Olen sairastanut jo 7 vuotta rankkaa bulimiaa ja masennusta, vai kauemmin? En muista oikeasti edes sitäkään tarkkaan, koska vuodet vaan klimppiytyy yhteen ja valuu ohi ja tajuaa jo sairastaneensa näinkin kauan. Silti sillä ei tunnu olevan väliä. Rakastan enää vain ruokaa. Ihmiset eivät kiinnosta minua nimeksikään. Paitsi yksi väärä henkilö, jolle sitä en voi sanoa. Itse asiassa sekin on todennäköisesti harhaa.
Miksiköhän edes kirjoitin tänne? Taidan vain haluta sanoa, että minä todella kuolen tähän bulimiaan, koska minulla ei ole motivaatiota ja toiseksi minä rakastan ruokaa. Rasvaisia ruokia, hapokasta ja todella sokerista limpparia, joka syövyttää hampaani. Suklaata, jumalan lahjaa ihmisille, syön sitä joka päivä, paljon, patukoita, levyjä, palleroita, kuulia, täytettyä suklaata, Tupla-patukoita, Pigal, Kismet jne, listaa voisi jatkaa iäisyyden.
Masentavan paljon kaikkea. Kukaan ei voisi koskaan uskoa miten paljon päivässä syön. Parhaimmillaan 2 kertaa ravintolassa joka päivä, take-away ruokapaikkojen lisäksi, kaupoista kassikaupalla ruokaa, karkkia, suklaata, herkkuja, viinereitä, donitseja, piirakoita, juustoja, limpparia, kaikkea mitä kuvitella saattaa.
Mässäilen ne yksin kotonani ja haen lisää, todella riistäytyneet määrät käsistä. Niitä ei voi ymmärtää.
On todella ihme että en jo nyt ole kuollut. Syksy tekee minut todella surulliseksi, todella. Tuntuu että vajoan aina vain syvemmälle loukkuun ja niin teenkin. Millään ei ole enää oikein väliä, muulla kuin ruoalla. Kaikki pyörii sen ympärillä. Jos haluaisinkin parantua, sairauteni tyrmää sen heti, ei anna edes mahdollisuutta, keksii valheita ja valehtelee vaikka en antaisi lupaa. Ei anna edes harkita. Ja jos
joskus menisi hyvin niin kaikki menisi uudestaan pieleen, niin on käynyt ja tulee käymään.
Ruoan himo kasvaa niin suureksi, että en pysty vastustamaan, se EI JÄTÄ RAUHAAN ennen kuin
olen ahminut henkeni edestä ja oksentanut eikä vielä silloinkaan ja lopulta kaikki on niin kuin ennen,
tai vielä pahemmin, syön ja oksennan joka ikinen päivä kymmeniä kertoja, en pysy perässä laskuissa.
Varmaaan 20-50 kertaa on jossakin lähellä totuutta. Heti kun herään se alkaa ja taukoja ei ole, tungen ruokaa naamaani joka hetki. Heti uudestaan, kun olen selvinnyt edellisestä. Tämä on joskus aika helvettiä
Toivon joka ilta että en heräisi ja aion tehdä testamentin. Olen vasta 21-vuotias. Ja toistan vielä, se EI JÄTÄ RAUHAAN, SANOIPA KUKA TAHANSA MITÄ TAHANSA. Olen riippuainen ruoasta, hiilihydraateita, sokereita, kaikesta paskasta, vaikka väitetään että niihin ei voi muodostua samanlaista riippuvuutta kuin tupakkaan tai alkoholiin, väitän toisin. Tulen todella vihaiseksi ja agressiiviseksi, jos en saa syödä koko ajan ja oksentaa, en pysty olemaan hetkeäkään enää erossa ruoasta, tälläkin hetkellä mässäilen 2 isoa suklaalevyä ja kolme suklaapatukkaa, 2l limpparia ja 4 vanukasta ja menen oksentamaan. Sitten syön senkin jälkeen.
Nykyään en selviä hetkeäkään ilman ruokaa. Kuuluisin sairaalaan, mutta en voi, en halua, sairauteni ei halua, toisaalta haluan, mutta en uskalla, en voi, haluan olla onneton ja surillinen ja masentunut, kuollakin. Elämäni ei ole elämän arvoista ollenkaan. Itken maailmaa, surullisuutta, omaa haavoittuuttani, surullista elämää ja sen loppumista, muiden huolia, elämän kurjuutta, omaa lyhyttä elämän taivaltani, joka tällä menolla päättyy itkettävän ja masentavan surullisesti, kauniisti, vaikka en oikeasti haluakaan. Bulimia vei minulta elämän, mutta ainut mitä se antoi, oli laihtuminen, sitä en ole katunut hetkeäkään. En voi enää koskaan elää normaalisti, suhtautumiseni ruokaan ja syöminen eivät enää koskaan voisi olla lähellekään normaaleita, olen kadottanut järkeni ruoan suhteen, olen ruokapsykopaatti. Ruoka ruoka ruoka, en mieti muuta, ruoka=elämä. Olen ruokavammainen. Kehoitan teitä, jotka olette vasta alussa, hakemaan oikeasti apua, itse en enää kykene, bulimia on liian vahva, se on kuin toinen henkilö joka määrää minua. Olen orja karkkimaailmassa. Olen liian heikko ja menehdyn täysin, olen kutistinut heikoksi ja olemattomaksi, minulla ei ole sanottavaa enää. Kiitos kuitenkin, jos joku tämän lukee. Koittakaa te jaksaa tastella minunkin puolestani, olen liian heikko.
Miksiköhän edes kirjoitin tänne? Taidan vain haluta sanoa, että minä todella kuolen tähän bulimiaan, koska minulla ei ole motivaatiota ja toiseksi minä rakastan ruokaa. Rasvaisia ruokia, hapokasta ja todella sokerista limpparia, joka syövyttää hampaani. Suklaata, jumalan lahjaa ihmisille, syön sitä joka päivä, paljon, patukoita, levyjä, palleroita, kuulia, täytettyä suklaata, Tupla-patukoita, Pigal, Kismet jne, listaa voisi jatkaa iäisyyden.
Masentavan paljon kaikkea. Kukaan ei voisi koskaan uskoa miten paljon päivässä syön. Parhaimmillaan 2 kertaa ravintolassa joka päivä, take-away ruokapaikkojen lisäksi, kaupoista kassikaupalla ruokaa, karkkia, suklaata, herkkuja, viinereitä, donitseja, piirakoita, juustoja, limpparia, kaikkea mitä kuvitella saattaa.
Mässäilen ne yksin kotonani ja haen lisää, todella riistäytyneet määrät käsistä. Niitä ei voi ymmärtää.
On todella ihme että en jo nyt ole kuollut. Syksy tekee minut todella surulliseksi, todella. Tuntuu että vajoan aina vain syvemmälle loukkuun ja niin teenkin. Millään ei ole enää oikein väliä, muulla kuin ruoalla. Kaikki pyörii sen ympärillä. Jos haluaisinkin parantua, sairauteni tyrmää sen heti, ei anna edes mahdollisuutta, keksii valheita ja valehtelee vaikka en antaisi lupaa. Ei anna edes harkita. Ja jos
joskus menisi hyvin niin kaikki menisi uudestaan pieleen, niin on käynyt ja tulee käymään.
Ruoan himo kasvaa niin suureksi, että en pysty vastustamaan, se EI JÄTÄ RAUHAAN ennen kuin
olen ahminut henkeni edestä ja oksentanut eikä vielä silloinkaan ja lopulta kaikki on niin kuin ennen,
tai vielä pahemmin, syön ja oksennan joka ikinen päivä kymmeniä kertoja, en pysy perässä laskuissa.
Varmaaan 20-50 kertaa on jossakin lähellä totuutta. Heti kun herään se alkaa ja taukoja ei ole, tungen ruokaa naamaani joka hetki. Heti uudestaan, kun olen selvinnyt edellisestä. Tämä on joskus aika helvettiä
Toivon joka ilta että en heräisi ja aion tehdä testamentin. Olen vasta 21-vuotias. Ja toistan vielä, se EI JÄTÄ RAUHAAN, SANOIPA KUKA TAHANSA MITÄ TAHANSA. Olen riippuainen ruoasta, hiilihydraateita, sokereita, kaikesta paskasta, vaikka väitetään että niihin ei voi muodostua samanlaista riippuvuutta kuin tupakkaan tai alkoholiin, väitän toisin. Tulen todella vihaiseksi ja agressiiviseksi, jos en saa syödä koko ajan ja oksentaa, en pysty olemaan hetkeäkään enää erossa ruoasta, tälläkin hetkellä mässäilen 2 isoa suklaalevyä ja kolme suklaapatukkaa, 2l limpparia ja 4 vanukasta ja menen oksentamaan. Sitten syön senkin jälkeen.
Nykyään en selviä hetkeäkään ilman ruokaa. Kuuluisin sairaalaan, mutta en voi, en halua, sairauteni ei halua, toisaalta haluan, mutta en uskalla, en voi, haluan olla onneton ja surillinen ja masentunut, kuollakin. Elämäni ei ole elämän arvoista ollenkaan. Itken maailmaa, surullisuutta, omaa haavoittuuttani, surullista elämää ja sen loppumista, muiden huolia, elämän kurjuutta, omaa lyhyttä elämän taivaltani, joka tällä menolla päättyy itkettävän ja masentavan surullisesti, kauniisti, vaikka en oikeasti haluakaan. Bulimia vei minulta elämän, mutta ainut mitä se antoi, oli laihtuminen, sitä en ole katunut hetkeäkään. En voi enää koskaan elää normaalisti, suhtautumiseni ruokaan ja syöminen eivät enää koskaan voisi olla lähellekään normaaleita, olen kadottanut järkeni ruoan suhteen, olen ruokapsykopaatti. Ruoka ruoka ruoka, en mieti muuta, ruoka=elämä. Olen ruokavammainen. Kehoitan teitä, jotka olette vasta alussa, hakemaan oikeasti apua, itse en enää kykene, bulimia on liian vahva, se on kuin toinen henkilö joka määrää minua. Olen orja karkkimaailmassa. Olen liian heikko ja menehdyn täysin, olen kutistinut heikoksi ja olemattomaksi, minulla ei ole sanottavaa enää. Kiitos kuitenkin, jos joku tämän lukee. Koittakaa te jaksaa tastella minunkin puolestani, olen liian heikko.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Olen 24v, ja samassa tilanteessa. ahmin 2 kertaa päivässä ja joka päivä menee 60e kauppaan. järkyttävää.
en voi esim lähteä mökille, kavereile tms. kun aina vaan ruoka mielessä.
Olen ollut 2 kertaa hoidossa,ei auta.
Terapiassa nyt kolmatta vuotta.
En näe parantumista, kuolen.
minulla ei ole mitään elämää.
Minulla vain sali,hevoset ja ruoka.
Olen 45kg paiava, ja en halua ihraa vartalooni joka täsmäsyöminen tuo.
Tämä on elämäni, kuolemani.En rakasta muuta kuin ihania rasvasia safkoja ja sokeripommeja,raxia, kiinalaista, jäätelöä..karkkia. Joka päivä. huoh... :/
mistä ihmeestä sulla on varaa syödä noin paljon???
täällä kohtalontoveri. olen luullut olevani näiden määrien kanssa aivan yksi. mulle ei o vaiva tai mikään vetää jätti iso perhepizza 2kg irtokarkkeja 3 suklaalevyä 10 juustohampurilaista 1l jogurttia putkeen, siis oksentamatta. sitten käyn tyhjentämässä ja lähden juosten lähimpään raxiin, jossa ahmin itseni niin täyteen, että mahani meinaa räjähtää. hoiperran raxin vessaan ja teen saman ahmimis-oksennus prosessin kolmeen-neljään kertaan, kunnes huomaan joka ikisen ihmisen paikalla tuijottavan minua. nappaan siis pehmiksen mukaani ja sitä syöden lähden kerrosta ylempänä olevaa mcdonaldsiin ja tilaan 10 tuplaajuustoa mukaani ja kaksi paikan päällä syötäväksi. lähden harppomaan kohti ruokakauppaa,josta mukaani tarttuu niin paljon tavaraa kuin suinkin saan kannettua. jo ennen kuin olen saanut pakattua tavarat, olen keventänyt lastia 6 suklaapatukalla. kotimatkalla menen vielä kiinalaisesta hakemaan take awaytä, ja odotuksessa kestää niin, että saan tyhjennettyä kauppakassistani pari jättikarkkipussia ja suklaakeksipaketin. menen kotiin. oksennan. aloitan purkamaan kauppakasseja suuhuni. kun kaikki on loppunut, menen paniikkiin ja tyhjennän kaiken jöökaapista löytyvän. käyn kaikki kaapit kolmeenkymmeneen kertaan läpi. heittelen kuivaa makarronia suuhuni ja lähden juoksemaan kauppaan hakemaan lisää.
Kiva elämä.
Ja jep, hoidossa ollaan, ei tartte sinne enää patistella
Se tuskin oli tämän surullisen kertomuksen pointti.
Moi, kaikki jotka kirjoittivat tähän niin haluisitteko kertoa elämästänne vähän lisää jos jaksatte ?
Millon teillä alkoi bulimia ? Onks teillä kavereita joittenka kans viihdytte ? Mitä haluatte elämältänne ?
Olisi kiva tietää, oon pahoillani teiän kaikkien puolesta.
Mulla on bulimia mutta se ei oo jokapäivästä jos sitä silleen voi määritellä. Joudun kyllä joka päivä kontrolloimaan syömistä, en esim . oo syönyt 2 vuoteen lämmintä ruokaa joka päivä, noin kerran viikossa.
"Korvaan " leivällä , hedelmillä yms. Ahmin noin 6-8 kertaa kuukaudessa. En tiiä painoani mutta olen normaalin puolella kun menee farkut jalkaan ja rintsikat ei kiristä.
Kertokaa ihmeessä lisää. Jos tuntisin teiät olisin mielelläni vertaistukena ja muutenkin. Mulla on hyviä ystäviä mutta aika vähän kavereita.
Bulimiaa olen sairastanut 6 vuotta, olen nyt 20v ja lukiossa.
Mulla on säästöjä ja itse asiassa myyn itseäni, jotta saisin rahaa ruokaan. Siihen se on johtanut, ei mulla mitenkään muuten riittäisi rahat. sIINÄ, KUN HALUSIT TIETÄÄ... :/
Tuo on kuin suoraan minun päiväni. Tuollaista se on. Rahaa menee pahimmillaan 100-200€ päivässä ruokaan ja syöminen on jatkuvaa. Paikasta toiseen, nytkin olen vetäissyt huomaamatta 5 suklaapatukkaa, levyllisen suklaata ja 5 lasillista sokeripitoista limsaa.. Pitää menä oksentamaan ja sitten kauppaan taas.. :/
totally lost... Mulla on aivan hakoteillä koko elämä, enkä silti välitä tai halua muuttua. En pysty.
kuulostaapa tutulta. itse sairastan bulimiaa nyt viidettä-kuudetta vuotta, olen 24-vuotias. rahaa palaa ruokaan päivittäin vähintään 30e, yleensä enemmän, kaikki työstä ansaittu palkka menee ja säästöjä on tasan 0, ne on syöty jo.
en ole lukuisista yrityksistäni huolimatta päässyt yhtä vuorokautta pidemmäksi ajaksi eroon tästä paskasta. hoitoon en ole hakeutunut, häpeä on vain yksinkertaisesti liian suuri... siihen vaikuttaa mm. se että työskentelen terveysalalla, ammattiani en edes ääneen kehtaa sanoa enkä tähän kirjoittaa.
hampaat ovat järkyttävässä kunnossa. hammaslääkäriin menee ne loput rahat jotka saan nippanappa säästettyä syömiseltä.
terveestä elämästä jaksan kuitenkin vielä haaveilla, ja muista ihmisistä olen kiinnostunut. ketään vaan en uskalla päästää lähelle, jottei tämä paras ystäväni paljastuisi.
jos tietäisin kuka olet haluaisin ainakin tutustua suhun, meinaa huumoria sulta ainakin löytyy kirjoitusten perusteella :D siis hyvällä tarkoitin tätä kommenttia :)
itselleni ei ole diagnosoitu minkäänlaista syömishäiriötä, mutta vääristynyt kehonkuva on, tiedostan sen itse. en oksenna enkä hirveästi tarkkaile syömisiäni, mutta olen viimeiset kolme vuotta uppoutunut työhöni koska en halua käydä missään koska tunsin itseni niin läskiksi, toi pienen pieni vatsa on häirinny mua helvetti 3 vuotta ja niin sanotusti elämäni on valunut hukkaan siltä ajalta. nyt viime kuukausina oon opetellu hyväksymään itseäni ja se että ITSEVARMA NAINEN on kaikkein parhaimman näköinen, näin se vain on! itselläni itsetunto ei ole hyvä mutta koko ajan treenaan sitä, se on avain onneen, se on sata varma. voimia sulle sairauden kanssa, ÄLÄ LUOVUTA!! :(
En tiedä enää kuka olen.. Mutta kyllä huumoria todellakin löytyy, ainakin sairasta, silloin varsinkin jos olen sokerihumalassa. Silloin olen melkein kuin olisin kännissä, vaikka alkoholia en käytäkään.
Olen vain yksinäinen tyttö pahanen, joka ei elä tällä menolla enää kauaa. Aion
oikeasti tehdä sen testamentin. Sairauspäivärahaa en saa, en kuulemma täytä
kriteereitä. Eh eh, tulisivat katsomaan, en ole lähelläkään työkykyistä.
Perusteluna se, että olen kieltäytynyt hoidosta, joten kriteerit eivät täyty.
Kohta tulee pizzaa, kun tilasin, 3 pizzaa ja muuta möttöä ja juomaa. Ne vedän kerralla
tähän yksinäisyyteen ja masennukseen. Nukuin äsken, kun oli niin apaattinen olo.
Heti kun heräsin vetäisin 1,5l limpparia, 300g keksejä, 5 suklaapatukkaa ja 200g:n suklaalevyn...
Hyvä ja ravitseva välipala........ Kaloreita yhteensä 4300............ Iik, siis 10 min ja yli 2 kertaa päivän suositus...
Toistan varmasti itteeni mut ymmärrän hyvin ton että ei voi ketään päästä lähelle, koska pelkää paljastuvansa! Mietin itse että mitä mahtaa tapahtua jos en parane ja päädyn suhteeseen!? Vai voikohan edes niin päästä taphtumaan, kun ei uskalla päästää ketään lähelle ja ei osaa luottaa!
Luottaa nyt toiseen kun saakutti sentään pysty edes itseensä luottaa! Joka päivä lupauksia jotka jo parhaillaan 10minuutin päästä rikkoo! Pakko perua kaveri treffit, shoppailu reissut ym. kun täytyy ahmia ja oksennella. Lupaus että kerron jollekkin tästä, niin ja sitten jänistän! Lupaus paremmasta huomisesta...mutta kai ne lupaukset auttaa mua jaksamaan seuraavaan päivään ja pysymään järjissäni edes jonkin verran.
Rahaa siis menee 1500 e /kk safkaan, pällepäin elämäni näyttää ylelliseltä. ajan loistoautoa, olen hyvässä työpaikassa(oma yritys) yms.
Asun yksin kaksiossa koirani kanssa,eläimet menee etusijalle kumminkin. syömishäiriö on mun mies, toista en ota.
Hankkiudun eroon niistä kun paljastun. Hoidossa oltu,ei auta.
Olen laiha, bmi joku 16,8,silti peilissä näkyy vain treenattu iso ihminen jolla feikkirusketus ja hiustenpidennys yms.
Sairaus saa minut unohtamaan elämän julmuudet, koulukiusaukset, ne vääryydet joita olen kokenut.
Isä kuollut,kaikki riistetty, näen toivoa, mutten saa otetta tästä elämästä.Tuttu ja turvallinen tämä sairaus.
Pelkään lihoamista ja paranemista.En enää itke, sillä oksennan itkuni.
Moneen vuoteen en ole kuin niellyt nämä vääryydet.
Olen liian kiltti...lainaan rahaa, autoa ,ja tiedustan silti etteivät nämä ole ystäviä.
Olen kiltti ja hyvä ystävä. voimat vaan niin lopussa.
Harva tästä tietää.
Tosin 24tuumaset housut roikkuu,niin varmaan ihmettelevät mihin tarviin 6 pullaa, pizzoja ,karkkia ..yms joka päivä.
Hävettää.
treenaan aamiaista ja se on ainut ateria jota en oksenna.
Odotan aina mun ihania sessioita, joidenka jälkeen kumminkin on vaan heikko olo.
Auttakaa..
Multakin isä kuollu. Kun olin menossa seiskalle. Nyt täyttämässä 29.. vuodet menny sekasin että kuinka kauan mulla on ollu tää vitun syömishäiriö. Bulimia jotain 3 vuotta. Nyt taas paha.. Frendit jotkut tietää.. parille läheisimmälle uskoutunu bulimiasta humalaispäissäni. Muut kaverit luulee että elän huippu elämää. Rahaa tilillä, osakesalkku, perintö, matkustava elämäntyyli, hyvin pukeutuva, nätti, rempsee.. mahti mimmi.. ja tässä sitä lauantai iltana jätin baarin jotta pystyin jäämään kotiin tunkee sormia kurkkuun. Tuntu että vatsalaukku tulis ulos. Ja eilen sama homma. Siinäpä viikonloppu tosiaan.
Ulospäin varma ja cool.. Sisältä ontto ja vitun sekasin. Vitut mä tästä yksin parannu.. tiedän ettei toisen tukeen voi luottaa parantumista halutessani, mutta uskon että joku unelmieni mies vois siihen auttaa. Mutta vähän paha kenekään kundin auttaa, jos kertakäytän kaikki miehenpuolikkaat. Kokeilen ja potkin pihalle. Vitut mä niitä ees pihalle potki.. ehän mä päästä niitä edes sisälle.
Harrastukset pitää ees vähän järjissäni, kouluakin kykenen käymään ja koitan saada tradenomin opinnot valmiiks että pääsisin muuttaan Ranskaan missä voin keskittyä siihen joka laittaa mulle hyvän olon: surffaamiseen. Vitut halua mitään uraa.. tahdon vaan työn josta nautin ja ihmiset joiden seurassa mulla on hyvä olla.
Nyt ainut mikä mua kiinnostaa on oman kropan tiirailu. Siitä löytyvät viat, naamasta löytyvät viat. Päästä löytyvät viat. Ruoka. Ruoka. Ruoka. Ruoka.
Miettiny monta kertaa että iskänkö kuolema tän auheutti. Mun isosiskolla on myös ollu jo vuosia syömishäiriö, joten toistemme avulla ollaan selvitty edes joten kuten paremmin. Mutta toisaalta, siskoni sairaus estää mua toipumasta. Mutta vitut mä sitä syytä. Munhan tästä pitäis selvitä. Itellenihän mä tän teen.
Helsinki myrkyttää mua kanssa osaltaan. En tiedä.. tai sitten se kaikki on vaan mun päässä.
Sun tarina vaan sain mun huomion. Ja vielä ku mainitsit isästäs. Voisitko kertoa enemmän? En tiedä.. jotenkin vaan tuntuu.. että vitut tällästä oo kukaan ansainnu. Ja sun tapa sanoa asioista... kiitos kirjotuksestas. Todella.
Ihan hirvittävän hyvää tekstiä. Siis ihanan aitoa ja häpeilemätöntä, kaunista mutta rumaa. Nämä pitäisi saada jonnekin "pro-mia"-palstoille luettavaksi.
Kaikki sympatiani teille ja haleja
Paljonko painat??
Mä olen 167cm pitkä ja painan 47kg....
Painoindeksi siis jotain 17 tai vähän alle..
En ole tyytyväinen, haluan laihtua vielä vähän
Unelma ois 43 tai 44.... Vähän aikaa kyllä kestää
sinne päästä, jos ei halua sairaalaan.
Pahimmillaan olen painanut 74kg!!!
Hyi helvetti!!
Mulla oli samanlainen tarina kierroksessa vielä 3 vuotta sitten. Tilanne oli aivan hirvittavaän kamala ja uskoin että henki lähtee ennemmin kuin pääsen elämään normaalia elämää - toivoin että jotenkin "vahingossa" tulisi kohdalle se kuolema, toisaalta en olisi jaksanut elää, toisaalta en uskaltanut päättää päiviänikään. En tiedä onko tästä kenellekään iloa tai riemua, sen verran hyvin muistan miltä tuolloinen elämä tuntui, mutta pakko sanoa, että elämä voi ihan oikeasti muuttua. Pääsin jaloilleni, en todellakaan helposti vaan syvimmän pohjan kautta. Nyt olen tekemässä opintojani loppuun, minulla on mies ja kaksi aivan ihanaa lasta. Tuo piiiiitkään kestänyt ja vielä pidemmältä tuntunut helvetillisen synkkä vaihe elämässä on takana, muistoissa aika lähellä kuitenkin - ikinä en olisi uskonut pääseväni "normaaliin" elämään, tavalliseen ja tylsään, mukaan. Pääsin kuitenkin. Ihan vaan vastapainoksi synkkiin tarinoihinne - tiedän että teillä on rankkaa ja elämä tuntuu äärimmäisen raskaalta, mutta toivoa on kuitenkin vaikkei siltä aina tuntuisikaan. Aikaa, aikaa ja aikaa, sitä tarvitaan jotta jaksaa kerätä voimia. Ja jos millään pystyy niin yrittää vaikka väkisin keskittyä myös niihin omiin voimavaroihin - meillä kaikilla on voimavaroja, aina niitä ei vaan syystä tai toisesta osaa/muista käyttää. Heikkoja ette kyllä ole mitenkään; hirvittävän paljon tarvitaan voimia elää ruokahelvetissä, kuka tahansa vastaavassa tilanteessa tuntisi olevansa heikoilla. Voimaa teillä on suunnattomat määrät, vahvalta alkaisi varmaankin tuntua kun ne saisi vaan käännettyä itselle hellään ja hedelmälliseen suuntaan:) (tiedän, helpommin sanottu kuin tehty..)
En voi väittää että tiedän mitä tunnet tai ymmärrä. Kuitenkin tekstisi kuvaili paljolti mun elämää!
Olin ennen iloinen, ystävien suosiossa, enkä luultavasti mikään hirveän näköinenkään. Nyt olen sortunut jopa varastamaan ruokaa, koska kolme kassillista ruokaa päivässä vie pankkitilin nopeasti nollille! Ystävät ovat jääneet, koska ei mulla ollu aikaa nähdä! Tahdoin ja osittain vieläkin jäädä kotiin syömään, oksentamaan ja taas vähän syömään. Tai sitten olo saattaa olla niin turpea ja ulkonäkö pöhöttönyt ettei halua näyttäytyä julkisesti sen näköisenä.
En ole hakenut apua ja löydän itseni usein lukemassa laihdutus juttuja, thinspiration sivuja ym. Enkä halua tai huoli apua. Tosin tästä mun salaisesta elämästä ei tiedä oikein kukaan!
Itken vessan lattialla elämääni, hymyilen muulle maailmalle ja koitan ottaa kiinni menetetystä ajsta jolloin istuin pää vessan pyntyssä!
Kuitenkin odotan aina aamuja! Kaikki on vähän selkeämpää ja
Aina voi aloittaa puhtaalta pöydältä, vaikka tänäänkin meni loppu päivä pöntöllä kyyristellen!
Toivon todella että paranen vaikka en vielä uskallakaan täysin, mutta päivä kerrallaan! Toivon kaikkea hyvää sulle ja toivottavasti löydät jostain motivaation parantua, saada elämäsi takaisin!
Iltaa ja kiitos paljon kommentistasi. Itsekin noin pari vuotta sitten varastin mielettömiä määriä ruokaa joka päivä, pitkän aikaa, laukku täyteen ja hymy vaan naamalle kassajonossa. Pari kertaa jäin kiinni, pikkuhiljaa sentään varastelu jäi pois ja hyvä niin. Toisaalta en tiedä onko sitten parempi se, niin kuin alussa sanoin, että myyn itseäni. Tänään ruokaan ja juomaan olen tuhlannut hmm. En pysy oikein edes laskuissa. N.80€. Kävin kolmesti lounaalla =n.25€ ja loput meni kauppaan ja joihinkin pirtelöihin kun ostin ja donitseihin.
Parin viime viikon aikana rahaa on mennyt ihan törkeästi ruokaan, mutta silti en välitä.
Olen ollut todella masentunut ja kuolemanajatukset eivät oikein jätä rauhaan. Itken koko ajan.. :'0(
Tänään on ollut todella vaikea päivä..... :'C. Olen taas vaan syönyt ja nyt illan mittaan iskenyt niin suuri masennus että en tiedä mitä tekisi. Ruoan syöminen on ollut täysin holtitonta. Koko ajan on limpparilasi kädessä ja suklaapatukka suussa tai murran rivi rivin jälkeen suklaata ja syön jos minkäkinlaisia kuorrutettuja kakkuja ja suklaakeksejä ja sitten oikeaa ruokaa, pastaa rasvalla ja juustolla, kasvismakaronilaatikkoa, iso astiallinen kerrallaan ja toinen perään ja heti uudestaan tyhjennyksen jälkeen ja vähän suklaata päälle ja limpparia, sitä nimittäin menee jopa 20 litraa päivässä. Mun hampaat tippuu kohta suusta ja ne on niin reikäiset kohta että sama kuolla. Mulla on motivaatio suorastaan miinuksen puolella. Juoksen lounaalle toiseen paikkaan syötyäni yhdessä paikassa. HELVETIN ELÄMÄ.
Mietin koko ajan synkkiä ajatuksia, jospa en heräisi aamulla. Eihän sekään ole hyvä ratkaisu, kaikki sanoisivat vaan itsekkääksi, mutta sellaiset ihmiset eivät ole kokeneet tätä tilannetta. Tämä on helvettiä maan päällä. Ja jos joku ihmettelee miksi en hae apua, niin se johtuu tästä sairaudesta. Se ja sairaudentunnottomuus kuuluvat tähän. Ja en selittele, haluan vain että ihmiset ymmärtäisivät edes vähän mikä tämä tilanne on. Ja kiitos teillekin, jotka kiusasitte minua jatkuvasti koulussa. Saatte anteeksi, mitä väliä sillä enää on. Ja vaikka kuinka haluan tälläkin hetkellä parantua, en vain yksinkertaisesti uskalla taistella enää yhtään. Se ei ole helppoa JA KAIKKI EIVÄT PARANE KOSKAAN, OSA KUOLEE. Vaikka parantuisinkin, olisin silti hyvin murheellinen ihminen. Ja minun käsitykseni ruoasta ei ole mitään normaalia. Minulla ei ole mitään rajoja sen suhteen, se määrää minun tekemiseni täysin. Armoa ei tipu kuin ehkä hetkellisesti, mutta nopeasti ote lipsuu ja samassa ollaan ja pahemmassa.
Viestilläni haluan sanoa, että olette kaikki hienoja ihmisiä, vaikka olisittekin sairaita, ja olen kovasti murheellinen ja itken teidän puolestanne, jotta joskus edes te voisitte hyvin. Toivottavasti sanomiseni vaikuttaa edes johonkin niin voimakkaasti että hän tajuaa tarpeeksi aikaisin mihin on joutumassa jos ei muuta elämäänsä...
Sun kyllä pitäisi hankkia apua :\ tekstiäsi oli hirvittävää lukea ja toivon, että voisin vaikka heti tulla moikkaamaan ja halimaan sinua, saisit purkaa kaikki tunteesi minuun. Olisko sulla ketää ystävää, jolle voisit uskoutua asian suhteen? Edes kirjekaveria tai muuten?
OLisi lohduttavaa, jos joku olisi edes jolle sanoa, vaikka bulimia ei sitä toivokaan, se haluaa että olen ypöyksin vain RUOAN kanssa. Hampaat ovat paskana, tänään taas lohkesi palanen kulma hampaasta :(
Motivaatio on hukassa :( Ja olet oikeassa, mikä olisi se syy miksi edes haluaisin parantua ja elää?
Minulla ei ole enää mitään muuta, kuin pilalle laittamani elimistö? Ei VAAN OO MITÄÄN! Siksi toivon kuolemaa, ja samalla itken kuin viimeistä kertaa ja makaan maassa masentuneena ja murtuneena ja toivon että saisin elää, mutta sitten luovun ajatuksesta, kun tajuan että ei ole mitään, MIKSI eläisin :'0(
Ei oo ketään. Oon pilannut itseni.
itken kun luen kirjoituksiasi, koska olen niin samassa tilanteessa.
tämä on tuonut mukanaan ahdistuksen, joka saa välillä aikaan, että en väjttämättä kahteen tuntiin pysty kokoamaan yhtäkään ajatusta päästäni ja koitan vain hengittää. joka ei sekään meinaa onnistua. itken hysteerisesti.
jos yksikin ihminen tai lääkäri pääsisi oikeasti kokemaan tai näkemään mun pääni sisälle, mitä mun päässä liikkuu saati sitten näkemään mun elämääni mä makaisin pakkopaidassa.
torstaina pitäis saada lääkitys. toivo korkeella. mutta mistä. ei mulla ole kun ruoka. mitä mulla sitten ois?
istuin tänää buffassa 4h syömässä. tai ei syömässä. lappamassa ruokaa suuhun. sitten irtokarkkeja 4kg kotiin. tässä sitä koitan samalla kirjoittaa kun niitä tungen suuhuni.se häpeä, kun työntekijät pysy samoina, mutta ihmiset vaihtu 8 kertaan. sama tyttö ramppaa siinä. nii i.
vittu.
163/ enemmän kuin vuoteen(ei saatana ahista ei..hyperventilointia) 48
edes sanoja, joita sanoa tämän viestiketjun luettuani. Tiedän vaan, miltä susta tuntuu paremmin kuin hyvin:( Tuo olen sama ihminen kuin minä vielä 3 vuotta sitten, vaikka ruokaa en varastanut tai myynyt itseäni, koska en syönyt paljoa, oksensin vain kaiken syömäni perusteellisesti. Tavallaan myin vartaloani ilmaiseksi, jotta saisin "ystäviä", koska olin myös hyvin yksinäinen ja koulukiusattu. Kuolemanajatukset tuntuivat vuosia lohdullisilta ja AINOALTA vaihtoehdolta.
Toivon sydämestäni elämääsi muutosta, kuten moni täällä. Tällä hetkellä sinusta tuntuu varmasti siltä, ettei elämällä olisi tarjottavaa terveenäkään, mutta sinä et anna mahdollisuutta elämälle tuolla tavalla! Hampaat saa uusiksi, mutta lopeta, ennen kuin sydämesi pettää.
että mua järkytti lukea nää teidän kirjotukset.. kyyneleet väkisinkin kihosi silmiin. Mä en tienny et tällasta voi oikeesti olla. Muhun ihan oikeesti sattuu teiän puolesta.
Pliis älkää ottako tätä tuputtamisena, mä en harrasta sitä, mut mä haluun kyllä tarjota apua ku joku sitä tarvitsee.
Tää sairaus, joka teitä hallitsee ja kuvailitte sitä myös kuin toisena ihmisenä, joka ei anna teille mitään mahollisuuksia edes harkita tuolta syvyydestä pois rämpimistä, kuulosti tutulta. Ding ding ding! Tunnistin sen heti. Tää on fakta: se on meidän vihollinen, paholainen joka haluaa enemmän ku mitään, että sä kärsit, pilaat sun koko elämäs ja pysyt sun syömis-oksennus-helvetissä kunnes kuolet (joko oman käden kautta tai ilman) ja päädyt sinne minne sekin, todelliseen helvettiin, jossa on ikuinen kärsimys ja tuska. Se ihan tasan tarkkaan just se joka syöttää sulle niitä VALHEITA! Mä tiedän tän, itse taistelen ulkonäön ja syömisen kanssa kokoajan, ei mitään verrattuna teidän tilanteisiin, mut silti, mun elämä pyörii sen ympärillä.
Tiiän et on yks asia, todennäkösesti just se ainoa joka voi teitä auttaa. Ja enemmän ku mitään hän HALUAA auttaa teidät tuolta helvetistä pois. Jeesus. Sulla ei oo mitään hävittävää jos kokeilet, ku muuta ei enää oo jäljellä. Sun elämä tulee muuttumaan jos haluat, sun pitää vaan tehdä päätös ottaa hänet elämääs, pyytää synnit anteeksi ja jättää ne ja seurata häntä. Ei sun tarvitse muuta kuin uskoa. Mä en itse pysty elämään ilman uskoa, se elämä on tyh-jää. Pelkkää tyhjyyttä jota ihminen yrittää täyttää kaikella paskalla esim. viina, seksi, SAFKA kunnes turtuu. Elämä on niin paljon rikkaampaa ku oon uskossa, Jumalalla on niin paljon annettavaa. Ja tää koskee meitä kaikkia. Kyse on vaan siitä, haluutko sä ottaa sen vastaan. Hän kuoli ristillä sun kasvot mielessä. Jumala katsoo sua surullisin kasvoin ja haluaa pelastaa sut, parantaa sut ja antaa sulle elämän ja niitä asioita mistä sä haaveilet.
Nyt voit kysyä et "no jos Jumalas on sun elämäs muuttanu ja blaablaa, niin miks taistelet tällasen kanssa, eiks sun elämäs pitäis olla vitun täydellistä" niin ei todellakaan. Syy on mun oma, mä en anna Jumalan auttaa mua niin paljo ku Hän haluais. Jumala antaa avun, mut sun pitää myös itse tehdä jotain asian eteen. Mä en jaksa kovin suuresti yrittää vastustaa ruokaa. Esim. Jumala on auttanu mua niin, että mun valtava ruokahalu on taantunu sen verran, että mun ei tarvis syödä, ja silti syön, en edes sen takia että tekis mieli, vaan ihan vaan siks et se on hyvää ja kivaa ja siihen on pakkomielle, enkä edes yritä vastustaa sitä. Otinko avun vastaan.. En.
jatkuu
jatkuu
Ja isoin pointti: mul on lievästi ylipainoo, ja se itsessään pilaa mun elämän, oon sen takia masentunu. Mä en kehtaa juurikaa olla julkisilla paikoilla yms, ei oo yhtäkää ihmistä kenen kanssa en ajattelis et toi kattoo mua arvostelevasti (vaikkei katsoiskaa, en oo kuitenkaan mikään läski) ja on kiusallinen olo, kun mua katsotaan kun vaikka puhun. Mulla on myöskin viimeiset pari vuotta valunu tän takia hukkaan, tietysti parhaat vuodet. Mä tiiän, et saatana syöttää mun päähän jatkuvasti et "my bad, söin nyt jo ton, ihan sama enää, voin syödä taas niin paljo ku sielu sietää" (kans yks juttu joka oli niinku mun päästä, mikä jossain viestissä oli saman tyyppisesti) "sä oot ruma, oksettava läski paska, sä et oo minkään arvonen" yms. mukavaa paskaa. Ja siltä oikeesti tuntuuki usein, liian moni ihminen saa tuntemaan oloni todella arvottomaks, voi olla yhelle jos toiselleki tuttu fiilis. Mul on kanssa iso ongelma ton syömisen kanssa, mutta en oo oksentanu ku muutamia kertoja, ku se on niin vastenmielistä ja hankalaa ja veriki roiskuu.
Ja sit se, et tietenkään uskovan elämä ei oo ruusuilla tanssimista, kuten kenenkään meistä. Mut se on erilaista. Sulla on sillon puolustaja, Pyhä Henki jonka Jumala on antanu tänne maan päälle, ja jonka kautta hän toimii meissä. Sen puoleen sä voit kääntyä joka hetki, se auttaa sua ja antaa sulle turvan ja taistelee sun kanssa. Omaltaki kohalta voin sanoo ihan niin yksinkertasen esimerkin joka on tapahtunu niiin monesti, että mua on illalla pelottanu ja ns. ahdistanu, ja sit ku oon rukoillu nii on yhtäkkiä tullu valtava rauha, ikäänku pumpuli jossa kelluin, ja sain nukkuttua peloitta. Ja asiat ylipäänsä vaan järjestyy tavalla tai toisella. Kerran kun kokee Jumalan itse, niin sitä ei voi enää kieltää. Mikään ei oo mahtavampaa ku sillon, ku on täysillä päättäny elää Jumalalle ja haluu löytää sen Jumalan jo edeltä valmistaman tien, joka on se kaikista paras mahdollinen, meille kaikille oma.
Sulla ON syy elää! Jumalalla on niin paljon asioita sulle varattuna. Jumala ei tuomitse sua, ei mistään mitä sä oot tehny koko elämäs aikana, sillä sekunnilla kun annat elämäs hänelle sun menneisyys on pyyhitty susta niin kauas ku taivas on maasta. Välillä kompsatutaan, mut hänen luokse voi mennä aina vaan uudestaan.
Voit laittaa mulle meiliä jos haluat jutella mistä vaan [email protected] :) Ihan turha antaa miinuksia tälle viestille, tää ei oo sulta mitenkään pois. Jaksamisia kaikille, muista et tää on sun ainut elämä, ja sä oot enemmän ku kullan arvoinen