Kiviniemi ajautuu vaalirahasotkuihin -tällä menolla
Oma ilmoitus auki
599
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nuorisosäätiön toimitusjohtaja Seppo Pyykönen oli ilmoittanut ostaneensa Kiviniemen seminaariin kyseisen lipun. Näin asia kerrotaan uutisessa.
---
Miksi Kiviemi syyttää YLE:a, jos YLE kertoo sen, minkä joku kepulainen on sille kertonut?
Ei taida olla sitten kepupääministerille tämä nykyinenkään YLEpomo mieleen, vaikka piti olla "omaa väkeä"?
Yleä siitä että se ei ole oikaissut uustista kun ilmeni että se oli uutisankka.
Normaali rehellinen tiedotusväline tekee oikaisun.
Tai minä kyllä epäilen että se se uutinen oli tarkoituksellinen valhe Yletä. Eihän se ensimmäinen kerta olisi jos yle valehtelee Keskustasta ja sen Puheenjohtajasta. Sehän on ollut tämän kahden ja puolen vuoden aikana paremminkin sääntö kuin poikkeus. Lähes joka arkiaamu siellä yksi politiikantoimittaja lykkää jonkun valheen.
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Nuorisosäätiön vaalipuuhat poliisin tutkintaan/1135251967577
Juttu on paisunut tähän mennessä pullataikinan tavoin.
Alkaahan siinä itsekunkin kepulin hermo pettää, Vanhanen jo lähti..
valehtelu ja muistamattomuus. Lähihistoriakin toistaa itseään.
kaikki on jo kerrottu, sitä kepuloiset laksaa jauhaa ja silti aina vaan uutta pukkaa.