Ei -puolue SDP:stä on tuskin hallitukseen kantamaan vastuuta. On mielenkiintoista, että vaikka SDP:stäkin on tullut esiin huuteluita valtion velkaantumiskehityksen pysäyttämisestä, mitään muuta ideaa tulojen lisäämiseksi tai menojen supistamiseksi ei ole tullut kuin:
- pääomatuloveroprosentin nostaminen 2 %-yksiköllä
- pääomatuloverotuksen muuttaminen progressiiviseksi
Huomattavaa siis on, että vaikka SDP vastusti palkkaverotuksen alentamista, niin se ei halua nostaa palkkaverotusta takaisin samalle tasolle.
SDP vastusti myös ruoan arvonlisäveron alentamista, mutta nyt se vastustaa myös tai ainakin haluaisi lykätä arvonlisäveron nostamista. SDP kuitenkin on sanonut, että välillisiä veroja pitäisi nostaa, mutta ei kuitenkaan siis arvonlisäveroa, energiaveroa eikä ympäristöveroa. Eipä jää paljon välillisiäkään veroja jäljelle.
SDP vastustaa myös varalllisuusveron tuomista takaisin kuin myöskin kiinteistöveron nostamista, mutta kuitenkin vaatii varallisuusverotuksen lisäämistä. SDP ei tietenkään kerro sitä, mitä varallisuusverokohteita se tarkoittaa. Jäljellä ei kai ole muita kohteita kuin perintöverotus.
SDP vastustaa myös energiaverotuksen nostamista ja eläkeiän nostamista valtiontalouden tukemiseksi.
Valtiontalouden vaje on tänä vuonna noin 8 miljardia ja ensi vuonna noin 6 miljardia. SDP:n ehdotuksilla eli pääomatuloverotuksen nostamisella progressiolla saataisiin veroja vain n. 500 miljoonaa eli kahdeksasosa tarvittavasta verokertymästä.
SDP:stä ei hallitukseen ja vielä vähemmän vastuunkantajaksi, koska puolue ei ole rehellinen. Kukaan äänestäjä ei voi tietää, mitä leikkauksia tai korotuksia SDP tulisi tekemään hallituksessa, koska SDP ei sitä kerro. Vaihtoehto tietenkin on valtion velanoton kasvu, mikä sekin on pientä eläkevelan kasvuun, mutta tämäkin asia kuuluu niihin mielellään salassa tehtäviin päätöksiin ja mielellään niin, että kansalaiset eivät edes tiedä mitä oikein tapahtui.
- pääomatuloveroprosentin nostaminen 2 %-yksiköllä
- pääomatuloverotuksen muuttaminen progressiiviseksi
Huomattavaa siis on, että vaikka SDP vastusti palkkaverotuksen alentamista, niin se ei halua nostaa palkkaverotusta takaisin samalle tasolle.
SDP vastusti myös ruoan arvonlisäveron alentamista, mutta nyt se vastustaa myös tai ainakin haluaisi lykätä arvonlisäveron nostamista. SDP kuitenkin on sanonut, että välillisiä veroja pitäisi nostaa, mutta ei kuitenkaan siis arvonlisäveroa, energiaveroa eikä ympäristöveroa. Eipä jää paljon välillisiäkään veroja jäljelle.
SDP vastustaa myös varalllisuusveron tuomista takaisin kuin myöskin kiinteistöveron nostamista, mutta kuitenkin vaatii varallisuusverotuksen lisäämistä. SDP ei tietenkään kerro sitä, mitä varallisuusverokohteita se tarkoittaa. Jäljellä ei kai ole muita kohteita kuin perintöverotus.
SDP vastustaa myös energiaverotuksen nostamista ja eläkeiän nostamista valtiontalouden tukemiseksi.
Valtiontalouden vaje on tänä vuonna noin 8 miljardia ja ensi vuonna noin 6 miljardia. SDP:n ehdotuksilla eli pääomatuloverotuksen nostamisella progressiolla saataisiin veroja vain n. 500 miljoonaa eli kahdeksasosa tarvittavasta verokertymästä.
SDP:stä ei hallitukseen ja vielä vähemmän vastuunkantajaksi, koska puolue ei ole rehellinen. Kukaan äänestäjä ei voi tietää, mitä leikkauksia tai korotuksia SDP tulisi tekemään hallituksessa, koska SDP ei sitä kerro. Vaihtoehto tietenkin on valtion velanoton kasvu, mikä sekin on pientä eläkevelan kasvuun, mutta tämäkin asia kuuluu niihin mielellään salassa tehtäviin päätöksiin ja mielellään niin, että kansalaiset eivät edes tiedä mitä oikein tapahtui.
Vastaukset 12
Vanhimmat
linjansa : ensin mentiin valtaan konkurssifirmojen korruptiorahoilla. Sitten alettiin kansan kyykyttäminen :
Kepu-kokoomushallituksen aikana köyhät , ja muu tavallinen työtätekevä väestö ja eläkeläiset ovat entisestään köyhtyneet, ja ainoastaan todella rikkaat ovat muun kansan kustannuksella kasvattaneet valtavasti omaisuuksiaan.
Niin kepun kuin kokoomuksenkin poliitikot ja kansanedustajat ovat syyllistyneet talousrikoksiin ja lahjontaan.
Kepun ja kokoomuksen energiaveropäätökset ovat tekijöidensä näköisiä : energian kuluttajat, siis yksityiset ihmiset, maksavat entistä enemmän , ja hyötyjiä ovat suuryritykset ja kepun suojeluksessa olevat turvepohatat. Turpeen saastuttavuus on tässä päätöksenteossa ohitettu.
Kepu-kokoomushallitus haluaa lyödä lisää tavallista kansaa : se haluaa nostaa työtätekevän kansanosan eläkeikiä. Mitään ei tässä yhteydessä haluta puhua mm. kansanedustajien , maanviljelijöiden ja suuryritysten johtajien , joiden eläkkeellelähtöiät ovat todella alhaisia , eläkeikien nostamisesta samalle tasolle muun kansanosan kanssa.
Mutta mitäpä muuta voi odottaakaan tältä talousrikosten ja korruption ryvettämältä uusliberalistiselta hallitukselta.
Taidat viitata Novan antamaan vaalitukeen, joka oli ilmeisesti n. 200.000 euroa. Tuolla rahalla ei vielä vaaleja voiteta. SDP sai SAK:lta ja sen alaisilta liitoilta n. 500.000 euroa.
Sanot, että työttömät ja köyhät ovat nyt köyhtyneet ja rikkaat ovat kasvattaneet omaisuuksiaan. Perusteluja sinulla ei ole mitään. SDP poisti varallisuusveron viime kaudella. Nyt on tehty vain tavallisia veronalennuksia, jotka oli painotettu niin, että muistaakseni pienituloiset saivat 0,4 % suurempia veronalennuksia kuin pienituloiset. Yli 200 miljoonaa veronalennuksista meni pienituloisille eläkeläisille. Köyhyysrajalla mitaten köyhien määrä ei ole kasvanut nykyhallituksen aikana, vaikka se kasvoi koko sen ajan, kun SDP oli hallituksessa, joten en ole perustellusti samaa mieltä kanssasi.
Syytöksesi talousrikoksista on vahva varsinkin, kun ketään ei ole vielä edes tuomittu. Poliisin tehtäväksi annetaan tutkia syyllisyyttä ja vain osa edes poliisille tuoduista jutuista etenee syyttäjälle asti ja lopulta tuomioon vielä vähemmän. Ketään ei voi väittää rikolliseksi ennen kuin häntä on tuomittu. Mitä mieltä olet siitä, että sinuun kiukustunut naapuri syyttäisi sinua varkaaksi ja sen jälkeen asiaa riepoteltaisiin lehdistössä. Onneksi poliisi tutkisi asian eikä tuomio menisi pelkästään kansan mielipiteen mukaisesti.
Eikö ole melko sama asia, nostetaanko palkkaverotusta vai välillisiä veroja vai energiaveroja. Aina maksajaksi joutuu yksityinen henkilö. SDP:n poistaman varallisuusverotuksen hyöty sen sijaan meni yksinomaan omistavalle luokalle, muista se.
Maanviljelijät jäävät keskimäärin vähän myöhemmin eläkkeelle kuin tavalliset työntekijät. Suuryritysten johtajat näyttävät jäävän samaan aikaan eläkkeelle, kuin juuri SDP:stä loikannut tunnettu ay-aktiivi, eli n. 60 vuotiaana. Suuryritysten johtajille yritys hankkii lisäeläkkeen eli yritys maksaa eläkkeen samoin kuin palkankin. Sinäkin voit jäädä "eläkkeelle" vaikka heti ja lopettaa työnteon jos sinulla on riittävästi varoja. Jos et ilmoittaudu työttömyyskortistoon, niin kukaan ei tule sinua töihin kiskomaan.
Viimeinen kysymys: pitääkö otetut velat maksaa. Esim. valtion velka. Useimmat ovat sitä mieltä että velat on maksettava. SDP:nkin piiristä on tullut kiljuntaa siitä, että valtio velkaantuu liikaa. Valtion velan maksavat loppukädessä sama taho kuin eläkkeetkin eli työssäkäyvät ihmiset.
On naurettavuuden huippu itkeä valtionvelkaa 70 miljardia, jos 420 miljardin eläkevelan maksaminen ei ole ongelma. (rahaa eläkkeiden maksamista varten vuoden 2009 lopussa oli 125 miljardia, mutta eläkevelka eli annettujen eläkelupausten arvo oli n. 545 miljardia euroa).
Lopuksi eläkekattoasia. Eläkekatto kaatui työväenliikkeen ja SDP:n vastustukseen. Olisiko mielestäsi oikein, jos suurituloisille annettaisiin suurempia lapsilisiä kuin pienempituloisille? Nykyinen eläkekatottomuus on ihan sama asia. Koska SDP ryhtyy vaatimaan isompia lapsilisiä suurituloisille.
http://www.taloussanomat.fi/raha/2010/01/24/elakkeista-on-luvattu-liikoja/20101068/139
Koulut on alkanut ja räkänokat on palannut räkyttämään palstalle. En jaksanut lukea tekstiä, mutta veikkaan 90% tekstissä on valetta, kuten tavallisesti.
Hehe heh. Sdp on sotajalalla kaikkien kanssa. Tässä vaiheessa rintamalinjat menee niin leveiksi, että täydennysjoukkoina rintamalle joudutaan tuomaan hajanaista joukkiota, jolla ei ole aseenkäsittelytaitoa kuten räksyttäviä akkoja ja demarien nuorten osastoa letkuissa ja pyörätuoleissa sairaaloiden sekä vanhainkotien osastoilta.
Vaalirahoittaja Arto Merisalo väittää, että suurten puolueiden johtajat ovat tienneet Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n jakamasta vaalituesta huomattavasti enemmän kuin tähän asti on kerrottu. Merisalon mukaan ryhmäjohtajat jopa suosittelivat henkilöitä tuen saajiksi. YLE Uutisten tavoittamat ryhmäjohtajat kiistävät jyrkästi väitteet.
Kaksi ja puoli vuotta jatkunut vaalirahakohu saa jälleen uusia käänteitä, kun Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n päärahoittaja Arto Merisalo kertoo väitteitään YLE Uutisille.Toisin kuin tähän asti on julkisuudessa puhuttu, Merisalo väittää, että suurten puolueiden johtajat ovat olleet ennen vuoden 2007 eduskuntavaaleja hyvin tietoisia KMS-tuesta.
Merisalon mukaan niin keskustan kuin kokoomuksenkin eduskuntaryhmien puheenjohtajat ovat käyneet neuvotteluja KMS-rahoista ja Merisalon mukaan ryhmäjohtajat jopa suosittelivat henkilöitä, joille tukea tulisi maksaa.
- (Timo) Kalli oli keskeisellä paikalla (keskustan) ryhmäjohtajana. Hän tuntee ihmiset, kentän asiat ja toiminnot. Oli täysin luonnollista käydä hänen kanssaan keskusteluja. Oli luonnollista käydä läpi näitä asetelmia maakunnissa, sanoo Merisalo.
"Vanhanen hyväksyi KMS-tuen"
Entinen pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen on eri tavoin yrittänyt pysyä kaukana keskustan vaalirahasotkuista. Merisalon mukaan Vanhanen kuitenkin hyväksyi Kesärannan tapaamisessa ennen vaaleja hänelle esitellyn KMS-tuen.
- Käytiin sen yksityiskohdat läpi Vanhasen ja Korhosen kanssa. Puheenjohtaja Vanhanen sanoi, että keskusta ottaa ilolla vastaan sekä ehdokkaille että puolueille kaiken tuen.
Merisalon mukaan Vanhanen määräsi myös ketkä toimivat asiassa käytännön yhteyshenkilöinä.
Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n jakamasta 400 000 eurosta sai pienen osan myös 4 demariehdokasta. Heidän tuestaan Merisalon mukaan keskusteltiin silloisen puheenjohtajan Eero Heinäluoman kanssa.
Keskustan nykyinen puheenjohtaja ja pääministeri Mari Kiviniemi ei KMS-tukea ole saanut. Hänelle rahoituskuviot kerrottiin Merisalon mukaan tammikuussa vuonna 2007 Keskustan vaalitilaisuudessa Ideaparkissa.
- Kävimme tämän KMS-kuvion rakenteen läpi ja kerroimme suurin piirtein panoksen, mitä tässä käytetään keskustan ehdokkaille ja keskustapuolueen tukemiseen. Mari Kiviniemi matkusti vielä meidän kyydissämme myöskin sieltä Tampereelle seuraavaan tilaisuuteen. Ja tuossa automatkalla keskustelimme aiheesta ja hän kysyi vaan, miksi hän ei ole listalla.
- Totesin, että että tiesimme, että hänellä on erittäin toimiva ja vahva tukiryhmä ja me keskitymme tähän maakuntien alueella olevaan porukkaan.
YLE Uutiset
Nimittäin talousrikollisuus , korruptio , työttömyys ja leipäjonot
SDP:hen läheisesti liittyvän Riihisäätiön johtaja talousrikoksista. Mikä mahtaakaan olla tilanne Kiljava Opiston tutkinnan kanssa muita asioita vielä tässä mainitsematta.
Viittaatko korruptioon myös siinä mielessä, että KMS antoi vaalitukea eräille demareille ja Heinäluomankin vastaanottaman tuen maksoi takaisin SDP:n puolue?
Työttömyys on maailmanlaajuisen laman seurausta. Edes sinä et voi olla niin naurettava, että kuvittelisit Suomen olevan yksin maailmassa. Työttömyys on koskettanut kaikkia maailman maita!
Leipäjonot tulivat tutuiksi edellisen laman jälkeen. Leipäjonot eivät ole sen jälkeen hävinneet eikä SDP:llä ole ilmeisesti myöskään ollut kiinnostusta niiden poistamiseen, koska leipäjonojen ihmiset eivät yleisesti ottaen ole SDP:n äänestäjiä.
Haluan kysyä nyt demuilta, miten valtiontalous saadaan kuntoon? Mikä on oikeasti demujen vaihtoehto? Jos ei mitään järkevää kuulu niin minä ainakin äänestän Soinin joukkoja
Vaikka se mitä sinä Soinin kanssa haluaisit estraadilla Stan Up koomikkona esittää.
Siis ei mitään perusteluita temareilta. Sitä vähän arvelinkin. Valinta on selvä. Se on Perussuomalaiset.
jotain asian hyväksi, mutta älkää korottako sellaisia veroja jotka kohdistuu rankimmin pienituloisiin, kuten asumiseen kohdistuvat verot! Kepu porvarit eli turvenuijat on korottamassa kokoomuksen kanssa maakaasun veroa! Puhumattakaan sähköveron korottamisesta! ALV- nousee kauttaaltaan prosenttiyksikön, joka sekin iskee pahiten pienituloisiin. Pääomaveron korotus ja oimaisuus vero eivät rasita köyhiä, vaan rikkaita! No sehän ei ökyporvareille käy kuten "köyhien" Terttu Savolalle alias Tyyris Tyllerölle!
Maakaasu vero kohdistuu myös paperiteollisuuteen ja metalliteollisuuteen kuten sähköverokin! Niillä ei mene muutenkaan kovin hyvin! H:gin kaupungille ja Vantaalle maakaasuveron korotus tietää 350 milj. lisälaskua.
Tuo Summa voitas ottaa maataloustuista mieluummin, kuin asumisesta! Siinä menettäsi "nalle" Wahlrooskin
300000€! No sekään ei käy "köyhien" Tyyrikselle alias Terttu Savolalle.
Aika lailla samaa on Sdp:stä ladellut Anni Sinnemäki.