Oma lainsäädäntä.
Oma raha.
Oma armeija.
Koulussa aikanaan opetettiin, että nuo kolme ovat
itsenäisen valtion tunnukset.
Mitä meillä on noista?
Oma raha.
Oma armeija.
Koulussa aikanaan opetettiin, että nuo kolme ovat
itsenäisen valtion tunnukset.
Mitä meillä on noista?
Vastaukset 12
Vanhimmat
on esim. Pohjois-Korea tai Kuuba. Niillä on oma
lainsäädäntö, raha ja armeija.
Voiko maa, joka elää täysin ulkomaankaupasta,
olla itsenäien. Voiko se myydä tuotteita, joita
ei ole valmistettu ostajan vaatimusten
mukaisesti? Voiko se käydä kauppaa vain omalla
valuutallaan? Voiko se vapaasti antaa
valuutalleen haluamansa arvon? Voiko se asettaa
vapaasti suojatulleja joutumatta itse
tullisaartoon. Voiko se ampua poispyrkiviä
kansalaisiaan maansa rajoille? Voiko se vaatia
muilta suojaa syrjintää vastaan ja samalla itse
syrjiä muita? Voiko se käyttää lapsiorjia,
harjoittaa rasismia jne jne.
Sen jälkeen, kun kansainvälisiä asioita ja
yhdessä elämisen pelisääntöjä ei enää hoideta
sodilla ja vahvimman vallalla, on valtioitten
suvereniteettipiirteet yleensä vähentyneet.
Yhteiselolla on on hintansa.
Olisi kuitenkin muistettava, mitä vallankäyttöä
markka kansainvälisesti edusti, eipä juuri
mitään. Entäpä, mikä ovat olleet Suomen
itsenäisyyden vallankäytön rajat todellisuudessa.
Toki lakeja on voitu säätää, jos se muillekin
sopii. Taloudelliset realiteetit ovat tulleet
muualta. Mitä siis menetettiin ja mitä saatiin?
olet raukka aivan hukassa,et taida todella
tietää itsekkään kuinka tyhmiä "ajattelet"
Globalisaation ja "kansainvälisen yhteisön" myötä
on itsenäisyyden määritelmä tosiaan kummasti
laajentunut.
Karu totuus on kuitenkin, että suomalaiset eivät
takuulla olisi hyväksyneet 20 vuotta sitten
rahayksikön muuttamista esim. ruplaksi, yhteisiä
sotaharjoituksia ja rauhanturvaamista esim.
puna-armeijan kanssa eivätkä varmasti Itä-Euroopan
talousyhteisön säätämiä direktiivejä. Kyse on
siitä että nykypäivänä suomalaiset ummistavat
silmänsä itsenäisyyden hupenemiselle. Taitaa
Länsi-Eurooppa olla mieluisampi samaistumiskohde.
Ehkäpä ero on siinä että EU:ssa on
monipuoluejärjestelmä ja ilmeisesti mahdollisuus
erota.
Markan arvo on aina ollut jotakin suhteessa
joihinkin valuuttoihin. Käytännössä Suomen Pankki
keräsi valuutat holviinsa ja vaihtoi ne markoisi.
Kun jotakin piti Suomeen ostaa, markka taas
vaihdettiin valuutaksi. Ei sen kummempaa. Minusta
Ecua olisi voinut Suomessa kutsua markaksi,
Rutsissa kruunuksi, Ranskassa frangiksi ja
Italiassa liiraksi. Mitä väliä niillä nimillä on!
Väinämöiset ja Valpuritkin eläisivät onnessaan!
Aikoinaan, kun ihmiset elivät hakkaamalla halkoja
toisilleen, oravannahka oli moderni keksintö.
Merkantilismissäkin oma valuutta toimi, kun
kuningas päätti kaikesta. Se vaati säännöstelyä,
tullimuureja, tapulikaupunkijärjestelmiä jne.
Vapaassa vaihdannassa valuutta ei enää toimi.
Eipä se toiminut säännöstelyssäkin. Rupla oli
kelvoton raha Venäjälläkin. Silläkin tunnettiin
dollarin voima!!!
Ei kai sitä armeijaa olla lopettamassa? Vastustan
jyrkästi.
Jaa etteiko Suomessa 40 -80 luvuilla toimittu
itablokin derektiiveistä välittämättä. Ai
silloinko oltiin tosi itsenäisiä! Itsenäisestikkö
Suomi päätti ryhtyä sotimaan 30-40 luvuilla.
Luulen, että sotaan tempauduttiin kansainvälisen
tilanteen myötä. Vaihtoehdot luotiin akselilla
Moskova -Berliini, ei linjalla Hanko-Petsamo.
Aidanseipäille pitää puhua vai aidanseipäistä!
Mikään valtio ei ole tiukasti ottaen itsenäinen,
jos asetetaan sopivat ehdot: USA joutuu
diplomaattisesti luovimaan Kiinan kanssa. Ei taida
olla itsenäinen valtio!
Toisekseen jaan kyllä käsityksen, että Suomi ei
ollut tosi-itsenäinen suomettumisen aikana.
Moskovaa kuunneltiin julkisesti ja kulissien
takana. Toisaalta, koskaan Suomen johto ei
suostunut yhteisiin sotaharjoituksiin tms. jotka
nyt hyväksytään - länsivaltojen kanssa.
Tuossa valuuttapäättelyssä on kyllä ilmaa: Suomen
ja Venäjän valuttasäännöstely olivat kaksi eri
asia. Ruplan arvo oli lakisääteisesti säädetty:
halvalla ei sitä saanut vaihtaa ulkomaan rahnaan.
Suomessa keskuspankki vaikutti kurssiin ostamalla
ja myymällä: kysyntä ja tarjonta muodostivat
hinnan, mikä on vapaata vaihtoa. Juuri tämä
keskuspankkijuttu onkin tärkeää. SUOMI ON
MENETTÄNYT RAHAPOLIITTISEN ITSÄNÄISYYTENSÄ.
Nykyään Euroopan keskuspankki säätää korot ja
Euron kurssin siten että se vastaa Euroopan
talouden ja teollisuuden tarpeita, esim.
vaihtotaseodotuksia. Isojen jäsenvaltioiden tai
vaikka koko unionin keskimääräinen etu on eri asia
kuin Suomen etu; siitä koko poru!
Tietysti yhteinen eurooppalainen ajattelu voi olla
oikeudenmukaista. Tietysti yhteisen edun
tavoittelu voi johtaa suurempaan tehokkuuteen.
Tietysti koko hoito voi koitua lopulta Suomen
eduksi. Piruko tästä tietää?
Saamapuolella on BSE ja s ja s-tauti,
kansainvälinen rikollisuus, laajemmat markkinat,
ja kohta halvemat autot? voimme opastaa
ranskalaisbyrokraatteja parempaa hallintoon,
monta virkapaikkaa EU:ssa ja kotona
maaseututarkastuksessa, monta direktiiviä
lainsäädännön ohjeeksi,kesäaika,halpa
ruoka,turvalliset hissit ja sähköt,Euronap autot,
katalysaattorit ja paljon muuta...
BSE ja s ja s-taudit tulevat ja menevät ilman
Eu:ta. Olen minäkin ollut suu- ja
sorkkatautialueella, Suomessa! Eu:n puitteissa on
saatavissa ratkaisuja, jolla saadaan Englannin
yms. maatalouspolitiikkaan järkeä.
Ai se rikollisuusko on tullut Eusta. Siis Virosta
ja Venäjältä lähinnä tullut rikollisuusuhka
johtuukin ensisijaisesti Eu:sta.
Ai kesäaikakin tuli Eusta. Kesäaikajärjestelmä on
jo vuosien takaa. Se on loistava järjestely.
Niin ja sähkömarkkinat. Skandinaaviassa Norja on
sähkömarkkinoiden johtava tekijä. Aijaa, Norjahan
ei kuulu Eu:hun.
Paha, paha halparuoka. Joku luulee, että
suomalainen veronmaksaja olisi loputtomasti
maksanut maataloussubventoita jyrkästi kohoavien
asteikkojen mukaan. Saatiinpahan asiaan jotakin
järkeä! Olikin jo aika saadaa maataloudessa
kehitystä aikaan.
Hissit ovat hyvät, useimmiten suomalaista
valmistetta Euroopassakin. Hienoa, että autoissa
on katalysaattoripakko, eläköön Eu, jos se sen
sai aikaan! ....ja paljon muuta.
Joillekin levy vaan jää pyörimään ja kaikki
kelpaa!!!
Niinhän se Suomen Pankki saattoi ostamalla ja
myymällä tukea Suomen markkaa. Mutta kun jokin
valuuttadiileri, soros tai valtio ryhtyi
operoimaan, niin tulli kävi ja suisti markan
raiteiltaan. Siinäpä sen itsenäisyys.
Vaikka hallitus, eduskunta, Suomen Pankki jne
tekivät kaikkensa, kansainväliset markkinat
pitivät huolen käytännössä kelluvasta valuutasta.
Ei Suomessa pystytty estämään edes Suomen
metsäteollisuuden jatkuvia devalvointitarpeita.
En näe nykyisessä kansainvälisessä tilanteessa ja
kansalaisten vapaan valinnan olosuhteissaa muita
vaihtoehtoja kuin osallistuminen kansainväliseen
päätöksentekoon. Toinen vaihtoehto on vain
alistua muualta annettuihin raamiratkaisuihin.
Kolmas olisi ehkä "Berliinin muuri".
Suomalaisten etu on, että Eu:n puitteissa ja
markkinoilla kansalaisilla on pitkälti
yhdenmukaiset elämisen-, työn ja tuotannon
normit. Se nostaa kilpailussa etualalle
tehoikkuuden ja innovatiivisuuden. Kilpailua
alipalkoilla, työoloilla, ympäristövaikutusten
laiminlyönnillä jne Eu:n sisämarkkinoilla
säännöstellään. Siinä ei Suomen itsenäisyyttä
loukata!
-Rahaa ei kohta ole, hommassa vain ei taida olla
vaihtoehtoja, jokom ollaan EU:n jutuissa mukana,
tai sitten EI.=Pienempi paha
-Lainsäädäntöhän on AINA ollut taloudellisten
päättäjien käsissä poliitikkojen sijaan
-Armeijasta yritetään luopua..varsinkin SIIMES...
Kohta me ollaan osa Puolaa, tai jotain..
päättäjätkö ne ovat Suomessa nostelleet
veroasteita ja tehneet ympäristölakeja?
Sillä selvä.