Millaisia kokemuksia teillä on yleisen terveydenhuollon psykologeista, löytyykö tietotaitoa diagnoosin tekoon?
Epäilen esikoisellani ADD:ta, poika on erakkohaaveilija, joka unohtaisi päänsäkin, jos se ei olisi hartioissa kiinni. Reppuvihko on täynnä viestejä unohtuneista läksyistä ja koulusta myöhästellään jatkuvasti. Olen kyllästynyt puolustamaan opettajalle pojan käytöstä, ja haluaisin luonteenpiirteelle diagnoosin.
Kävin juttelemassa tk-psykologin kanssa ja yllätyksekseni hän tiesi asiasta jopa vähemmän kuin mitä itse olin netistä lukenut. Poika kävi pari kertaa psykologin juttusilla, täytteli jotain tehtävämonisteita ja psykologi jutteli pojalle tätimäisesti mukavia tyyliin "onko koulussa kivaa?". Poika vastasi kaikkiin kysymyksiin: "en mä nyt tiiä/osaa sanoa". Käyntien jälkeen totesin, että diagnoosin saamiseen ko. psykologilta menee varmasti useampia vuosia ja kymmeniä käyntikertoja, joten jätin analyysit sikseen.
Olen onnellinen ja ylpeä pojastani, jolla on monia erikoislahjakkuuksia. Tunnen surua siitä, että poika ei sopeudu koulutusjärjestelmään, jonka perusteella valitettavasti lapsiamme arvioidaan. Pelkään myös yläastevaihetta, mitä jos lapseni joutuu kiusaajien silmätikuksi erilaisuutensa vuoksi?
Kertokaahan ADD-diagnoosin saaneet, miten tieto on auttanut teitä elämänne varrella. Jos käytätte lääkitystä, millaisia sivuvaikutuksia siitä on? Jos saavutatte lääkityksellä paremman elämänhallinnan, menetättekö sillä jotain persoonastanne?
Kannattaako jatkaa diagnoosin hakemista joltain pätevämmältä taholta, vai annanko lapseni olla rauhassa oma itsensä, joksi Luoja on hänet luonut?
Epäilen esikoisellani ADD:ta, poika on erakkohaaveilija, joka unohtaisi päänsäkin, jos se ei olisi hartioissa kiinni. Reppuvihko on täynnä viestejä unohtuneista läksyistä ja koulusta myöhästellään jatkuvasti. Olen kyllästynyt puolustamaan opettajalle pojan käytöstä, ja haluaisin luonteenpiirteelle diagnoosin.
Kävin juttelemassa tk-psykologin kanssa ja yllätyksekseni hän tiesi asiasta jopa vähemmän kuin mitä itse olin netistä lukenut. Poika kävi pari kertaa psykologin juttusilla, täytteli jotain tehtävämonisteita ja psykologi jutteli pojalle tätimäisesti mukavia tyyliin "onko koulussa kivaa?". Poika vastasi kaikkiin kysymyksiin: "en mä nyt tiiä/osaa sanoa". Käyntien jälkeen totesin, että diagnoosin saamiseen ko. psykologilta menee varmasti useampia vuosia ja kymmeniä käyntikertoja, joten jätin analyysit sikseen.
Olen onnellinen ja ylpeä pojastani, jolla on monia erikoislahjakkuuksia. Tunnen surua siitä, että poika ei sopeudu koulutusjärjestelmään, jonka perusteella valitettavasti lapsiamme arvioidaan. Pelkään myös yläastevaihetta, mitä jos lapseni joutuu kiusaajien silmätikuksi erilaisuutensa vuoksi?
Kertokaahan ADD-diagnoosin saaneet, miten tieto on auttanut teitä elämänne varrella. Jos käytätte lääkitystä, millaisia sivuvaikutuksia siitä on? Jos saavutatte lääkityksellä paremman elämänhallinnan, menetättekö sillä jotain persoonastanne?
Kannattaako jatkaa diagnoosin hakemista joltain pätevämmältä taholta, vai annanko lapseni olla rauhassa oma itsensä, joksi Luoja on hänet luonut?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minulla on hyvät kokemukset. Tosin lapsilla on hoitotahona suuri asiantuntija sairaala, mutta mm. perustestit kouluunmenoa varten teki tk-psykologi. Hyvin teki! ADHD:t huomasi tarkkaavaisuushäiriöisiksi siinä kuin muutkin ja ADD:n hitaaksi haaveilijaksi. Eikä tarvinnut käydä kuin 2-4 kertaa / lapsi.
Mutta se tietämys on eri juttu. Meillä hän kertoi että ottaa ensin kunnolla selvää ko. oireyhtymästä ennen testejä, mielenkiinnosta on sitten keskusteltu enemmänkin. Nykyisin tuntee ja testaa hyvin ADHD/ADD lapsia ennen koulun alkua.
Minun lapsellani todettiin hahmotushäiriö. Hänkin unohteli jatkuvasti tavaroitaan ja läksyjään. En pitänyt sitä minään vikana koska itsekin olin lapsena sellainen..ajattelin, että se nyt on sellainen vähän boheemimpi luonteenlaatu meillä tässä.
No, tavallaan kai on helpottavaa, että tuollainen hieno diagnoosi sitten saatiin, koska aloin epäillä itseäni jotenkin kyvyttömäksi kasvattajaksi. Sen myötä sain itselleni (ja isä myös) synninpäästön lapseni ongelmista, eli en enää syyllistänyt itseäni siitä.
Jokin kuitenkin soti niitä diagnooseja vastaan.
Lapsemme sai jatkaa normaalissa koulussa, mutta erityiskoulun mahdollisuuttakin vilautettiin.
On hyvä että vaihtoehtoja on todella niitä tarvitseville, mutta olen myös sitä mieltä, että nykyinen koululaitos kaikessa tasapäistämisessään on täysin joustamaton yksilöllisten eroavuuksien suhteen.
Ollaan taas siinä tilanteessa , että lapsia joudutaan sijoittamaan erityisluokkiin koska ei olie resursseja ottaa huomioon pientäkään poikkeavuutta.
Ja ikävä kyllä, yhä edelleen erityiskouluilla ON LEIMAAVA vaikutus myöhempään elämään.
Omasta puolestani voin sanoa, että lapsena olisin mitä ilmeisimmin saanut saman diagnoosin kuin oma lapseni (jos ne olisi keksitty jo silloin).
Kävin huonolla menestyksellä koulut mutta loppujen lopuksi olen suhteellisen hyvin menestynyt sen jälkeen taidealalla ja tyytyväinen saavutuksiini.
Eli, hyväksyn omassa lapsessani sen, ettei hän hallitse kaikkea. Jotkin asiat vain ovat vaikeampia. Erot todennäköisesti pienenevät iän myötä. Haluan tukea häntä hänen vahvuuksissaan sillä niillä hän saattaa korvata moninverroin sen mikä häneltä nyt tuntuu puuttuvan.
Lapseni on yhtä lahjakas kuin muutkin; muilla lahjakkuus on vain tasaisemmin jakaantunut ja siksi heille on helpompi suoriutua keskivertoisille suunnitellussa peruskoulussa.
TSEMPPIÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kiitos hyvästä kirjoituksesta
Olen tutustunut aiheeseen lääkinnällisestä näkökulmasta alkaen ja päädyin miettimään samaa kuin sinä.
Olen miettinyt omaa lapsuuttani ja olen täysin vakuuttunut siitä että myös minun tavallani muotoutunut persoonallisuus olisi kuitattu jollakin diagnoosileimasimella.
Koulu suhtautui tarkkavaisuushäiriöihin hieman eri tavalla siihen aikaan, opettajan ja "häiriintyneen" oppilaan välillä oli fyysisesti voimallisempi kosketus jonka terapeuttinen vaikutus oli suorastaan dramaattinen, joskaan se ei tehnyt koulunkäyntiä oppilaalle yhtään mieluisammaksi, eikä parantanut opintomenestystä muutenkaan.
Vaikka tunnen syvää myötätuntoa sellaisia ihmisiä kohtaan joilla on aihepiirin kaltaisia vaikeuksia sopeutumisessa luomaamme ympäristöön, niin en voi hyväksyä ihmisen persoonallisuuden muuttamista vastaamaan normeja muuttamalla hänen aivokemiaansa tilapäisesti huumausaineilla.
ADHD ei ole sairaus samalla tavalla kuin esim. diabetes, jonka aiheuttaja voidaan todeta mittaamalla. ADHD-diagnoosi perustuu pelkästään käyttäytymisen subjektiiviseen arviointiin.
Koko ADHD-konsepti vaikuttaa lähinnä lääketeollisuuden markkinointikikalta jolla on saatu miljoonia asiakkaita joiden sopeutumiskyky yhteiskuntaan on ja tulee olemaan riippuvainen huumeesta jonka vaikutus aivokemiaan on 20% voimakkaampi kuin kokaiinilla suun kautta nautittuna ja joka vastaa vaikutukseltaan ja addiktiopotentiaaliltaan kokaiinia jos sitä käytetään esim. nuuskaamalla tai suonensisäisesti päihtymistarkoituksessa (R-Vitamiini on USA:n katuhuumeiden top-ten listalla.).
Metyylifenidaatti (Ritalin, Concerta) lienee käytetyin lääkitys, sen ikävimpiä fyysisiä haittoja lienevät sen vaikutukset verenkiertoon.
Aine ahtauttaa verisuonistoa aiheuttaen sykkeen ja verenpaineen nousua, tämä rasittaa sydäntä ja pahimmassa tapauksessa pillereillä ostetut rauhalliset vuodet maksetaan sillä että lapsi saa sydänhalvauksen teini-iässä.
ADHD-potilailla havaittua aivojen surkastumista ei ole voitu tieteellisesti osoittaa johtuvaksi "taudista" ja monet asiantuntijat epäilevät sen johtuvan lääkityksestä. Tämä ei tunnu kaukaahaetulta kun muistaa että useat muotipiristeet aiheuttavat pysyviä aivovaurioita (mm. ekstaasi joka on läheistä sukua metyylifenidaatille).
Huumausaineilla saadaan tilapäisesti karkotettua esim. masennusta ja ahdistusta jotka usein aiheuttavat ADHD:n yhteydessä tavattavia oireita, siksihän huumausaineita käytetään, pysyvää apua niistä ei ole.
Mitä näille lapsille tapahtuu aikuisiässä, joutuvatko he käyttämään aineita koko loppuikänsä sopeutuakseen?
Paljonko tästä bisneksestä kilahtaa lääketeollisuuden arkkuun?
Mielestäni kantasi on lääkevastainen, leimalla "huume". tosiasiassa add/hd diagnoosi on aivojen aineenvaihdunta häiriö joka voidaan mitata. Ymmärrettävistä syistä mittausta ei voida suorittaa helposti potilaan ollessa/säilyessä hengissä, päinvastoin kuin diabeteksessä,koska se vaatii kirurgisia toimenpiteitä. (paremmin tietävät korjatkoon)
Potilaan kannalta ei kuitenkaan ole ensikädessä kyseessä normeihin sopeutuminen vaan elämänlaadun parantaminen ja kykyä toimia omaksi parhaakseen.
Addille kehittyy joka tapauksessa oma ja mahtava luonne.
Koko huumekaakotus voitaisiin jättää mielestäni kokonaan pois kun on kyseessä diagnosioiduista sairauksista joihin voidaan saada apu lääkitsemällä SAMANKALTAISILLA molekyyleillä, joita narkomaanit käyttävät päihtymistarkoituksiin.
Kysesseessä on kuitenkin potilas eikä narkomaani.
Vertauksesi diabetekseen on kuitenkin onnistunut (vahingossa) koska diabeetikko joutuu "käyttämään insuliinia" kuten mahdollisesti add/hd potilas lääkitystä koko elämänsä läpi.
Pointti on kuitenkin siinä että mitä merkitystä sillä on. En usko että lääkityksestä on sen suurempaa riskiä terveydelle pitkällä juoksulla.
Päinvastoin add/hd potilaan elämä saattaa mennä hunnigolle ilman lääkitystä/hoitoa.
ei perustu lääketieteellisyten standardien mukaiseen mittaukseen, on vain todettu että dopamiiniestäjät vaikuttavat oireisiin.
Metyylifenidaatti ei ole pelkästään muotihuumeiden kaltainen molekyylirakenteeltaan vaan se nimenomaan *on* yksi kymmenestä suosituimmasta huumausaineesta katukaupassa, muutaman atomin päässä muista amfetamiinijohdannaisista ja farmakologisilta ominaisuuksiltaan kopio kokaiinista.
USA:ssa, Kanadassa ja Englannissa on herätty tämän huumeen suhteen sen aiheuttamien kuolemantapausten ja sen katukaupan takia, onko Suomessa pakko tehdä samat virheet kuin noissa maissa?
Kokeilkaapa tehdä haku käyttäen hakusanana methylphenidate, ritalin tai concerta ja tutustukaa aineen rooliin niissä yhteiskunnissa joissa sen käyttö on räjähtänyt epidemiaksi.
Teen omia olettamuksia tarkoituksestasi kirjoitella tällä palstalla.
Annatko lääketitellistä valistusta vai oletko taloudellisissa tekemimisissä erään tunnetun hivenaine tohtorin kanssa ja pohjustat...
Kysyn suoraan että mihin pyrit vai vouhkaatko muuten vain sairaiden kustannuksella.
kansainvälisiin tutkimuksiin ADHD:n "taudinkuvasta" ja piristävien huumeiden pitkäaikaisvaikutuksista lasten persoonallisuuden säätelemisessä.
En ole tekemisissä ainoankaan lääkärin tai muun taloudellisen hyötyjän kanssa, olen pelkästään kiinnostunut lääkkeiden ja "lääkkeiden" vaikutuksista ja lääketeollisuuden menettelytavoista sen markkinoidessa tuotteitaan.
Tiesitkö että USA:ssa on paljastunut että ADHD-tukiryhmä joka markkinoi massiivisesti näitä amfetamiinijohdannaisia on ollut niitä valmistavan lääketehtaan rahoittama?
Metyylifenidaatti aiheuttaa aivoissa solutasolla täsmälleen samanlaisia pysyviä muutoksia ja suoranaisia soluvaurioita kuin muutkin amfetamiinijohdannaiset ja kokaiini, jos haluatte pelata lastenne tulevaisuudella päästäksenne helpolla lapsuusiän vaikeuksista niin se lienee teidän asianne vaikka itse olen kyllä sitä mieltä että lapset eivät ole omaisuutta jolle voi tehdä aivan mitä tahansa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000381&posting=22000000003316020
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=598&posting=22000000003315988