Aivan niin kaikille pitäisi maksaa korvaukset
samaan malliin kuin maan viljelijöille, tehdään
kaksiviikkoa keväällä ja kaksiviikkoa syksyllä
töitä ja saadaan koko vuoden palkka. Loppu vuoden
voi sitten matkustella ympäri maailmaa kuten
tuttavani.Kolmetuhatta markkaa hehtaaria kohti
tuotto ja saman verran tukea päälle.Ne on
korvauksia ja tulee todella tekemättömästä työstä.
samaan malliin kuin maan viljelijöille, tehdään
kaksiviikkoa keväällä ja kaksiviikkoa syksyllä
töitä ja saadaan koko vuoden palkka. Loppu vuoden
voi sitten matkustella ympäri maailmaa kuten
tuttavani.Kolmetuhatta markkaa hehtaaria kohti
tuotto ja saman verran tukea päälle.Ne on
korvauksia ja tulee todella tekemättömästä työstä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
sitä se EU teettää, äänestitkö puolesta vai
vastaan?
EU:ta oli vielä hulvattomampaa. Kiitos MTK/Kepu
että mentiin EU:hun. Jollei 80-luvun
maatalousautomatiikkaa olisi ollut, äänestäjät
eivät olisi kypsyneet emmekä olisi EU:ssa.
Ja lopuksi ehdotukseen että kaikille pitäisi
maksaa samalla tavalla.
Kaikillehan maksetaan samalla tavalla hehtaarilta.
Montako hehtaaria Sinulla on?
tuttusi elellä ja matkustella jollain muulla
kuin tukiaisilla.Myöskään tilan ja tilusten hoito
ei todellakaan jää 2 x kahteen viikkoon.Viljako
vain kylvetään ja korjataan,ei muuta?
olen useammalta tutulta maanviljelijältä kysellyt
miksi yleensä jatkavat hommiaan,pahimmillaan
laskennallinen tuntipalkka on jäänyt vitosen
korville,sillä ei edes matkustella lähimpään
kaupunkiin.
Yhtenä vuotena kuivuus vie sadon ja toisena liiat
sateet,annettakoon tälle kansalle mahdollisuus
ostaa viljansa mistä haluavat,vaikka siinä
joukossa olisikin sitten enemmän
ympäristömyrkkyjä,onhan se
halvempaa..toistaiseksi.
Sitä paitsi,leipäähän saa kaupasta,kuka
maanviljelijöitä tarvitsee..
kun se 2x2 viikon työn palkka lasketaan koko
vuodelle niin saahan siita sen viisi
markkaa.mutta kun sen lisäksi tullaan
esim.metalli firmaan(jossa minä olen)viettämään
vapaa aikaa ja polkemaan palkkoja-ahneuksissaan-
niiden kustannuksella joille se ainut tulo ja pää
elinkeino on se minusta liikaa.
Siis viljelijähän saa valtiolta (EU?:lta)
korvauksen siitä jos sato menee perseelleen..
Eli joko rahaa tulee siitä että vilja kasvaa, tai
rahaa tulee siitä ettei se kasva..
MUTTA rahaa kuitenkin koko ajan tulee!!
tukiaisia ei maksettaisi,täällä tuskin viljaa
paljoakaan viljeltäisi.
Tukiaiset pois,viljelijät kortistoon...hyvä,entäs
sitten?
Maksat tukiaisina työttömyyskorvausta ja sen
lisäksi Suomi tukee(lue=veromaksaja)Euroopan
viljelijöitä...tähän saakka on jo käynyt entistä
kalliimmaksi,ja sitten?
Ostetaan tänne viljaa jonka laatu ei vastaa sitä
mikä Suomesta saataisiin ja lisäksi Suomi olisi
täydellisesti riippuvainen myyjistä jotka
kysynnän/tarjonnanlain mukaan nostavat hintoja
kun siihen mahdollisuus on..ja ehkä jonain
päivänä ei sitä riitäkkään myytäväksi,ei edes
hyvään hintaan.Siinä vaiheessa on täällä turhaan
yrittää räpistellä viljelyn uudelleen
aloittamiseksi.
Jaa,ettei voi tapahtua mitään yllä-olevaa,nyt kun
EU:ssakin ollaan?Asia kuitenkin on niin ettei
yksikään komissaari voi ennustaa mitä huominen
tuo tullessaan.Suunitella voidaan kyllä,mutta eri
asia on,toteutuvatko suunnitelmat.
Asia kiteytettynä on,että leipä maksaa aina,ja
maksu suoritetaan tavalla tai toisella jos syödä
meinataan.
Ja yksikertaistetaan vielä:jos tukiasista
luovutaan,leivän hinta kaupassa nousee,ei tämän
pitäisi olla epäselvää muille kuin niille jotka
luulevat leivän kokonaisuudessaan tulevan Fazerin
pullapuodista.
katokorvaukset on olemassa kävi niin tai näin
aina tulee rahaa,mikä muu yrittäjä
esim.metallipaja saa korvauksia jos tuotteesta
tulee susi?Se 2x2vik. on yläkanttiin.
olen systeemia valoittanut,jos ei sinulla ei ole
tietoa heittää keskusteluun niin jätä luulotkin
pois.
Käy vain hakemassa leipäsi pullapuodista ja ole
siinä uskossa että se teollisesti kokonaan
valmistuu takahuoneessa,oli aika/tilanne mikä
vain.
se maksaa joka syö,ei kaikki.kaikilla pitää olla
mahdollisuus syödä sen maan viljaa mitä haluaa ja
maksaa siitä mitä viljelijä pyytää eikä siinä
sivussa pitää pystyssä sivullisia sosiaali
pummeja kuten nämä suomen viljelijät ovat.ovat
kyllä ensimmäisiä jotka arvostelevat kaikkein
heikoimpiosaisten perusturvaa mutta eivät tajua
että puolet heidän elannostaan on
ns."sossurahaa"tukien muodossa.
Minun tuttuni viljelee maata ja kasvattaa karjaa
vaimonsa kanssa. Heillä on viikon loma pääsiäisenä
ja toinen mokoma lokakuussa. Loput 50 viikkoa he
paiskivat töitä 7 päivää viikossa, 10-15 tuntia
päivässä. Kalusto on nykyaikainen ja menetelmät
tehokkaita. Aikaa ei kuitenkaan jää
matkustelemiseen. Eivätkä he edes jaksaisi; he
ovat rättipoikki ja lähinnä nukkuvat nuo kaksi
massiivista lomaviikkoaan. Maanviljelys on
kansainvälisen kilpailun ja EU-byrokratian
aikakaudella kutsumusammatti. Kunnioita maajussia.
Hän tekee sinulle puhdasta ruokaa, elämäntyökseen.
karjan hoito ja pelkkä maanviljelys on kaksi eri
asiaa minä tarkoitin jälkimmäisiä, karjan
kasvattajat tekevät kovaa työtä siitä heille
kaikki kunnia.
Jos elanto hankitaan pelkästään viljaa
viljelemällä, pitää peltoa olla noin 100 ha.
Hehtaarin hinta on 20-30 kmk. Paljonko on
mielestäsi kohtuullinen tuotto 2 miljoonan
sijoitukselle?
jo on sulla peltona tonttimaata. minä olen
ostanut 3-4 tuhatta mk/hehtaari
Äkkiä mistä tuolla hinnalla saa...
Meilläpäin jo vuosivuokrat on lähes tuota luokkaa.
Enin osa maanviljelijöistä on perinyt maatilansa,
jota on viljelty satoja vuosia.
Ovat myyneet metsiä ja jalostaneet eläimiä ja
kasvattaneet karjaa ja viljelleet viljaa.
Usein tilat olisivat aivan itseselviäviä ilman
tukiaisiakin, mutta kun on päästy Suomen ja EU:n
lellilapseksi niin miksei oteta ku saadaan.
Näinhän se tavallisesti on.
Politiikka on Suomessa ottanut juntit
lellilapsikseen.
Eikös se Kekkonen ollu kepulainen jolla oli melko
kauan valtaa.
Sinun tautiisi on kaksi parannuskeinoa.
Ensimmäinen: ostat peltoa ja alat
maanviljeliäksi, toinen parannuskeino: muutat
jonnekkin nälänhädän vaivaamaan maahan siellä ei
ole maanviljeliöistä harmia.
olen jo ostanut,mutta tuollaisten elättien
tautiin ei ole muuta vaihtoehtoa kun viedä saunan
taa ja lopettaa.
Aivan.
Ja jaksavat ne pojat valittaa ku makoilevat
pankolla enimmän osan ajasta ja syljeksivät
kattoon.
Pari-kolme tuntia päivässä ne tekee tötä ja lopun
aikaa ne pieree pankolla ja valittaa että ku ei
enempää tule liksaa.
Ärsyttävää, tosi ärsyttävää.
Vapaa työ niillä on, voivat tehdä suurimman osan
töistä oman pään mukaan.
Itsenäistä ja mukavaa.
Ja ne vaan valittaa.
Menisivät herrajumala tehtaisiin töihin jvähäks
aikaa niin jo varmasti loppus tuo valitus.
Samaa mieltä.
Laiskoja paskoja ovat.
Ei muuta kun töihin tehtaalle, jos ei ilman
verorahoja tulla toimeen.
Kuka muu yrittäjä voi luottaa siihen että kuhan
nyt vaan alotetaan niin kyllä valtio ja Eu maksaa
lopun ikää siitä hyvästä että alotettiin tai
jatkettiin jo valmiin maatilan viljelyä?
tila on valmiina mutta siitä täytyy
jokatapauksessa maksaa vaikka kuinka olisi
suvussa satoja vuosia ollut, kukaan ei ota tilaa
itselleen vaan se OSTETAAN vanhemmilta eikä yksi
markka riitä maksuksi vaan en määrää verottaja
tilan kunnon ja koon mukaan revi siitä maksatko
itse työpaikastasi pahimmassa tapauksessa
miljoonia?