Olen aloittelemassa ruotsin-, englannin- ja suomenkielistä luontosanastoa käsittelevän opinnäytteen työstämistä. Opinnäyte on ensisijaisesti kielitieteellinen, mutta tahtoisin koostaa varsinaisen tutkimusaineistoni – eri kasvien ja eläinten nimiluettelon – mahdollisimman johdonmukaisin tieteellisin perustein. Koska työn tutkimusongelmat perustuvat lajien nimeämishistoriaan ja -käytäntöihin, ovat kiinnostukseni kohteina yleiset ja tutut lajit. Olen suunnitellut aineistoni koostuvan yhteensä noin sadasta keskeistä eläinten ja kasvien nimestä. Aineiston rajaaminen on kuitenkin osoittautunut haastavaksi tehtäväksi, johon kaipaisin kipeästi apua. Keskeisiä kysymyksiä ovat, miten saisin listauksesta mahdollisimman kattavan (eli mielekkään niin tuttuutta kuin tieteellisyyttäkin ajatellen) ja mistä saa luotettavaa ja ajantasaista tietoa lajien yleisyydestä erityisesti Ruotsissa ja Britanniassa mutta myös meillä Suomessa. Listauksen on tarkoitus koostua lajeista, jotka ovat yleisiä kaikissa kolmessa maassa. Olisi mahtavaa, jos joku osaisi vinkata sopivasta lähdemateriaalista!
Kasvien ja eläinten nimet - apua kaivataan!
2
405
Vastaukset
- Luontoiltaa
En ole itse kokeillut, mutta panisin hakusanaksi vaikka "nimistötoimikunta" Sellainen Suomessa on. Jotkin yksityishenkilöt siinä voisivat opastaa eteenpäin.
- korpikuus
Yhtä oikeaa tapaa lajien valintaan ei ole. Voisit selailla vanhoja yleisoppaita ja valita niissä esiintyvät lajit.
Tai voit tutkia erilaisten seurantojen tuloksia ja poimia runsaimmat lajit joukosta. Mutta täytyy muistaa että runsaatkin lajit ovat voineet olla tavalliselle kansalle merkityksettömiä ja tuntemattomia.
Samoin jotkin lajit ovat yleistyneet vasta viimeaikoina.
Jostain löytynee tiedot esim. linnuston osalta linjalaskentojen yleisimmistä lajeista. Tai esim. lintukirjoista löytyy parimääräarvioita. Esim. Suomalainen Lintuopas - Lasse J. Laine tai Suomen Lintuopas Pertti Koskimies
Parhaillaan loppumassa olevan lintuatlaksen tiedoista voisi saada jotain käsitystä siitä mitkä linnut ovat helpoiten havaittavissa (pesimäaikaan).
Tästä asiasta olisi viisainta keskustella yliopiston biologien kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23945188Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12125963SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32315654Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16310782Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229697Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369401Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!308663Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858468Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426814Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2216476