Nyt, kun suurten puolueiden vaalirahoitus-sotkut ovat jälleen esillä, niin kuvittelin löytäväni täältä herkullisia keskusteluja. Ei mitään. Onko ne teille liian suuria asioita ymmärrettäväksi?
Utelias...
16+2
1292
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
vielä kertonut mitä mieltä me ollaan asiasta.
täällä käy vaan lähinnä nämä häiriintyneet persuista valittajat ja heitä ei kiinnosta suurten puolueiden rahasotkut.Heitä kiinnostaa ainoastaan mitä jotkut täysin tuntemattomat kunnallispoliitikot tekevät.
..kaapissa ole persuillakin. Ovat vähän erilailla toimineet, mutta luulenpa että ei ihan kaikki päivänvaloa kestä persuillakaan. No, kaikki paljastuu aikanaan
Seuraavat eduskuntavaalit taitavat tuoda varsinaisen paljastusten ryöpyn. Persuilla on siinä tilanteessa hyvä olla kun kaikki paljastamisen arvoinen on jo palstoilla moneen kertaan käyty läpi ihan punaista päin ajamisia myöten. Muiden puolueiden ehdokkaat sitten ensi keväänä vasta selittelevät, tai sitä yrittävät, että miksi näin on tullut tehtyä, ja puolueet, että ei tiedetty ja otettiin ehdokkaaksi.
Ehdokkaana ehdottomasti parempi on rehellinen rikollinen kun epärehellinen poliitikko.
tekee kaiksita persu rötösherroista kertalinttuulla "rehellisiä ja hyvämaineisia". Muissa puolueissa selitellään, mutta persuissa riittää kun Timppa kuittaa omiensa rötökset: "En ryhdy lainkaan hämmentämään tuota huttua". -Siihen loppuu kysely. Niin hurmaantuneita punamedian laiskat ja juopot toimittajat ovat Timpan perseen nuolentaan.
.
luultavasti kun Perussuomalaisten rahoitukset on kunnossa niin ei ole sitten keskusteluakaan
.
..pöyhiä vähän tiheämmällä seulalla vaikkapa ehdokkaitten/tukiryhmien osalta. Löytyisköhän tuolta mitään???
"..pöyhiä vähän tiheämmällä seulalla vaikkapa ehdokkaitten/tukiryhmien osalta. Löytyisköhän tuolta mitään???"
Eli mitään ei ole tähän mennessä löytynyt, mutta tiheämmin pitäisi vaan etsiä. Kun syyllinen on selvillä, niin kyllä se rikoskin sieltä löytyy. Mutta siitä vaan etsimään, ole hyvä...
Johtuisikohan asia siitä, että persujen vaalirahasotkuista ei uutisoida sen vuoksi, kun niitä ei ole? Viime vaaleissa Timo Soini käytti kampanjaansa muistaakseni noin 5000 € ja sai 125 000 ääntä. Eikä ole ollut sotkuja. Seuraavissa vaaleissa on jokainen ehdokas kyllä niin tarkkana rahoituksen kanssa, että samaa ei pääse syntymään. Tosin muille puolueille, erityisesti kepulle, jää vaalirahoituksesta pitkä leima...
...on uskosi persujen asiaan. Taitaa olla ihan katolisordotoksisluterilainen.
vituttaa kun persuilla ei ole näitä rahasotkuja,niinkuin maan JOHTAVILLA henkilöillä.
Sinähän niin pirusti haluaisit että jotain löytyisi,että pääsisit kuittaileen...häh..häh..pelle.
Kyllä minulla on vahva usko siihen, että persuilla ei ole vaalirahasotkuja, toisin kuin muilla puolueilla. Jos niitä on, niin miksei niitä kerrota julkisesti, kuten koko vaalirahajupakassa on tehty?
En kuitenkaan poissulje sitä, etteikö persuillakin voisi jotain samanlaisia olla, mutta eipä ole näkynyt.
Mutta heitähän pöytään uutiset persujen jäsenen vaalirahoituksen rikostutkinnoista tai lautakasoista. Kun et siihen pysty, niin sinun pitää haukkua toisia ihmisiä "katolisordotoksisluterilaiseksi". Tämä on nähty ennenkin, kun itse asiaan ei ole mitään sanomista, niin käydään puhumaan henkilökohtaisuuksia. Ja tiedoksi, en ole "katolisordotoksisluterilainen", vaan luterilainen.
näille muutamalle häiriintyneelle häirikölle,että heillä ei koskaan ole mitään todellista asiaa,he pystyvät vaan laittamaan jonkun aivottoman kommentin.