Kuulutko kirkkoon?

kuulun kirkkoon, mulla on uskonto 10.

Olen oman paikkakuntani seurakunnan jäsen.

1. Seurakunnan rakennuspiirustukset

1.1 Koko Kristuksen ruumis

"Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin; sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia..." 1Kr 12:12,13.
On vain yksi Kristus ja Hänellä on vain yksi seurakuntaruumis, johon kuuluvat kaikki Hänen omansa. Tämä seurakuntaruumis koostuu kaikkialla maailmassa elävistä Jeesukseen uskovista ihmistä sekä niistä, jotka ovat jo perillä Isän luona. Kristusta ei voi jakaa osiin, se on täysi mahdottomuus, koska kukaan ihminen ei omista Häntä, vaan Hän omistaa meidät. Omistaja päättää omaisuudestaan. Jos ihmiset omistaisivat Kristuksen, he jakaisivat Hänet osiin niin, että jokainen yksilö ja ryhmä omistaisi Hänestä vain itseään miellyttävät ominaisuudet. Silloin ihmiset käyttäisivät Kristuksen aarteita omien lihallisten päämääriensä hyväksi. Halu muodostaa reviireitä toisten samanmielisten kanssa on ihmisen lihassa, hänen turmeltuneessa luonnossaan oleva taipumus. Hämmästyttävän monet uskovat eivät tiedä, että heidän lihansa ja kaikki tähän turmeltuneeseen luontoon kuuluvat taipumukset on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa. Jos tunnemme ristin merkityksen, emme yritä jakaa tai repiä Kristuksen seurakuntaruumista. Emme elä tämän taipumuksen mukaan, koska se on naulittu ristille yhdessä Kristuksen kanssa.

Mistä tietää, kuku kuuluu Kristuksen ruumiiseen, joka on seurakunta? "...siitä me tiedämme Hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka Hän on meille antanut" 1Jh 3:24. Mistä tietää, kuka ei kuulu Kristuksen ruumiiseen? "... jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole Hänen omansa" Rm 8:9. Seurakuntaruumiiseen kuulumisen ratkaisee vain, onko ihmisessä Kristuksen Henki. Ihmisen käyttämät sanat eivät pohjimmiltaan ratkaise, onko hän Kristuksessa, vaan ihmisessä oleva Jumalan synnyttämä uusi elämä. Vaikka joku uudestisyntynyt ihminen sanoisi itsestään "En kuulu ruumiiseen", ei hän silti olisi seurakuntaruumiiseen kuulumaton ja vaikka joku sanoisi toisesta uskovasta: "En tarvitse sinua seurakuntaruumiissa", ei tämä silti olisi siihen kuulumaton (1Kr 12:15-21). Tässä korintolaiskirjeen luvun asiayhteydessä puhutaan sekä maailmanlaajuisesta seurakuntaruumiista että paikallisesta seurakunnasta. Molemmissa on sama periaate, joka ratkaisee seurakuntaan kuulumisen. Pohjimmiltaan sanominen tai sanomatta jättäminen eivät ratkaise, kuka kuuluu seurakuntaan, vaan Jumalan Pyhän Hengen sinetti.

"...me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi..." 1Kr 12:13. Jumala on se, joka määrittelee, kuka kuuluu Hänen seurakuntaansa ja kuka ei ei. Ihmiset voivat asettaa mitä tahansa ehtoja, millä perusteella uusia jäseniä hyväksytään heidän yhteisöönsä, mutta näin ei ole seurakunnassa. Ehdot eivät ole ihmisten muodostettavissa, vaan Jumalan. Jos Herra ei anna Jumalan lapseuden Henkeä jollekin, eivät ihmiset voi tehdä millään keinoilla hänestä seurakunnan jäsentä. Vastaavasti jos jollakin on Pyhä Henki ja hän vaeltaa Hengessä, eivät ihmiset voi tehdä sellaista henkilöä paikallisseurakuntaan kuulumattomaksi. Aloite ja päätösvalta on siis Jumalalla, mutta ihmisten velvollisuus on toimia näiden Jumalan päätösten ja kehotusten mukaan. Hän ei toimi meidän puolestamme niissä asioissa, jotka Hän on antanut meidän tehtäväksemme.

Pyhän Hengen johdossa eläminen eli Hengessä vaeltaminen ei ole jotakin epämääräistä, vaan konkreettista Jumalan sanan mukaan elämistä. "...Ne sanat, jotka Minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä" Jh 6:63. Jos joku uskova elää synnissä, meidän on rukoiltava, että hän tekisi parannuksen ja häntä on myös kehotettava siihen. Jos hän ei silti tee parannusta, meidän velvollisuutemme on vetäytyä pois hänen yhteydestään (Rm 16:17; 2Ts 3:6).

Mikä erottaa uudestisyntyneet Jumalan lapset toisistaan? Eivät kansallisuudet, eivät mitkään inhimilliset erot, eivät mielipide-erot eivätkä erilaiset mieltymykset. Tietenkään kaikista ei voi tulla meille läheisiä ystäviä eikä työtovereita, mutta seurakuntayhteys on laajempi asia. Samaan seurakuntaan kuuluu hyvin erilaisia ja vaikeiltakin tuntuvia ihmisiä, mutta juuri tämä erilaisuuden ristiriita vaikuttaa meissä muutosta. Joudumme riisuuntumaan rakkaudettomuudesta, ennakkoluuloista, erilaisuuden sietämättömyydestä, oikeassa olemisen tarpeesta, omasta hyvyydestä ja huonommuuden tunteesta. Varuskunnan saunassa ei ole erilaisia kauluslaattoja erottamassa alokasta ja upseerikokelasta toisistaan, vaan erottavat merkit on riisuttava pois viimeistään saunan ovella. Joka on Messiaassa, hänet on riisuttu vanhasta ja puettu uuteen.

"Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne. Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan.

(Näin Jumala on tehnyt kaikki uskovia erottavat asiat tyhjäksi.) Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus.

(Edellisissä jakeissa on kerrottu, mitä Jumala on tehnyt meille ja mihin Hän on meidät kutsunut. Nyt seuraa kehoituksia, että eläisimme käytännössä kutsumuksemme mukaan.) Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa. (Näin meidän tulee elää seurakunnassa erilaisten veljien ja sisarten kanssa.)

Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side. Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset." Kl 3:8-15. (Huomaa: on yksi ruumis ja juuri siinä meidät on kutsuttu Kristuksen rauhaan.)

Luonnostaan me repisimme ja tuhoaisimme seurakunnassa, mutta Jumala on painanut sellaiset taipumukset ristin alle. Joka ei kanna ristiään, se ei voi olla Jeesuksen opetuslapsi. Näin Jumala on ristin työn kautta suojannut meidät repimästä toisiamme. Joku suojautuu siten, että hän ei uskalla sitoutua läheiseen vuorovaikutukseen toisten uskovien kanssa, vaan hän haluaa pysyä vain kasvottomana penkissä istujana. Tai jostakin henkilöstä tulee esiintyjä, joka toimii seurakunnan edessä ja kaikki tuntevat hänet, mutta hän ei pysty kohtaamaan yksilöä ja siksi sellaiset tilanteet tuntuvat hänestä uhkaavilta, joissa joutuu kohtaamaan veljet ja sisaret läheisesti arkipäivän ympyröissä. Silloin ei voi suojautua esiintyjän, johtajan tai passiivisen jäsenen roolin taakse. Vain antautumalla avoimeen ja aitoon läheisyyteen toisten kanssa löydämme sen kalliin aarteen, joka on Kristuksen ruumiin yhteys. Silloin joudumme myös inhimillisten ongelmien keskelle, mutta niiltä ei suojauduta vetäytymällä eikä hyökkäämällä, vaan antamalla Pyhän Hengen riisua meitä vanhasta ja pukea uuteen. Ristiriidat tekevät ristin välttämättömäksi, mutta juuri se synnyttää uutta elämää.

Lopulta löytyy vain yksi asia, joka erottaa uskovat toisistaan. Se on maantieteellinen etäisyys ja sekin erottaa vain ulkonaisesti, ei hengellisesti. Nyt lähestymme näkökulmaa paikallisseurakunnasta. Emme ole pelkästään Kristuksen jäseniä, vaan olemme myös toistemme jäseniä (Rm 12:5). Emme kuulu pelkästään maailmanlaajuiseen Kristuksen seurakuntaan, vaan kuulumme myös paikalliseen seurakuntaan. Miten voi elää Kristuksen seurakuntaruumiissa ellei elä paikallisessa seurakunnassa? Etusormen on mahdotonta olla ruumiissa ja yhteydessä päähän, ellei sormi ole omalla paikallaan peukalon ja keskisormen välissä. Jäsenen täytyy olla kiinteästi liittyneenä viereisiin jäseniin. Muuten se on irti ruumiista ja kuolee. Jeesus ei turhaan sano: "Missä kaksi tahi kolme on kokoontunut Minun nimeeni, siinä Minä olen heidän keskellänsä" Mt 18:20. Tietysti Hän on keskellämme myös silloin, kun meitä on 500 tai 5000, mutta emme voi ohittaa kahta tai kolmea. On helppo kuvitella rakastavansa massoja, mutta kun kohtaamme kaksi tai kolme, silloin tiedämme, rakastammeko todella veljiä ja sisaria. Portaiden yläpäähän ei voi kiivetä ohittamalla lähimmät askelmat. Ei voi olla suuri uskon sankari ja rukoustaistelija ellei rakasta vaimoaan. Jumala ei suostu sellaiseen, vaan sankarimme rukoukset estyvät (1Pt 3:7).

Jumalan antama periaate on edetä pienestä suurempaan: ensin lähimmät "kaksi tai kolme" ja sitten vasta muut. Emme voi tietää, mitä on olla Kristuksen ruumiin jäsen, ellemme ole oman paikkakuntamme uskovien kanssa yhteydessä - ei vain puhuen siitä, vaan käytännössä. Usein uskovien yhteys haetaan vain samanmielisistä "meikäläisistä". Kaukana asuvia saman uskonsuunnan ihmisiä pidetään läheisempinä kuin naapurissa asuvaa uskovaa, joka kuuluu "heikäläisiin". Vieläpä näiden muualla asuvien "meikäläisten" kanssa kokoonnutaan useammin kuin oman asuinpaikan "heikäläisten" kanssa. Tietenkin on tärkeää olla yhteydessä muidenkin paikkakuntien uskoviin, mutta vielä tärkeämpää on yhteys lähellä asuvien, oman paikkakunnan uskovien kanssa. Kumpi on vahvempi yhteyden peruste, "meikäläisyys" vai osallisuus Kristukseen?

"Jumalan sanoma" ja Raamatun tekstit ovat ihmisten kirjoittamia.

Uskonto antaa ihmiselle verukkeen olla ajattelematta.