hemmotellaan täällä Euroopan peränurkassa maailmanluokan taiteilijoiden töillä. Georg Baselitzin töiden näyttely päättyi vasta muutama päivä sitten, eikä sen vaikutuksista ole vieläkään toipunut, kun jo nyt on Manolo Valdesilla näyttely Helsingissä Galleria Forsblomilla sen molemmissa kerroksissa.
Valdesin näyttelyn pääosassa ovat aivan tuoreet uudet työt tältä vuodelta. Niitä ei New Yorkia lukuunottamatta ole vielä juuri muualla esitetty. Lisäksi on esillä muutaman vuoden vanhempia vedoksia, joita on täydennetty pienillä uniikeilla, taidehistoriasta poimituilla kollaaseilla kuin pisteenä i:n päällä.
Kaikki työt ovat todella upeita mutta nämä uudet, suhteellisen suurikokoiset työt ovat uskomattoman hienoja. Jos satutte Helsingissä liikkumaan niin mielestäni Valdesin näyttelyssä käynti on "must"!!! Ja aikaa käydä näyttelyssä on, sillä se kestää aina 26.9. saakka.
Kiertelin viikko pari sitten länsirannikon näyttelyitä ja Lönnströmin taidemuseossa Raumalla oli yhteisnäyttely, jossa oli mm. Anna Retulaisen ja Janne Räisäsen maalauksia. Erehdyin pahan kerran kun näin ensimmäisen Retulaisen työn, kauempaa katsottuna pidin sitä ilman muuta Räisäsen maalauksena.
Juuri Raumalla olen ensimmäisen kerran nähnyt Retulaisen töitä, ne olivat niitä alkuajan suuria "joukkokohtauksia" eli mm. nautalaumoja joukossa ratsastavine karjapaimenineen. Ne olivat hienosti toteutettuja ja pidin niistä kovasti. Seuraavaksi näin hänen töitään Forum Boxin näyttelyssä, jossa esillä oli akvarellinomaisia öljymaalauksia vielä tunnistettavista juureksista, vihanneksista ja kukista. Hän on asteittain siirtynyt yhä vähemmän esittävään maalaukseen mutta nyt Raumalla näkemäni työt olivat kyllä pieni shokki. Lieneekö hänellä menossa täydellinen irtaantuminen vanhasta, joka varmasti kulkee hyvin Raumalla esillä olevien ultraekspressiivisten abstraktioiden kautta.
Onko teistä kukaan seurannut Retulaisen uraa ja jos on, niin mitä mieltä siitä?
Länsirannikosta puheen ollen niin Salon taidemuseossa on hieno näyttely suomalaisesta maisemamaalauksesta. Teokset ovat lainassa Turun taidemuseolta, ja pidän erinomaisena kulttuuritekona,
että esille tuodaan niin vanhoja kuin uudempiakin hienoja perinteisiä maisemamaalauksia, joita ei julkisuudessa ole nähty vuosikymmeniin, osaa ei ehkä koskaan. Joukossa oli vanhoja tuttuja taiteilijoita mutta myös minulle ennen tuntemattomia tekijöitä. Hatun nosto salolaisille!
Kyllä meitä nyt
ilpittore
0
1035
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san671901- 541186
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731039Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182990Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58965Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153952Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122938- 92921