Tämä narsismi-ilmiön löytäminen on positiivisen ja vapauttavin tapahtuma, mitä Suomessa on keski-iän ongelmien kanssa painiville naisille keksitty.
Eikö olekin mainiota, kun ei tarvitse kantaa vastuuta omista teoistaan! Kuinka uhrautuva ja täydellinen ihminen on voinutkaan elämässään olla. Kaikki vastoinkäymiset ja vaivat ovat narsistipuolison syytä.
Minusta tämä on mahtavaa ja vapauttavaa. Vähän niin kuin syntien anteeksi antaminen katollisen kirkon rippituolissa. Tässä narsistiuskonnossa ei tarvitse edes tunnustaa omia syntejään. Riittää, kun sysää ne toisen ihmisen niskaan. Ja valkeus tuli!
Eikö olekin mainiota, kun ei tarvitse kantaa vastuuta omista teoistaan! Kuinka uhrautuva ja täydellinen ihminen on voinutkaan elämässään olla. Kaikki vastoinkäymiset ja vaivat ovat narsistipuolison syytä.
Minusta tämä on mahtavaa ja vapauttavaa. Vähän niin kuin syntien anteeksi antaminen katollisen kirkon rippituolissa. Tässä narsistiuskonnossa ei tarvitse edes tunnustaa omia syntejään. Riittää, kun sysää ne toisen ihmisen niskaan. Ja valkeus tuli!
Vastaukset 23
Vanhimmat
Noinhan se on...
Jotenkin kun lukee joitain tarinoita, niin pelkkä "henkinen väkivalta" antaa aihetta leimaamaan toisen narsistiksi. Ja tämän henkisen väkivallan määrittää kukapa muukaan kuin uhri.
Tuon perusteella jokainen olisi narsisti, vai onko jossain muka ihminen, joka ei ole koskaan käyttänyt henkistä väkivaltaa (ns. vittuillut) toiselle? Tällaiseen ihmiseen olisi kiva törmätä. :) Voihan olla etten ole tällaisia ihmisiä tavannut, koska heidän sädekehänsä ovat sokeuttaneet silmäni...
Ja siinä sädekehässä lukee loistavin kirjaimin "uhri".
Ihmiselle, joka on keksinyt olevansa uhri, ja on tietenkin saanut siihen terapeutiltaan vahvistuksen, luulisi tulevan autuas ja euforinen olo, kun asia hänelle paljastuu: Heureka, siinä se on! Seurustelin narsistin kanssa viisi vuotta, olin narsistin kanssa naimisissa 15 vuotta, ja nyt, 2 vuotta avioeron jälkeen vasta ymmärrän asian.
Uskoisin, että siinä valaistumisessa pienet murheet unhoittuu ja mieltä kalvava syyllisyydentunne väistyy. Nainen on saanut vapautuksen synneistään. Olo on varmaan kuin uudesti syntyneellä uskoon tulleella.
Varmasti se ihmisen tuskaa helpottaa, kun on löytänyt perimmäisen syyn kaikkeen, mikä on elämässä vastenmielistä. Luulisin, että aika moni tukihenkilö, terapeutit mukaan lukien, mielellään nyökkäilee ja hymisee kannustavasti, kun arvon rouvamme silmät hehkuen kertoo ymmärtäneensä syyn tuskaiseen oloonsa.
Eikö se ole kaikille hyvä, että ihmisen tuska helpottaa? Oli tämä väärässä tai ei.
Mun täytyy olla kuollu! Mörrön tapaista evankeljumii saa tuta vain ukkospilven reunalla. Mut tosjaan - noin täällä selviytymistarinoita kerrotaan. Hallelujaa.
Niin, onhan sekin jonkin asteinen persoonallisuushäiriö, että ihminen ei voi tunnustaa omaa osuuttaan parisuhteen ongelmista. Tällaiset ihmiset jotenkin lukkiintuvat ja sysäävät kaiken syyn yhteisistä ongelmista ex-kumppanilleen leimaamalla tämän narsistiksi.
Onko tällaiselle totaaliselle vastuunpakoilulle mitään sen kummempaa mielensairauden määritelmää? Riittääkö "lapsellisuus"?
Poikki halki vinoon ja pinoon. Kuvailemasi narsismi oli aika yksinkertaistettua.
Ei kaikki narsismi ilmene ainoastaan parisuhteessa vaan sitä on myös muissa ihmissuhteissa.
En ole lähtenyt syyttelemään ketään enkä hakenut armahdusta rippituolissa. Kirjoituksessasi on ehkäpä hiukan naisia vihaava kyyninen sävy.
Allekirjoitan täysin, että narsismi-ilmiö on positiivinen ja vapauttava tapahtuma, mikä on esille nostettu.
Ainakin minä vapuduin narsistin otteesta. En ole itse mikään kullanmuru enkä nuhteeton, mutta olin 20v sellaisessa henkisessä rusennuksessa, että voin onnitella etten seonnut.
Itsetuntoni narskuystävättäreni onnistui rusentamaan aika pahanpäiväisesti ja loukkasi niin perusteellisesti, että anteeksi en voi antaa.
Minä en vastoinkäymisistä syytä en narskuystävätärtä enkä muitakaan. Shit happends sometimes in my life ja olen ottanut vastuun omista tekemisitäni.
Päinvastoin mulla oli hänen kanssaan usein riitämättömyyden tunne ja tunsin kaikesta mahdollisesta syyllisyyttä.
Ex-ystävättäreni oli loistava syyllistäjä, lyttääjä ja loukkaaja.Voin tosiaan olla kiitollinen, että narsismi tuli tiedotusvälineissä esille, koska tunnistin useista artikkeleista narismista ihmissuhteissa.
Narsistihan ei koskaan ota vastuuta omista teoistaan. Kaikki toisen henkisen selkärangan rusentamiset ja itsetunnon musertamiset ovat narsistin mielestä täysin oikeutettuja.
Yksi sana puuttui täysin ex-ystävättäreni sanavarastosta ja se oli anteeksi.
Voi jos narsismi oliskin noin yksinkertaista! Ja ei aina se mies ole narsisti ja nainen uhri, kyllä naisetkin osaavat olla pirullisia ja vittumaisia narsisteja.
"Narsistihan ei koskaan ota vastuuta omista teoistaan."
Eipä ota vastuuta uhriksi ilmoittautunutkaan.
Se johtuu siitä että 'uhri' ja 'narsisti' muodostavat narsismi-ilmentymän. Kumpikin ihminen on poissa tolaltaan. Kummankin käsi vallan kahvalla, eri suuntaan vääntämässä.
Siitäkö pitää ottaa vastuuta, että toinen kiusaa sut mielipuoliseksi? Jos toinen on loukannut, mitätöinyt ja kaikinpuolin rusentanut sut niin pitääkö kääntää toinenkin poski?
Minä en syylistä itseäni siitä enkä ota vastuuta jos toinen on käyttänyt mua purkupallona.
Tuollainen on niin paksua tuubaa, että mukamas uhri kerjää verta nenästään.
Siinähän taas antaa narsistille oikeutuksen kiusaamiseen kun ottaa vastuun uhrina olosta.
Hauska toi Mörrön avaus joka on tosiaan positiivinen ja vapauttava NARSISTEILLE.
..yleensä niitä, jotka kutsuvat toisia narsisteisksi. ;)
Aikamoinen rimanalitus ja asenne, että se joka toista haukkuu se itse on. Eihän se aivan noinkaan mene.
En ole mikään tynnyrissä kasvanut toope jolle voi syöttää ihan mitä tahansa.
Olen ollut ihmisten kanssa tekemisissä paljonkin sekä työni että harrastusteni kautta.
Mutta kun sain tietoa narsismista niin huomasin vesiselvästi mistä kipuilevassa ystävyyssuhteessa oli oikein kysymys.
Täälä palstalla olen monesti toitottanut, että uhrin on edes pelastettava itsensä. Jos on hillitöömän paha olla jonkun kanssa niin mitä siinä sitten jää tuleen makaamaan.
Kenenkään ihmisen ei pidä kärsiä jatkuvia loukkauksia, kontrollointia ja kaiken toiminnan mitätöintiä.
Kertakaikkiian mulle tuli mitta täyteen ja mitäs siinä sitten elämäähän tämä on kun eletään ja turhaa silloin on uhrautua toisen terapialeluksi. Turhaa siinä sitten yrittää olla ja roikkua jos koko ajan vituttaa ja on kuritavan riittämätön tunne
"Aikamoinen rimanalitus ja asenne, että se joka toista haukkuu se itse on"
Mua on kanssa huvittanut tuo täällä usein esiintyvä asenne ja sanonta, kun mulle aina väistämättä tulee siitä mieleen, että tuota logiikkaa käyttävät juuri 3-8 vuotiaat lapset suuttuessaan toisilleen.
Mun viime aikojen parhaimpia oppejani täällä on ilkikurimuksen ajatus; 'älä koskaan suhtaudu tunteella kritiikkiin' !
Jos jokin kommentti kalahtaa minuun kipeästi, olen aiemmin tuntenut 'vihaa' kepin heittäjää kohtaan, nyt hokasin että sehän paljasti mulle sen mun oman kipupisteeni, joka mun tulee parantaa itsetutkiskelulla.
Tätä ennen oon lähinnä ihmetellyt miksi joku vittuilu puree muhun, ja joku taas ei tunnu missään.
Kyseessä on aukot mun itsetunnossa. Siksi jouduin narsismi-soppaankin! :)
Minä luulen, että ne, jotka syyttävät jotakuta ihmistä narsistiksi, ovat hyvin tosissaan tunteensa kanssa. Heillä on joku traumaattinen kokemus, joka liittyy toiseen ihmiseen. Sellainen voi olla itse otettu avioero, jolle pitää löytää syy. Sellainen voi olla vittumaisen ja itsekkään ihmisen jyrän alle joutuminen. En usko, että nämä ihmiset ovat narsisteja itse, vaikka aikka hennoin perustein syyttävät jotakuta toista ihmistä narsistiksi.
Se taas on aivan varmaa, että joka toinen suomalainen mies ei ole narsisti. Vaikka siitä nyt tulikin keksi-iän hormoonipyörteissä ero otettua. Ja vaikka se pahasti joskus sanoikin ja oli väli perkeleellisen itsepäinen. Samoin jokainen huonosti käyttäytyvä ja itsekäs työkaveri ei välttämättä ole narsisti, vaikka olisikin helppo niin selittää sellaisen ihmisen käytös.
Minusta aika moni näistä ihmisistä, jotka suloisen naivilla tavalla syyllistävät traumassaan osallisena olevan toisen ihmisen narsistiksi, etsivät yksinkertaisesti synninpäästöä. Kun traumaattisen eron tai yhteentörmäyksen toinen osapuoli on persoonallisuushäiriöinen, niin omaa käytöstä ei enään tarvitse tutkiskella. Se asia oli siinä. Kaikki on selitetty.
En missään nimessä yrittäkään väittää, etteikö oikeita narsisteja olisi. Heitä on vain aivan hirvittävän harvassa. En usko itse tavanneeni yhtäkään. Sen sijaan olen tavannut suuren joukon itsekkäitä, huonosti kasvatettuja ja omaa tuskaansa läheisiinsä purkavia ihmisiä, joilta empaattisuus toisinaan unohtuu. Se on totta, että ihmisen vittumaisuuden aste vaihtelee. Toiset ovat vittumaisempia, kuin toiset. Kaikki me olemme joskus, hetken aikaa.
"En missään nimessä yrittäkään väittää, etteikö oikeita narsisteja olisi. Heitä on vain aivan hirvittävän harvassa. En usko itse tavanneeni yhtäkään."
Kirjoituksesi sävystä päätellen et tosiaankaan ole tavannut yhtäkään "oikeaa" narsistia.
Tuo mitä olet kirjoittanut tässä ketjussa, ei mielestäni edes kerro mitenkään sellaisesta suhteesta, jossa toinen on narsisti ja toinen narsistin uhri.
En voi tietenkään tietää oletko juuri sinä yksi niistä todella harvoista ihmisistä, joka olisi narsistin uhri. Itse sanoit jossain toisessa ketjussa, että narsistin kanssa on mahdotonta elää pitkään.
Suurin osa niistä, jotka väittävät olevansa narsitin uhreja, ovat eläneet narsistinsa kanssa jopa 20 vuotta. Miten se on mahdollista? Kuinka joku voi elää mielisairaan psykopaatin kanssa noin kauan?
Ihan varmasti on mahdollista elää itsekkään, kontrollihaluisen ja vaikka vieraissa käyvän ihmisen kanssa vaikka koko elämänsä. En usko, että psykopaatin kanssa eläminen niin kauanolisi mahdollista.
Kysymys sinulle, että miksi juuri minun viestini pitäisi kertoa sellaisesta suhtesta, jossa toinen on narsisti ja toinen sen uhri? Minähän nimenomaan väitän, että narsistit ovat niin harvinaisia, että heitä on hyvin vaikea tavata. Eikö mielestäsi ole ristiriitaista, että pidät itseäsi narsistin uhrina, mutta kuitenkin juuri sinun mielestäsi toisen ihmisen pitäisi kirjoittaa niin, kuin sinä haluat?
Uskon, että täysin manipuloituna ja alistettuna voi elää narsisti/psykopaatin kanssa vaikka 20 vuottakin.
"Kysymys sinulle, että miksi juuri minun viestini pitäisi kertoa sellaisesta suhtesta, jossa toinen on narsisti ja toinen sen uhri?"
Olenko väittänyt, että pitäisi? Totesin vain, että minun mielestäni se ei kerro. Ja koska palstan aihe on narsismi, niin voisi olettaa, että kirjoitukset koskee narsismia, narsisteja, psykopaatteja. En sanonut että niin PITÄÄ olla.
Mielestäni on outoa, jos väität, että aloitus ja koko keskustelu ei sisälly aiheeseen "narsismi". Ehkä keskustelun aihe ei vain ole sinun mielesi mukainen.
Ketään normaalia ihmistä ei voi todellisessa elämässä "täysin manipuloida ja alistaa" ilman tämän ihmisen omaa tahtoa muuten, kuin käyttämällä pakkokeinoja; esimerkiski sulkemalla kellariin ja tekemällä toinen täysin riippuvaiseksi alistajastaan. Normaali ihminen pysyy vähän epätyydyttävässäkin suhteessa saadessaan siitä jotain. Jälkikäteen on tietenkin helppoa todeta eläneensä psykopaatin kanssa 20 vuotta. Tulipa sillä selitettyä monta asiaa ja vältyttyä epämiellyttävältä itsetutkiskelulta.
Tämä nyt perustuu kokemukseen yhdestä suhteesta jota olen "iloksei" seurannut muutaman vuoden...
Narsistin puolisolla on jokin heikko kohta johon narsisti iskee mutta en sanoisi että tuollaiset heikot kohdat tekevät kenestäkään epänormaalia. Nyt vain sattui olemaan mies jolla on hiukan huono itsetunto, sopivasti vastoinkäymisiä ja parisuhde jossa kommunikointi ei toiminut. Sitten tuli narsistinainen joka huomasi nuo asiat ja alkoi pönkittää miehen itsetuntoa, loi uskoa kaikin tavoin upeaan tulevaisuuten hänen kanssaan sekä osasi olla miehen kanssa samaa mieltä kaikesta. Mies oli myyyty, luuli saaneensa lottopotin. Kukapa haluaisi luopua lottopotista sen kerran saatuaan joten "rypyt rakkaudessa" oli varsin pitkään helppo jättää huomioimatta. Kun syviä syöksyjä kuitenkin seurasi hetkiä jolloin kaikki näytti taas loistavalta, usko huomiseen pysyi yllä. Pitkään myös toimi uuden rouvan vakuuttavat selitykset joilla asiat käänneltiin ja vääneltiin niin että mies lopulta uskoi olevansa väärässä, ymmärtäneensä tai muistaneensa väärin ja ilmeisestikin olevansa hiukan yksinkertainen kuten vaimo vakuutti. Kun miehen itsetunto ei ollut kauhean vahva alkujaankaan, sitä oli helppo murentaa pala palalta.
Tuon henkisen nakertamisen ohella miestä nakerrettiin muutenkin. Rouvalla oli kaikenlaisia loistavia suunnitelmia joita piti lähteä toteuttamaan yhdessä, jopa parisuhteen parantamisen nimissä, mutta jotka aina lopulta jäivät miehen vastuulle. Rouvalla oli myös kaikenlaisia vaivoja, "tärkeitä" menoja ym. joiden varjolla hän irtisanoitui kaikesta vastuusta mitä tulee toimeentuloon, perheeseen tai kotiin liittyen. Mies siis pidettiin kiireisenä ja stressattuna niin että tämä väsyi sekä henkisesti että fyysisesti. Talouskin saatiin sopivasti kuralle. Lopulta mies toki tajusi vaimonsa osuuden pahaan oloon, mutta oli aivan liian väsynyt, hukassa, taloudellisesti tiukoilla ja häpeissään tehdäkseen mitään. Mies oli myös oppinut käyttämään monia vaimonsa keinoja eli valehtelemaan ja peittelemään, siitä oli tullut helppo tapa selvitä monesta tilanteesta ja omantunnon ääni vaivasi yhä vähemmän. Kun soppaan lisätään lapsi, miehen tärkein asia tässä maailmassa, jota vaimo käyttää surutta kiristämiseen, niin mies jäi juoksemaan tuota oravanpyörää ja odottamaan ihmettä. Toivokamme että tuo nainen jatkaa paisumistaan ja itsensä julksita nolaamista ja räjähtää kiukun ja läskin turvottamana lopulta pois, alku on jo lupaava:)
koko narsismi-ilmiö. Ei sillä, uskon kyllä että narsisteja on olemassa, ja että heidän uhrinsa tarvitsevat apua. Mutta se että normaalit, tavalliset ihmiset menevät päättämään kuka on narsisti ja kuka ei. Ja että epäpätevät psykiatrit jakelevat sitä diagnoosia kuin lentolehtisiä. Itselleni kävi niin että psykiatrini sanoi mulla olevan narsistisia piirteitä, ja mitä siitä seurasi? Masennukseni paheni. Itsariyritykseni lisääntyivät. Itsetuntoni romahti. Vieläkin pelkään lähes vainoharhaisesti olevani narsisti aina valvotun yön jälkeen, vaikka kaikki läheiseni väittävät muuta. Olen neuroottinen siitä mitä sanon muille, etten vain loukkaisi heitä ja käyttäisi henkistä väkivaltaa.
Kiitti vitusti, lääkäri.
Narsistiset piirteet nyt eivät tee kenestäkään narsistia. :)
Saatat olla joidenkin mielestä rasittava välillä, tai sitten et, mutta se on vielä kaukana oikeasta NPH:stä, jos yhtään lohduttaa.
Kiitoksia, molemmille :)