Avasin aamupäivällä privaatin sähköpostini. Olin saanut Finnairin matkatarkouksia sekä englanninkielisen viestin valokuvan kera nuorelta kauniilta noin 20-vuotiaalta puolipukeiselta naiselta, joka kertoi nähneensä kuvani suomi24 galleriassa ja kiinnostuneen minusta ja haluten tutustua lähemmin ; )))
OHOH, vanha akkan kutale, yli kuuskymppinen, jotain rajaa ; )
On sanomattakin selvää, että hän ei olisi galleriatietojeni perusteella ja vielä ulkomaalaisena voinut selvittää yksityistä sähköpostiosoitettani. Täysin mahdotonta joten taustalla on viimeaikaisten 50-palstalla käytyjen kiivaiden homokeskusteluiden aikaansaama kiusaus.
Näinkö onnellisten sateenkaarien katveessa elävät yrittävät vaikuttaa sananvapauteen. Mielipiteillenihän he voisivat huitaista kintaalla onnen hurmiossaan, mutta, että asia kolahtaakin niin kipeästi, että pitää alkaa henkilökohtainen kiusaus.
Konstit on monet sanoi akka kun kissalla pöytää pyyhki ; ))
Kuinka reakoisit henkilökohtaiseen häirintään?
Onko sinun mielipiteesi vapautta yritetty vaijentaa ja miten?
Minkalainen ihminen syyllistyy tämän kaltaiseen kiusantekoon?
Odottamatonko yhteensattuma?
186
1210
Vastaukset
- ++++
itsestäsi liikoja. Noita samoja viestejä on tullut muillekin jotka ei edes osallistunut koko keskusteluun.
kysyin.... Odottamatonko yhteensattuma. On hyvä jos muutkin ovat saaneet silloin "en kuvittele liikoja itsestäni." Jännä, että asiaa ei ole lainkaan täällä puitu. Sitäpaitsi vaihdoin salasanani välittömästi kun kevään tietomurto ilmoitettiin.
- +++++
korpikirjailija kirjoitti:

muutettu ja nyt joku sen kuitenkin täällä tietää ja lähettelee postia sulle. Voi kauheeta. Ymmärätkö mitä nyt puhut.
- ihmiiiiii

käyttäjätunnuksen myös. Ei salasanan vaihdolla ole mitään merkitystä jos sun Mandisi on edelleen sama.
+++++ kirjoitti:
muutettu ja nyt joku sen kuitenkin täällä tietää ja lähettelee postia sulle. Voi kauheeta. Ymmärätkö mitä nyt puhut.
sillä yhden käden sormiin mahtuvat tietäjät ; (
ihmiiiiii kirjoitti:
käyttäjätunnuksen myös. Ei salasanan vaihdolla ole mitään merkitystä jos sun Mandisi on edelleen sama.
Noudatin ylläpidon ohjeita joissa pyydettiin vaihtamaan salasana.
- ihmiiiii
korpikirjailija kirjoitti:
Noudatin ylläpidon ohjeita joissa pyydettiin vaihtamaan salasana.
salasanan vaihtaminen ei ole sama ku käyttäjätunnus. Sulla on käyttäjätunnuksen mukaan sähköposti täällä siis, jos on. Ja mitä hittoa joku sun salasanalla tekis postiin vastatessaan.
ihmiiiii kirjoitti:
salasanan vaihtaminen ei ole sama ku käyttäjätunnus. Sulla on käyttäjätunnuksen mukaan sähköposti täällä siis, jos on. Ja mitä hittoa joku sun salasanalla tekis postiin vastatessaan.
Kulta pieni kyse on toisesta sähköpostiosoitteesta, jolla ei ole mitään tekemistä suomi24 kanssa.
- ihmiiii
korpikirjailija kirjoitti:
Kulta pieni kyse on toisesta sähköpostiosoitteesta, jolla ei ole mitään tekemistä suomi24 kanssa.
pitäisi uskoa. Älä viitti. Olet varmana antanut ties minne osoitteesi joka on nyt levinnyt käsistäsi. Ainoastaan mitä minun tietooni on tullut, niin vain ja ainoastaan täällä on levinnyt nuo treffipalstalla olijoitten osoitteet ja muut hömpät ja silloinkaan ei ole ollut asia silleen että joku olisi sinne kirjautunut.
- t.l.
korpikirjailija kirjoitti:
Kulta pieni kyse on toisesta sähköpostiosoitteesta, jolla ei ole mitään tekemistä suomi24 kanssa.
Ihan eri s-posti kuin tämän foorumin, mihin nämä kyseiset oudot viestit tulivat. Mutta, se on vaihtoehtoinen s-posti ja jotenkin ne huijarit saivat käsiinsä tuon s-postin ja pääsi mun "tietoihin". En mä muuta keksi.
Mut ei niis tiedois ollu oikeastaan mitään :) ei ainakaan mitään todellista, heh, paitsi tuo sähköpostiosoite. ihmiiii kirjoitti:
pitäisi uskoa. Älä viitti. Olet varmana antanut ties minne osoitteesi joka on nyt levinnyt käsistäsi. Ainoastaan mitä minun tietooni on tullut, niin vain ja ainoastaan täällä on levinnyt nuo treffipalstalla olijoitten osoitteet ja muut hömpät ja silloinkaan ei ole ollut asia silleen että joku olisi sinne kirjautunut.
En suinkaan ole kuten sinä, joka jaat osoitteitasi treffeillä ja ties missä, sinun kokemuksesi ovat sinun jos niin on käynyt ja omista kokemuksistahan me kirjoittelemme emme toisten..
- ihmiiii
korpikirjailija kirjoitti:
En suinkaan ole kuten sinä, joka jaat osoitteitasi treffeillä ja ties missä, sinun kokemuksesi ovat sinun jos niin on käynyt ja omista kokemuksistahan me kirjoittelemme emme toisten..
väärin. En ole kenellekään jakanut osoitettani, kunhan kerron muille samoin käynneille kuin sinulle.
t.l. kirjoitti:
Ihan eri s-posti kuin tämän foorumin, mihin nämä kyseiset oudot viestit tulivat. Mutta, se on vaihtoehtoinen s-posti ja jotenkin ne huijarit saivat käsiinsä tuon s-postin ja pääsi mun "tietoihin". En mä muuta keksi.
Mut ei niis tiedois ollu oikeastaan mitään :) ei ainakaan mitään todellista, heh, paitsi tuo sähköpostiosoite....kyseessä oli sattumien summa ja joskus sattumat ovat omituisen yhteneviä, mutta nyt kun tiedän muiden mielipiteitä ja mitä voi tapahtua tietomurroissa niin asia taitaa olla selvitetty. ; )
- :))))
korpikirjailija kirjoitti:
...kyseessä oli sattumien summa ja joskus sattumat ovat omituisen yhteneviä, mutta nyt kun tiedän muiden mielipiteitä ja mitä voi tapahtua tietomurroissa niin asia taitaa olla selvitetty. ; )
voisit poistaa koko aloituksen.
:)))) kirjoitti:
voisit poistaa koko aloituksen.
En suinkaan halua poistaa aloitusta sillä asia on nyt tälläkin palstalla tullut setviteltyä ja tiedoksi meille tietämättömille, että näinkin voi käydä eikä aina voi tehdä suoria yhteenvetoja aikaisenpiin aloituksiin..
- ihmiiii
korpikirjailija kirjoitti:
En suinkaan halua poistaa aloitusta sillä asia on nyt tälläkin palstalla tullut setviteltyä ja tiedoksi meille tietämättömille, että näinkin voi käydä eikä aina voi tehdä suoria yhteenvetoja aikaisenpiin aloituksiin..
niin. Hyvin narsistista.
ihmiiii kirjoitti:
niin. Hyvin narsistista.
Minulla on mökillä narsissipenkki se kukkii aina keväisin krookusten jälkeen.
- ihmiii
korpikirjailija kirjoitti:
Minulla on mökillä narsissipenkki se kukkii aina keväisin krookusten jälkeen.
sinun kanssasi kukkii samaan aikaan, ymmärrän.
ihmiii kirjoitti:
sinun kanssasi kukkii samaan aikaan, ymmärrän.
Kauniita kukkasia ollaan molemmat narsissi ja minä ; )
- mä postin sain
mitään yhteyttä tänne kirjoittelun kanssa. Käy katsoon kahvilasta toi ketju http://keskustelu.suomi24.fi/node/9017929
- t.l.
kun tämän S24 tunnuslukuja kaapattiin niin sammalla lailla sain tuon tapaisia posteja muutaman. Kirjoitti vielä "älä kysy mistä sain sähköpostiosoitteese jne" En avannut linkkiä mikä siinä oli, tais viisi kirjettä tulla, nyt ei ole tullut enää. Heti poistan tuon tapaiset avaamatta. Hmmmm, yks otsake kirjeessö oli "olet voittanut 750 000 puntaa", en avanutt. Olisikohan juuri näitä samoja juttuja, luulisin.
Kirjeessä ei ollut linkkiä vain kirje ka kuva. Deletoin kirjeen sillä eihän niistä tiedä vaikka viruksia kantavat.
Outo yhteensattuma joka tapauksessa. Hyvä, että asiat selviää ; )
- Sedna
Eräs suomi24:llä kirjoitteleva henkilö sai myös taannoin outoja sähköpostiviestejä, joissa kerrottiin, että oli tavannut henkilön jossain chatissä vähän pervoissa merkeissä. Henkilö ei ollut koskaan ollut chatissä, eikä ollut jakanut sähköpostiosoitettaan. Gallerian tietoturvassa aukkoja?
kerran avasit sen postin, näet kai lähettäjän osoitteen??
- 6+11
Paranoiaan voi yrittää hakea hoitoa.
Roskapostia tulee jatkuvasti. Suotimet kannattaa pitää ajan tasalla ja muutenkin kunnossa.Ikävä kyllä en saa roskapostia lainkaan tämä oli ensimmäinen, joten saakoon parantola vielä odottaa.
- 11+6
korpikirjailija kirjoitti:
Ikävä kyllä en saa roskapostia lainkaan tämä oli ensimmäinen, joten saakoon parantola vielä odottaa.
Niihin tulee joita säännöllisesti käyttää. Suomi24-osoitteisiin eniten, muihin vähemmän ja yhteen jota en juuri ollenkaan käytä ei taida tulla yhtään. Siinä on toisaalta parhaat suotimet.
Onko varjostajia näkynyt? Entä kuuntelulaitteita? 11+6 kirjoitti:
Niihin tulee joita säännöllisesti käyttää. Suomi24-osoitteisiin eniten, muihin vähemmän ja yhteen jota en juuri ollenkaan käytä ei taida tulla yhtään. Siinä on toisaalta parhaat suotimet.
Onko varjostajia näkynyt? Entä kuuntelulaitteita?Paranoiaan voi yrittää hakea hoitoa.
Paranoia voi tarkoittaa seuraavia:
* Paranoia, sairautta (harhaluuloisuushäiriö)
* Paranoia, vainoharhaisuutta
* Paranoia, elokuvaa
* Paranoia, roolipeliä
Veikkaan rooipeliä ; )
venäläisiltä naisilta sen jälkeen, kun suomi24 oli nettihyökkäyksen kohteena. Kysyin ylläpidolta, että onko mahdollista, että oma sähköpostiosoitteeni olisi vuotanut ulos. Sieltä vastattiin, että se ei ole mahdollista, mutta en usko. Hakkerit imuroivat palvelusta tietoja, joissa totta kai on myös henkilökohtainen sähköpostiosoitteeni, koska sinne saan ilmoituksen minulle saapuneista vastauksista ketjuihin.
Tämä sinun selitys on järkevä jos kiusasta ei ole kysymys. Ällistyin kirjeen lesbomaisesta sävystä ja luonnollisesti mietin kaikkea mahdollista, sillä en ole saanut roskapostia rivaattiin sähköpostiini. Suomi24 postiin tulee joskus tuntemattomista osoitteista viestejä, jotka lähes poikkeuksetta deletoin avaamattomina.

suomi24 postilaatikkoa, kun sinne alkoi virrata yritysten mainoksia. Yritin saada siihenkin selityksen ylläpidolta, mutta sieltä kiistettiin, että he myisivät sähköpostiosoitteita yritykselle. Taitaa vuotaa tämä systeemi.
- +++++
saat sinne henkilökohtaiseen postiisi ilmoituksen jos olet sen ilmoittanut teowawkia rekatessasi antanut.
Eli kun olet rekannut tuon Teon, olet antanut jonkun muun s.postiosoitteen kun sitä siellä kerran kysytään ja jos täällä unohat ruksata sen en halua tietoa s.postiini vai lukeeko siinä etten halua seurata keskustelua, niin totta hemmetissä tieto tulee sulle siihen alkuperäiseen postiin eikä teon. +++++ kirjoitti:
saat sinne henkilökohtaiseen postiisi ilmoituksen jos olet sen ilmoittanut teowawkia rekatessasi antanut.
Eli kun olet rekannut tuon Teon, olet antanut jonkun muun s.postiosoitteen kun sitä siellä kerran kysytään ja jos täällä unohat ruksata sen en halua tietoa s.postiini vai lukeeko siinä etten halua seurata keskustelua, niin totta hemmetissä tieto tulee sulle siihen alkuperäiseen postiin eikä teon.hakkerit voivat saada henkilökohtaisen sähköpostiosoitteeni selville. Mulla vahva virustorjunta ja käytän gmailia ja muuta roskapostia sinne ei tule. Sitä paitsi tämä häirintä alkoi juuri sen jälkeen kun uutisoitiin, että hyökkäys oli tapahtunut suomi24:n sivuille.
- ++++
Teotwawki kirjoitti:
hakkerit voivat saada henkilökohtaisen sähköpostiosoitteeni selville. Mulla vahva virustorjunta ja käytän gmailia ja muuta roskapostia sinne ei tule. Sitä paitsi tämä häirintä alkoi juuri sen jälkeen kun uutisoitiin, että hyökkäys oli tapahtunut suomi24:n sivuille.
virustorjuntaasi antanut firma. Huokaus teitä pönttöjä.
- viivatiina
korpikirjailija kirjoitti:
Tämä sinun selitys on järkevä jos kiusasta ei ole kysymys. Ällistyin kirjeen lesbomaisesta sävystä ja luonnollisesti mietin kaikkea mahdollista, sillä en ole saanut roskapostia rivaattiin sähköpostiini. Suomi24 postiin tulee joskus tuntemattomista osoitteista viestejä, jotka lähes poikkeuksetta deletoin avaamattomina.
muuta keksiny että saat vedettyä tähänkin ketjuun sanan lesbo ja syytteleen ihmisiä jotka mahtuu yhden käden sormiin siinä oli ihan asiallinen keskustelu kunnes tulit paikalle yritä keksiä jo jotain muuta.
viivatiina kirjoitti:

Olet usein mainostanut, että jos ei asia kiinnosta voi ohittaa. Ohita, jos et ole saanut lesbokirjettä, minä sain.
- harhakuvitelmaa
omaan postiini noita viestejä 4, vaikka minulla ei ole treffiprofiilia, eikä sitä omaa omalla nimellä olevaa sp-osoitetta annettuna mihinkään s24 palveluun.
- viivatiina
korpikirjailija kirjoitti:
Olet usein mainostanut, että jos ei asia kiinnosta voi ohittaa. Ohita, jos et ole saanut lesbokirjettä, minä sain.
sitten epäileen palstalaisia.
viivatiina kirjoitti:
muuta keksiny että saat vedettyä tähänkin ketjuun sanan lesbo ja syytteleen ihmisiä jotka mahtuu yhden käden sormiin siinä oli ihan asiallinen keskustelu kunnes tulit paikalle yritä keksiä jo jotain muuta.
mieltä Tiinan kans, asian ois voinut antaa jo olla.
Vähänkin palstoja seurannut tietää, että porukka saanut moisia viestejä, ja vaikkei tietäiskään, pitäis tajuta, että roskaahan tollanen posti on.minttupuu kirjoitti:
mieltä Tiinan kans, asian ois voinut antaa jo olla.
Vähänkin palstoja seurannut tietää, että porukka saanut moisia viestejä, ja vaikkei tietäiskään, pitäis tajuta, että roskaahan tollanen posti on.Vaikka ei tietäisi, pitäisi tajuta. Vaan kun ei aina tajua vaikka tietää.
Roskapostina itsekin sitä pidän. Mitä sitten on roskapostia voisi olla uusi aloituksen aihe.viivatiina kirjoitti:
sitten epäileen palstalaisia.
En tokikaan kaikkia palstalaisia vaan paria mahdollista.
- jessus sentään
Teotwawki kirjoitti:
hakkerit voivat saada henkilökohtaisen sähköpostiosoitteeni selville. Mulla vahva virustorjunta ja käytän gmailia ja muuta roskapostia sinne ei tule. Sitä paitsi tämä häirintä alkoi juuri sen jälkeen kun uutisoitiin, että hyökkäys oli tapahtunut suomi24:n sivuille.
Minulla on elisan ja saunalahden virallinen, sekä saunalahden anonyymejä kaksi kappaletta, hotmailissa on kaksi ja suomi 24 on kaksi. Lisäksi vielä normi firman sähköpostios., Ikinä en ole saanut muuta paskaa, kuin itse aiheuttamaani eli olen osallistunut johonkin kilpailuun ja antanut jonkun osoitteen.
Tasan ei käy onnen lahjat. En myöskään sorru "lirttiin" jonkun palstapojun kanssa, vaan etsin tarpeeni tyydyttäjät live-lämästä. - viivatiina
korpikirjailija kirjoitti:
En tokikaan kaikkia palstalaisia vaan paria mahdollista.
mieles hyväks tekee niin mikäs siinä.
viivatiina kirjoitti:
mieles hyväks tekee niin mikäs siinä.
Koeta nyt ymmärtää sinäkin, että tämän aloituksen kyse on sähköpostiini tulleesta oudosta kirjeestä eikä siitä mitä mieltä sinä olet minun iloni aiheista.
- viivatiina
korpikirjailija kirjoitti:
Koeta nyt ymmärtää sinäkin, että tämän aloituksen kyse on sähköpostiini tulleesta oudosta kirjeestä eikä siitä mitä mieltä sinä olet minun iloni aiheista.
kyllä mulla on ihan ymmärrys tallella mutta mää epäilen koko aihetta ja koko outoo kirjettä mutta se siitä mää oon sanottavani sanonu kiitos.
viivatiina kirjoitti:
kyllä mulla on ihan ymmärrys tallella mutta mää epäilen koko aihetta ja koko outoo kirjettä mutta se siitä mää oon sanottavani sanonu kiitos.
kauhistus, pelottaa ; )))) Useinhan sinä epäilet sanomisiani vääriksi ja ajatuksiani vilpillisiksi.
- ihmetyttää.
perskelen mä tiedän pelkästä sp.osoitteesta, että mä korpeen kirjoittelen?
- tiiustelen
että johonkin on vuotanut liuta sähköpostiosoitteita ja jos niistä ei käy suoraan ilmi kuuluuko miehelle vai naiselle, tulee näitä sattumanvaraisia 'tarjouksia' milloin kenellekin.
Itsekin olen saanut joskus tuolloin keväällä venakkolähetyksen, jossa tarjottiin kirjetuttavuutta.
Mihinkään erityisiin paikkoihin en sitä sp-osoitetta ollut jättänyt.- 11+2
postiosoitteita missä vaan, mutta kysehän onkin nyt vaan korpin postista. :D
Minun virallinen sähköpostiosoite on nimelläni ja siellä on kuvakin josta voi tarkistaa sukupuolen. Mutta kaikki on mahdollista.
- tiiu***
korpikirjailija kirjoitti:
Minun virallinen sähköpostiosoite on nimelläni ja siellä on kuvakin josta voi tarkistaa sukupuolen. Mutta kaikki on mahdollista.
vain ihan pelkkää sp-osoitetta.
tiiu*** kirjoitti:
vain ihan pelkkää sp-osoitetta.
Niin minäkin sillä on olemassa monenlaisia sähköpostiosoitteita erilaisilla palveluilla kuten kuva liitetty linkkiin kun osoite kirjoitetaan kuva tulee näkyviin.
- kuvaston sp
korpikirjailija kirjoitti:
Minun virallinen sähköpostiosoite on nimelläni ja siellä on kuvakin josta voi tarkistaa sukupuolen. Mutta kaikki on mahdollista.
Minkä operaatorin sähköposti sulla oikein on?
Minulla ei ole mahdollisuutta laittaa viralliseen, ei kotini, ei duunini postiin kuvaa? kuvaston sp kirjoitti:
Minkä operaatorin sähköposti sulla oikein on?
Minulla ei ole mahdollisuutta laittaa viralliseen, ei kotini, ei duunini postiin kuvaa?Jos jättäisin sen nyt ilmoittmatta, ihan vain suojaussyistä ; )
- kuvaston sp
korpikirjailija kirjoitti:
Jos jättäisin sen nyt ilmoittmatta, ihan vain suojaussyistä ; )
Hah..nooh herää sitten tähän iltapäivään ja lopeta unien näkeminen kera vainoharhaisuuden.
On muuten todella hyviä torjuntaohjelmia, vaan ikävä kyllä niistä joutuu maksamaan.
- Anjaniina.
tarkoitat?
Vaikka palstalla käydään vaik minkälaisia keskusteluita, niin eihän sinun sähköpostiosoitettasi tiedä kukaan muu, kuin sellainen, jolle olet sen antanut? Ellet ole sitä laittanut galleriaan esiin.
Sen tiedän, että viimeisen hakkeroinnin jälkeen yks ja toinen sai noita yhteydenottoja venäläisiltä.
Niistä on kirjoitettu joka palstalle.
Minäkin sain.
Joten nyt en ihan usko, että sua lähti joku henkilökohtaisesti tavoittamaan ;) kostomielessä
Sitä paitsi, se hakkerointi tehdas oli joko Venäjällä tai Valkovenäjällä, en nyt muista.Sitähän tässä pähkäillään ja mielipiteitä vaihdetaan. Muutamalla on henkilötietoni ja se sai minut miettimään mahdollista yhteyttä kiusantekoon, koska kirjeen lähettäjä kertoi vierailleensa Suomi24:n glleriassani.
Tuohon hakkerointiin se voi myöskin liittyä.- t.l.
että, kun ne kaapparit on käyneet joitakin tuhansia tunnuksia läpi ja saaneet esille s-postiosoitteita eivätkä ole saaneet vastauspostia niin tahti jatkuu eteenpäin, kuka missäkin ajassa kirjeen saa postiinsa. Mä sain heti ja muutama tuli ei ole enää tullut, roskiin pistin saman tein.
Yllättäähän se ensin ja tulee mieleen jos mitäkin, varsinkin, kun aikaa on jo kulunut kyseisestä kaappauksesta. Toi näyttää kyllä ihan samanlaiselta mitä silloin keväällä oli. Siis olemme tulleet mielipiteissä kahteen mahdollisuuteen, kusetus/kiusaus tai tietomurron seurauksena sähköpostiosoitteeni siirtyminen muille maille vierahilla. Tämä jälkimmäinen vaihtoehto on painanut vaaan sinne suuntaan. Koska kuten jo kerroin yksityinen sähköpostiosoitteeni on vain kahden palstalla kirjoittavan ihmisen tiedossa.
- Anjaniina.
korpikirjailija kirjoitti:
Sitähän tässä pähkäillään ja mielipiteitä vaihdetaan. Muutamalla on henkilötietoni ja se sai minut miettimään mahdollista yhteyttä kiusantekoon, koska kirjeen lähettäjä kertoi vierailleensa Suomi24:n glleriassani.
Tuohon hakkerointiin se voi myöskin liittyä.että näin on.
Naisilta oli nämäkin tarjoukset minulle.
Huono suomennos paljasti, että joku tehtaili.
Samaan aikaan oli palstoilla monia samanlaisia aloituksia, että kun tulee tarjouksia joiden vastaanottajat on naisia.
Siispä johtopäätös oli, että jossain on liiga, joka ostaa kimpassa osoitteita ja lähettelee niihin toivorikasta postia.
Minäkään en kauheesti innostunut Ljudmilan ja Natashan tarjouksista... Anjaniina. kirjoitti:
että näin on.
Naisilta oli nämäkin tarjoukset minulle.
Huono suomennos paljasti, että joku tehtaili.
Samaan aikaan oli palstoilla monia samanlaisia aloituksia, että kun tulee tarjouksia joiden vastaanottajat on naisia.
Siispä johtopäätös oli, että jossain on liiga, joka ostaa kimpassa osoitteita ja lähettelee niihin toivorikasta postia.
Minäkään en kauheesti innostunut Ljudmilan ja Natashan tarjouksista...Saa sitä täällä korvessa taivastella, että minkälaisen mällin ne lähettäjät niillä viesteillään saavat.
Jonninjoutavilla on jonninjoutavat huvit ; )- Anjaniina.
korpikirjailija kirjoitti:
Saa sitä täällä korvessa taivastella, että minkälaisen mällin ne lähettäjät niillä viesteillään saavat.
Jonninjoutavilla on jonninjoutavat huvit ; )Ei ollenkaan joutavia, sillä kun "tyttöset" löytää sopivan uhrin, se on sen jälkeen pelkkää bisnestä ja siinä on suuret rahat kiinni.
Usko tai älä, moni suomimies lähettää hoonosti soomee puhuvalle Ljudmilalle paljon rahaa lääkärilaskuihin, viisumiin, virkamiesten voiteluun ja junalippuihin.
Sä et ehkä lähetä, mut moni mies lähettää...helposti puhutaan kymppitonneista pikkuhiljaa...
Kumma juttu, että kun osoitteita sit etsitään, niitä ei olekaan, vaan jäljet johtaa johonkin nettikahvilaan tms... Anjaniina. kirjoitti:
Ei ollenkaan joutavia, sillä kun "tyttöset" löytää sopivan uhrin, se on sen jälkeen pelkkää bisnestä ja siinä on suuret rahat kiinni.
Usko tai älä, moni suomimies lähettää hoonosti soomee puhuvalle Ljudmilalle paljon rahaa lääkärilaskuihin, viisumiin, virkamiesten voiteluun ja junalippuihin.
Sä et ehkä lähetä, mut moni mies lähettää...helposti puhutaan kymppitonneista pikkuhiljaa...
Kumma juttu, että kun osoitteita sit etsitään, niitä ei olekaan, vaan jäljet johtaa johonkin nettikahvilaan tms...Täkyjä kaiketi heitetään summan mutikkaan ja nyt se osui minun postiini. Olen keskustelun kulkiessa miettinyt minne olen sp-osoitteeni antanut. Virallisiin tahoihin ja ystävilleni.
Eilen sain eräältä vanhalta ystältäni sellaisen hupikirjeen, joita hän pruukaa lähetellä. Hän lähettää samaan aikaan saman viestin usealle vastaanottajalle, voisiko sitä kautta sp-osoitteet livetä vääriin käsiin?- Anjaniina.
korpikirjailija kirjoitti:
Täkyjä kaiketi heitetään summan mutikkaan ja nyt se osui minun postiini. Olen keskustelun kulkiessa miettinyt minne olen sp-osoitteeni antanut. Virallisiin tahoihin ja ystävilleni.
Eilen sain eräältä vanhalta ystältäni sellaisen hupikirjeen, joita hän pruukaa lähetellä. Hän lähettää samaan aikaan saman viestin usealle vastaanottajalle, voisiko sitä kautta sp-osoitteet livetä vääriin käsiin?kyse on ihan vaan Suomi24:n ongelmasta.
Olet ehkä ensimmäisen kerran rekisteröityessäs antanut kyseisen osoitteen, tai sit se on muualta urkittu, sillä itse sain postia sellaiseen osoitteeseen, jota en ole kellekään antanut, sellaista ihmistä ei itseasias ole edes olemassa...mahtoi olla Liisa Hurskainen ;)))
Eipä ole tullut muita kuin nettikorttimainoksia ja seki on omaa syytäni kun kerran lähetin sellaisen. Taisi olla joskus vuosi sitten. Onneksi Gmail on hyvä sähköposti ja roskat menevät suoraan roskiin. Sen vaivan täytyy nähdä, että poistan ne. S-postiosoitteenikin on sellainen ettei siitä voi tunnistaa mitä sukupuolta olen, se on hyvä keino pysyä anonyyminä.
Näköjään sain minäkin kaiketi ensi kertaa perinteiseen ykkössähköpostiini tällaisen kuvalla varustetun kosioviestin. Tavallisesti sinne on tullut toisen tyyppistä roskapostia ja nämä kosioviestit ovat tulleet tänne S24 -osoitteeseeni.
Koska kantamme näyttävät näihin liittoihin olevan päinvastaiset, luulen että takana on joku muu syy minkä kautta spammaaja on osoitteita kerännyt. Siihen viittaa myös se, että sähköpostin maksettu spammisuodin ei ollut tuota viestiä tunnistanut ja ohjannut suoraan roskalaatikkoon kuten muille automaattisesti käy. Siihen liittyi ilmeisesti jotakin uutta noille nettiturvafirmoillekin.
Laitoin kuitenkin avaamatta roskiin.- Korppis
Nyt alkaa naurattamaan koko liittoshow. Kristitytkin vetivät sen vaaliohjelmastaan ulos koska 50/50 % on jo aika jännittävä haaste. Paikkakunnittain mielipide prosentit taitavat kuitenkin heilua milloin alas ja milloin ylös.
Jutustelimme äsken Petterin kanssa tästä kuumasta perunasta mikä jakaa suomalaiten mielipiteitä. Hollanti on käynyt läpi samat ongelmat jo vuosikymmeniä sitten, mutta ei silti ongelmia vieläkin riittää.
Erilaisuudet ruokkivat riitoja erilailla uskovien välillä joten kysymys onkin uskontokuntien erilaisista moraalikäsityksistä. Kun Indonesiassa 11-vuotias tyttö avioituu vanhemman miehen kanssa ja 12-vuotiaana hänestä tulee äiti se on normaalia elämää, meillä se taas on moraalitonta ja kiellettyä. Meille kotoutuu enenemässä määrin muslimeja, jotka vastustavat julkista homoutta ja se tuo konflikteja heidän ja homojen välille, kuten Hollannissa.
Peter ymmärtää itsekin kokeneena että, erilaisuus hyppii räikeästi silmille pienillä paikkakunnalla.
Enhän itsekään kiinnitä huomiota erilaisuuteen kun olen Euroopan cityissä vaan erilaisuus ihastuttavaa sekamelskaa.
Ehkä meilläkin/minullakin joskus eri moraalikäsitykset sulautuvat yhteen ja hyväksymme/hyväksyn kaikki seksuaaliset suuntaukset saman-arvoisiksi.
Lähden taas syyskuun lopulla harjoittelemaan suvaitsevuutta Hollantiin. Jospa se siitä alkaa rullaamaan ; )
Sovitaan tämä keisi loppuun käsitellyksi. - Niksinirkka
Korppis kirjoitti:

Sovitaan tämä keisi loppuun käsitellyksi.Ap:lle linkki todellisuuteen.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010082512233247_uu.shtml - -tiina
Niksinirkka kirjoitti:
Ap:lle linkki todellisuuteen.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010082512233247_uu.shtml"hyväksyttävää" meneehän ne ykstoistavuotiaat naimisiinkin ja tekevät kakstoista vuotiaina lapsia jossain päin maailmaa onneks meillä ollaan vielä sillon lapsia ainakin ns normi perheissä ja kai se on jonkun mielestä ihan normaalia että viiskutonen käyttää viistoistavuotiasta :((((
- Niksinrkka
-tiina kirjoitti:
"hyväksyttävää" meneehän ne ykstoistavuotiaat naimisiinkin ja tekevät kakstoista vuotiaina lapsia jossain päin maailmaa onneks meillä ollaan vielä sillon lapsia ainakin ns normi perheissä ja kai se on jonkun mielestä ihan normaalia että viiskutonen käyttää viistoistavuotiasta :((((
Seli,seli pastorin kootut selitykset helluntailaisten RV-lehdessä ?
15v hyväksikäyttö oli kuulemma työuupumuksen syytä ? - viivatiina
Niksinrkka kirjoitti:
Seli,seli pastorin kootut selitykset helluntailaisten RV-lehdessä ?
15v hyväksikäyttö oli kuulemma työuupumuksen syytä ?seurata koko sairasta asiaa yllättävää että työuupumusta voi hoitaa noinkin :((((
- Niksinirkka
viivatiina kirjoitti:
seurata koko sairasta asiaa yllättävää että työuupumusta voi hoitaa noinkin :((((
Jää vain arvailujen varaan tuleeko pastorille uusi työuupumus ?
- viivatiina
Niksinirkka kirjoitti:
Jää vain arvailujen varaan tuleeko pastorille uusi työuupumus ?
ei.
- Korppis
Niksinirkka kirjoitti:
Jää vain arvailujen varaan tuleeko pastorille uusi työuupumus ?
Olisiko aika tehdä suuntaa-antava galluppi 15-vuotiaista koskemattomista neitsykäisistä Suomessa, tulokset voisivat yllättää toisinajattelijat ; )
On se niin sairasta ; ))))) - Niksinirkka
Korppis kirjoitti:
Olisiko aika tehdä suuntaa-antava galluppi 15-vuotiaista koskemattomista neitsykäisistä Suomessa, tulokset voisivat yllättää toisinajattelijat ; )
On se niin sairasta ; )))))Tulisoko Korppiss mielestäsi ikärajaa alentaa ?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suojaikäraja - Niksinirkka
Niksinirkka kirjoitti:
Tulisoko Korppiss mielestäsi ikärajaa alentaa ?
http://fi.wikipedia.org/wiki/SuojaikärajaToi nyt karkasi ennen kun tarkistin kirjoituksen.
Niin minkä ikäisenä tulisi suojaikäraja poistaa ? - viivatiina
Korppis kirjoitti:
Olisiko aika tehdä suuntaa-antava galluppi 15-vuotiaista koskemattomista neitsykäisistä Suomessa, tulokset voisivat yllättää toisinajattelijat ; )
On se niin sairasta ; )))))viistoista vee ja viiskytkuus vee :(((( jes ihan normaalia jokapäivästä uskonnon varjolla näköjään kaikki sallittua harmi lähdettävä töihin mielenkiinnolla jään odottamaan minkä sortin seksissä liikutaan illalla.
Niksinirkka kirjoitti:
Tulisoko Korppiss mielestäsi ikärajaa alentaa ?
http://fi.wikipedia.org/wiki/SuojaikärajaEnhän ottanut kantaa virallisiin suojaikärajoihin vaan vapaaseen nuorten harjoittamaan seksiin jota aletaan omaehtoisesti harrastamaan Suomessa keksimäärin 13-vuotiaana. Turhaa hurskastelua suollatte ja vääristätte käytännön asioita. Sairastako on mielestänne nuoren seksuaalinen kiinnostus toiseen sukupuoleen, nimenomaan TOISEEN sukupuoleen.
Nuorten seksuaalinen aikuistuminen ei ole omasta nuoruudestani kovinkaan muuttunut, ehkä parilla vuodella nuorentunut. Olin itsekin kiinnostunut pojista jo noin 12-vuotiaasta alkaen. Seksuaalisuhteita harrastivat ns. huonot tytöt, joten tuota mallia en seurannut vaan itse aloitin kokeilut 21-vuotiaana jolloin olin virallisesti täysi-ikäinen.
Mielestäni suojaikärajat ovat oikeita. Ne kuuluvat uskontoomme, kulttuuriimme ja moraaliseen ajatusmaailmaamme.viivatiina kirjoitti:
viistoista vee ja viiskytkuus vee :(((( jes ihan normaalia jokapäivästä uskonnon varjolla näköjään kaikki sallittua harmi lähdettävä töihin mielenkiinnolla jään odottamaan minkä sortin seksissä liikutaan illalla.
Olet yksinkertinen, olenko jossain kirjoittanut 56-vuotiaasta miehestä ja 15-vuotiaasta tytöstä ja seksistä, olenko?
- Nkisinirkka
korpikirjailija kirjoitti:
Enhän ottanut kantaa virallisiin suojaikärajoihin vaan vapaaseen nuorten harjoittamaan seksiin jota aletaan omaehtoisesti harrastamaan Suomessa keksimäärin 13-vuotiaana. Turhaa hurskastelua suollatte ja vääristätte käytännön asioita. Sairastako on mielestänne nuoren seksuaalinen kiinnostus toiseen sukupuoleen, nimenomaan TOISEEN sukupuoleen.
Nuorten seksuaalinen aikuistuminen ei ole omasta nuoruudestani kovinkaan muuttunut, ehkä parilla vuodella nuorentunut. Olin itsekin kiinnostunut pojista jo noin 12-vuotiaasta alkaen. Seksuaalisuhteita harrastivat ns. huonot tytöt, joten tuota mallia en seurannut vaan itse aloitin kokeilut 21-vuotiaana jolloin olin virallisesti täysi-ikäinen.
Mielestäni suojaikärajat ovat oikeita. Ne kuuluvat uskontoomme, kulttuuriimme ja moraaliseen ajatusmaailmaamme.12 -13 vuotiaana "omaehtoisesti "harrastaa seksiä ?
Tämän vuoksi on juuri laitettu suojaikärajoitus jotteivät herkästi aikuisiin uskovat
nuoret tulisi hyväksikäytetyksi. Nkisinirkka kirjoitti:
12 -13 vuotiaana "omaehtoisesti "harrastaa seksiä ?
Tämän vuoksi on juuri laitettu suojaikärajoitus jotteivät herkästi aikuisiin uskovat
nuoret tulisi hyväksikäytetyksi.Älä väännä tyhjästä asiaa, äläkä vääristele sanojani mielesi mukaisiksi ja jos ymmärryksessäsi on vikaa en voi sinua asiassa enempää auttaa. Itse toit ongelmasi ketjuun halusi oli kai vääntää rautalangasta uutta asiaa, asiaa, joka on minulle jo kauan ollut hyvin selvää. Työskentelin vuosia vetäen vanhempainneuvostoa, työni oli mielenkiintoista tein työtä yläasteen nuorien kanssa sekä olin yhteistyössä opettajien kanssa.
Lapsilla on oikeus hyvään lapsuuteen, lapsen hyväksikäyttöä en hyväksy ikinä.
Mikäli sinulla on nuoria vielä lähelläsi ja olet saanut hyvän ja rehellisen kontaktin heihin tiedät itsekin, että seksikokeilut tehdään yläasteen luokkakavereiden kanssa, eikä suinkaan naapurin isännän tai opettajien ; )- potenssiin viisi
korpikirjailija kirjoitti:
Olet yksinkertinen, olenko jossain kirjoittanut 56-vuotiaasta miehestä ja 15-vuotiaasta tytöstä ja seksistä, olenko?
omakehu ja nihilisti
potenssiin viisi kirjoitti:
omakehu ja nihilisti
Siksikö, että en tunnista vääristeltyjä sanomisiani omikseni?
- Niksinirkka
korpikirjailija kirjoitti:
Älä väännä tyhjästä asiaa, äläkä vääristele sanojani mielesi mukaisiksi ja jos ymmärryksessäsi on vikaa en voi sinua asiassa enempää auttaa. Itse toit ongelmasi ketjuun halusi oli kai vääntää rautalangasta uutta asiaa, asiaa, joka on minulle jo kauan ollut hyvin selvää. Työskentelin vuosia vetäen vanhempainneuvostoa, työni oli mielenkiintoista tein työtä yläasteen nuorien kanssa sekä olin yhteistyössä opettajien kanssa.
Lapsilla on oikeus hyvään lapsuuteen, lapsen hyväksikäyttöä en hyväksy ikinä.
Mikäli sinulla on nuoria vielä lähelläsi ja olet saanut hyvän ja rehellisen kontaktin heihin tiedät itsekin, että seksikokeilut tehdään yläasteen luokkakavereiden kanssa, eikä suinkaan naapurin isännän tai opettajien ; )Kuten varmaan huomasit keskusteluni suuntautui alaikäisten hyväksikäyttöön.
Olipa kyseessä pastorin harjoittama haureus alaikäiseen tai nuorten
keskenään harrastama seksi niin kummassakin tapauksessa alikäiseen
kajoaminen on kielletty . - potenssiin kuusi
korpikirjailija kirjoitti:
Siksikö, että en tunnista vääristeltyjä sanomisiani omikseni?
olet paskantärkeä, omahyväinen, ylimielinen,viisasteleva turhis
- Korppis
potenssiin kuusi kirjoitti:
olet paskantärkeä, omahyväinen, ylimielinen,viisasteleva turhis
Sinulla on hyviä mielipiteitä ; ) Pidin analyysistäsi, taidanpa ollakin, kiitos ; ))
- potensiin seitsemän
Korppis kirjoitti:
Sinulla on hyviä mielipiteitä ; ) Pidin analyysistäsi, taidanpa ollakin, kiitos ; ))
vingut ja vongut milloin mistäkin
- -tiina
korpikirjailija kirjoitti:
Olet yksinkertinen, olenko jossain kirjoittanut 56-vuotiaasta miehestä ja 15-vuotiaasta tytöstä ja seksistä, olenko?
tuntunu olevan mitään sitä vastaan että joissain maissa mennään naimisiin jo kymmenen vuotiaana ja ykstoistavuotiaana tehdään lapsia eikös sillon harrasteta seksiä kun tehdään lapsia mikset sit hyväksys sen papin tekosiakin.

Tietenkää minulla ei ole mitään muiden maiden lakeja vastaan kuten en voi Suomen lakejakaan muuttaa.
Kantaa voin ottaa ja mielipiteeni sanoa.
Hollannissa on menossa katollisen kirkon "puhdistus". Viime päivinä on noin 800-henkilöä ilmoittanut tulleensa pappien hyväksi käyttämäksi. On mielenkiintoista seurata mihin katollinen kirkko päätyy onko heidän luovuttava naimattomuudesta papiston keskuudessa. Toisaalta se tuskin onnistuu sillä katollisissa maissa etenkin Etelä-Amerikassa naimattomia pappeja kunnioitetaan juuri sellipaatin vuoksi. Ihmisten asenne muutokset olisi ensin muutettava, että ongelma päästäisiin ratkaisemaan ja se on taas vaikeampaa.
Älä oleta omien ajatuksiesi olevan minun ajatuksiani. Lue maailman tapahtumista ja vertaa niitä Suomen oloihin ja ole onnellinen, että asumme näinkin suvaitsevaisessa maassa. Joissakin maissa voisi elävältä kivitystuomio olla edessä naisten/miesten/naimattomien/naimississa olevien/vapaasta kulttuurin ja moraalin vastaisesta seksistä.
Olet ottanut pedofilian aseeksesi peittää ongelmasi. Pedofilian kustannuksella hyväksyt sen mikä sinun on pakko hyväksyä ja mitä kaikki eivät hyväksy. Jos keskittyisit siihen BB-taloon ja tirkistelyyn niin saat sopivaa jännitystä elämään.- viivatiina
korpikirjailija kirjoitti:
Tietenkää minulla ei ole mitään muiden maiden lakeja vastaan kuten en voi Suomen lakejakaan muuttaa.
Kantaa voin ottaa ja mielipiteeni sanoa.
Hollannissa on menossa katollisen kirkon "puhdistus". Viime päivinä on noin 800-henkilöä ilmoittanut tulleensa pappien hyväksi käyttämäksi. On mielenkiintoista seurata mihin katollinen kirkko päätyy onko heidän luovuttava naimattomuudesta papiston keskuudessa. Toisaalta se tuskin onnistuu sillä katollisissa maissa etenkin Etelä-Amerikassa naimattomia pappeja kunnioitetaan juuri sellipaatin vuoksi. Ihmisten asenne muutokset olisi ensin muutettava, että ongelma päästäisiin ratkaisemaan ja se on taas vaikeampaa.
Älä oleta omien ajatuksiesi olevan minun ajatuksiani. Lue maailman tapahtumista ja vertaa niitä Suomen oloihin ja ole onnellinen, että asumme näinkin suvaitsevaisessa maassa. Joissakin maissa voisi elävältä kivitystuomio olla edessä naisten/miesten/naimattomien/naimississa olevien/vapaasta kulttuurin ja moraalin vastaisesta seksistä.
Olet ottanut pedofilian aseeksesi peittää ongelmasi. Pedofilian kustannuksella hyväksyt sen mikä sinun on pakko hyväksyä ja mitä kaikki eivät hyväksy. Jos keskittyisit siihen BB-taloon ja tirkistelyyn niin saat sopivaa jännitystä elämään.jotain pahaa kun sun pitää purkaa pahaa oloasi minuun ei ole mun syy ettet tule toimeen itsesi kanssa.
- viivatiina
korpikirjailija kirjoitti:
Tietenkää minulla ei ole mitään muiden maiden lakeja vastaan kuten en voi Suomen lakejakaan muuttaa.
Kantaa voin ottaa ja mielipiteeni sanoa.
Hollannissa on menossa katollisen kirkon "puhdistus". Viime päivinä on noin 800-henkilöä ilmoittanut tulleensa pappien hyväksi käyttämäksi. On mielenkiintoista seurata mihin katollinen kirkko päätyy onko heidän luovuttava naimattomuudesta papiston keskuudessa. Toisaalta se tuskin onnistuu sillä katollisissa maissa etenkin Etelä-Amerikassa naimattomia pappeja kunnioitetaan juuri sellipaatin vuoksi. Ihmisten asenne muutokset olisi ensin muutettava, että ongelma päästäisiin ratkaisemaan ja se on taas vaikeampaa.
Älä oleta omien ajatuksiesi olevan minun ajatuksiani. Lue maailman tapahtumista ja vertaa niitä Suomen oloihin ja ole onnellinen, että asumme näinkin suvaitsevaisessa maassa. Joissakin maissa voisi elävältä kivitystuomio olla edessä naisten/miesten/naimattomien/naimississa olevien/vapaasta kulttuurin ja moraalin vastaisesta seksistä.
Olet ottanut pedofilian aseeksesi peittää ongelmasi. Pedofilian kustannuksella hyväksyt sen mikä sinun on pakko hyväksyä ja mitä kaikki eivät hyväksy. Jos keskittyisit siihen BB-taloon ja tirkistelyyn niin saat sopivaa jännitystä elämään.että mulla on kaikkia asiat keskimääräistä paremmin se joskus aiheuttaa kateutta katkerissa ihmisissä.
viivatiina kirjoitti:
että mulla on kaikkia asiat keskimääräistä paremmin se joskus aiheuttaa kateutta katkerissa ihmisissä.
Todellakin ; ))))))
- ...
Viimeksi saamani häirikköviesti, vuosia sitten. Se tuli pulipalstan "seriffiltä". Mä nimittäin olen tavallaan ottanut elämäntehtäväkseni hankkia sille tyypille potkut. Niinno, se oli saanut mun yhteystiedot ylläpidolta, kun taas vaihteeksi olin laittanut siitä valituksen.
Eli ei täällä ole mitään yksityisyydensuojaa. Jos joku saa tietoonsa jonkun osoitteett jne, roskapostia alkaa takuuvarmasti tulemaan. Mä olen käytännössä lopettanut tuon suolen meilin käyttämisen. Se tapahtui just silloin, kun serverit tässä portaalissa oli siirretty ruotsiin ja sitten tuli ruotsissa voimaan laki, että ruotsilla on oikeius seurata kaikkea maan läpi kulkeva data-liikennettä.
Ei mun meileissä mitää erikoista ole, ei sinällään mitään salaista tai hävettävää. Mutta perkele, aattele ny, joku svedupetteri tai joku ihmeen seriffi, voi lueskella sun henkilökohtaista kirjeenvaihtoa.
Tää nyt on vähän laajempikin asia. Kai sinäkin, aikuinen tyttö- Tajuat sen, että tämä portaali on uskisten hallinnoima. Kaikki "seriffit" on jotain uskiksia. "Seriffiksi" kun pääsee ainoastaan, että kaksi "seriffiä" on suosittelemassa. Ja hox. On olemassa uskontoja, jotka kieltävät telkkarin katsomisen, mutta eivät netin käyttöä. Miksihän "seriffit" toimivat aktiivisimmin iltasella viestejä poistellessaan, kun normaalit ihmiset katsovat uutisia telkkarista??
Ja kai senkin tiedät. Allerin toimitusjohtajana on suomalainen, tunnettu uskis. Pauli Aalto- Setälä. Hän siirtyi Allerin palvelukseen Kirkko-Lehden päätoimittajan paikalta.
Tää koko portaali on niin niiin pirummoinen sotkuvyyhti. Mielenkiinnolla odottelen, kenelle Aller saa tämän lopulta myytyä kun uskikset on tyhjentäneet"suomen suurimman"- portaalin kaikista käyttäjistä.
Mutta hävitä välittömästi "galleriasi" näkyvistä, vaihda meilioso jonnekin muualle jne. Sähän olet jo saanut riesaksesi täältä häirikön. Mä olen vähän tietenkin tarkka näissä tietoturva-asioissa. Mutta voitko todellakin olla varma, että joku, mikä lie "seriffi" ei lue meilejäsi salaa? Mä nimittäin alan olemaan varma, että niitä meilejä, voi lukea melkein kuka tahansa. Siis täältä suolesta.
=DW=- Korppis
Mielenkiintoista tekstiä kirjoitit, kiitos.
Onhan tämä kirjoittelu hankalaa kun on oma galleria ja vielä lärvi siellä ; ). Perässähiihtäjiä riittää ja kaikki mitä sanon enemmän tai vähemmän vääristellään. Se, että olen oman tieni kulkija ja omilla periaatteilla elävä, kuten sinäkin, ärsyttää.
Minä en käytä suolen sähköpostia lainkaan se vain sattuu olemaan ja tyhjänä seisoo. Deletoin viestit sieltä. Viestiosiossa on toki rivaatteja viestejä, joita olen käynyt palstalaisten kanssa.
Sain tuon lesboviestin rivattiin gmailin sähköpostiini. Se, että siinä mainittiin suomi 24 galleria pistää miettimään jatkoa. Pitääkin vilkaista uutta minää, jokohan ne ovat sen saaneet toimimaan.
Toisaalta jos poistan gallerian ja virallisen nimimerkkini ja alan puskailijaksi ei todennäköisesti auta mitään, tyylini kirjoittaa paljastaa minut ja kun en osaa olla muuta kuin oma itseni niin sekinkös vielä ärsyttää ; )
Mutta kuulostelen, josko se viesti oli kopaisu kepillä jäätä siis näiden itätyttöjen touhuja. - kiekuu
kaltaisesi bossenöffin ihoon kiilaat. potkut olet minillesi saanu muilta palstalaisilta.
- ...
kiekuu kirjoitti:
kaltaisesi bossenöffin ihoon kiilaat. potkut olet minillesi saanu muilta palstalaisilta.
Ja kukahan säkin sitten olet? Vissiin joku viisasa Allerin- omistaja, joka houkuttelee käyttäjiä palstalle, että saisi paremmin mainostulojako???
Siis teidän sekopäiden ajattelumalli ei mahdu mun päähän. Kenen idea voi olla ajaa alas pörssiyhtiön omistama portaali??? Saa kai tästä joku halvalla aikanaan muutaman vanhan ruotsalaisen serverinromun. Mutt mitä niillä tekee, tekniikka antiikkia ja käyttäjät hävinneet jo viosia sitten. Tämä portaalihan on muuttumassa pelkäksi ongelmajätteesksi Miksi???
=DW= - Anjaniina.
Korppis kirjoitti:
Mielenkiintoista tekstiä kirjoitit, kiitos.
Onhan tämä kirjoittelu hankalaa kun on oma galleria ja vielä lärvi siellä ; ). Perässähiihtäjiä riittää ja kaikki mitä sanon enemmän tai vähemmän vääristellään. Se, että olen oman tieni kulkija ja omilla periaatteilla elävä, kuten sinäkin, ärsyttää.
Minä en käytä suolen sähköpostia lainkaan se vain sattuu olemaan ja tyhjänä seisoo. Deletoin viestit sieltä. Viestiosiossa on toki rivaatteja viestejä, joita olen käynyt palstalaisten kanssa.
Sain tuon lesboviestin rivattiin gmailin sähköpostiini. Se, että siinä mainittiin suomi 24 galleria pistää miettimään jatkoa. Pitääkin vilkaista uutta minää, jokohan ne ovat sen saaneet toimimaan.
Toisaalta jos poistan gallerian ja virallisen nimimerkkini ja alan puskailijaksi ei todennäköisesti auta mitään, tyylini kirjoittaa paljastaa minut ja kun en osaa olla muuta kuin oma itseni niin sekinkös vielä ärsyttää ; )
Mutta kuulostelen, josko se viesti oli kopaisu kepillä jäätä siis näiden itätyttöjen touhuja.sitä mieltä, että et sinä mitään lesboviestiä ole saanut.
Olet saanut tavanomaista venakkojen kalastelua.
Niiden kun on vaikee hahmottaa mikä nimimerkki on mies tai nainen, tai sit ne ei edes välitä.
Sä olet saanut niiltä ihan tavanomaista roskapostia...samoin roskapostia on gmail salasanan kalastelu.
Usko pois, mulla on postiloota, johon saan satoja roskaposteja kuukaudessa.
Milloin tulee Upsilta postia, milloinka PayPal pyytää muuttamaan salasanaa jne...yleensä olen niistä ilmoitellut sille alkuperäiselle firmalle, jonka nimissä tuota sontaa ja harhautusta lähetellään.
Esim PayPal on ollut umpikiitollinen ..
Jotenkin tulee tunne, että olet hiukka vainoharhainen nyt.
Ei siihen kiusaamiseen tarvita kuin yksi nimimerkki, tai siis vain yksi ihminen monien nimimerkkien ja puskien takaa ;) Mieti kenen varpaille olet eniten tallannut ;)
Ja tän suomi24:n asiakastiedot taitaa ollakryptaamattomina heillä tiedostoissa, ne hakkerit jotka täällä kävi kalassa sai hyvän saaliin.
Niinkuin olen monesti sanonut, älkää olko niin hulluja, että annatte tuonne galleriaan omat tietonne.
Sinne käy ihan mikä nimi ja juju tahansa.
Vielä jos olette viisaita, valikoitte oman nimimerkkinne sillai, että googlettamalla tulee...kaikenlaista..
Katsokaas tätä:
Hakusana Anjaniina ja googlen kuvagalleria:
http://images.google.com/images?q=anjaniina&biw=1680&bih=804
valitkaa noista mieleisenne..toi eka on minusta paras ;))) - ...
Anjaniina. kirjoitti:
sitä mieltä, että et sinä mitään lesboviestiä ole saanut.

valitkaa noista mieleisenne..toi eka on minusta paras ;)))On noissa meiliosoisa eroja. Ne nyt leviää tai levittyvät. Jotenkin.
Hauskin oli aikanaan mun oman domainin meili. Se oli mulla ikäänkuin työkäyttöä varten, omalla nimellä oleva .net oso- Se jotenkin jäi vähälle käytölle ja tavallaan kävi niin, että unohdin sen salasanan muutamaksi vuodeksi.
Niinni. Sitten kerran sain muisteltua oman tilini salasanat omassa portaalissanin. En nyt tiedä, onko tämä mikään ennätys. Mutta sieltä lodjusta oli tila lopussa ja jotain porno. tme roskaposteja oli yli 80 0000 kappaletta- Jotenkin sen portaalin ylläpito innostus on loppuneut. Ja kun kerran tässä katoin, joku oli kaapannut sen domainin ja se oli myytävänä jossain kiinassa tai missä lie ollut, ei suurempaa väliä, taisi olla jotain kuus- seittemän vuotta, että en muistnut maksaa siitä mitään :DDDDDDDD
Jos joskus vielä hankin oman domainin, se tulee ääkkösillä, siinäpähän krakkerit ihmetelkööt :DDDDD
=DW= Anjaniina. kirjoitti:
sitä mieltä, että et sinä mitään lesboviestiä ole saanut.
Olet saanut tavanomaista venakkojen kalastelua.
Niiden kun on vaikee hahmottaa mikä nimimerkki on mies tai nainen, tai sit ne ei edes välitä.
Sä olet saanut niiltä ihan tavanomaista roskapostia...samoin roskapostia on gmail salasanan kalastelu.
Usko pois, mulla on postiloota, johon saan satoja roskaposteja kuukaudessa.
Milloin tulee Upsilta postia, milloinka PayPal pyytää muuttamaan salasanaa jne...yleensä olen niistä ilmoitellut sille alkuperäiselle firmalle, jonka nimissä tuota sontaa ja harhautusta lähetellään.
Esim PayPal on ollut umpikiitollinen ..
Jotenkin tulee tunne, että olet hiukka vainoharhainen nyt.
Ei siihen kiusaamiseen tarvita kuin yksi nimimerkki, tai siis vain yksi ihminen monien nimimerkkien ja puskien takaa ;) Mieti kenen varpaille olet eniten tallannut ;)
Ja tän suomi24:n asiakastiedot taitaa ollakryptaamattomina heillä tiedostoissa, ne hakkerit jotka täällä kävi kalassa sai hyvän saaliin.
Niinkuin olen monesti sanonut, älkää olko niin hulluja, että annatte tuonne galleriaan omat tietonne.
Sinne käy ihan mikä nimi ja juju tahansa.
Vielä jos olette viisaita, valikoitte oman nimimerkkinne sillai, että googlettamalla tulee...kaikenlaista..
Katsokaas tätä:
Hakusana Anjaniina ja googlen kuvagalleria:
http://images.google.com/images?q=anjaniina&biw=1680&bih=804
valitkaa noista mieleisenne..toi eka on minusta paras ;)))Sen salasanan vaihdon jälkeen jota minulta pyydettiin olen ollut "vainoharhainen" ja lienee ymmärrettävää. Omat tietokonespesialistipoikani kun eivät juuri nyt ole mamia auttamassa, enkä viitsi heitä heidän omien kiireittensä vuoksi nyt vaivata.
Tämä on ollut hyvä keskustelu ja avannut silmiäni kaikilta mahdollisilta vaaroilta, joista poikani ovat minua varoittaneet. Läppärissäni kovat suojaukset. Tämä kotikone on vanhempi ja sen suojaukset ovat ehkä vanhentuneet, mutta peruspalomuurit löytyy, mutta ongelmia joskus on ollut.
Teinpäs haun korpikirjailija nimellä, löysin kauniit korpimaisemakuvia sekä kirjailijajan jota ihailen, itse olin pois kuvioista ; )
Ei paskempi valinta nimeksi, mutta miehisyydessään ärsyttävää joitakin kirjoittajia. Joskus huvittelen ajatuksella, että minulla olisi joku hento naisellinen nimimerkki ; ) vaan kun ei istu luonteeseeni Suvituulia, Ulpukka tai ulkolaista alkuperää olevat Michelle tai Angeligue ) jotka viittaavat kaunottariin.
Perjantain siivous odottaa ja matot jo parvekkeella ; )
- tanj a
Svetlana meilailee Suomi24:n lisäksi muillakin s-postipalveluiden tarjoajilla. Minä olen pelkästään gmailissa ja koska olen sattunut eräässä postituslistassa olemaan mukana, niin se voi olla tosi äkkiä kun osoite leviää sitä kautta tai jos joku kaverisi harrastaa kaupallisia nettisivuja, joihin pahaa aavistamatta antaa omat yhteystietonsa ja näin voi osoitteesi siirtyä hänen kauttaan uusille postituslistoille (erilaiset vakoiluohjelmat ja haittaohjelmat poimivat myös yksityisten s-postiosoitteet) tai jos joku tuttusi on liittynyt johonkin yhteisöön, niin niissä on joskus hyvin pienellä merkintä "saadaanko lähettää kutsut kavereillesi" ja pitäisi osata ottaa se ruxi pois (yhteisön liittymä synkronoi liittyjän sähköpostiohjelman kanssa) jnejnejne.
Yleensä ne oikeat, henkilökohtaisesti sinua häiriköivät saattavat lähettää nimissäsi haukkumapostia vaikkapa pressan kansliaan tai keskusteluyhteisön muille jäsenille. Usko pois, olen joutunut yhden sellaisen hullu selvittämään omalla kohdallasi. Svetlana on vielä ihan kiltti tapaus-
Tässä loppuun Svetlanan kirjeen suomennettu osio.
Hei rakas ystava ...
Naen profiilisi dating site suomi
Ja molemmat paattivat kirjoittaa teille. Etsi vakava asenteita. Olen
HAKU avioliitto ja rakkaus. En pelaa peleja. Jos haluat
pelata kanssani, niin ala kirjoita minulle. Jos etsit myos
Todellisen ja puhdas asenne sitten on odotettava kanssa karsimattomina sinun
kirjeella. Lahetan teille kuvia, ja toivon saavani teidan
korvaaminen.
Anna anteeksi kiitos, mutta minun pitaisi menna.
Toivotan kirjoitti minulle enemman kuin tiesin enemman sinusta.
Svetlana- tanj a
Korjaus:
Piti kirjoittamani lause "Usko pois, olen joutunut yhden sellaisen hullu selvittämään omalla kohdallasi." => Usko pois, olen joutunut yhden sellaisen hullun selvittämään omalla kohdallani.
Silloin kyselin jo poliisilta apua ja olin suorastaan masentunut, miten ihmiset voivat tehdä niin ilkeitä temppuja. Ei mitään syytä, mutta ilmeisesti huomionkipeä ja tasapainoton. tanj a kirjoitti:
Korjaus:
Piti kirjoittamani lause "Usko pois, olen joutunut yhden sellaisen hullu selvittämään omalla kohdallasi." => Usko pois, olen joutunut yhden sellaisen hullun selvittämään omalla kohdallani.
Silloin kyselin jo poliisilta apua ja olin suorastaan masentunut, miten ihmiset voivat tehdä niin ilkeitä temppuja. Ei mitään syytä, mutta ilmeisesti huomionkipeä ja tasapainoton.muistin, että en ole tyhjentänyt emailini roskakoria, joten tässäpä kirje ja ja about siistitty suomennos.
Hello there!!!!
I saw your profile on a site the suomi24.fi
I liked it, and I would like more the nobility you.
My dear I the girl and me of 28 years, I would like to get acquainted with you if you not against we can keep in touch with you.
You can write to me on my e-mail: [email protected]
Also I apply on mine the letter my photo, I hope it to you to like.
I shall hope that you write to me and also will send me your photo.
Yours faithfully Kristina!
Hei siellä!
Näin sinun profiilisi suomi24.fi sivulla.
Pidin siitä ja haluaisin tutustua sinuun enemmän.
Kultaseni olen 28-vuotias tyttö.
Haluaisin tutustua sinuun jos sinulla ei ole mitään vastaan me voimme pitää yhteyttä.
Voit kirjoittaa minulle e-mailiini: [email protected]
Minä liitän kuvani kirjeeseen. Toivon sinun pitävän siitä.
Minä toivoisin, että sinä kirjoitat minulle sekä haluan, että lähetät minulle kuvasi.
Uskollisesti sinun Kristinasi.
Kuvasssa tumma kaunis pitkätukkainen tyttö katse alta kulmain seksikkäästi ylöspäin ; ).korpikirjailija kirjoitti:
muistin, että en ole tyhjentänyt emailini roskakoria, joten tässäpä kirje ja ja about siistitty suomennos.
Hello there!!!!
I saw your profile on a site the suomi24.fi
I liked it, and I would like more the nobility you.
My dear I the girl and me of 28 years, I would like to get acquainted with you if you not against we can keep in touch with you.
You can write to me on my e-mail: [email protected]
Also I apply on mine the letter my photo, I hope it to you to like.
I shall hope that you write to me and also will send me your photo.
Yours faithfully Kristina!
Hei siellä!
Näin sinun profiilisi suomi24.fi sivulla.
Pidin siitä ja haluaisin tutustua sinuun enemmän.
Kultaseni olen 28-vuotias tyttö.
Haluaisin tutustua sinuun jos sinulla ei ole mitään vastaan me voimme pitää yhteyttä.
Voit kirjoittaa minulle e-mailiini: [email protected]
Minä liitän kuvani kirjeeseen. Toivon sinun pitävän siitä.
Minä toivoisin, että sinä kirjoitat minulle sekä haluan, että lähetät minulle kuvasi.
Uskollisesti sinun Kristinasi.
Kuvasssa tumma kaunis pitkätukkainen tyttö katse alta kulmain seksikkäästi ylöspäin ; ).tollasta meet epäilemään jonkun palstalaisen kirjottamaks, voi HUOH!!!!
minttupuu kirjoitti:
tollasta meet epäilemään jonkun palstalaisen kirjottamaks, voi HUOH!!!!
Kaikki eivät ole yhtä sinisilmäisiä, minttupuun alla syntyneitä kuin sinä ; (
korpikirjailija kirjoitti:
muistin, että en ole tyhjentänyt emailini roskakoria, joten tässäpä kirje ja ja about siistitty suomennos.
Hello there!!!!
I saw your profile on a site the suomi24.fi
I liked it, and I would like more the nobility you.
My dear I the girl and me of 28 years, I would like to get acquainted with you if you not against we can keep in touch with you.
You can write to me on my e-mail: [email protected]
Also I apply on mine the letter my photo, I hope it to you to like.
I shall hope that you write to me and also will send me your photo.
Yours faithfully Kristina!
Hei siellä!
Näin sinun profiilisi suomi24.fi sivulla.
Pidin siitä ja haluaisin tutustua sinuun enemmän.
Kultaseni olen 28-vuotias tyttö.
Haluaisin tutustua sinuun jos sinulla ei ole mitään vastaan me voimme pitää yhteyttä.
Voit kirjoittaa minulle e-mailiini: [email protected]
Minä liitän kuvani kirjeeseen. Toivon sinun pitävän siitä.
Minä toivoisin, että sinä kirjoitat minulle sekä haluan, että lähetät minulle kuvasi.
Uskollisesti sinun Kristinasi.
Kuvasssa tumma kaunis pitkätukkainen tyttö katse alta kulmain seksikkäästi ylöspäin ; ).tään tuolta kahvilasta, jonne sen laitoin joskus Keväällä. Tää tuli kans mulle G-mailiin kuvien kera. Galleriaan on tullut kymmenkunta samantyyppistä juttua :( Mulla nyt sattuu galleriassa olemaan suomi postiin osoite, joten ihmettelen kans mistä noi oli g-mailini osoitteeni saanut?
Hei!
Vaikka en tieda koska alkaa, ja en tieda kuin kirjoittaa teille ensimmaista rivia!
Olen huolissani vahan! Koska tama ensimmainen kokemukseni tuttavuus Internetissa.
Olen taalla ensimmaista I ja minulle olen aivan niin on uusi ja ei ole selva.
Mutta toivon hartaasti teita ymmartamaan! Nimeni on Anastasiya ja minua 29 vuotta.
Olen yksinainen nainen ja koskaan oli aviomies.
Kysytte kuten mina sinua ole loydetty? Vastaan!
Nain profiilisi dating site!
Rakastin sita, ja haluan oppia lisaa teita.
Olen ajatellut, etta se on sinulle kirjoittaa,
ja eri kuin olisit oppinut minua?
Mielestani on erittain kiinnostavaa, oppia toisiltaan?
Jos olen kiinnostunut myos te haluatte jatkaa vuoropuhelua,
Se kirjoittaa minulle meille oh-osoite, se: [email protected]
Seuraavassa kirjeessa kerron itsestani lisaa!
En mielellani vastaa sinulle! Odotan kovasti teidan linjat!
Olen hyvin onnellinen vuoropuhelua!
Nimi Anastasiya !!!!!kerbiili62 kirjoitti:
tään tuolta kahvilasta, jonne sen laitoin joskus Keväällä. Tää tuli kans mulle G-mailiin kuvien kera. Galleriaan on tullut kymmenkunta samantyyppistä juttua :( Mulla nyt sattuu galleriassa olemaan suomi postiin osoite, joten ihmettelen kans mistä noi oli g-mailini osoitteeni saanut?
Hei!
Vaikka en tieda koska alkaa, ja en tieda kuin kirjoittaa teille ensimmaista rivia!
Olen huolissani vahan! Koska tama ensimmainen kokemukseni tuttavuus Internetissa.
Olen taalla ensimmaista I ja minulle olen aivan niin on uusi ja ei ole selva.
Mutta toivon hartaasti teita ymmartamaan! Nimeni on Anastasiya ja minua 29 vuotta.
Olen yksinainen nainen ja koskaan oli aviomies.
Kysytte kuten mina sinua ole loydetty? Vastaan!
Nain profiilisi dating site!
Rakastin sita, ja haluan oppia lisaa teita.
Olen ajatellut, etta se on sinulle kirjoittaa,
ja eri kuin olisit oppinut minua?
Mielestani on erittain kiinnostavaa, oppia toisiltaan?
Jos olen kiinnostunut myos te haluatte jatkaa vuoropuhelua,
Se kirjoittaa minulle meille oh-osoite, se: [email protected]
Seuraavassa kirjeessa kerron itsestani lisaa!
En mielellani vastaa sinulle! Odotan kovasti teidan linjat!
Olen hyvin onnellinen vuoropuhelua!
Nimi Anastasiya !!!!!Kyllä näyttää samaa linjaa olevan. Voiko jotkut lähetellä tälläisiä kiusaksi jälkeenpäin uusiin osoitteisiin koska sinäkin olet saanut sen gmailiin kuten minäkin ja jonne ei ole ikinä roskapostia tullut.
Kirjautuessani äsken gmailiin sain viestin, että minun pitäisi vaihtaa salasana, en uskalla vaihtaa sillä onko sekin joku yritys murtautua tiedostoihini.korpikirjailija kirjoitti:
Kyllä näyttää samaa linjaa olevan. Voiko jotkut lähetellä tälläisiä kiusaksi jälkeenpäin uusiin osoitteisiin koska sinäkin olet saanut sen gmailiin kuten minäkin ja jonne ei ole ikinä roskapostia tullut.
Kirjautuessani äsken gmailiin sain viestin, että minun pitäisi vaihtaa salasana, en uskalla vaihtaa sillä onko sekin joku yritys murtautua tiedostoihini.ole G-mailiin muuta vastaavanlaista viestiä tullut. Tonne suomipostiin tulee, jos minkänäköistä roskapostia, mutta poistan ne aina aukomatta, enkä todellisuudessa edes käytä sitä postia oikein mihinkään tärkeämpään.
Kuulostaa tosi oudolta, että sulle olis tullut pyyntö salasanan vaihtamiseksi ja lähettäjänä ois g-mailia ylläpitävä taho? Jotenkin tuo juttu "tuoksahtaa" pahasti, kun vasta on juttu ollut täällä esillä? Täytyypä käydä ittekin kattoon posti sieltä kaiken varalta.- tanj a
korpikirjailija kirjoitti:
muistin, että en ole tyhjentänyt emailini roskakoria, joten tässäpä kirje ja ja about siistitty suomennos.
Hello there!!!!
I saw your profile on a site the suomi24.fi
I liked it, and I would like more the nobility you.
My dear I the girl and me of 28 years, I would like to get acquainted with you if you not against we can keep in touch with you.
You can write to me on my e-mail: [email protected]
Also I apply on mine the letter my photo, I hope it to you to like.
I shall hope that you write to me and also will send me your photo.
Yours faithfully Kristina!
Hei siellä!
Näin sinun profiilisi suomi24.fi sivulla.
Pidin siitä ja haluaisin tutustua sinuun enemmän.
Kultaseni olen 28-vuotias tyttö.
Haluaisin tutustua sinuun jos sinulla ei ole mitään vastaan me voimme pitää yhteyttä.
Voit kirjoittaa minulle e-mailiini: [email protected]
Minä liitän kuvani kirjeeseen. Toivon sinun pitävän siitä.
Minä toivoisin, että sinä kirjoitat minulle sekä haluan, että lähetät minulle kuvasi.
Uskollisesti sinun Kristinasi.
Kuvasssa tumma kaunis pitkätukkainen tyttö katse alta kulmain seksikkäästi ylöspäin ; ).Ok, sinulla on selvästi laadukkaampi suomennos. Voisiko asiasta kysellä suoraan Suomi24:n ylläpidolta, koska hehän voivat kuitenkin vaikuttaa omiin suojauksiinsa laajemmassa mittakaavassa?
Minua Svetlana muistaa aika ajoin täsmälleen samalla tönkkösuomella ja samalla kuvalla, jonka vuoksi ne menevät gmailissa suoraan roskikseen. Kirjoituksesi kuitenkin herätti muistamaan, että käynpä katsomassa kuinka useasti Svetlana pommittaa.
Toinen,mitä muuten myös saan meilitse, ovat liike-elämän yhteistyötarjouksia ja voisin meilien mukaan ryhtyä tuottamaan rahakasta bisnestä Suomen maassa sijoittamalla x-summan rahaa.
Meileistä saa kyllä kaivettua lähettäjän ip:n, joten ihan hyvin voisit ottaa poliisiin yhteyttä. Ei se haitaksikaan ole puhua asiasta. Muistelen siis yhä sitä minua kiusannutta tapausta, joka nimissäni lähetti haukkumakirjeitä ja sen takia en enää halua rekisteröityä mihinkään. Se kerta kaikkiaan alkoi pelottamaan. - tsekkausta
tanj a kirjoitti:
Ok, sinulla on selvästi laadukkaampi suomennos. Voisiko asiasta kysellä suoraan Suomi24:n ylläpidolta, koska hehän voivat kuitenkin vaikuttaa omiin suojauksiinsa laajemmassa mittakaavassa?
Minua Svetlana muistaa aika ajoin täsmälleen samalla tönkkösuomella ja samalla kuvalla, jonka vuoksi ne menevät gmailissa suoraan roskikseen. Kirjoituksesi kuitenkin herätti muistamaan, että käynpä katsomassa kuinka useasti Svetlana pommittaa.
Toinen,mitä muuten myös saan meilitse, ovat liike-elämän yhteistyötarjouksia ja voisin meilien mukaan ryhtyä tuottamaan rahakasta bisnestä Suomen maassa sijoittamalla x-summan rahaa.
Meileistä saa kyllä kaivettua lähettäjän ip:n, joten ihan hyvin voisit ottaa poliisiin yhteyttä. Ei se haitaksikaan ole puhua asiasta. Muistelen siis yhä sitä minua kiusannutta tapausta, joka nimissäni lähetti haukkumakirjeitä ja sen takia en enää halua rekisteröityä mihinkään. Se kerta kaikkiaan alkoi pelottamaan.yhteyksiä mistä vois vuotaa, niin yks reitti olisi just s24 treffien kautta gmailiin. Ei mulla siellä eikä missään gmail-osoitetta mutta se osoite näkyi olevan sama kuin mihin tulee sitten ne treffien tiedotteet "olet piilotanut/poistanut profiilisi". Ja miten tuo google kun se on sitä samaa gmailia, eikö?
Noihin en siis luota ainakaan jatkossa. kerbiili62 kirjoitti:
ole G-mailiin muuta vastaavanlaista viestiä tullut. Tonne suomipostiin tulee, jos minkänäköistä roskapostia, mutta poistan ne aina aukomatta, enkä todellisuudessa edes käytä sitä postia oikein mihinkään tärkeämpään.
Kuulostaa tosi oudolta, että sulle olis tullut pyyntö salasanan vaihtamiseksi ja lähettäjänä ois g-mailia ylläpitävä taho? Jotenkin tuo juttu "tuoksahtaa" pahasti, kun vasta on juttu ollut täällä esillä? Täytyypä käydä ittekin kattoon posti sieltä kaiken varalta.Kävitkö tsekkaamassa ja saitko salasanan vaihto pyynnön? Kokeilin eilen itsekin myöhemmin ja ilmoitusta ei tullut. Painoin kysy myöhemmin painiketta sen eka ilmoituksen jälkeen. Käynpäs taas tsekkaamassa, josko vaikka pojat olisivat maileilla mamia muistaneet.
- Korppis
korpikirjailija kirjoitti:
Kävitkö tsekkaamassa ja saitko salasanan vaihto pyynnön? Kokeilin eilen itsekin myöhemmin ja ilmoitusta ei tullut. Painoin kysy myöhemmin painiketta sen eka ilmoituksen jälkeen. Käynpäs taas tsekkaamassa, josko vaikka pojat olisivat maileilla mamia muistaneet.
Mitä tämä ilmoitus tarkoittaa jos kirjaudun pois painikkeesta ...kirjaudu ulos?
Olet kirjautunut ulos tilistä.
Tämä on voinut tapahtua automaattisesti, koska toinen käyttäjä on kirjautunut samalta selaimelta. Sinun täytyy kirjautua tiliisi uudelleen. Näin suojataan tiliäsi ja varmistetaan tietosuojasi. - pp
Korppis kirjoitti:
Mitä tämä ilmoitus tarkoittaa jos kirjaudun pois painikkeesta ...kirjaudu ulos?
Olet kirjautunut ulos tilistä.
Tämä on voinut tapahtua automaattisesti, koska toinen käyttäjä on kirjautunut samalta selaimelta. Sinun täytyy kirjautua tiliisi uudelleen. Näin suojataan tiliäsi ja varmistetaan tietosuojasi.Itselleni tuo tulee silloin, kun joku palikka on jäänyt sulkematta.
Parhaimman vastauksen saat kuitenkin, ottamalla yhteyttä firmaan, jonka virustorjuntaa käytät. - Korppis
pp kirjoitti:
Itselleni tuo tulee silloin, kun joku palikka on jäänyt sulkematta.
Parhaimman vastauksen saat kuitenkin, ottamalla yhteyttä firmaan, jonka virustorjuntaa käytät....Se tieten tarkoitta, että joku viesti on ollut auki. Ensin ilmoitus oli jotain, että posti sulkeutuu automaattisesti ilman ulos kirjaantumista. Sen jälkeen tämä uusi. No selvitän sen esikoiseni kanssa hän on minun "tietokonetukihenkilö". Kiitti neuvosta.
- tsekkausta
erinäisiä postilootiani. Yksi 'svetlana-viesti' oli tullut heinäkuussa gmailiin, s24 postiin ei mitään häikkää. En ole mihinkään antanutkaan osoitettani näkösälle. Luukussa oli tällainen tiedote, ei sielläkään roskapostia.
http://www.luukku.com/luukku?item=notice&op=display-nologin&num=1175036
Ja sit osa oli suljettu talon puolesta kun en ollut käyttänyt.- Niksinirkka
Samanlaisen Svetlana viestin sain minäkin aikoinaan sähköpostiini ,laitoin avaamattomana roskiin .
Jos meinaa yöunet karata tai koet tulleesi ahdistelun kohteeksi niin turhaa asiaa
täällä vatkata ees, taakse .
Otat saamista neuvoista vaarin ap ja käyt toimeen jos epäilet sinuun kohdistuvasta jatkuvasta häirinnästä.
Syyttely on aivan asiatonta jollei ole esittää faktaa palstalaisille todisteeksi " palstalaisen/palstalaisten
kiusanteoksi" . - tsekkausta

kiusanteoksi" .aloittaja enkä ole ahdistunut. Teinpä vaan tarkistuskierroksen kun tässä siitä puhuttiin. Enkä vatkaa ess taas. Ajattelin vain infota jos jollakulla luukussakin posteja. Minä en ole syytellyt ketään mistään. Taisi tulla vastineesi väärälle henkilölle siinä mielessä.
- NIksinirkka
tsekkausta kirjoitti:
aloittaja enkä ole ahdistunut. Teinpä vaan tarkistuskierroksen kun tässä siitä puhuttiin. Enkä vatkaa ess taas. Ajattelin vain infota jos jollakulla luukussakin posteja. Minä en ole syytellyt ketään mistään. Taisi tulla vastineesi väärälle henkilölle siinä mielessä.
Otat saamista neuvoista vaarin ap ...
hetki pieni viestini oli tarkoitettu nimenomaan ap:lle.
En lähtisi epäilemään palstalaisia jollei ole näyttää todisteita.
Eipä noi svetlaanat vielä todista mitään ? Niksinirkka kirjoitti:
Samanlaisen Svetlana viestin sain minäkin aikoinaan sähköpostiini ,laitoin avaamattomana roskiin .
Jos meinaa yöunet karata tai koet tulleesi ahdistelun kohteeksi niin turhaa asiaa
täällä vatkata ees, taakse .
Otat saamista neuvoista vaarin ap ja käyt toimeen jos epäilet sinuun kohdistuvasta jatkuvasta häirinnästä.
Syyttely on aivan asiatonta jollei ole esittää faktaa palstalaisille todisteeksi " palstalaisen/palstalaisten
kiusanteoksi" .Olen jo tietoinen mielipiteestäsi, joten voit unohtaa tämän ketjun ja siiteyä BB-ketjuun.
Olen saanut monia asiallisia neuvoja, mitä minun pitää ottaa huomioon kun saan roskapostia tai ilmoituksia salasanojen vaihdosta yms.
Heräsin juuri 8 -hyvin nukutun yöunen jälkeen joten unistani voit olla huolettomana.
Mene ketjua ylöspäin ja tutkaile viestejä, löydät kirjoitukseni, jossa olin ilmoittanut keisin jo olevan ohi. Mutta, mutta sinä aloit tiina-ystäväsi tyrkyttää kehiin pedofileja.Voit poistua me muut ratkomme tietokoneeseen tulevien roskapostien ongelmia sitä kuinka niitä voitaisiin poistaa tai ennalta ehkäistä. Jookosti.- NIksinirkka
korpikirjailija kirjoitti:
Olen jo tietoinen mielipiteestäsi, joten voit unohtaa tämän ketjun ja siiteyä BB-ketjuun.
Olen saanut monia asiallisia neuvoja, mitä minun pitää ottaa huomioon kun saan roskapostia tai ilmoituksia salasanojen vaihdosta yms.
Heräsin juuri 8 -hyvin nukutun yöunen jälkeen joten unistani voit olla huolettomana.
Mene ketjua ylöspäin ja tutkaile viestejä, löydät kirjoitukseni, jossa olin ilmoittanut keisin jo olevan ohi. Mutta, mutta sinä aloit tiina-ystäväsi tyrkyttää kehiin pedofileja.Voit poistua me muut ratkomme tietokoneeseen tulevien roskapostien ongelmia sitä kuinka niitä voitaisiin poistaa tai ennalta ehkäistä. Jookosti.Siltikään en näkisi aihetta kohdistaa sinulle tulleita viestejä palstalaisten piikkiin kuten
olen asiani ilmaissut niin kertaan vielä ..itse en epäilisi ketään ilman varmaa
tietoa asiasta. - Korppis
NIksinirkka kirjoitti:
Siltikään en näkisi aihetta kohdistaa sinulle tulleita viestejä palstalaisten piikkiin kuten
olen asiani ilmaissut niin kertaan vielä ..itse en epäilisi ketään ilman varmaa
tietoa asiasta.Tiedetään..
- viivatiina
NIksinirkka kirjoitti:
Siltikään en näkisi aihetta kohdistaa sinulle tulleita viestejä palstalaisten piikkiin kuten
olen asiani ilmaissut niin kertaan vielä ..itse en epäilisi ketään ilman varmaa
tietoa asiasta.ei se ymmärrä kumminkaan itsekkin oon pyytänyn häntä jättämään minut rauhaan mutta kerta toisen jälkeen luen nimeni hänen kirjoituksistaan kova ajojahti tuntuu olevan päällä.
- Niksinirkka
viivatiina kirjoitti:
ei se ymmärrä kumminkaan itsekkin oon pyytänyn häntä jättämään minut rauhaan mutta kerta toisen jälkeen luen nimeni hänen kirjoituksistaan kova ajojahti tuntuu olevan päällä.
Niinpä, hän jääköön pohtimaan itse onko aiheellista etsiä syntipukkia palstalaisista ?
- viivatiina
Niksinirkka kirjoitti:
Niinpä, hän jääköön pohtimaan itse onko aiheellista etsiä syntipukkia palstalaisista ?
jotenkin kumminkin tunnen itseni loukatuksi koska olen ollut osallisena näissä ketjuissa puolesta en vastaan ja myös jotenkin hänen tyylistään kirjoittaa asiasta hyökkäävästi ja loukkaavasti toistamiseen en oo näin henkilökohtaisuuksiin menemiseen en ole ennen törmännyt täällä joskus on joku joskus saattanut napauttaa jotain mutta asia on jäänyt siihen pohtikoon kaikessa rauhassa.
- viivatiina
lue näitä juttuja täällä niin ajatuksella kun ei tää vaikuta mitenkään mun elämään nappaan sanan sieltä toisen täältä ja otan kantaa jos otan luinpa nyt tämän aloituksen uudestaan ja kyllä siinä aika törkeesti syyllistetään kirjoittajia jotka ovat olleet aloittajan kanssa eri mieltä kyseisestä asiasta kannattais antaa ihan poliisille tutkintapyyntö häirinnästä niin loppuis tääkin jahkailu ja mun nimeni käyttäminen viesteissä.
- hengästyttää
kiitos päivän avausnauruista ihan vesi valuu silmistä kun täällä ukon kanssa nauretaan sun jutuilles vai et muka lue sinähän luet joka sanan ja kommentoit kaikkeen mistä voisi saada riidan aikaiseksi johan sen näkee lapsikin palstaa vilkaissessaan epäilen sinulla olevan jonkun hakukoneen joka tutkaa kaikki seksuaalisesti poikkeaviin liittyvät sanat
- viivatiina
hengästyttää kirjoitti:

tiina niin kiva nimi että se pitää tuoda esille joka käänteessä toivottavasti teillä on ukon kanssa omat koneet niin voitte tarkemmin vielä pitää lukua mun kirjoituksista ja riidanhaastamisistani toivottavasti hengitys tasaantuu ettei satu mitään vakavampaa =))))
- olen aikuinen...
No johan oli pläjäys! Ihanko tosissasi tuon kirjoitit?
- diudauvaan
uskoa että hää olis tosissaan.
Niin hullulta alkaa tuntumaan.
Jopas tuo ulos kirjautumisjuttuki
- Pirre*
osallistunuttäällä netissä joillakin matkailusivuilla oleviin kilpailuihin..ja kenties laittanut kys. e -mailisi osoitteen?
- Korppis
En ole osallistunut enkä osallistu, en edes avaa linkkejä, jotka ovat epämääräisiä. Nyt vain on sattunut tälläistä häikkää.
Tosin alan jo suuresti huvittua, aloituksen saamista käänteistä.
Mutta mikäpä itsellesi, joko teit perjantaisiivouksen, minä tein ja villakoiria löytyi uskomaton määrä, kesän jälkeen paluu arkeen.
Pitää pian ottaa kauneus unet ja illalla baariin ; ) Korppis kirjoitti:
En ole osallistunut enkä osallistu, en edes avaa linkkejä, jotka ovat epämääräisiä. Nyt vain on sattunut tälläistä häikkää.
Tosin alan jo suuresti huvittua, aloituksen saamista käänteistä.
Mutta mikäpä itsellesi, joko teit perjantaisiivouksen, minä tein ja villakoiria löytyi uskomaton määrä, kesän jälkeen paluu arkeen.
Pitää pian ottaa kauneus unet ja illalla baariin ; )postiin tulleita matkailumainoslinkkejä, vaan aivan näitä tässä ympärillä vilistäviä mainoksia, siis näillä avatuilla sivuilla..
Ei en siivonnut tänään, siivosin pitkin viikkoa ja nyt mennään näillä siivoilla viikonlopun yli.
Mukavaa "paari" iltaa, mulle ei tapahu mitään koskaan :/Pirrejuupas kirjoitti:
postiin tulleita matkailumainoslinkkejä, vaan aivan näitä tässä ympärillä vilistäviä mainoksia, siis näillä avatuilla sivuilla..
Ei en siivonnut tänään, siivosin pitkin viikkoa ja nyt mennään näillä siivoilla viikonlopun yli.
Mukavaa "paari" iltaa, mulle ei tapahu mitään koskaan :/..joskus huomaamatta napsauttaa jonkun sivulla olevan mainoksen esiin, en kuitenkaan usko niiden olevan viiruksien kantajia tai, että niistä syntyisi roskapostia. Eiköhän tämä saamani viesti ole venäläistä alkuperää.
Ole tyytyväinen, että et ollut baarissa sillä aamulla oli pää hiukka kipeä, varmaan koska tilasimme Espanjalaista hyvin voimakasta mausteista punkkua vaikka yleensä juomme Chileläisiä. Eipä tilata toisten ; )
- Mitä mitä???????????
seitsemännellä kymmenellä oleva narsistinen vanha kurppa viiskymppisten palstalla?
- mitämitä?
batmother heteromummojen palstalla?
kirjoittelen ja keskustelen, mutta mitä tekee tyhmä ketjussani?
Pistä peukalo persereikääs ja vihellä porilaistenmarssi ; ) jos nauramatta onnistut perun sanani tyhmyydestäsi.
HOP..HOP..; )))- 19 + 18
korpikirjailija kirjoitti:
kirjoittelen ja keskustelen, mutta mitä tekee tyhmä ketjussani?
Pistä peukalo persereikääs ja vihellä porilaistenmarssi ; ) jos nauramatta onnistut perun sanani tyhmyydestäsi.
HOP..HOP..; )))Kun alkaa provoilemaan ja vihjailemaan ilkeästi muille, voi saada mitä tilaa. Eikun nielemään.
19 + 18 kirjoitti:
Kun alkaa provoilemaan ja vihjailemaan ilkeästi muille, voi saada mitä tilaa. Eikun nielemään.
En minä hermostunut vaan heitin vitsin sillä jos tyhmiin hermostuu on vaihdettava maisemaa. Etsipäs yksi ilkeä viesti jonka olen lähettänyt niin katson onko se ilkeyksissään lähetetty, please..odotan innolla ; ) Yhtä innolla kuin sinä hyppäät puskasta kun näet minun olevan linjoilla ; )
- 15+3

Rauhallinen (ja/tai fiksu) ei lähetä tällaista: "Pistä peukalo persereikääs ja vihellä porilaistenmarssi ; )"
Se, onko viesti omasta mielestä ilkeyksissä lähetetty, ei tarkoita etteikö toinen sitä sillä tavoin ottaisi. Kannattaa miettiä mitä ja miten kirjoittaa, ja sinä mietit sen hyvin tarkkaan. Älä siis ihmettele jos joku loukkaantuu. Entisaikojen provoilijoille et kuitenkaan pärjää, olet pelkkä omahyväinen ilkeilijä. - huolissaan2
korpikirjailija kirjoitti:
En minä hermostunut vaan heitin vitsin sillä jos tyhmiin hermostuu on vaihdettava maisemaa. Etsipäs yksi ilkeä viesti jonka olen lähettänyt niin katson onko se ilkeyksissään lähetetty, please..odotan innolla ; ) Yhtä innolla kuin sinä hyppäät puskasta kun näet minun olevan linjoilla ; )
Tuolla iällä saattaa käydä pumpun päälle kiihtymys ja alkoholi.
15+3 kirjoitti:
Rauhallinen (ja/tai fiksu) ei lähetä tällaista: "Pistä peukalo persereikääs ja vihellä porilaistenmarssi ; )"
Se, onko viesti omasta mielestä ilkeyksissä lähetetty, ei tarkoita etteikö toinen sitä sillä tavoin ottaisi. Kannattaa miettiä mitä ja miten kirjoittaa, ja sinä mietit sen hyvin tarkkaan. Älä siis ihmettele jos joku loukkaantuu. Entisaikojen provoilijoille et kuitenkaan pärjää, olet pelkkä omahyväinen ilkeilijä.Minulta saat sitä mitä tulet hakemaan. Kannattaa miettiä mitä minulle lähettät, sillä tämä vanha kurppa tai paska vanha akka ei häkelly pienistä vaan lataa takaisin täysillä. No nämä viestit pian menee poistoon vaan leikitään hippaa kun vielä on aikaa. ; )
huolissaan2 kirjoitti:
Tuolla iällä saattaa käydä pumpun päälle kiihtymys ja alkoholi.
Punaviini on hyväksi sydämelle ; ) Tutkimuksen mukaan kaksi lasia/per/ päivä pitää tohtorit loitolla. Tosin kuten jo tuone toiseen ketjuun... josta kävit lukemassa mielipiteitäni... pistin, turhaa viinin kanssa on joka päivä läträtä kerran viikossa viikon tarpeet ; )
Koska sinulle on käynyt noin huonosti, että pumppu on alkanut reistata olet varmaan joutunut luopumaan alkoholin käytöstä ; )- 14 + 16
korpikirjailija kirjoitti:
Minulta saat sitä mitä tulet hakemaan. Kannattaa miettiä mitä minulle lähettät, sillä tämä vanha kurppa tai paska vanha akka ei häkelly pienistä vaan lataa takaisin täysillä. No nämä viestit pian menee poistoon vaan leikitään hippaa kun vielä on aikaa. ; )
Mietin todellakin tarkkaan mitä lähetän, toisin kuin sinä. Minulla ei ole tarvetta käyttää alatyylin sanoja tehostaakseni kommenttejani. Mieti sinä hetki olenko sama pusikko kuin ketjun alussa (jos pystyt). Muistelen että aikoinaan kovasti syynäsit puskien kirjoitustapaa ja vetelit omalaatuisia johtopäätöksiä kirjoittajista. Lukiessa tuli mieleeni vaikka mitä. ;))) Ja vedä syvään henkeä, koska olet ilmiselvästi kovin kiihdyksissä. *lol*
14 + 16 kirjoitti:

Onko sinulla vielä ala-aste kesken kun olet vasta pluslaskuissa?
- 2 x 2 = 4
korpikirjailija kirjoitti:
Onko sinulla vielä ala-aste kesken kun olet vasta pluslaskuissa?
Kuten voit nimimerkistä havaita.
- huolissaan2
korpikirjailija kirjoitti:
Punaviini on hyväksi sydämelle ; ) Tutkimuksen mukaan kaksi lasia/per/ päivä pitää tohtorit loitolla. Tosin kuten jo tuone toiseen ketjuun... josta kävit lukemassa mielipiteitäni... pistin, turhaa viinin kanssa on joka päivä läträtä kerran viikossa viikon tarpeet ; )
Koska sinulle on käynyt noin huonosti, että pumppu on alkanut reistata olet varmaan joutunut luopumaan alkoholin käytöstä ; )Niin käy kun juot itsesi taas humalaan. Olisiko sinulla ystävää, joka tukisi sinua juomisen vähentämisessä. Tuo tahti ei sinulle sovi.
huolissaan2 kirjoitti:
Niin käy kun juot itsesi taas humalaan. Olisiko sinulla ystävää, joka tukisi sinua juomisen vähentämisessä. Tuo tahti ei sinulle sovi.
Olen huomannut, että palstan alkoholimoralistit ovat entisiä alkoholisteja, jotka ovat kuivilla AA:n avulla. Hyvä varmaan teille jotka tunnette epävarmuuden tunnetta lukiessanne alkoholia käsitteleviä kirjoituksia.
- haluu auttaa
huolissaan2 kirjoitti:
Niin käy kun juot itsesi taas humalaan. Olisiko sinulla ystävää, joka tukisi sinua juomisen vähentämisessä. Tuo tahti ei sinulle sovi.
pelkkä ystävän tuki auttaa. Ihmisen tulee itse tiedostaa ongelmansa, ja etsiä ratkaisumalli. Nettikirjoittelu on myös huono tukipylväs, kun selkeästi ei ole itsehillintää.
- huolissaan2
korpikirjailija kirjoitti:
Olen huomannut, että palstan alkoholimoralistit ovat entisiä alkoholisteja, jotka ovat kuivilla AA:n avulla. Hyvä varmaan teille jotka tunnette epävarmuuden tunnetta lukiessanne alkoholia käsitteleviä kirjoituksia.
olet palstan kirjoittajia tavannut? Älä kiihdy enempää. Sinulla on vielä monta vuotta edessä, kunhan hillitset juomistahtiasi.
huolissaan2 kirjoitti:
olet palstan kirjoittajia tavannut? Älä kiihdy enempää. Sinulla on vielä monta vuotta edessä, kunhan hillitset juomistahtiasi.
Ota iisisti, onko sinulla ymmärryshäiriökin. Se yleensä tulee sivuoireena kuten katkokävelykin reippaan alkoholiputken jälkeen.
- sivuseinältä
korpikirjailija kirjoitti:
Ota iisisti, onko sinulla ymmärryshäiriökin. Se yleensä tulee sivuoireena kuten katkokävelykin reippaan alkoholiputken jälkeen.
olla ymmärryshäiriö ennen kuin on saanut kysymykseen vastauksen?
Hyvin olet selvillä alkoholismin vaikutuksista *ihmii* - 17+11
sivuseinältä kirjoitti:
olla ymmärryshäiriö ennen kuin on saanut kysymykseen vastauksen?
Hyvin olet selvillä alkoholismin vaikutuksista *ihmii*ekkösää oo hiffannu sen katkonaista kavelyy ja käninää
- sivuseinältä
17+11 kirjoitti:
ekkösää oo hiffannu sen katkonaista kavelyy ja käninää
henk.koht. mutta aika huolissani olen nyt.
sivuseinältä kirjoitti:
olla ymmärryshäiriö ennen kuin on saanut kysymykseen vastauksen?
Hyvin olet selvillä alkoholismin vaikutuksista *ihmii*Jos olet ulkopuolinen ja tulit juuri mukaan lauantaialkuillan ilotteluumme lue haaran viestit niin saat vastauksen kysymykseen jos nyt yleensä ymmärrät. Kun lukee lehtiä ja seuraa aktiivisti ympäristöä tietämys eri aiheista kasvaa ; )
- huolissaan2
korpikirjailija kirjoitti:
Ota iisisti, onko sinulla ymmärryshäiriökin. Se yleensä tulee sivuoireena kuten katkokävelykin reippaan alkoholiputken jälkeen.
haittavaikutukset, mutta jatkat vaan juomistasi. Eikö edes perheesi saa sinua ymmärtämään, kuinka vaarallisella polulla olet? Toivotan sinulle jaksamista. Toivotan myös läheisillesi jaksamista, jollet ole jo polttanut kaikkia siltoja takanasi.
- 4 + 18
korpikirjailija kirjoitti:
Jos olet ulkopuolinen ja tulit juuri mukaan lauantaialkuillan ilotteluumme lue haaran viestit niin saat vastauksen kysymykseen jos nyt yleensä ymmärrät. Kun lukee lehtiä ja seuraa aktiivisti ympäristöä tietämys eri aiheista kasvaa ; )
noin suurta, mistä hait tiedon että katkokävely tulee "reippaan alkoholiputken" jälkeen?
sivuseinältä kirjoitti:
henk.koht. mutta aika huolissani olen nyt.
Empaattinen on usean palstalaisen itsestään muille antama kuva. Koska en usko tuntevani empatiaa muita palstalaisia kohtaan niin en itseasiassa osaa olla huolissani sinustakaan.
4 + 18 kirjoitti:
noin suurta, mistä hait tiedon että katkokävely tulee "reippaan alkoholiputken" jälkeen?
Etkö tuota tiedä vaikka olet jo yli 50-vuotias vai oletko sittenkään, I wonder... kun joudut harjoittelemaan yhteenlaskua viestistä toiseen.
huolissaan2 kirjoitti:
haittavaikutukset, mutta jatkat vaan juomistasi. Eikö edes perheesi saa sinua ymmärtämään, kuinka vaarallisella polulla olet? Toivotan sinulle jaksamista. Toivotan myös läheisillesi jaksamista, jollet ole jo polttanut kaikkia siltoja takanasi.
Kiitos olet suloinen ; )
- sivuseinältä
korpikirjailija kirjoitti:
Empaattinen on usean palstalaisen itsestään muille antama kuva. Koska en usko tuntevani empatiaa muita palstalaisia kohtaan niin en itseasiassa osaa olla huolissani sinustakaan.
ei sinun kuulukaan olla minusta huolissasi. En käytä alkoholia ollenkaan, ehkä siksi reagoin rajusti kun huomaan jonkun palstalaisen menevän "yli rajan". Toivottavasti kuitenkin saat alkoholin käyttösi hallintaan, vaikka lukemani mukaan vaihtoehdot ovat on tai off. Toivottavasti huomaat ongelman ja asiasi ratkeavat parhain päin.
- 4 + 18
korpikirjailija kirjoitti:
Etkö tuota tiedä vaikka olet jo yli 50-vuotias vai oletko sittenkään, I wonder... kun joudut harjoittelemaan yhteenlaskua viestistä toiseen.
siksi kysyin sinulta mistä tiedon hait? Hallitsen yhteenlaskun ilman harjoitusta, älä sure. ;))
sivuseinältä kirjoitti:
ei sinun kuulukaan olla minusta huolissasi. En käytä alkoholia ollenkaan, ehkä siksi reagoin rajusti kun huomaan jonkun palstalaisen menevän "yli rajan". Toivottavasti kuitenkin saat alkoholin käyttösi hallintaan, vaikka lukemani mukaan vaihtoehdot ovat on tai off. Toivottavasti huomaat ongelman ja asiasi ratkeavat parhain päin.
Nyt rakkaat seinäruusut ja huolimummut minun on lähdettävä Pertterin luo saunomaan. Mutta kiitos aivojumpasta, muistan, että viimeksi ennen tätä sain vatsanpuruja nauramisesta ja liekö ollut viinallakin silloin asiaa, kun anoppia nahkiaisojasta ylös vedettii.
Hyvää illan jatkoa, pitäkää huoli itsestänne ; )4 + 18 kirjoitti:
siksi kysyin sinulta mistä tiedon hait? Hallitsen yhteenlaskun ilman harjoitusta, älä sure. ;))
Heippa sullekin alakoululainen, lähden nyt katkokävelemään tuonne Petterin luokse en ota Black Beautyani kun matkaa on vain noin 500-metriä ja jos tiedä tuota vaikka saunakaljan joisin ; )
- Johan on
korpikirjailija kirjoitti:
Minulta saat sitä mitä tulet hakemaan. Kannattaa miettiä mitä minulle lähettät, sillä tämä vanha kurppa tai paska vanha akka ei häkelly pienistä vaan lataa takaisin täysillä. No nämä viestit pian menee poistoon vaan leikitään hippaa kun vielä on aikaa. ; )
Miksi suhtaudut muihin noin, kun varsin aloitit häirinnän? Miksi muiden pitäisi miettiä lähettämiään, kun et tee sitä itsekään? Elä kuin opetat. Sinä itse saat mitä tulet hakemaan. Kasva aikuiseksi.
- 2222222222222
korpikirjailija kirjoitti:
Nyt rakkaat seinäruusut ja huolimummut minun on lähdettävä Pertterin luo saunomaan. Mutta kiitos aivojumpasta, muistan, että viimeksi ennen tätä sain vatsanpuruja nauramisesta ja liekö ollut viinallakin silloin asiaa, kun anoppia nahkiaisojasta ylös vedettii.
Hyvää illan jatkoa, pitäkää huoli itsestänne ; )tykätä, kun Pertterin rinkiin lähdet pummaamaan pullonpohjia.
- 14 + 20
2222222222222 kirjoitti:
tykätä, kun Pertterin rinkiin lähdet pummaamaan pullonpohjia.
että myös alkoholistien kesken on nokkimisjärjestys, aivan kuin muillakin, vaikka asuisivat kaatopaikalla. Eli ei ole mitään ryypätään yhdessä kulttuuria.
- 6 + 4
korpikirjailija kirjoitti:
Heippa sullekin alakoululainen, lähden nyt katkokävelemään tuonne Petterin luokse en ota Black Beautyani kun matkaa on vain noin 500-metriä ja jos tiedä tuota vaikka saunakaljan joisin ; )
Toivottavasti osaat jättää yhteen kaljaan. :))
- kunha varppa
korpikirjailija kirjoitti:
Minulta saat sitä mitä tulet hakemaan. Kannattaa miettiä mitä minulle lähettät, sillä tämä vanha kurppa tai paska vanha akka ei häkelly pienistä vaan lataa takaisin täysillä. No nämä viestit pian menee poistoon vaan leikitään hippaa kun vielä on aikaa. ; )
Petteriä pelottaa
- terapia auttaa
Enpä tähän muuta keksi. Päätä ettet avaa konetta pariin päiväään, ellei ole pakko. Ulkoile, kävele metsässä. Kerro naapurillesi että 50 palstalla sinua vainotaan. Katso naapuriasi silmiin, tarkkaile hänen reaktioitaan. Rukoile ettei hänkin ole nettiaddikti. Jos on, kukaan ei voi auttaa. Jos ei, toivottavasti ymmärrät kuinka pihalla olet. Toimi kuten alussa, sulje kone ja lähde kävelylle. Tapaa ystäviä, keittäkää kahvit ja jutelkaa. Kyllä se siitä.
- OliviaKoo
Kun/jos antaa pirulle pikkusormen, se vie pian koko käden.
Kannattaa lopettaa aikanaan.
On tietysti toinen juttu, jos haluaa pitkittää ketjua, kuten tämä rouvashenkilö näyttää haluavan pelkästään sen vuoksi, että voi joskus/jossain kehua kuinka hän on saanut palstatilaa Suomi24.fi palstalla melkein enemmän kuin muut yhteensä.
Tokihan sekin on jonkinlainen meriitti. Toinen juttu on sitten, kannattaako sillä kehuskella.
Muun tekemisen puutteessa onhan sekin jotain. - Riekkinen
Korppiksen päivän vedätys ja palstalaisia viedään kuin pässiä pölkylle : DDDD
- ei aivan totta
Riekkinen kirjoitti:
Korppiksen päivän vedätys ja palstalaisia viedään kuin pässiä pölkylle : DDDD
kunnon provoilija olisi tuplannut viestimäärän ilman yhtäkään ilkeilyä.
- jeespliis
Riekkinen kirjoitti:
Korppiksen päivän vedätys ja palstalaisia viedään kuin pässiä pölkylle : DDDD
Noinko pahasti sattui kyykytys. Paremmalla onnella sitten ensi kerran.
OliviaKoo kirjoitti:
Kun/jos antaa pirulle pikkusormen, se vie pian koko käden.
Kannattaa lopettaa aikanaan.
On tietysti toinen juttu, jos haluaa pitkittää ketjua, kuten tämä rouvashenkilö näyttää haluavan pelkästään sen vuoksi, että voi joskus/jossain kehua kuinka hän on saanut palstatilaa Suomi24.fi palstalla melkein enemmän kuin muut yhteensä.
Tokihan sekin on jonkinlainen meriitti. Toinen juttu on sitten, kannattaako sillä kehuskella.
Muun tekemisen puutteessa onhan sekin jotain.Arvostan sinua koska tulit omalla nikilläsi tähän lauantai-illan hässäkkään. "Toinen juttu" on lähempänä totuutta kuin nettiriippuvuus. Eihän ketjun jatkumiseen tarvita muuta kun vastata ilkeästi ilkeään viestiin ja vielä rekattuna, siitä se lähtee.
Mummut äimistelevät silmät ympyrkäisenä kuinka törkeää käytöstä vaikka itsekin haluaisivat sanoa päin näköä ilkeyksiin, joita saavat vaan sehän on sivistymättömyyttä. Ollaan niin absolutisteja, että suuta kuivaa ja asiantuntijoita hermoston meganismeistä, että ei huomata omaa kiihtymystään.
Kun vielä höystää ja hämmentää sekä antaa virikkeitä, rouvien mielikuvitus lähtee lentämään, viinat ja kaljat kaadetaan soppaan ja keitos on valmis.
Itseasiassa meriitti ei minua kiinnosta pätkääkään vaan se kuinka helpolla ihmiset reakoivat rekatun sanomisiin. Puskastahan saa heittää kakkaa silmille, mutta oletetaan, että rekattu pitää suuta sievsti supussa, että ei menetä kasvojaan. Kunnian menetyksen pelossa moralisoijat menevät puskaan sanomaan sen mitä rekattuna eivät sanoisi. Pikkusievää sormipystyssä sipostelua.
Minä en voi yksin vaikuttaa aloituksieni pituuteen sen tekevät kanssa kirjoittajat. Että olisin kehunut saamastani ylimääräisestä palstatilasta on sinun tulkintasi, en tiedä mistä moisen repäisit. Voihan olla, että koska en osallistu chattikeskusteluihin saan palstatilaa suhteessa enemmän kuin chattaajat.
Hyvää yötä sinulle ja kiitos, mielipiteestäsi on rekisteröity ; )jeespliis kirjoitti:
Noinko pahasti sattui kyykytys. Paremmalla onnella sitten ensi kerran.
Tuolla joku kirjoitti kuinka epäilin joskus aikaisemmin jokaista joksikin ja pieleen meni, mutta riekkinen on oikeassa perässä tulette kuin pässit ; ) minä vien ja te vikisette ; )
- voi kyynel
korpikirjailija kirjoitti:
Tuolla joku kirjoitti kuinka epäilin joskus aikaisemmin jokaista joksikin ja pieleen meni, mutta riekkinen on oikeassa perässä tulette kuin pässit ; ) minä vien ja te vikisette ; )
sinä kuljet ja me viedään. Niin kauan kuin vastailet, on näin. ;))))))
- äidinkielen ope
korpikirjailija kirjoitti:
Arvostan sinua koska tulit omalla nikilläsi tähän lauantai-illan hässäkkään. "Toinen juttu" on lähempänä totuutta kuin nettiriippuvuus. Eihän ketjun jatkumiseen tarvita muuta kun vastata ilkeästi ilkeään viestiin ja vielä rekattuna, siitä se lähtee.
Mummut äimistelevät silmät ympyrkäisenä kuinka törkeää käytöstä vaikka itsekin haluaisivat sanoa päin näköä ilkeyksiin, joita saavat vaan sehän on sivistymättömyyttä. Ollaan niin absolutisteja, että suuta kuivaa ja asiantuntijoita hermoston meganismeistä, että ei huomata omaa kiihtymystään.
Kun vielä höystää ja hämmentää sekä antaa virikkeitä, rouvien mielikuvitus lähtee lentämään, viinat ja kaljat kaadetaan soppaan ja keitos on valmis.
Itseasiassa meriitti ei minua kiinnosta pätkääkään vaan se kuinka helpolla ihmiset reakoivat rekatun sanomisiin. Puskastahan saa heittää kakkaa silmille, mutta oletetaan, että rekattu pitää suuta sievsti supussa, että ei menetä kasvojaan. Kunnian menetyksen pelossa moralisoijat menevät puskaan sanomaan sen mitä rekattuna eivät sanoisi. Pikkusievää sormipystyssä sipostelua.
Minä en voi yksin vaikuttaa aloituksieni pituuteen sen tekevät kanssa kirjoittajat. Että olisin kehunut saamastani ylimääräisestä palstatilasta on sinun tulkintasi, en tiedä mistä moisen repäisit. Voihan olla, että koska en osallistu chattikeskusteluihin saan palstatilaa suhteessa enemmän kuin chattaajat.
Hyvää yötä sinulle ja kiitos, mielipiteestäsi on rekisteröity ; )"Minä en voi yksin vaikuttaa aloituksieni pituuteen sen tekevät kanssa kirjoittajat."
Voit, ohittamalla kommentit joissa haastetaan riitaa. Et pysty???
Pakko sanoa: Se on reagointi, ei reakointi. Löin vetoa voitko olla kommentoimatta tähän. *jänskättääääää* - hupsi-sta
äidinkielen ope kirjoitti:
"Minä en voi yksin vaikuttaa aloituksieni pituuteen sen tekevät kanssa kirjoittajat."
Voit, ohittamalla kommentit joissa haastetaan riitaa. Et pysty???
Pakko sanoa: Se on reagointi, ei reakointi. Löin vetoa voitko olla kommentoimatta tähän. *jänskättääääää*kuitenkin mekanismi, ei meganismi. Ja tämäkään ei ollut toinen ainoa :))
voi kyynel kirjoitti:
sinä kuljet ja me viedään. Niin kauan kuin vastailet, on näin. ;))))))
Aamulla kirkonkellot herättivät minut uuteen aamuun. Koska tuo kirkko on tuossa nurkan takana päätin lähteä kuuntelemaan serkkuflikan saarnaa. Kirkkokansalla oli kyyneleitä silmäkulmissaan niin hyvin serkkuflikka osasi heidät sanoillaan mukaansa temmata. Hän on tullut sukuunsa, hyvä puhuja ja saarnojen kirjoittaja.
Kirkonmenojen jälkeen menimme rivissä kuin Jukolat luteet seurakuntatalolle lähetyskahville. Olinhan pistänyt kolehtihaaviin pitkän virren aikana kaksikymmentäsenttisen.
Kahvin kera tarjolla oli keksejä ja pitkopullaa. Laulettiin taas virsiä kuunneltiin alustus lähetystyöstä Indonesiassa ja rupateltiin noita näitä, silleenhän se keskustelu etenee. Niin, voi vain kuvitella, että jos olisimme istuneet hiljaa toisiamme tuijotellen, emmekä olisi vastailleet toisillemme niin hikeähän se olisi alkanut otsaa pukkaamaan, hiljainen tuijotus meinaan.
Eli tämä tästä nyt ja sunnuntaipäivän rauhaa sinulle ja kaikille nurkantakana kurmottaville ; ) Join muuten illalla karpalotuoremehua ulkoterasilla saunanlöylyjen lomassa ja Black Beautykin oli menen tullen reissussa mukana joten se siitä. Niin ja te, jotka roikutte netissä kukonlaulusta asti olisiko syytä katsoa naapureita ohi, että silmät eivät paljastaisi nettiriippuvaisuuttanne. ; )
HI!
- 16+14
Milloin tämä ketju poistuu ?
- yhdellä jiillä
Miksi pitäisi poistaa? Eikö lapselliset ketjut kiinnosta?
- Korppis
Onko todella niin, että naiselliset naiset eivät kestä sukupuolineutraaleja maisia, joilla on sitä jotain muutakin kuin saumat suorassa.
- tsasoissa olemme
Korppis kirjoitti:
Onko todella niin, että naiselliset naiset eivät kestä sukupuolineutraaleja maisia, joilla on sitä jotain muutakin kuin saumat suorassa.
naisia kenties, vaan ei maisia......
- korppis
tsasoissa olemme kirjoitti:
naisia kenties, vaan ei maisia......
Tsasoissako meinaat?
- bhuaahahahah
korppis kirjoitti:
Tsasoissako meinaat?
Etpä ymmärtänyt jujua.
- Korppis
bhuaahahahah kirjoitti:
Etpä ymmärtänyt jujua.
Se on sinun ongelmasi, ei minun, understand ; )
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.316266- 394062
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833363- 132984
- 292302
- 122297
- 1621926
- 251822
- 281564
- 1051392