Elämän kello

Vielä jatkuu matkani tää,
ei näy edessä kulkuni pää,
se soi vielä virsinä kerran,
kun on tahto näin Herran.

Miten aikansa kulkua käyttää,
millä elämän tunnit täyttää,
mikä minuutin on työ,
vain sekunti ja kello lyö.

Aika mi vierellä käy,
sille ei huomista näy,
se käy mukana niin,
koko ajan vierellä siin.

Ajalla jolla mahti on,
sekä eloon, että kuolohon.
On läsnä, vaiti ja vakaa,
oman aikansa huolella jakaa.

Aika kun elämän tuo,
pieniin hetkiin onnensa suo,
paljon ilonhetkiä jakaa,
muistoja kauniita vuosien takaa.

Menee menojaan menneet ajat,
menköön nuo kasvojen vanhentajat,
kuulkoon miten kulkumme täällä,
ajastaikaan on palomme päällä.

Aika kiireinen jo huokaa,
rauhanenkelit viestiä tuokaa.
Lentäkää alas luokse lasten,
päät painakoot siipeänne vasten.

Vei kiire aikuiset harhaan,
hukkaan heittivät elämän parhaan.
Aika armoton kotiinpäin juokse,
vie lapset äitinsä luokse.

oliks tuo mulle? Jos niin kiitos !

Angstinen kellotaulu kirjoitti:

oliks tuo mulle? Jos niin kiitos !

Niin pienen pieneen aikaan,
kuin ei hetkeäkään ois,
mitä aatos aikaan saikkaan,
vei sekunnin vain pois.

Tuo aatos hetken kiisi,
vei unelmani tuo,
hänen luokseen liisi,
joka hetken mulle suo.

Loputonta

Aika lie silloin parasta juhlaa,
milloin sitä ei pahuuteen tuhlaa.
Kun hetkiä ei toisille ilona jaa,
muilta sitä turhaan etsiä saa.

Kohtalokin tuo ajankulkunsa tumman,
usein nähdä voi ilon mahtavan kumman.
Vaikka viimein ei huomista näy,
edelleen kulkee eikä loppuun se käy.

Ei jätä

Vaikka ajaton on tuo,
silti uusia hetkiä se luo,
siksi odottaa ei anna,
eikä yhtään edelle se kanna.

Jos sen antaa liian odottaa,
kaikki vain taakseen kadottaa.
Hartaana palvotaan aikaa tätä,
tietäen, elon toivoa se ei jätä.