Valehteleva?

Iltalehdessä oli juttu Merisalon ja Kiviniemen jutustelusta. Jäi taas Kiviniemi kiinni muistamattomuudesta(lue valehtelusta). On se merkillinen asia, että tuollaiset ihmiset istuvat maan johdossa ja vielä hyppivät kansan valitseman presidentin silmille. Mikä hemmetti ihmisiä vaivaa? Luuleeko Kiviniemi olevansa kaikkien yläpuolella ja etteivät mitkään säännöt päde häneen (yleinen Kepulainen kompleksi), Toivottavasti viimeistään nyt alkaa johtopäätöksien vetäminen myös Kepun äänestäjissä. Muissa sivistysvaltioissa olisi pääministeri jo eronnut. Ennenaikaiset vaalit olisi pitänyt järjestää jo aikoja sitten, jotta jonkinlainen uskottavuus maan johtoa kohtaan olisi olemassa. Nyt tuntuu siltä, että meillä kansalaisilla ei ole mitään väliä ja politikot ajavat vain omia etujaan. Vaalituki on mielestäni aina lahjus, koska ilmaisia lounaita ei ole olemassakaan. Kukaan ei anna rahaa, jos ei odota myös jotain vastikkeeksi. Perussuomalaiset saavat tästäkin lisää ääniä ja tekevät varmasti huiman tuloksen. Niinistö kun saadaan vielä presidentiksi, niin alkaa varmaan tämäkin maa olla sitä, mistä olimme ennen niin kuuluisia (rehellisyys).
074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Voi voi kirjoitti:

Iltalehdessä oli juttu Merisalon ja Kiviniemen jutustelusta. Jäi taas Kiviniemi kiinni muistamattomuudesta(lue valehtelusta). On se merkillinen asia, että tuollaiset ihmiset istuvat maan johdossa ja vielä hyppivät kansan valitseman presidentin silmille. Mikä hemmetti ihmisiä vaivaa? Luuleeko Kiviniemi olevansa kaikkien yläpuolella ja etteivät mitkään säännöt päde häneen (yleinen Kepulainen kompleksi), Toivottavasti viimeistään nyt alkaa johtopäätöksien vetäminen myös Kepun äänestäjissä. Muissa sivistysvaltioissa olisi pääministeri jo eronnut. Ennenaikaiset vaalit olisi pitänyt järjestää jo aikoja sitten, jotta jonkinlainen uskottavuus maan johtoa kohtaan olisi olemassa. Nyt tuntuu siltä, että meillä kansalaisilla ei ole mitään väliä ja politikot ajavat vain omia etujaan. Vaalituki on mielestäni aina lahjus, koska ilmaisia lounaita ei ole olemassakaan. Kukaan ei anna rahaa, jos ei odota myös jotain vastikkeeksi. Perussuomalaiset saavat tästäkin lisää ääniä ja tekevät varmasti huiman tuloksen. Niinistö kun saadaan vielä presidentiksi, niin alkaa varmaan tämäkin maa olla sitä, mistä olimme ennen niin kuuluisia (rehellisyys).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu