Ammunta, multisilta

Juu Multisillassa sitten kans pyssy paukkunut ja Iltalehden kirjoituksen mukaan 4 hengen seurue oli tullut baariin niin keitähän mahtaneet olleet ettei vaan kulttuurin harrastajia.
Miestä ammuttiin autosta Tampereella

Maanantai 23.8.2010 klo 11.34 (päivitetty klo 11.41)

Pirkanmaan poliisi on ottanut neljä ihmistä kiinni ampumavälikohtauksesta.

Kapakkariita päättyi ampumiseen lauantaiyönä puoli kahdeltatoista Tampereella. Välikohtaus tapahtui Multisillankadulla Posse Pubin edustalla.

Baariin tullut neljän hengen seurue oli riitautunut muiden jo aiemmin sisällä olleiden asiakkaiden kanssa. Tiettävästi riitelyn yhteydessä seurueen autoa oli vahingoitettu.

-Ainkin kaksi riitaantuneista henkilöistä tunsi toisensa entuudestaan, toteaa rikoskomisario Hannu Kallioniemi Tampereen poliisista.

Jossain vaiheessa seurueeseen kuuluneen henkilön epäillään ampuneen autosta ulkona seissyttä 38-vuotiasta miestä käsiaseella.

-Meillä on vahva epäily siitä, kuka ampui, mutta vielä emme voi sanoa sitä varmaksi. Seurueen kaikki neljä jäsentä on kiinniotettuna asian selvittämiseksi, kertoo Kallioniemi.

Sivulliset vaarassa

Uhri haavoittui molempiin käsivarsiinsa. Mies on yhä sairaalahoidossa, mutta hänellä ei ole hengenvaaraa.

-Mies sai vammat yhdestä laukauksesta, Kallioniemi kuvailee.

Vielä ei tiedetä varmaksi, kuinka monta laukausta baarin pihalla ammuttiin.

Poliisi on ottanut kiinni kolme miestä ja yhden naisen. Kinniotetut ovat noin 30-vuotiaita. Asiaa tutkitaan tapon yrityksenä ja vaaran aiheuttamisena, sillä pubissa oli paikalla myös sivullisia.

Poliisi pyytää tapahtuman silminnäkijöitä ottamaan yhteyttä poliisiin, numeroon 071-874 5801 tai 050-3646056.

IL
3601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Taitaa olla mannet taas ampuneet valkoista, kun tiedotus on niin salamyhkäistä, aamulehteenkin tuli juttu vasta maanantaina, eikä tietenkään mitään tietoja tekijöistä, joten eiköhän tapaus ole selvä.

Äänestä
  • Poliisin tiedotteessa mainittu sana "seurue" viisi kertaa joten ravikansa kyseessä.

    Äänestä

  • Ja aseet paukkuu kirjoitti:

    Poliisin tiedotteessa mainittu sana "seurue" viisi kertaa joten ravikansa kyseessä.

    Ei taida paikallinen pubiporukka selata nettiä ja kertoa mitä oikein tapahtui, aamulehti ja muut ovat niin sensuroituja nykyään, että uutisista jää enemmän kysymysmerkkejä mieleen, kuin todellistat tietoa tapahtumista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pam pam pam kirjoitti:

Juu Multisillassa sitten kans pyssy paukkunut ja Iltalehden kirjoituksen mukaan 4 hengen seurue oli tullut baariin niin keitähän mahtaneet olleet ettei vaan kulttuurin harrastajia.
Miestä ammuttiin autosta Tampereella

Maanantai 23.8.2010 klo 11.34 (päivitetty klo 11.41)

Pirkanmaan poliisi on ottanut neljä ihmistä kiinni ampumavälikohtauksesta.

Kapakkariita päättyi ampumiseen lauantaiyönä puoli kahdeltatoista Tampereella. Välikohtaus tapahtui Multisillankadulla Posse Pubin edustalla.

Baariin tullut neljän hengen seurue oli riitautunut muiden jo aiemmin sisällä olleiden asiakkaiden kanssa. Tiettävästi riitelyn yhteydessä seurueen autoa oli vahingoitettu.

-Ainkin kaksi riitaantuneista henkilöistä tunsi toisensa entuudestaan, toteaa rikoskomisario Hannu Kallioniemi Tampereen poliisista.

Jossain vaiheessa seurueeseen kuuluneen henkilön epäillään ampuneen autosta ulkona seissyttä 38-vuotiasta miestä käsiaseella.

-Meillä on vahva epäily siitä, kuka ampui, mutta vielä emme voi sanoa sitä varmaksi. Seurueen kaikki neljä jäsentä on kiinniotettuna asian selvittämiseksi, kertoo Kallioniemi.

Sivulliset vaarassa

Uhri haavoittui molempiin käsivarsiinsa. Mies on yhä sairaalahoidossa, mutta hänellä ei ole hengenvaaraa.

-Mies sai vammat yhdestä laukauksesta, Kallioniemi kuvailee.

Vielä ei tiedetä varmaksi, kuinka monta laukausta baarin pihalla ammuttiin.

Poliisi on ottanut kiinni kolme miestä ja yhden naisen. Kinniotetut ovat noin 30-vuotiaita. Asiaa tutkitaan tapon yrityksenä ja vaaran aiheuttamisena, sillä pubissa oli paikalla myös sivullisia.

Poliisi pyytää tapahtuman silminnäkijöitä ottamaan yhteyttä poliisiin, numeroon 071-874 5801 tai 050-3646056.

IL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu