nisan kuun 14. päivänä ja oli haudassa omien sanojensa mukaan 3 päivää ja 3 yötä. Jeesus ymmärtääkseni kävi helvetissä haudassa ollessaan. Hänen siellä käymisestä menisi juutalaisten ajanlaskun mukaan tarkalleen 2006 vuotta ja maan päällä olisi helvetti jos tuo asteroidi tulee maahan.

        Aika näyttää miten ko. asteroidin rata tulee muuttumaan. Kannattaa panna mietintämyssyyn, nimittäin niiden, jotka jäävät tänne eli eivät pääse mukaan siihen paljon puhuttuun ja odotettuun ylöstempaukseen!

        Noihin vuosilukuihin mennäkseni mä uskon Yeshuan syntyneen jo noin 5-6 vuotta ennen Greg. ajanlaskun alkua, joten Hänet ristillenaulittiin vuonna 28, jona vuonna Hän myös nousi kuolleista.

        Siihen lisättynä 2000 vuotta päädymme vuoteen 2028. Mitään varmuutta ajanlaskun virheen suuruudesta ei ole, mutta se voidaan kuulemma osoittaa, että Yeshuan oli pakko syntyä ainakin 4 vuotta aikaisemmin kuin katolilainen munkki Dionysius Exiguus laski*) ja koska Hänet ristille naulittiin 33½-vuotiaana ja silloin arviosi vuodesta 30 osuisi lähelle :)

        *) Hän luultavasti erehtyi arvioidessaan ajan, sillä Yeshua olisi hänen arvionsa mukaan syntynyt aikana jolloin Herodes oli jo kuollut. http://fi.wikipedia.org/wiki/Dionysius_Exiguus

        "Planeetta x:ää kutsutaan Nibirun lisäksi myös nimellä "Wormwood" eli koiruoho (Ilm.8:10-11)"

        Ei kyllä tasan varmasti kutsuta muuta kuin sinun maailmassasi! Koiruoho ja Venus-planeetta tarkoittavat samaa, luehan itse kohdasta "Havainnot ennen avaruusaikaa":
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Venus

        Jopa yliprofeetta Meller on sanonut samaa.

        ...linkkini Gavriel Eskel'in sivuille. Siellä sanotaan, että Planeetta X:ää kutsutaan Nibirun lisäksi myös nimellä Wormwood.

        Jompikumpi meistä kahdesta todella erehtyi tässä asiassa ja se 'joku' en ollut minä... ;o)

      • Inhottava realisti
        Yakov kirjoitti:

        ...linkkini Gavriel Eskel'in sivuille. Siellä sanotaan, että Planeetta X:ää kutsutaan Nibirun lisäksi myös nimellä Wormwood.

        Jompikumpi meistä kahdesta todella erehtyi tässä asiassa ja se 'joku' en ollut minä... ;o)

        Valitettavasti koko Nibirua ei vain ole olemassakaan.

        "Nibiru, joka tunnetaan myös nimellä Planeetta X, aiheutti maailmanlopun jo 15. toukokuuta 2003. Jos tämä mediatapahtuma sattui livahtamaan ohi, niin siitä löytyy onneksi yksityiskohtainen kuvaus kirjassani Avoin tie.

        Todellisuudessa Nibiru on täyttä huuhaata, samantasoista faktaa kuin vaikkapa Lemurian kadonnut manner - joka muuten Nibirun vaikutuksesta tulee nousemaan Tyynen valtameren pohjasta. Tai nousi silloin vuonna 2003, näistä maailmanlopuista kun ei aina tahdo saada selkoa ja niiden aikatauluja lisäksi rukataan alituiseen.

        Tähtitieteen kannalta katsottuna on tietysti mahdollista, että jossain Kuiperin vyöhykkeellä on sanokaamme maapallon kokoinen vielä tuntematon planeetta. Pienikokoisempiahan sieltä on jo löydettykin, niitä, jotka saivat Pluton menettämään planeetan tittelinsä.

        Massiivisen Nibirun kiertoajaksi Auringon ympäri tarjotaan kuitenkin noin 3600 vuotta, ja radan täytyy olla hyvin eksentrinen jos se kerran tulee yhä uudelleen lähelle Maata ja aiheuttaa kaikenlaisia katastrofeja. Tällaisen möhkäleen olemassaolo on mahdotonta, sillä se paljastaisi olemassaolonsa jo pelkästään muiden planeettojen ratoihin aiheuttamiensa häiriöiden kautta.

        Nibirulle löytyy kaukainen vastine tieteen maailmasta, Nemesis. Vuonna 1984 kolme tähtitieteilijää ehdotti Nature-lehdessä, että 26 miljoonan vuoden välein maapalloa kohdanneet joukkotuhot olisi aiheuttanut Auringon hypoteettinen seuralainen, jonka lähiohitus aiheuttaisi planeettoihin kohdistuvan komeettapommituksen. Idea alkaa olla täysin unohdettu, koska Nemesiksen olemassaolosta ei ole löydetty ensimmäistäkään todistetta eikä sen ehdotettu rata olisi riittävän vakaa miljoonien vuosien mittakaavassa. Ja kaiken lisäksi joukkotuhot eivät todennäköisesti ole niin säännöllisiä kuin 80-luvulla vielä ajateltiin.

        Esko Valtaoja
        Professori
        Turun yliopiston Tuorlan observatorio

        Lähde: Tähdet ja avaruus -lehti 6/2009"

        http://www.avaruus.fi/kysy-tutkijalta/faq/aiheuttaako-planeetta-nibiru-maailmanlopun.html

      • hulabaloo alkaa
        Inhottava realisti kirjoitti:

        Jos seuraisitte toisen huuhaaporukan profetioita, niin tietäisitte, että vuonna 2012 ollaan jo tehty sen sortin ilmaloikka toiseen tietoisuuteen, että sen jälkeen Nibirut ja muut uhat voi kokonaan unohtaa, kun villiintyneet asteroidit ja muut taivaankappaleet tuhotaan pelkällä ajatusenergialla tai muukalaisvoimin.

        ...voida nähdä parhaimmillakaan tähtikaukoputkilla, mutta joita voidaan nähdä polvillaan rukoillen, mikäli Herra siihen näkökyvyn suo ;)

        Mitä tulee Planeetta X:än, on sen - mikäli se on olemassa - voimakkaasti elliptisen radan oletettu olevan siinä suunnassa, että se lähestyy maapalloa etelänavan suunnasta eli suunnasta, minkä tutkimiseen ei ole ollut asemia maan päällä tähtikaukoputkille. Miksi arvelisit amerikkalaisten kiireen vilkkaa rakentaneen Antarktikselle aseman tähtikaukoputkille kohta sen jälkeen, kun puhe 'Nibirusta' alkoi velloa maailman medioissa?

        Gavrielin perusteluissa, jotka hän on lukenut amerikkalaisten astronomien kirjoituksista, on mainittu se seikka, että tuon 12.:n planeetan olemassaolo on voitu olettaa nimenomaan epäsuorasti sen vetovoimavaikutusten vuoksi oletetulla radalla oleviin muihin planeettoihin ja poikkeuksellisen voimakkaan elektromagneettisen säteilyn vuoksi, mikä vaikuttaa jopa auringon säteilyaktiviteettiin*) parhaillaan. Planeetta X:llä - jonka oletetaan olevan 3-5 kertaa maapalloa isompi ja 100 kertaa painavampi - oletetaan olevan suuri joukko omia isokokoisia kiertolaisia (kuita) ympärillään ja niiden radat saattavat olla sen verran isoja, että vaikkei planeetta itse tulisikaan maata lähelle, niin joku sen isokokoisista kiertolaisista voisi jopa törmätä maapalloon! Planeetta itse on valoton ja voi ainoastaan heijastaa auringon valoa. Sunkin kannattaa lukea vielä uudelleen nuo Gavrielin molemmat kirjoitukset Planeetta X:stä:
        a) Osa 1: http://israelupdate.achlak.net/?page_id=470
        b) Osa 2: http://israelupdate.achlak.net/?page_id=1004

        *) Lienet tietoinen siitä, että auringon säteilyaktiviteetissa on juuri nyt havaittu selkeä poikkeama sen normaaliin aktiviteettiin, mikä on aiemmin ollut 11 vuoden jaksoinen(?)

      • hulabaloo alkaa kirjoitti:

        Jos seuraisitte toisen huuhaaporukan profetioita, niin tietäisitte, että vuonna 2012 ollaan jo tehty sen sortin ilmaloikka toiseen tietoisuuteen, että sen jälkeen Nibirut ja muut uhat voi kokonaan unohtaa, kun villiintyneet asteroidit ja muut taivaankappaleet tuhotaan pelkällä ajatusenergialla tai muukalaisvoimin.

        ...mieluummin siihen 'ilosanomaan' kuin realistisiin ja pelottaviinkin oletuksiin Nibirusta ;o)

      • tullee noin
        Merkkien seuraaja kirjoitti:

        No nyt päästiin asiaan. Tuo 99942 Apophis tai vanha nimi 2004 MN4 voi todella törmätä maahan. Tällä hetkellä sen todennäköisyyttä ei pystytä laskemaan suurimmillakaan tietokoneilla koska ei yksinkertaisesti voida sanoa sitä kuinka paljon sen rata muuttuu 2029 maan ohi mennessä. Alla Nasan ja wikipedian linkki tuosta asteroidista

        http://neo.jpl.nasa.gov/apophis/
        http://en.wikipedia.org/wiki/99942_Apophis

        Jos se tulee maahan tai mereen niin sen energia 510 Mt vastaa n. 2500 Hirosiman pommia (20 Kt).

        Tämä sopii myös Raamatun aikatauluun, sillä Jeesus tullee takaisin vasta 2 päivän eli 2000 vuoden kuluttua Hänen ristiinnaulitsemisestaan vuonna 30. Juutalaiset lienevät myös joutuneet parinkymmenen vuoden kuluttua niin vaikeaan asemaan, että alkavat huutaa kansakuntana Herran puoleen.

        Vielä yksi mielenkiintoinen asia. Päivä olisi 13.4.2036 jolloin tuo tulisi maahan jos tulee. Se olisi juutalaisten pääsiäisen aikaan eli nisan kuun 16 päivä. Jeesus ristiinnaulittiin nisan kuun 14. päivänä ja oli haudassa omien sanojensa mukaan 3 päivää ja 3 yötä. Jeesus ymmärtääkseni kävi helvetissä haudassa ollessaan. Hänen siellä käymisestä menisi juutalaisten ajanlaskun mukaan tarkalleen 2006 vuotta ja maan päällä olisi helvetti jos tuo asteroidi tulee maahan.

        kahdeksan vuoden välein:
        2004
        2012
        2020
        2028
        2036

        Se tapahtuuko jossakin vaiheessa nykyisiin laskelmiin verrattuna asteroidin radan muutos, on täysin Isän Jumalan käsissä, samoin kuin meidän kaikkien ihmisten elämä kaikkinensa. Sen tähden autuaita ne, jotka uskovat ja rakastavat Herraa Jeesusta tehden tahtoaan ja pitävät itsestään huolta, että on öljy astioissa ja nimi Karitsan elämän kirjassa.

      • tullee noin kirjoitti:

        Tuon asteroidin lähenemiset maata kohden pitävät jännitystä yllä tulevian vuosina niille, jotka eivät ole ylöstempausvalmiina. Meillä uudestisyntyneillä Yeshuaan uskovilla ei ole mitään hätää, vaikka aurinko pimenisi vaikka tänään! HalleluYah!

        Ps. Minun tarkoitukseni tällä avauksella ei ole saattaa suurta yleisöä paniikkiin, vaan saada lukijat arvioimaan uudelleen se, että ovatko HE nyt ylöstempausvalmiina olevia viisaita neitsyeitä?

      • panikoida ja tulla

        sielunsa pelastuksen toivoon Jeesusta avuksi pyytäen ja Jumalan valtakuntaa ja vanhurskautta etsien, kuin vasta Jeesuksen tulon yhteydessä huomata olevansa alasti ilman lahjavanhurskauden valkoisia vaatteita ja koko Jumalan taisteluvarustusta, jota tulemme tarvitsemaan tuona vaikeana ajanjaksona, mikä koittaa maanpiiriä ennen Jeesuksen tulemusta, siihen viittaa myös viisaiden öljy astioissa, että voivat panna lamppunsa palaamaan ja tuossa yössä, mikä kuvaa tuota vaikeaa aikaa, päästä Jumalan voimassa perille, niinkuin Jeesus opetti niistä, jotka loppuun asti kestävät, sillä valittujen tähden päivät lyhennetään, niinkuin on kirjoitettu. Monet ovat kuitenkin jo siirtyneet Herransa tykö, kun ovat kuolleet Herrassa tahtoaan tehden ja kostaneet tämän maailman Babylonian vihan viinipuulle suuren laittomuutensa ja luopumuksensa huonoissa hedelmissä.

        Valvotaan ja rukoillaan kaikkien pyhien puolesta Jeesuksen nimessä ja anotaan ja kaikki toivomme armoonsa ja totuuteensa laitetaan, sillä siinä Jumalan lapset pyhitetään.

      • Voijummijammi!

        Ei tämä "suuri yleisö" tästä panikoidu,vaan he ottavat tämän palstan tarinat huumorin ja huuhaan kantilta.

      • panikoida ja tulla kirjoitti:

        ...vaikka kauhun ajamana ja paniikin pakottamana sisälle taivasten kuningaskuntaan, kuin mennä tyynenä ja rauhallisin mielin lopulta helvettiin(?) Tästä olen samaa mieltä kanssasi.

      • Voijummijammi! kirjoitti:

        Ei tämä "suuri yleisö" tästä panikoidu,vaan he ottavat tämän palstan tarinat huumorin ja huuhaan kantilta.

        ...läpi, niin mitäpä näenkään!

        Heikon ja pelokkaan ihmisen, joka vapiset kuin haavan lehti tuulen vireessä viimeistään viimeisenä elonpäivänäsi, jolloin joudut lähtemään ikuisiksi ajoiksi täältä pois ja astut suureen tuntemattomaan...

        Lohdutan sua: Yeshuaa ei tarvitse pelätä, jos otat Hänet vastaan Vapahtajanasi täällä maan päällä, sillä Hän rakastaa kaikkia luotujaan, myös sua!

      • Toinen realisti.
        Inhottava realisti kirjoitti:

        Valitettavasti koko Nibirua ei vain ole olemassakaan.

        "Nibiru, joka tunnetaan myös nimellä Planeetta X, aiheutti maailmanlopun jo 15. toukokuuta 2003. Jos tämä mediatapahtuma sattui livahtamaan ohi, niin siitä löytyy onneksi yksityiskohtainen kuvaus kirjassani Avoin tie.

        Todellisuudessa Nibiru on täyttä huuhaata, samantasoista faktaa kuin vaikkapa Lemurian kadonnut manner - joka muuten Nibirun vaikutuksesta tulee nousemaan Tyynen valtameren pohjasta. Tai nousi silloin vuonna 2003, näistä maailmanlopuista kun ei aina tahdo saada selkoa ja niiden aikatauluja lisäksi rukataan alituiseen.

        Tähtitieteen kannalta katsottuna on tietysti mahdollista, että jossain Kuiperin vyöhykkeellä on sanokaamme maapallon kokoinen vielä tuntematon planeetta. Pienikokoisempiahan sieltä on jo löydettykin, niitä, jotka saivat Pluton menettämään planeetan tittelinsä.

        Massiivisen Nibirun kiertoajaksi Auringon ympäri tarjotaan kuitenkin noin 3600 vuotta, ja radan täytyy olla hyvin eksentrinen jos se kerran tulee yhä uudelleen lähelle Maata ja aiheuttaa kaikenlaisia katastrofeja. Tällaisen möhkäleen olemassaolo on mahdotonta, sillä se paljastaisi olemassaolonsa jo pelkästään muiden planeettojen ratoihin aiheuttamiensa häiriöiden kautta.

        Nibirulle löytyy kaukainen vastine tieteen maailmasta, Nemesis. Vuonna 1984 kolme tähtitieteilijää ehdotti Nature-lehdessä, että 26 miljoonan vuoden välein maapalloa kohdanneet joukkotuhot olisi aiheuttanut Auringon hypoteettinen seuralainen, jonka lähiohitus aiheuttaisi planeettoihin kohdistuvan komeettapommituksen. Idea alkaa olla täysin unohdettu, koska Nemesiksen olemassaolosta ei ole löydetty ensimmäistäkään todistetta eikä sen ehdotettu rata olisi riittävän vakaa miljoonien vuosien mittakaavassa. Ja kaiken lisäksi joukkotuhot eivät todennäköisesti ole niin säännöllisiä kuin 80-luvulla vielä ajateltiin.

        Esko Valtaoja
        Professori
        Turun yliopiston Tuorlan observatorio

        Lähde: Tähdet ja avaruus -lehti 6/2009"

        http://www.avaruus.fi/kysy-tutkijalta/faq/aiheuttaako-planeetta-nibiru-maailmanlopun.html

        Planeetta Nibirua tai planeetta X:sää ei ole olemassa.Niistä kumpikin on pelkkää,lähinnä NewAge-ajan höpötyksiä ja uskomuksia.Voi olla,että näiden kuvitelmien alku näiden parin planeetan suhteen johtaa jo 1800-luvun lopuille.

        Silloin eräät tähtitieteilijät olivat "havainneet" planeetalta vaikuttavan kohteen Merkuriuksen ja Auringon välissä.He antoivat sille nimeksi Vulkanus.

        Kun kyseistä "planeettaa" ei sen jälkeen enää havaittu,niin se unohdettiin aina 1970-luvun alkuun asti.Silloin "planeetta Vulkanusta" yritettiin etsiä uudestaan,mutta mitään ei havaittu.

        Nykyinen NewAge,-ja NWO-aika lienevät kaivaneet kyseisen ja kuvitteellisen planeetta Vulkanuksen uudestaan esille.Tosin parilla eri nimellä.Tietyissä Newage-ja muissa piireissä väitetään,että kyseinen kuvitteellinen planeetta Nibiru näkyy joulukuussa 2012 punaisena pisteenä Maan ja Auringon välissä.

        Edes tällaisenkaan kuvitelman takia en edes silloin viitsi viritellä peilikaukoputkeani (olen tähtiteteen harrastaja),sen kuvitteellisen planeetta Nibirun takia.

        Tämä nykyinen NewAge sekä NWO-aika on saanut monet blogit heittämään melkoista tarinaa vaikkapa mielenhallintalampuista-ja kemikaaleista,Illuminateista,Negatiivisesta eliitistä etc...

        Ja mitä lähemmäksi vuosi 2012 tulee,niin sitä hurjemmaksi vauhti ilmeisesti kiihtyy.

        Mutta ei se mitään siksi,että vuonna 2013 saa sitten lukea selityksiä,ja aika monesta blogista syistä,että miksi mitään sellaista mitä oli "luvattu" vuodelle 2012,ei tapahtunutkaan.

      • ihminen saastuttaa
        kalenterinloppu kirjoitti:

        Seuraava lähitapaaminen Tappaja-asteroidin kanssa on joulukuun 21 vuonna 2012.

        vain 0.1 AU.

        Silloin siitä saadaan hyviä lähikuvia ja maailmanlopun aikataulut menevät uusiksi.

        se on tappaja vain niille jotka eivät varaudu siihen mitenkään, tai seivät saa tietoa siitä tarpeeksi ajoissa.

      • älä sotke asioita
        Inhottava realisti kirjoitti:

        Valitettavasti koko Nibirua ei vain ole olemassakaan.

        "Nibiru, joka tunnetaan myös nimellä Planeetta X, aiheutti maailmanlopun jo 15. toukokuuta 2003. Jos tämä mediatapahtuma sattui livahtamaan ohi, niin siitä löytyy onneksi yksityiskohtainen kuvaus kirjassani Avoin tie.

        Todellisuudessa Nibiru on täyttä huuhaata, samantasoista faktaa kuin vaikkapa Lemurian kadonnut manner - joka muuten Nibirun vaikutuksesta tulee nousemaan Tyynen valtameren pohjasta. Tai nousi silloin vuonna 2003, näistä maailmanlopuista kun ei aina tahdo saada selkoa ja niiden aikatauluja lisäksi rukataan alituiseen.

        Tähtitieteen kannalta katsottuna on tietysti mahdollista, että jossain Kuiperin vyöhykkeellä on sanokaamme maapallon kokoinen vielä tuntematon planeetta. Pienikokoisempiahan sieltä on jo löydettykin, niitä, jotka saivat Pluton menettämään planeetan tittelinsä.

        Massiivisen Nibirun kiertoajaksi Auringon ympäri tarjotaan kuitenkin noin 3600 vuotta, ja radan täytyy olla hyvin eksentrinen jos se kerran tulee yhä uudelleen lähelle Maata ja aiheuttaa kaikenlaisia katastrofeja. Tällaisen möhkäleen olemassaolo on mahdotonta, sillä se paljastaisi olemassaolonsa jo pelkästään muiden planeettojen ratoihin aiheuttamiensa häiriöiden kautta.

        Nibirulle löytyy kaukainen vastine tieteen maailmasta, Nemesis. Vuonna 1984 kolme tähtitieteilijää ehdotti Nature-lehdessä, että 26 miljoonan vuoden välein maapalloa kohdanneet joukkotuhot olisi aiheuttanut Auringon hypoteettinen seuralainen, jonka lähiohitus aiheuttaisi planeettoihin kohdistuvan komeettapommituksen. Idea alkaa olla täysin unohdettu, koska Nemesiksen olemassaolosta ei ole löydetty ensimmäistäkään todistetta eikä sen ehdotettu rata olisi riittävän vakaa miljoonien vuosien mittakaavassa. Ja kaiken lisäksi joukkotuhot eivät todennäköisesti ole niin säännöllisiä kuin 80-luvulla vielä ajateltiin.

        Esko Valtaoja
        Professori
        Turun yliopiston Tuorlan observatorio

        Lähde: Tähdet ja avaruus -lehti 6/2009"

        http://www.avaruus.fi/kysy-tutkijalta/faq/aiheuttaako-planeetta-nibiru-maailmanlopun.html

        Vuonna 2003 se oli toinen suuri planeetta joka lähestyi aurinkoa eikä maata, ja auringon myrskyt saivat sen muuttamaan rataansa siitä poispäin. Nibiru on tämä toinen...!

    • lukenut

      Bible code'n mukaan komeetta iskeytyisi jo v. 2010 eli tänä vuotena maapallolle!!? Löytyy hakusanalla Bible code.

      • ...aika näyttää toteutuuko ko. profetia, sillä 8.9.2010 eli juutalaisen uudenvuoden aattoon ei ole kauan!

        Toisaalta tuollaiset tarkan vuosiluvun profetiat ovat omiaan rapauttamaan maata oikeiden profetioiden vastaanottamiselta, jos ne eivät toteudu ja jos sama 'nettipastori' alkaa taas laskea seuraavaa aikaa luottaen siihen, että tavis-uskovien profetia-muisti on vain muutaman vuoden mittainen...

      • HÄVIÄJÄFFFFFFF
        Yakov kirjoitti:

        ...aika näyttää toteutuuko ko. profetia, sillä 8.9.2010 eli juutalaisen uudenvuoden aattoon ei ole kauan!

        Toisaalta tuollaiset tarkan vuosiluvun profetiat ovat omiaan rapauttamaan maata oikeiden profetioiden vastaanottamiselta, jos ne eivät toteudu ja jos sama 'nettipastori' alkaa taas laskea seuraavaa aikaa luottaen siihen, että tavis-uskovien profetia-muisti on vain muutaman vuoden mittainen...

        KUN EI SAANUT ELÄÄ VANHUUTEEN ASTI JA NÄHDÄ LAPSENLAPSIAAN. MIKSI KAIKKI NYT JUST LOPPUU. MINÄ HALUAN ELÄÄ MYÖS ELÄKEIÄN NAUTTIËN.KAIKKI VIEDÄÄN. KOKO ELÄMÄNI OLEN TAISTELLUT JOKA TAISTELUN VOITTOON JA NYT KAIKKI TUHOUTUU. TAIVAASSA ON VAIN YKSI MONISTA,VARMAAN IHAN ULKOPUOLINEN TOISTEN RIEMUITESSA ITSE HALUAISI VAIN RAUHAA JA LEPOA.

      • yksin armosta
        HÄVIÄJÄFFFFFFF kirjoitti:

        Ei hätää! Ei elämä lopu!

        "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin--" Joh.11:25

        Kuuntelepa tätä:
        "--Minä luon uuden taivaan ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse enää mieleen. Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti siitä, mitä minä luon.

        --Ei siellä kuulu enää itkun ääntä, ei valitusta, eivät vastasyntyneet siellä enää kuole, ei yksikään, ei kuole vanhus, ennen kuin on elänyt päivänsä täyteen. Joka kuolee satavuotiaana, kuolee nuorena, jonka vuodet jäävät alle sadan, häntä surkutellaan.

        He rakentavat taloja ja saavat asua niissä, he istuttavat viinitarhoja ja nauttivat itse niiden hedelmän. Ei niin, että he rakentaisivat ja toinen taloa asuisi, eikä niin, että he istuttaisivat ja toinen söisi hedelmän.

        Niin kuin puiden päivät, niin ovat minun omieni päivät. Minun valittuni saavat itse nauttia työnsä tuloksista.

        Enää he eivät näe vaivaa tyhjän vuoksi, eivät synny kuollakseen kohta, vaan he ovat Herran siunaama suku ja heidän vesansa pysyvät heidän luonaan.

        Jo ennen kuin he kutsuvat, minä vastaan, kun he vielä esittävät pyyntöään, minä jo toteutan sen.

        Susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella, leijona syö heinää kuin härkä, ja käärmeen ruokana on maan tomu. Kukaan ei tee pahaa, kukaan ei vahingoita ketään minun pyhällä vuorellani, sanoo Herra." Jes.65

      • HÄVIÄJÄFFFFFFF kirjoitti:

        ...ainakaan tuo ennustus ei toteutunut ;o) Mietippä nyt oikein tarkkaan, että miten onnellista elämäsi on maailmassa, jossa 1 000 000 000 rakasta lähimmäistäsi elää jatkuvassa nälänhädässä? Lisäksi on vielä useampia, jotka eivät saa juoda puhdasta vettä, siis sellaista, jolla sä peset itsesi kenties päivittäin! Puhumattakaan niistä paljon useammista rakkaista lähimmäisistäsi, joilla ei ole varaa mennä lääkäriin tai ostaa lääkkeitä, koska heidän kotimaassaan ei ole yleistä terveydenhoitoa!

        Noista edellä luetelluista syistä johtuen ei yksikään lähimmäisiään todella rakastava ihminen voi olla onnellinen tässä maailmassa, joka on annettu persoonallisen pahan eli saatanan haltuun määräaikaan asti, johtuen siitä, että esivanhempamme olivat kuuliaiset saatanalle ja epäilivät Luojaansa, J-laa!

        Joku alla kirjoittikin sulle osuvasti siitä, missä voimme olla onnellisia tietäen, ettei siellä kukaan rakkaista lähimmäisistämme kärsi minkään puutetta! Siis taivaassa! HalleluYah!

      • HÄVIÄJÄFFFFF

        siinä että entäs jos ei pääsekään taivaaseen tai vielä pahempaa lapset palavat helvetissä. Ei minulla helppoa ole ollut kuin rahallisesti, henkisesti ole yksin kaiken yli mennyt mitä nyt Jumala on monta kertaa parantanut ruumiillisista sairauksista kun olen rukoillut, myös paniikkitilasta joka on henkisellä puolella. Yakov, sinulla ei ilmeisesti ole lapsia, minäkin elin vain taivasta varten ennen lapsia,mutta he muuttivat kaiken, enää en ole vain minä vaan lapset ensin.

      • HÄVIÄJÄFFFF
        HÄVIÄJÄFFFFF kirjoitti:

        HYVÄ YAKOV, MITEN SINÄ VOIT NAUTTIA TAIVAASSA KUN NE 1000 000 00000 LÄHIMMÄISTÄSI OVAT IKUISESSA HELVETISSÄ, SE ON MINULLE KESTÄMÄTÖN AJATUS

      • HÄVIÄJÄFFFF
        yksin armosta kirjoitti:

        Ei hätää! Ei elämä lopu!

        "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin--" Joh.11:25

        Kuuntelepa tätä:
        "--Minä luon uuden taivaan ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse enää mieleen. Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti siitä, mitä minä luon.

        --Ei siellä kuulu enää itkun ääntä, ei valitusta, eivät vastasyntyneet siellä enää kuole, ei yksikään, ei kuole vanhus, ennen kuin on elänyt päivänsä täyteen. Joka kuolee satavuotiaana, kuolee nuorena, jonka vuodet jäävät alle sadan, häntä surkutellaan.

        He rakentavat taloja ja saavat asua niissä, he istuttavat viinitarhoja ja nauttivat itse niiden hedelmän. Ei niin, että he rakentaisivat ja toinen taloa asuisi, eikä niin, että he istuttaisivat ja toinen söisi hedelmän.

        Niin kuin puiden päivät, niin ovat minun omieni päivät. Minun valittuni saavat itse nauttia työnsä tuloksista.

        Enää he eivät näe vaivaa tyhjän vuoksi, eivät synny kuollakseen kohta, vaan he ovat Herran siunaama suku ja heidän vesansa pysyvät heidän luonaan.

        Jo ennen kuin he kutsuvat, minä vastaan, kun he vielä esittävät pyyntöään, minä jo toteutan sen.

        Susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella, leijona syö heinää kuin härkä, ja käärmeen ruokana on maan tomu. Kukaan ei tee pahaa, kukaan ei vahingoita ketään minun pyhällä vuorellani, sanoo Herra." Jes.65

        YKSIN ARMOSTA, LUULITKO ETTEN OLE LUKENUT RAAMATTUANI, KYLLÄ MINÄ SEN TOSI HYVIN TUNNEN, EI TUO TEKSTI NYT MITÄÄN UUTTA OLLUT....

      • yksin armosta
        HÄVIÄJÄFFFF kirjoitti:

        YKSIN ARMOSTA, LUULITKO ETTEN OLE LUKENUT RAAMATTUANI, KYLLÄ MINÄ SEN TOSI HYVIN TUNNEN, EI TUO TEKSTI NYT MITÄÄN UUTTA OLLUT....

        No sehän on hyvä! Tapaamisiin, siis!

      • näinkösemeneevai?
        HÄVIÄJÄFFFF kirjoitti:

        HYVÄ YAKOV, MITEN SINÄ VOIT NAUTTIA TAIVAASSA KUN NE 1000 000 00000 LÄHIMMÄISTÄSI OVAT IKUISESSA HELVETISSÄ, SE ON MINULLE KESTÄMÄTÖN AJATUS

        Apophis ja apyllon. Aika lähellä... Mikäs se numero oli? 99942? 999 toisin päin 666 ja 4 2=6.
        No. Jos joku numerologiaa haluaa alkaa...

      • m.heyman

      • Viisi-Yakovia
        m.heyman kirjoitti:

        http://beforeitsnews.com/story/354/755/Huge_asteroid_will_hit_Antarctica_in_2012.html

        ja

        http://lopunaika.blogspot.com/

        Täyttä puuta heinää noiden linkkien takana!

      • Viisi-Yakovia
        HÄVIÄJÄFFFF kirjoitti:

        HYVÄ YAKOV, MITEN SINÄ VOIT NAUTTIA TAIVAASSA KUN NE 1000 000 00000 LÄHIMMÄISTÄSI OVAT IKUISESSA HELVETISSÄ, SE ON MINULLE KESTÄMÄTÖN AJATUS

        ...kaikkien noiden vielä pelastuksesta osattomien puolesta, niin voit iloita ja riemuita yhdessä heidän kanssaan J-lan taivaassa ;=)

      • Merkkien seuraaja
        Viisi-Yakovia kirjoitti:

        ...kaikkien noiden vielä pelastuksesta osattomien puolesta, niin voit iloita ja riemuita yhdessä heidän kanssaan J-lan taivaassa ;=)

        Selvitin tuota Antarktis asteroidia. Linkin tarinassa ei kerrota kuka tutkimuslaitoksen henkilö olisi pitänyt sivuilla tarinaa. Totuus on, että kukaan ei ole pitänyt ja koko juttu on puppua. Se on hauskaa kun kirjoitetaan asterodin osuvan jompaan kumpaan napaa. Paljon suurempi todennäköisyys olisi jonnekin napojen välille.

        Sen sijaan pieniä muutaman kymmenen metrin murikoita tai pienempiä tulee yllättäen ja ne havaitaan vasta muutama päivä ennen maahan tuloa. Viimeinen suurempi tämmöinen oli 1908 Venäjälle Tunguskaan tippunut ja siitä netissä tässä.
        http://en.wikipedia.org/wiki/Tunguska_event

        Tällä hetkellä tiedettävistä murikoista mielenkiintoisin on edelleen 99942 Apophis

        ...kommentoit!

    • rtkl

      Ahkeroitkaa vain uskoa Jeesukeen Kristukseen, niin Jumala pelastaa omanaan! Pelasti Lootinkin Sodomasta!

      • ...aivan oikeaan osunut on kehotuksesi!

        Niin tehkäämme ja meille käy lopulta hyvin.

    • ...

      ...

      • Pikaisen lopun

        Odottelijoille uusi asteroidi ihmeteltäväksi. 2012 MU2 on löydetty vasta neljä päivää sitten ja hyppäsi uhkalistojen kärkeen tänään ja nykyarvionmukainen lähitapaaminenon on kesäkuun alussa 2015.

        Varttikilometrin läpimittainen, eli saisi osuessaan jonkinlaista tuhoa aikaan, osuipa mihin tahansa.

        Lisäinfoa
        http://neo.jpl.nasa.gov/risk/2012mu2.html

    • Kiitti nyt vaan infosta!

      Totta on, että 250 metrinen järkäle nostattaisi esim. mereen osuessaan valtaisan tsunamin.

      Tuo asteroidi 2012 MU2 ei onneksi kuitenkaan sovi Raamatun ilmoittamaan profeetalliseen aikahaarukkaan (vuosille 2026-2028), joten se viipeltää turvallisesti ohitssemme ja siksi voimme nukkua yömme rauhassa ilman pelastusliiviä ja happisäiliötä tsunamin varalta :)

    • ....

      ....

    • niin se o
    • Turhaan teet

      Anteeksi, mutta vanha aloitus.
      Aloitus eiu kuulu tälle palstalle.

    • ttkkl

      Tuollaiset tekevät vain 'pienen' kolon maapallon pintaan! Uein tippuneet harvaanasutuille maapallon seuduille!

      • Yakov ei-kirj.

        Jos asteroidin halkaisija on noin 2 km, niin kyllä sen seuraukset tuollaisella törmäysnopeudella ovat katastrofaaliset riippumatta siitä, mihin se osuu maapallolla! Todennäköisimmin se osuisi valtamereen ja silloin se nostattaisi valtavan tsunamin!

    • toivon ettei toteudu

      Vanha ketju on nostatettu ja siitä on tullut kritiikkiä. No, ei varmaankaan kannata koko ketjua kiistelyineen lukea, mutta täytyy todeta yakov, että oikeassa olet. Ei ole mikään pikkujuttu jos tuollainen asteroidi iskeytyy maahan saati sitten mereen. On tullut myös sellainen profetia , että tällainen avaruuden kappale putoaisi Pohjanmereen/Itämereen ja synnyttäisi valtavan tsumamin mm Suomen etelärannikolla,

      • Yakov ei-kirj.

        Sulle "toivon ettei toteudu":

        Rukoilen ja toivon, ettei tuo profetia toteudu, vaikka syvällä synnissä rypevät ja yhä syvemmälle pohjamutiin lankeavat pohjoismaalaiset olisivat sen ansainneetkin!

        PS. En ole tätä nostanut esiin, mutta kun oli tullut jo useita kommentteja, niin vastasin niistä ensin yhteen ja sitten tähän.

    • luvut

      2028,-2031.

    • Kritik-

      n. 45 vuotta sitten profetoitiin Rooman näin katoavan yhtenä päivänä, eikä sitä enää löydetä. Ilm. 18: luku voi siitä kertoa.

      • Sulle 'Kritik-':

        Rooman kaupunki tulee varmaan saamaan ajallaan osansa pakanakansain tuomioista. Olen Ilmestyskirjan tutkielmassani (Osa 12) jakeessa Ilm. 12:15*) käsitellyt Tyrrhenan meressä sijaitsevaa supertulivuorta ja sen 'milloin-vain' tapahtuvaa räjähtämistä Italian rannikon edustalla, josta suora lainaus kirjoituksestani alla:
        "Ja käärme syöksi kidastansa vaimon jälkeen vettä niinkuin virran, saattaakseen hänet virran vietäväksi."

        http://yakov.puheenvuoro.uusisuomi.fi/174342-ilmestyskirjan-aarella-osa-12

        >>>
        Tämä on mielenkiintoinen jae sikäli, että sen alkuosa viittaa ihan konkreettiseen tapahtumaan eli suureen tsunamin kaltaiseen luonnonilmiöön, ottaen huomioon sen loppuosan, jossa kyseinen valtava vesiaalto ikään kuin huuhtoutuu maan uumeniin, eikä saavuta Saatanan aikomaa kohdetta eli Juutalaisia, jotka on juuri saatettu salaiseen turvapaikkaan maan päällä. Yksi teoria sille, miten tämä käytännössä voisi toteutua on seuraava: Italian rannikolla Tyrrhenanmerellä Napolista noin 150 km sijaitsee supertulivuori, josta US:ssa oli artikkeli 2010, josta poimin vain otsikon ja pari virkettä:

        >>Tsunami Euroopassa? ”Hetkenä minä hyvänsä” - - - Euroopan suurin merenalainen tulivuori uhkaa repeytyä seinämistään ja aiheuttaa tsunamin, joka voi haudata koko Etelä-Italian. Näin varoitti arvostettu tulivuoritutkija Enzo Boschi maanantaina lehtihaastattelussa. Boschin mukaan tuoreet tutkimukset osoittavat, että Marsili-tulivuoren seinämät ovat hauraat ja magmavarastot suuret.

      • ghjr
        Yakov kirjoitti:

        Sulle 'Kritik-':

        Yakovin oma profetia siitä, että Venäjä valtaa Suomen vuonna 2018 on kohta jäämässä toteutumatta. Asiasta keskustellaan paraillaan:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15281639/leif-norgadin-(yakov)-profetia-suomelle-2018

      • Erkki_Vasili_Helminen
        ghjr kirjoitti:

        Yakovin oma profetia siitä, että Venäjä valtaa Suomen vuonna 2018 on kohta jäämässä toteutumatta. Asiasta keskustellaan paraillaan:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15281639/leif-norgadin-(yakov)-profetia-suomelle-2018

        No mutta!
        Kun venäläiset tälläkin kertaa jättävät valtaamatta Suomen tai "Herra on vielä tämän kerran antanut armon aikaa" niin mikäpä muu sen onkaan aiheuttanut kuin uskovaisten VÄKEVÄT rukoukset....
        Näinhän on rottaprofeetat aina selittäneet persiilleen menneet povauksensa ja tulevat aina selittämään.

    • JumalanAikanaEiVielä

      Tämänkaltaiset uutiset joiden TARKOITUS ON LUODA PELKOA.
      jos ihmiset pelkäävät heitä on helppo HALLITA.

      Tämän, pelon luoja on NASA, eli samaa "jaxxxkaa" kuin muutkin Nasan, yritykest pelotella eskä harhaanjohtaa että valhedella kaikille.

      Asteroid 2002 NT7 The Real Invader Friday Feb 1st 2019 HITS EARTH.
      https://www.youtube.com/watch?v=gpC5J_Kc3K8

      Tekijänä https://en.wikipedia.org/wiki/Michael_Bay
      eli kauhu elokuvien tekijä hollywoodissa!

      ja tässä lähde, minkä perusteella on sitten maan varma tuho vuonna 2019!

      https://en.wikipedia.org/wiki/(89959)_2002_NT7
      ja tässä juuri ja alku:

      https://en.wikipedia.org/wiki/Lincoln_Near-Earth_Asteroid_Research

      Nyt sitten nasan KUVAT ja VIDEOT, eli ei oikeaa valokuvaaei oikeaa videota, vaan joku "hollywood",
      fotoshoppia ja animaatiota.

      https://www.youtube.com/results?search_query=asteroid 2002 nt7 nasa

      Nyt, ON TAAS AIKA, kun kuolettava nuhakuume, espanjan tautia, pahempi tulee varmasti ja tappaa kaikki.

      influenssarokotukset. laita tämä hakukoneeseen ja tulet tietämään että vain yksin ja ainostaa, rokotus pelastaa sinut ja koko maailman.

      se mitä "ainetta" rokotus sisältää on, vain esn tekijällä, sillä on kauppasalaisuus, mitä toiselle firmalle ei tule paljastaa.

      se että muutama vuosi pakko rokutuksen ohessa, lähes puolet, sairaanhoitohenkilökunnasta ei suostunut sitä ottamaan, puhuu sitä että ne jotka saavat edes vähän tietoa, ei sitten ota sitä.

      Joten, PELKO on s joka tästä ja samankaltaisesta tulee ihmisille, ja sitten heitä on helppo hallita.

      https://fi.wikiquote.org/wiki/Caligula
      "Vihatkoon kunhan pelkäävät" ("Oderint dum metuant"). [1]

      Hajota ja hallitse!

      Joten, ei syytä huoleen, Jumala TIETÄÄ mitä tekee.
      ja Jumalan aika ei vielä ole!
      Kun se tulee, nasa ja muut eivät sitä kansalle kerro! sillä kansa voisi tehdä parannuksen.

      Mitä muuten Hebreankielinen sana, 'NASA* on suomeksi tahi englanniksi?

      secret ? eli salaisuus ? en muista ja en sitä nyt löydä.
      se muuten löytyy monesti kabbalasta, jota kepler, newton ja eistein luki ahkeraa :)

      • Anonyymi

        <<ja tässä lähde, minkä perusteella on sitten maan varma tuho vuonna 2019!>>

        Pieleen mennyt profetia, kaikki profetiat pelkkää huijausta.

    • AinaHeVastustavatPH

      Katsoin, kuka ja mikä on aloittaja.
      no en tässä enempää sana ettei Jumala kovasti minua kurita.

      nyt Aloittaja. todennäköisesti osaat hereaa, mitä kabbalassa ja Kirjoituksissa käytettävä, sana "nasa" merkitsee ?

      eli sana 'nasa' on hebreaa ja mitä se merkitsee suomeksi.

      Oletko lukenut tahi tiedät missä yhteyksissä sitä käytetään kabbalassa?
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Kabbala

      Mitä mieltä sinä olet kabbalan opeista ja väitetyistä, asioista?

    • kerty

      Kristityt tietäät:Jumala vihaa kuvanpalvontaa!Kivi vi tippua päähän!

    • Anonyymi

      kohta tutisee, kun kansa arvot maahan lyö, kun heikkoa portissa poljetaan ja rikas köyhää sortaa, käy kuullen edessäs soimaamaan mee ihtees ihminen

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5670
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3597
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      210
      1732
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1712
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1176
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1135
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe