Tuokin varmaan jonkun "rekan"vika,kuljettaja kuunteli ehkä Matti-Eskoa!!!!!????(rekkamies)laulua ja menetti sen tähden auton hallinnan!!!!!!!
Kainuun-Sanomat 26.04-04.:Viisi ihmistä sairaalahoitoon rajusta yhteenajosta Kajaanissa
25.04. - 22:24
Kovaa ylinopeutta ajanut humalainen kuski menetti autonsa hallinnan ja törmäsi ilmalennon jälkeen vastaantulevaan autoon
Viisi ihmistä loukkaantui rajussa henkilöautojen törmäyksessä Kajaanissa sunnuntai-iltana. Onnettomuus tapahtui Sotkamontiellä, hieman ennen Prikaatintien ja Rinnekadun valoristeystä.
Humalaisen, ylinopeutta ajaneen kajaanilaisnuoren auton hallinnan menetys vei sairaalaan viisi ihmistä Sotkamontiellä sunnuntai-iltana Kajaanissa.
Rajussa henkilöautojen törmäyksessä loukkaantui kolme kajaanilaisnuorukaista sekä paltamolaismies ja hänen vuonna 1989 syntynyt tyttärensä. Vakavimmat vammat on paltamolaistytöllä ja yhdellä kajaanilaisnuorukaisista.
Poliisin illalla Kainuun keskussairaalasta saamien tietojen mukaan loukkaantuneilla ei ole hengenvaaraa.
Onnettomuus tapahtui Sotkamontiellä, hieman ennen Prikaatintien ja Rinnekadun valoristeystä.
Kolme kajaanilaisnuorta tuli autolla vauhdilla Kajaanista päin, kun kuljettaja menetti auton hallinnan ja se lähti heittelehtimään.
Auto törmäsi risteysalueen keskikorokkeeseen, kohosi ilmaan ja osui Sotkamosta päin tulleen paltamolaismiehen autoon. Nuorten auto jatkoi vielä törmäyksen jälkeen ilmalentoa tienpenkkaan.
Autoa ajanut kajaanilaisnuorukainen oli rankassa humalassa. Alkometri näytti hänen puhalluksensa jälkeen 3,1 promillea. Kuski ja kaksi muuta autossa ollutta nuorta ovat poliisille entuudestaan tuttuja.
Poliisin mukaan nuorten auton ylinopeus on jäljistä päätellen ollut huomattava.
Onnettomuuden nähnyt silminnäkijä arvioi nuorten auton nopeudeksi reilusti yli 100 kilometrin tunnissa. Sotkamontiellä on onnettomuuspaikalla 60 kilometrin tuntinopeusrajoitus.
Silminnäkijän mukaan autoa kuljettanut nuori mies ja takapenkillä istunut nuorukainen lensivät autosta ulos rajun törmäyksen aikana. Etupenkillä istunut mies keplotteli itsensä ulos, kun auto oli päätynyt ilmalennon jälkeen tienpenkkaan.
ja ilmaan ja osui Sotkamosta päin tulleen paltamolaismiehen autoon. Nuorten auto jatkoi vielä törmäyksen jälkeen ilmalentoa tienpenkkaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
JUST JUST SIIS MATTIA JA TEPPOA
Kuski kiihtyy kappale on Ernestin ja Vilhardin tuotantoa