Älkää hyvät kokoomuslaiset valitko enää yhtään johtopaikoillenne yhtään insinööriä (Matikainen-Kallström).
Edellisellä kerralla, kun puoluejohdon suosikki insinööri Viinanen valittiin ministeriksi, tuloksena oli Suomenennätys-velkaantuminen. Sitä velkaa maksamme yhä kuukausittain veroina.
Edellisellä kerralla, kun puoluejohdon suosikki insinööri Viinanen valittiin ministeriksi, tuloksena oli Suomenennätys-velkaantuminen. Sitä velkaa maksamme yhä kuukausittain veroina.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Iiro Viinanen toimi ministerinä itsenäisyytemme ajan yhtenä pahimpana valtiontalouden kriisiajankohtana.
Päinvastoin hän joutui talousromahduksen takia
käynnistämään valtiontaloduen saneeraustoimet, joita jatkoi sitten Sauli Niinistö.
Valtio velkaantui vv. 1991-95 peräti 60 mrd euroa, mutta se ei ollut Iiro Viinasen vika.
sai Pohjolan kukoistamaan!!!
osakeyhtiössä. Oliko uutinen - ei toimiva johto
organisaatio ja fuusio -asioista.
että Emppu oli liian kova pala Viinaselle.
Viinasen valtiovarainministerikausi oli tuloksiltaan katastrofi.
Vain tyhmimmät kokoomuslaiset tolkuttavat, että asiat meni hyvin. Suomi sai hetkessä suuremmat velat kuin mitä suuriksi sanotut sotakorvaukset olivat jatkosodan jälkeen. Hallituksen ja eritysiesti valtiovarainministerin taitamattomuus oli jättivelkaantumisen syy. Vastaavassa tilanteessa Ruotsi ei velkaantunut eikä työttömyys noussut yhtä dramaattisesti, vaikka pankkikriisi iski sinnekin.