kirkostaa kepusta

Tiedote 20.8.2010

Jo 200 000 eronnut kirkosta netissä

Eroakirkosta.fi-palvelua on käyttänyt jo 200 000 ihmistä. Raja rikkoutui
20.8. kello 13:41.

Palvelu avattiin marraskuussa 2003. Ensimmäiset satatuhatta eroa
veivät yli neljä vuotta. Toinen satatuhatta kertyi kahden ja puolen
vuoden aikana. 300 000 tulee nykyvauhdilla täyteen jouluna 2012.

- Valtava määrähän tämä on ja ylittää villeimmätkin kuvitelmamme.
Kaupunkeihin verrattuna kauttamme eronneita on enemmän kuin Vantaalla
asukkaita, toteaa palvelua alusta saakka luotsannut Petri Karisma.

Karisman mukaan eroaminen on vain yksi kirkon ongelmista:
- Suomi maallistuu kaikilta osin. Kastettujen osuus vähenee,
siviilivihkimisen suosio kasvaa, rippikoulu vaihtuu monella
protuleiriin. Vihkimisoikeuksista käytävä keskustelu osoittaa, että kirkon
ja valtion siteitä ollaan valmiita katkomaan.

LISÄTIETOJA:

Petri Karisma
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
040-748 9532

Johanna Sauna-aho
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
050-327 0781

Heikki Orsila
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
040-732 5989

TAUSTATIEDOKSI TOIMITUKSILLE

Palvelu avattiin virallisesti 21.11.2003. Tieto vuosi jonnekin etukäteen,
koska ensimmäinen ero kirjattiin päivää aiemmin eli 20.11.2003.

Palvelun mahdollistaa vuonna 2003 voimaan tulleet kaksi lakia.
Uskonnonvapauslaki (6.6.2003/453) mahdollistaa kirkosta eroamisen
kirjallisesti, ennen sitä vaadittiin henkilökohtainen käynti. Laki
sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (24.1.2003/13) säätää
sähköpostin kirjeeseen verrattavaksi asiontikeinoksi.

Palvelua on käsitelty kolmesti hallinto-oikeudessa. TKL-jutussa
hallinto-oikeus ja myöhemmin Korkein hallinto-oikeus (KHO) päättivät,
että Tampereen kaupungin liikennelaitos sai kieltää mainostilan
myynnin palvelulle. VRK-jutussa hallinto-oikeus hyväksyi
Väestörekisterikeskuksen päätöksen kieltää osoitteiden myynti palvelun
suoramainontaan, ja KHO vahvisti päätöksen äänin 3-2.
Keräyslupa-jutussa hallinto-oikeus purki lääninhallituksen
rajoituksen ja salli rahankeräyksen koko maassa palvelun
rahoittamiseksi.

Palvelun kautta tehdään noin 90% kaikista eroilmoituksista.
071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

eroaminen kiihtyy kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu