Sikarokotekampanja on toteutettu Suomessa täysin katastrofaalisesti alusta alkaen. Ennen kaikkea on todella törkeää, että suomalaisiin on piikitetty erittäin huonosti valmistettua, vaarallista ja täysin riittämättömästi tutkittua rokotetta.
Epäily yhteydestä narkolepsiaan on järkyttävä esimerkki todellisesta epäonnistumisesta ja viranomaisten välinpitämättömyydestä. Vaikka kyseessä onkin vasta epäily, niin oikein hoidetussa rokotekampanjassa olisi heti jonkun arvovaltaisen tahon pitänyt tulla kiistämään väite täydellisenä väärinkäsityksenä, koska eihän oikein valmistetulla ja tutkitulla H1N1-rokotteella koskaan eikä missään olosuhteissa pitäisi olla yhteyttä esim. juuri narkolepsiaan. Tämähän nyt on aivan perusasia rokotteen valmistuksessa ja tutkimuksessa, että tällaista vaikutusta/yhteyttä ei pääse syntymään. Kyllähän tällainen asia aina pitää varmistaa ja poissulkea 100%:sti etukäteen. Nyt kun kukaan ei kiistänytkään asiaa heti, niin sehän kertoo, että rokotteen vaikutuksia ei selvitetty etukäteen, mikä on todella törkeää.
Sitten vielä nämä pekka puskat, jotka viattomalla naamalla kehottivat viime talvena suomalaisia ottamaan vaarallisen rokotteen, joka on todellinen riski. Kun tämän päivän lehdessä kysytään, että kenen on vastuu. Vastuu on ehdottomasti näiden pekka puskien!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä kommentti!
Kaikki mahdolliset vaikutukset pitää aina tutkia etukäteen eikä jälkikäteen alkaa arvailemaan, mihin jollakin rokotteella on yhteyksiä ja mihin ei. Rokote pitää myös valmistaa vaikuttamaan ainoastaan ja vain siihen tautiin, johon se on tarkoitettukin. Ei sivuvaikutuksia tule silloin kun rokote on oikein tehty!