Pettikö keskusta Jäätteenmäen

Seuraava on täyttä arvailua keskustelun pohjaksi johtopäätösten osalta, mutta tosiasioiden osalta tietenkin paikkansa pitävää:

Faktaa: Koivisto nimitti Mannisen kansliaansa mm. pitämään yhteyttä ja antamaan tietoja keskustalle, joka oli silloin oppositiossa. Koiviston lausuman on vahvistanut Väyrynen ja ellen väärin muista niin myös Ahtisaari ja Aho.

Olisiko mahdollista, että Aho olisi ollut sen verran katkeroitunut Jäätteenmäkeä kohtaan, jonka keskusta valitsi ensin sijaispuheenjohtajaksi vastoin Ahon omaa ehdokasta ja sittemmin puheenjohtajaksi, ettei Aho ollut riittävästi kertonut siitä, miten Mannisen tietokanava toimi?

Jos näin on, niin Jäätteenmäelle on todella voinut tulla yllätyksenä, että tietoja saa sillä tavalla ja sellaisia määriä, kuin Manniselta yhden pyynnön jälkeen tuli.

Jos Mannisen tietokanavasta ei oltu Jäätteenmäelle kunnolla kerrottu, niin hän ilmeisesyi vahingossa tuli paljastaneeksi sen olemassaolon kun ei osannut varjella edellisten puheenjohtajien käyttämän tietolähteen salaisuutta riittävästi.

Faktaa: Halonen on mediassa kieltänyt tietävänsä mitään Mannisen toiminnasta ja sanonut olleensa siitä hyvin järkyttynyt.

Tästä voi tehdä sen johtopäätöksen, ettei Ahtisaarikaan ollut briefannut seuraajaansa riittävästi tästä keskustan informaatiokanavasta ja sen tarkoituksesta.

Keiken kaikkiaan asiaa on minusta tästä näkökulmasta käsitelty mediassa yllättävän vähän, vaikka se olisi aika mielenmiintoinen näkökulma. Onkohan joku arvovaltainen taho ehdottanut medialle ja muille asianosaisille, ettei tätä puolta "paisuteltaisi"?

Toinen milenkiintoinen näkökulma taas on se, että kun media paljasti Jäätteenmäellä olleen sanatarkkoja sitaatteja UM:n salaisiksi leimatuista asiakirjoista, niin asia vuodatettiin Iltapöäivälehdille SEN JÄLKEEN.

Tästä voisi tehdä johtopäätöksen, että alkuperäisten asiakirjojen vuodattaminen olisi ollut peite sille, ettei Jäätteenmäen saamien asiakirjojen alkuperää - eli Mannisen ja presidentin kanslian yhteyttä asiaan - ryhdyttäisi tutkimaan, kun vuodon mielenkiinto ohjattiin iltapäivälehtiin, jotka nauttivat lähdesuojaa.

Miten vaan, mutta tavalla tai toisella minusta keskusta petti Jäätteenmäen, kun hänet jätettiin alun perin tietämättömäksi mannisen informaatiokanavasta ja siitä, ettei siitä lähteestä tulleella tiedolla ole syytä leuhkia julkisesti, niin kuin Jäätteenmnäki tv-toimittajille teki.
4139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tämä on todella merkittävä asia, jonka otit esiin. Kyllä käräjäoikeudessa oli myös ilmapiiri, joka tukee väitettäsi salailusta. Jäi paljon sellaista "ilmaan", josta kaikki osapuolet vaikenivat. No Anneli kirjoittaa kirjassaan varmaan tarkemmin. Nyt on katsottava eteenpäin. Halosen siunaus paavon kaatoon ja Annelin lojaalisuus pitävät vielä suut supussa.

Äänestä
  • Seurasin oikeudenkäyntiä televisiosta ja odotin, että Mannisen rooli Koiviston nimittämänä "informaatikkona" nousisi esiin, koska se oli ollut jo uutisena lehdessä, mutta kukaan puolustuksessa ei sanonut siitä halaistua sanaa.

    Ilmeisesti puolustusasianajajat olivat saaneet ohjeen olla vetoamatta tuohon, ettei jouduttaisi kyselemään, mitä Halonen mahdollisesti tiesi Mannisen entisistä toimenkuvista.

    Äänestä

  • Jalmari kirjoitti:

    Seurasin oikeudenkäyntiä televisiosta ja odotin, että Mannisen rooli Koiviston nimittämänä "informaatikkona" nousisi esiin, koska se oli ollut jo uutisena lehdessä, mutta kukaan puolustuksessa ei sanonut siitä halaistua sanaa.

    Ilmeisesti puolustusasianajajat olivat saaneet ohjeen olla vetoamatta tuohon, ettei jouduttaisi kyselemään, mitä Halonen mahdollisesti tiesi Mannisen entisistä toimenkuvista.

    Anoastaan Ilkan Kari Hokkanen rohkeni nostaa esiin sen, mitä mahdollisesti tapahtui silloin, kun presidenttipari vieraili Jäätteenmäen ja Mellerin kotona ennen kohuttua vaalitenttiä. Sitä ennenhän Jäätteenmäki ja Manninen tapasivat.

    Ilkka taisi olla myös ainoa lehti, joka uskalsi vihjata, että "vuodon" luonne ei ole pelkästään Manniseen viittamalla selitettävissä, vaan sen takana on "korkeampia tahoja".

    Ehkäpä asia selviää joskus jonkun poliittisista muistelmista kymmenen vuoden kuluttua niin kuin Koiviston muistelmista selvisi 1987 "kassakaappisopimuksen" laajemmat taustat.

    Jäätteenmäen suhteen näyttäisi siltä, että tapaus on "koteloitu" sopivasti sillä tavoin, että poliittiset vahingot keskustan ja sdp:n suhteissa on samalla minimoitu.

    Äänestä

  • tarkoituksella kirjoitti:

    Keskustalla ja SDPllä lienee ollut kuitenkin sen verran vahva halu mennä samaan hallitukseen ja pysyä siellä, että vuototutkimusten karattua käsistä poliisin ja syyttäjän haltuun, kumpikin puolue halusi minimoida vahingot, jolloin asiat todella "koteloitiin" vain Jäätteenmäkeen ja Manniseen.

    Paljon saattaisi olla politiikan historian kannalta tutkimista ja selvitämistä myös siinä, miten paljon keskustan muu johto tiesi - ja miten ennakolta - siitä, millaisella strategialla Jäätteenmäki lähti Lipposta ahdistelemaan Irak-kysymyksessä ja miten laaja tuki Jäätteenmäen takana oli siihen saakka kun käry kävi ja tukimiehet painuivat piiloon jättäen Jäätteenmäen yksin vastuuseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jalmari kirjoitti:

Seuraava on täyttä arvailua keskustelun pohjaksi johtopäätösten osalta, mutta tosiasioiden osalta tietenkin paikkansa pitävää:

Faktaa: Koivisto nimitti Mannisen kansliaansa mm. pitämään yhteyttä ja antamaan tietoja keskustalle, joka oli silloin oppositiossa. Koiviston lausuman on vahvistanut Väyrynen ja ellen väärin muista niin myös Ahtisaari ja Aho.

Olisiko mahdollista, että Aho olisi ollut sen verran katkeroitunut Jäätteenmäkeä kohtaan, jonka keskusta valitsi ensin sijaispuheenjohtajaksi vastoin Ahon omaa ehdokasta ja sittemmin puheenjohtajaksi, ettei Aho ollut riittävästi kertonut siitä, miten Mannisen tietokanava toimi?

Jos näin on, niin Jäätteenmäelle on todella voinut tulla yllätyksenä, että tietoja saa sillä tavalla ja sellaisia määriä, kuin Manniselta yhden pyynnön jälkeen tuli.

Jos Mannisen tietokanavasta ei oltu Jäätteenmäelle kunnolla kerrottu, niin hän ilmeisesyi vahingossa tuli paljastaneeksi sen olemassaolon kun ei osannut varjella edellisten puheenjohtajien käyttämän tietolähteen salaisuutta riittävästi.

Faktaa: Halonen on mediassa kieltänyt tietävänsä mitään Mannisen toiminnasta ja sanonut olleensa siitä hyvin järkyttynyt.

Tästä voi tehdä sen johtopäätöksen, ettei Ahtisaarikaan ollut briefannut seuraajaansa riittävästi tästä keskustan informaatiokanavasta ja sen tarkoituksesta.

Keiken kaikkiaan asiaa on minusta tästä näkökulmasta käsitelty mediassa yllättävän vähän, vaikka se olisi aika mielenmiintoinen näkökulma. Onkohan joku arvovaltainen taho ehdottanut medialle ja muille asianosaisille, ettei tätä puolta "paisuteltaisi"?

Toinen milenkiintoinen näkökulma taas on se, että kun media paljasti Jäätteenmäellä olleen sanatarkkoja sitaatteja UM:n salaisiksi leimatuista asiakirjoista, niin asia vuodatettiin Iltapöäivälehdille SEN JÄLKEEN.

Tästä voisi tehdä johtopäätöksen, että alkuperäisten asiakirjojen vuodattaminen olisi ollut peite sille, ettei Jäätteenmäen saamien asiakirjojen alkuperää - eli Mannisen ja presidentin kanslian yhteyttä asiaan - ryhdyttäisi tutkimaan, kun vuodon mielenkiinto ohjattiin iltapäivälehtiin, jotka nauttivat lähdesuojaa.

Miten vaan, mutta tavalla tai toisella minusta keskusta petti Jäätteenmäen, kun hänet jätettiin alun perin tietämättömäksi mannisen informaatiokanavasta ja siitä, ettei siitä lähteestä tulleella tiedolla ole syytä leuhkia julkisesti, niin kuin Jäätteenmnäki tv-toimittajille teki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu