Me ja muut

ISO kuva

Puhutaan Ilveksen ahdinkosta. Tapparalla ei ole edes valmentajaa ja sisällä kuohuu. Hpk on talousvaikeuksissa ja käy läpi tiettyä säästökuuria pakosta. Hifkin fanit kyselevät, että miksi aina hävitään. Tps oli lähellä konkurssia, vaikka nyt omahyväisemmät fanit ovatkin hetkeksi kaiken unohtaneet, valitettavasti velkojat eivät ole. Jokerit on yleinen naurunaihe, luuserinleima otsassaan, vaikka rahaa palaa. Blues otti isoja taloudellisia riskejä ja floppasi. Saipa on Saipa, pieni suuri, omassa kategoriassaan, fanit myös tyytymättömiä. Kalpalla on kaikkea, paitsi se voittamisen kulttuuri jolla se lopullinen menestys saavutetaan. Kärpät ei enää ole nälkäinen vaan kylläinen. Lukko on se suurin vitsi, jotenkin pelästytään menestystä ja jos ei muuta keksitä, niin myydään maajoukkuetason maalivahti Venäjälle, ettei ainakaan juhlia tarvitse. Porissa riittää olla porilainen hullu, verta pakkiin. Pelicans näpertelee, myös ilman sitä todellista nälkää ja menestyksen halua. Jyp on pieni kuitenkin ja kun buumi hiipuu, niin hiipuu myös kaikki muu. Joten, me emme ole yksin vaikeuksiemme kanssa.

6

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siis sm-liiga

      ...lopetetaan tän kauden jälkeen kun voittajaa ei löydettykään.

      • ei vaan niin että

        valitse tuosta ne 10 muuta, jotka varmuudella suistavat Ilveksen pois playoffspaikalta.


      • 87654
        ei vaan niin että kirjoitti:

        valitse tuosta ne 10 muuta, jotka varmuudella suistavat Ilveksen pois playoffspaikalta.

        poika hakee toisista seuroista kun Ipan asiat on mitä on.
        Keskittyisi vaan omiin asioihin.


      • ts
        87654 kirjoitti:

        poika hakee toisista seuroista kun Ipan asiat on mitä on.
        Keskittyisi vaan omiin asioihin.

        mmut loppu kausituleee olemaan yht selviytymistä ja tps ei ollu lähelläkään konkkaaa


      • 876543
        ts kirjoitti:

        mmut loppu kausituleee olemaan yht selviytymistä ja tps ei ollu lähelläkään konkkaaa

        menekkään ,kun voitti Sportinkin .
        Mestari ainesta


      • tiedotusvälineillä
        ts kirjoitti:

        mmut loppu kausituleee olemaan yht selviytymistä ja tps ei ollu lähelläkään konkkaaa

        oli erillaista tietoa, mutta juu, Ilves, se kilpailee noita muita 13:sta vastaan, joten kyllä se lohtua hakee siitä mitä taso yleisesti on Sm-liigassa. Luojan kiitos se on heikko, voidaan oikeasti päästä playoffseihin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      45
      3773
    2. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      74
      3249
    3. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      30
      3035
    4. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      163
      2791
    5. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      0
      2610
    6. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      14
      2607
    7. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2309
    8. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      4
      1930
    9. Kirjotan ikävää ulos

      Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run
      Ikävä
      14
      1738
    10. Sinä se vaan jaksat

      Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et
      Ikävä
      23
      1657
    Aihe