luonnollinen synnytys

Minulla ei ollut juurikaan minkäänlaisia odotuksia tai toiveita synnytyksestä, paitsi se, että halusin mielummin synnyttää alateitse ja sektio olisi harmittanut. Tietenkään sille ei mitään olisi voinut, jos sektioon olisi jostakin syystä päädytty.

Synntykseni oli kuitenkin niin nopea, ettei mitään kivunlievityksiä ehtinyt edes ajatella. Kun pääsin sairaalaan "piuhoihin" tuli supistuksia jo lähes tauotta ja siitä syystä kätilö alkoikin katsomaan kohdunkaulaa ja se olikin jo 9cm auki. Siitä minut sitten kärrättiin pyörätuolilla synnytyssaliin ja kunhan pääsin vähäksi aikaa polvilleni niin aukesi se viimeinenkin sentti ja alettiin jo ponnistaa. Ponnistusvaiheen alussa sain hetkeksi happinaamarin kasvoilleni ja 10min päästä olikin vauva jo maailmassa.

minun on pakko kommentoida sinulle, että sinulla on hieno periaate lähteä matkaan ilman kivunlievityksiä, mutta muistathan olla avoimin mielin. Minut nuo synnytyskivut kyllä yllätti ihan täysin. Tiesin, että käy aivan hel''' kipeää, mutta että oma kipukynnys meni niin alas. Tosin minulla oli takana kaksi lähes kokonaan valvottua vuorokautta sekä käynnistelyjä päivä tolkulla ja vielä hirveä huoli pienikokoisesta vauvasta.

Minäkin ajattelin meneväni mahdollisimman pitkään ilman mitään kipulääkityksiä, mutta kyllä vain saliin siirtymisen vaiheessa rukoilin ja pyysin jotain helpotusta. Vauvan sydänäänet menivät huonoiksi, koska minä olin niin kertakaikkisen kipsissä kivusta, etten osannut rentoutua ollenkaan. Sitten kun puudutuksen sain, tilanne rauhoittui ja eteni sutjakkaasti.

En siis halua olla puolesta tai vastaan kivunlievityksiä vaan kannustaa sinua! Mutta aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, joten kannattaa olla liikkeillä kuitenkin avoimin mielin. Minä olen pitänyt itseäni aina hyvänä rentoutujana ja korkean kipukynnyksen omaavana, mutta ei se sitten niin ollutkaan. "Pettymystä" pehmentää se, että fyysinen uupumus oli jo sitä luokkaa, etten ehkä ollut ihan omimmillani. Mukavaa synnytystä!

Itsellä takana yksi "tavallinen" synnytys, jossa paljon toimenpiteitä ja tietenkin puudutus, jonka vuoksi niitä toimenpiteitä sitten jouduttiin tekemään (kunpa useampi tajuaisi, että monesti puudutuksen kovin helpolla ottaessa, ottaa samalla riskin, että synnytys menee poskelleen :( ). Itsellä olikin sitten ajatuksena toiseen synnytykseen lähtiessä selvitä siitä eri tavalla ja voi kuinka erilaista se olikaan. Olen todella harmissani, että en voi antaa sitä toista "luomusynnytys" kokemustani kaikille synnyttäjille.. Itse selvisin supistuksista juuri siten, että keskityin todella siihen rentoutumiseen, hengittämiseen ja voimalauseeseeni. Lisäksi vastatuntemukseksi kevyesti painoin päällä vieressä olevaan tolppaan. Mutta minulla on todella korkea kipukynnys ja usko omaan selviytymiseen oli vahva.
Muutamalla tutulla on ollut apuna TENS-laite, joka kuulemma on todella avuksi supistusten aikana. Toiset onvat myös kehuneet lämpöpusseja alaselällä siten, että joku vielä painaa sitä kunnolla selkää vasten.
Olen myös kuullut, että synnyttäjä, jolla kipukynnys on matala tai joka kokee että rentonapysyminen on hankalaa, kun sattuu --> on hyötynyt siitä, että on ollut doula mukana.

synnytyksen kokemuksella - en saanut yhdessäkään mitään kivunlievitystä - voin sanoa, että kivun kestää, kun ei muuta mahdollisuutta ole. Itseäni auttoi supistusmittariin tuijottaminen: näki supistuksen alkavan, voimistuvan, saavuttavan huippunsa ja hiipuvan. Siinä eli tosiaan hetkessä, ja supistusten välillä ei ollut köyhä eikä kipeä.
Suurin osa maailman ihmisistä syntyy ilman että äiti saisi kivunlievitystä, ja silti maailman väkiluku kasvaa kohisten. Jostakin se kertoo.

Itsekin haaveilin lääkkeettömästä synnytyksestä, mutta toisin kävi. Tosin synnytys jo heti alkuunsa käynnistettiin lääkkeillä. Kokeilin alkuun hengitystekniikoita, mutta hyvin nopeasti kävi selväksi, ettei onnistunut, koska koko vartalo meni ikään kuin järkyttävään kramppiin ja hengitykseni salpaantui joka supistuksella, vaikka kuinka koitin hengittää. Ei auttanut jumppapallot tai muukaan. Ainoastaan seisoalteen tai vessanpöntöllä istuen ja keinuen säilyin tajuisssani. Rankat tuskat ja jatkuva kehon jännistystila ilmeisesti hidastivat vielä avautumista, koska kuuden tunnin tuskien jälkeen olin vain sentin auki. Kuuden tunnin jälkeen sain sitten ilokaasua vasta, ja se auttoi avaamaan neljään senttiin alle puolen tunnin ja sain epiduraalin. Eikä muuten ainakaan se hidastanut synnytystä vaan päinvastoin: Hieman yli tunnissa siitä olin jo synnyttänyt. Eli epiduraali poisti tuskat, joiden takia kroppa oli jännitystilassa koko ajan ja rentoutuminen taas auttoi kohdunkaulaa aukeamaan nopeasti. Synnytys sujui ilman mitään komplikaatioita tms, vaikka epiduraali olikin. Joskus epiduraali voi hidastaa synnytyksen kulkua (liian aikaisin annettuna), mutta mulla se ainakin nopeutti koko toimintaa ja sen saamisen jälkeen synnytys oli loppuun asti täysin kivuton.

Niin ja minulla piti siis olla korkea kipukynnys, mutta kiitin luojaa epiduraalista :) Enää en voisi kuvitellakaan pärjääväni ilman sitä seuraavissa synnytyksissä. Tiedä sitten, vaikuttiko tuo käynnistäminen kipujen voimakkuuteen, koska en usko, että kukaan kestäisi niitä supistuksia, joita minulla oli, ilman mitään lääkitystä. En vain usko. Siinä ei enää ajatuskaan tai muut kehon toiminnot pelanneet niin kuin olisi pitänyt, kun taju meinasi lähteä. Ja vaikka järki sanoi, että hengitä, hengitä, keho ei vain kyennyt siihen...

Itselläni ensimmäinen synnytys käynnistettiin. Anestesialääkäriä ei ollut vapaana ja kätilö ei uskonut, että synnytys oli toden teolla käynnissä. Niinpä en puudutusta saanut.

Ja koska kovan kivun aikana menen hiljaiseksi, niin kätilö ajatteli, että kyllähän tuo pärjää. Supistukset saivat kyllä vartalon aikamoisille kaarille. Kipujen rajuus yllätti. Mies itki vieressä, mutta onneksi homma ei kestänyt kovin montaa tuntia. Siinä ei paljoa tajunnut maailmasta mitään. Toivoi, että vaipuisi pimeyteen, pois jumalattomasta tuskasta. Pari kertaa muistan ajatelleeni, ettei tähän yleensä kuole ja se hieman helpotti.

Toinenkin käynnistettiin ja toiveena oli, että tenava syntyisi yhtä nopeaa, ettei helvetin kärsimys jatkuisi kovin pitkään. Mitään suunnitelmia synnytyksen suhteen on turha tehdä, ne kun etenee niin kuin etenee. Tarkoituksena oli, että ehkä vaikka spinaalipuudutus voisi olla kiva.

Supistukset alkoivat ja mukava kätilö pyysi minut sängylle, että voisi katsoa mitä 5 minuutin supistukset ovat saaneet aikaan. Hieman nauratti kun itse ajattelin että nämä on niin pieniä, ettei voi tapahtua vielä mitään. Kätilö kuitenkin vaati, koska oli lukenut edellisen synnytykseni paperit ja sanoi sen olleen niin nopeaa toimintaa, että tämä toinen voi olla jo syntyny kymmenen minuutin päästä. -Ja toden totta, paikat auki ja ponnistamaan. Diabetekseni vuoksi vauva meni suoraan keskolaan ja minä olin jo pois suihkussa alta puolituntia siitä kun ensimmäinen supistus oli tullut.

Kolmas sitten syntyikin kotiin. Ei siinä paljon lääkkeitä tarvittu : )

Onnea matkaan, mutta muista, että jossain tapauksissa epiduraalipuudutus laitetaan lapsen vuoksi. Eli älä periaatteesta kieltäydy, jos lapsellesi nähtäisiin se hyväksi.

Olin liikkeellä samalla asenteella kuin sinäkin. Rentoutustekniikat on tuttuja ja mielestäni omaan korkean kipukynnyksen. Hankin myös tietoa äänen käytöstä synnytyskipujen lievityksessä ja psyykkasin itseni erilaisin voimalausein.
Sitten synnytys alkoi ja ensimmäiset tunnit kotona sujuivat kuten olin kuvitellutkin. En SUUNNITELLUT, koska tiesin ettei asiat välttämättä mene niin. Kyllä sitä kuitenkin loi tietyn mielikuvan miten toimin kun supistukset alkaa. Siispä rentoutin itseäni äänteillä ja lämmittelin kaurapussia vatsalle. Tuli aika shamanistinen, hypnoottinen tunnelma kun ääntelin A-O-U-M -äänteitä...mies taisi tässä vaiheessa hieman säikähtää mihin junaan on hypännyt. :)
Supistuksen tullen halusinkin vain maata pitkällään ja keskittyä omaan ääneen ja supistukseen. Olin kuvitellut että olen paljon liikkeellä ja siten paitsi lievitän kipua, myös edistän synnytyksen etenemistä lapsen laskeutuessa nopeammin. Kipu oli ihan toisenlaista kuin mikään aiemmin kokemani tai edes kuvittelemani, eli yllätysmomentti! Supistusten tihentyessä kadotin kyvyn rentouttaa itseäni, purin hammasta ja jännitin lantionseutua, vaikka kuinka yritin rentoutua, avata suuta, äännellä, keinuttaa lantiota makuulla jne. Ehkä näistä(kin) johtuen olo kotona oli muutamien tuntien jälkeen siinä määrin ikävää että lähdimme sairaalaan. (Lapsivesikin oli mennyt.) Sairaalassa jatkoin olemista kauratyynyn ja äänenkäytön turvin vielä reilut kolme tuntia.
Sitten mentiin lääkkeellisen kivunlievityksen puolelle, yö oli tulossa ja avautuminen sen verran hidasta, että sillä menolla synnyttäisin joskus aamulla/aamupäivällä. Kätilö ehdotti lääkkeellistä kivunlievitystä jotta saisin levätä, eikä voimat menisi alkuvaiheessa. Suostuin. Tässä vaiheessa supistukset tuli jo tiheästi, mutta ilmeisesti kehon jännittyneisyys ja/tai se, että olin ensisynnyttäjä vaikuttivat niin että kohdunsuu oli vasta 1,5cm auki. Kipulääkettä ensin lihakseen, sitten lämpimässä vedessä oleilua (helpotti supistuskipua, mutta harmi että siitä tuli huono olo muuten), sitten synnytyssaliin jossa ilokaasua ja epiduraali. Olisin varmasti selvinnyt ilman epiduraaliakin, ilokaasu auttoi niin hyvin, mutta ekaa kertaa asialla ollessa en rohjennut jäädä ilman, kun ei tiennyt mitä tuleman pitää. Niin sitten aamulla sain nukuttua n. 45min ennen ponnistusvaihetta, lapsi syntyi 9.30.
Vaikka synnytys yllätti monessa kohtaa, ei tapahtumasta jäänyt minkäänlaista negatiivista tunnetilaa, päinvastoin. Olin varautunut, että kaikki voi mennä toisin kuin kuvittelen, hätäsektiota myöten. Näin jälkikäteen olen tajuttoman ylpeä siitä että olen synnyttänyt (vielä jokunen vuosi olin aivan varma etten siihen hommaan kyllä ala). Jos tulee useampia synnytyksiä, tiedän nyt paremmin mihin varautua...mutta kokemus yllättää taas ihan varmasti. :)
Tsemppiä matkaan kaikille synnytystä pohtiville ensikertalaisille!

Muistat hengittää syvään :) ja et päästä itseäsi paniikkiin. Esikoisen kohdalla tein niin itse, kivut kun yltyi, minä panikoin. Ja silloin se kipu tuntui paljon pahemmalta!
Kuopuksen aikaan hengittelin ja rentoutin itseni. Helpotti kummasti! Ja ne kauratyynyt. Auttavat myös :)

Tsemppiä tulevaan synnytykseen :)

Omasta puolestani voin sanoa, että todellakin on mahdollista kestää kivut luonnollisesti ilman lääkkeitä. Omaan synnytykseeni lähdin samantyyppisellä asenteella, eli että toivomuksena luonnollisuus mutta tilanteen mukaan, mutta kuitenkin siis etukäteen olin psyykannut ja valmistanut itseäni "luomusynnykseen". Se on mielestäni tärkeää, että etukäteen miettii asioita ja omia voimavarojaan. Mullekin sanottiin monet kerrat, että joo joo voihan sitä etukäteen päättää kaikenlaista mutta odota sitten kun ne kivut alkaa. Mutta mielessäni olin aika hyvin ottanut selvää luomusynnytyksestä ja siitä, mitä missäkin synnytyksen vaiheessa tapahtuu ja miten keho toimii milloinkin.

Olin ehkä onnekaskin, koska synnytykseni (ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen) oli melko nopea. Tai no, kyllä aloin supistuksia tuntea jo puolenpäivän aikaan ja jatkuivat säännöllisinä koko päivän, mutta siinä vaiheessa vielä mm. pystyin ulkoilemaan koiran kanssa ja kestitsemään vieraita. Illalla kymmenen jälkeen sitten oli jo niin, etten pystynyt telkkarin katsomiseen enää keskittymään, kun kipua tuntui jo sen verran.

Mietin siinä kontallani olohuoneen lattialla, että millonkahan sitä osaisi sairaalaan lähteä, kun olivat vaan neuvoneet, että sitten kun et kotona pysty enää kivuiltasi olemaan. No, ajattelin että ensisynnyttäjä kun olen, niin tämä on varmaan ihan alkusoittoa ja luulin jopa harjoitussupistuksiksi (!) kun ei mulla ollut aavistusta mitä ne olivat, niitä kun mulla ei ollut ollut. Menin siinä sitten sänkyynkin ja ajattelin että nukun tässä yön ensin ja sitten katson. Mutta ei nukkumisesta tullut mitään, kun rupesi sattumaan ihan kauheasti, sairaan paljon oikeastaan ja olin hetkeksi mennä ihan paniikkiin. Kun en edes lämpimän suihkun alle päässyt kuten olin suunnitellut, koska kotona oli vesikatko. Ei auttanut hengittely, koska unohdin kaikki hengitystekniikat. Ja pahinta oli, että kipu oli ihan jatkuvaa, ei ollut niitä supistusten välisiä taukoja kuten olin ajatellut. Lopulta mua auttoi ja rauhoitti sellainen asento, että olin nelinkontin sängyllä ja heiluttelin hitaasti itseäni. Kävely ja kaikenlainen muu liikkuminen pahensi. Eniten auttoi mielikuva, että suhtauduin kipuun kuin jatkuvaan aaltoon, jonka harjalla ratsastin surffilaudalla. Niin kauan kuin mielikuvissani pysyin laudallani aallon yläpuolella, pystyin hallitsemaan kipua. Se oli tosi toimiva mielikuva, ihan huippu.
Olisi lapsi varmasti siihen sängylle lopulta syntynyt, sellaiseen transsiin itseni siinä saatoin, ellei olisi limatulppa irronnut ja verta alkanut vuotaa, jolloin tajusin lähteä sairaalaan. Autossa sama mielikuva jatkuvasti päällä, oli meinaa aika tukala matka. Sairaalassa olin jo 7cm auki, ja loput aukeni lämpimässä suihkussa, jossa tapahtui suoranainen ihme: edelleen tuota aaltomielikuvaa käyttäen ja vesi apuna vaivuin ihan täydelliseen synnytysregressioon, olin kuin huumeessa ja miehenikin ja kätilö sanoivat että olin tosiaan kuin huumeita ottanut ja toisissa maailmoissa. En itse kamalasti muista siitä, sen vain että oli yhtäkkiä melkein hyvä olla siinä ja rento olo ja semmoinen jännä nautinto mukana. Kun vielä tiesi että tämä on ihan kohta ohi. Niinhän se olikin, tunnin päästä jo oli syntynyt lapsi. Ponnistaminen muuten ei tehnyt ollenkaan kipeää, se oli jännä. Siinä vaan mentiin.
Keho vaan teki kaikki mitä sen pitikin. Se auttoi koko synnytyksen ajan, kun ajatteli, että ei tämä oo mun vallassa tää juttu, vaan mun keho tekee sitä mitä sen on luotu tekemään. Oli siinä suuremmat luonnon voimat kyseessä.
Niin, ja kannattaa pysytellä kotona niin pitkään kuin mahdollista. Omassa kodissa rentoutuminen on helpompaa.

Tsemppiä luonnolliseen synnytykseen! Kannustan siihen, on se mahtava kokemus, kipuineen kaikkineen. Ja mikä voittajafiilis lopussa...

Minulla takana kaksi synnytystä. Itselläni on auttanut todella paljon kun mies on hieronut alaselkää (kovaa), lämmin kaurapussi ja suihku. Eka synnytys oli käynnistetty, supistukset olivat hirveitä! Toka synnytys luonnollinen, todella helppo! Viimeset supistukset (noin 15 min) olivat samanlaisia mitä käynnistetyssä synnytyksessä oli melkein koko ajan (6h). Käynnistetyssä synnytyksessä en olisi pärjännyt ilman epiduraalia ja olinkin sitä mieltä, että hulluja ihmiset jotka synnyttävät ilman puudutusta. Nyt olen muuttanut mielipidettäni :)

Lisään vielä että molemmilla kerroilla vauvat samankokoisia. Ponnistusvaiheet kestäneet noin 15min. Ei repeämiä, mutta ekan jäljiltä oli huomattavasti väsyneemmässä kunnossa kuin toisen. Tokan syntymän jälkeen olisi voinut vaikka lenkille lähteä seuraavana päivänä :)